Auttakaa, kun ahdistaa! Mitä teen??

[---]

Erosin miehestä, kavereita minulla ei juuri ole ja olen kaiken lisäksi työtön. Lapsi joka toinen viikko isällään ja nyt on sitten se isäviikko. Olen huomannut miten puran kaiken siivoukseen. Vaikka kämppä on tiptop siisti aina siivoan jotain paikkaa uudestaan. Nyt se ei auttanut. Ahdistus ja paniikki on taas aivan valtava..kädet tärisee ja hikoilee, jalat vatkaa ja kokoajan pitäisi tehdä jotain ja mennä, mutta en tiedä enää mitä tekisin.
Koti ei tunnu enää kodilta kun mies vei puolet tavaroista. Katson seiniä täällä ja saan väliin kauhean itkukohtauksen ja sitten se taas lakkaa kuin seinään.
Tuntuu että pää räjähtä..tai leviää.. en tiedä mitä tekisin. Musiikkia en voi juuri kuunnella kun tuntuu sekin ahdistavalta.

Kun lapsi on kotona, teen hänen kanssaan kaikkea, mikään muu ei silloin ahdista kuin yöt. Alan yhtäkkiä pelkäämään jotain jos minulle tapahtuu jotain niin ei minulle kukaan soita, kellään ei ole vara-avaimia tänne. Pari yötä sitten valvoin kolmeen, rinnassa oli kylmän tunne, ahdisti, en voinut nukkua, paleli.. päällä oli kaiken maailman pitkät fleecepuvut, villasukat, paksut peitot yms.

En tiedä miten pärjään...mitä teen? Voiko tämä olla jotain masennustakin?
Puhun varmaan kohta täällä yksiksenikin..ellen sitä jo harrasta.

Hieman helpotti tänne avata tätä oloa, jos joku sattuisi tämän edes lukemaan, mutta kohtapa se ahdistus varmaan palaa.

 

[vuoristoradalla]

Voi olla masennusta. Lääkäriin mars. Ja oletko ajatellut harrastusta? Opiskeluja?

 

["piu"]

Kyllä sinuna soittaisin terveyskeskukseen, vähintäänkin keskusteluapu tulisi sinulle varmasti tarpeeseen, yksinäinenkin kun olet <3

 

["vieras"]

Minulla oli eron jälkeen sama fiilis...varmaan vajaa puoli vuotta. Välillä tosin sitten helpotti kun taas tuli se fiilis että voi muuta kuin itkeä ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Ja tuo fiilis oli aina silloin kun lapsi isällään hoidossa. Kun se arki ja rutiini katoaa niin se elämä on aika tyhjän päällä ja luulenpa, että sillon oli liikaa aikaa olla omissa ajatuksissa ja sitten rupesi ahdistamaan ja tuli tuolllaisia hallitsemattomia itkunpuuskia ja piti vaan purkaa sitä pahaa oloa itkemällä. Onneksi oli muutama hyvä ystävä jotka jaksoivat kuunnella kun purin huoliani.

 

["aloittaja"]

Valmistuin keväällä ja töitä etsinyt siitä lähtien. Sain ajan huomiseksi mielenterveystoimistoon juttelemaan jonkun kanssa, mutta mitä teen ennen sitä? Tuntuu oikeasti että räjähdän jotenkin tähän paikkaan..

 

["aloittaja"]

Olen kärsinyt rajuistakin paniikkikohtauksista lähemmäs 10 vuotta, mutta lääkitystä siihen ei ole. Keskustelemassa olen käynyt aikaisemminkin, mutta ei tunnu juuri hyötyä noista käynneistä enemmänkin hieman helpottaa olo, mutta sekin tunne katoaa aika pian.

 

[MolliMelooni]

Sulla on ollut isoja muutoksia elämässä. :hug:

Olisiko ketään sukulaista, tuttua tai muuta, jonka kanssa jutella olostasi? Joku turvahenkilö, jolle voisit soittaa, kun ahdistaa? Ei sun koko elämääsi tarvitse sille henkilölle avata jos et halua, ihan sopimus siitä, että voit ottaa yhteyttä ja jutella niitä näitä voisi auttaa. Tietysti täällä palstallakin voi tilittää. =)

Sitten suosittelisin ottamaan yhteyttä mielenterveystoimistoon, sieltä osaavat varmasti ohjata oikeaan suuntaan. Kannattaa kysyä, olisiko jotain vertaistukiryhmää, sellaisesta voisi olla apua myös.

Pelko ja ahdistus ovat onneksi sellaisia asioiita, että ne menevät aina ohi. Eli ahdistuksen keskellä tietää, ettei se olotila ole lopullinen. Mä olin paniikkihäiriöni kanssa siedätyshoidossa ja yksi isoin apu oli siitä, kun psykiatri kellotti mun kohtausten kestoa ja kartoitti ahdistuksen määrää. Pahimmillaan kohtaus kesti 12min, hoidon loppua kohti putosi useita minuutteja pois pahimmistakin hyperventilaatioista.

 

["Vieras"]

Kuuntele nyt mitä lääkäri sanoo. Jos ei estettä, ilmottaudu vapaaehtoistyöhön. Tuolla siivousinnolla voit tehdä niin paljon hyvää kun kohdistat sen oikein.

 

["piu"]

Jos tuntuu ihan kamalalta marssit päivystykseen ja sanot, ettet kestä sitä oloa -- miten olet selvinnyt ilman lääkkeitä tähän asti..?? Nostan hattua ihmisille jotka selviävät paniikkihäiriönsä kanssa ilman lääkkeitä, itse en :/ Tosin mulla kohtaus "jäi päälle" eli sitä kamalaa tunnetta vain jatkui ja jatkui, yöt pahimpia.. Voimia !! <3

 

["aloittaja"]

Oli aikoja kun ei kohtauksia ollut. Koulun aloitin nin kohtaukset palasivat. Sitten valmistumisen jälkeen vaihe ettei taas ollut, mutta kesällä eron jälkeen palasivat erilaisina/outoina ehkä myös pahimpina kuin ennen. Yhteyttä otin lääkäriin talvella, mutta käännyttivät silloin suoraan minut juttelemaan mielenterveystoimistoon vaikka kerroin heille kaiken. Lääkkeethän toki olisin ottanut jos olisin siis saanut.

 

[MolliMelooni]

Jos sulla ei ole oikeasti ketään, kenelle haluaisit/voisit soittaa, niin laita mailiosoite/rekisteröidy, niin pistän sulle oman puhelinnumeroini. Olen uppituntematon, niin ei tarvitse huolehtia siitä, mitä oikein ajattelen susta tai että puhuisin asioitasi eteenpäin kenellekään. =)

Muoks. Tai sitten -> molli.melooni@gmail.com