C
cella
Vieras
Poika on 9v, kolmannella luokalla. Hän on sellainen tyttöpoika, leikkii 98% vain tyttöjen kanssa, on rauhallinen ja kiltti lapsi. Viime aikoina ollut kuitenkin äärettömän riidanhaluinen, alakuloinen ja jopa väkivaltainen kotona...
No, eilen kuulin kahdelta taholta että poikaa kiusataan koulussa. Sain molemmilta tahoilta samat nimetkin jotka kiusaa poikaani. On ihan lyömistä, satuttamista, pakottamista ja alistamista. Pojan kädet kuulemma laitetaan selän taakse ja pidellään väkisin paikoillaan, lyödään jne.
Juttelin illalla pojan kanssa ja hän raivoitku silmissään kielsi alkuun kaiken. Hoki vaan ettei häntä kiusata, huusi ja itki että se on vaan leikkiä, ei "ne" (kiusaajat) tahalleen sitä tee. Tämä ei ole uutta, poika on ennenkin puolustanut kiusaajiaan. Kun poika oli vähän rauhoittunut, juteltiin uudelleen jolloin poika myönsi kiusaamisen jollain tasolla, mutta oli kuitenkin sitä mieltä ettei nää kiusaajat tee sitä tahalleen, että se on vaan leikkiä joka menee välillä yli. Selitin pojalle ettei sellainen enää mitään leikkiä ole jossa satutetaan. Juttelussa tuli ilmi myös se, että vaikka poika pitää koko juttua vaan leikkinä, se vaivaa hänen mieltään vaikkei hän itse sitä edes ymmärrä.
Lähetin tänään meiliä opelle asiasta, mitä muuta voin enää tehdä? Oloni on kamala, poika oireilee kovastikin. Olen itkenyt koko aamun, olo on voimaton! Mitä voin tehdä? Miten helpottaa pojan oloa ja saada hänet ymmärtämään että häntä kohdellaan väärin ja että sille asialle on tehtävä jotain.