Auttakaa! Milloin kertoisit raskaudesta työpaikalla tilanteessani?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuleva mamma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuleva mamma

Vieras
Olen raskaana rv. 5+2. Tämä olisi ensimmäinen lapseni :)
En ole osannut iloita raskaudesta vielä :( koska tilanne työpaikallani on hankala.

Ongelmana on se, että minun lisäkseni kaksi työntekijää on jäämässä keväällä äitiyslomalle. Molemmat tulivat pomolle täytenä yllätyksenä.
Päteviä sijaisia on vaikea saada, ja tämä minun äitiyslomani aiheuttaisi paljon harmia työnantajalle, ja luultavasti työkavereillekin.
Minulla on todella "syyllinen" olo ja tämä toivottu raskaus on tuntunut suurelta virheeltä :(

Toisaalta, vaikka raskaus alkoikin todella helposti, mutta, olen jo kolmekymppinen, eikä aikaa perheenlisäykselle enää niin mahdottoman kauan ole. Itse ajattelen että viimeistään 35 -vuotiaana minulla olisi lapsi/lapsia.

Missä vaiheessa uskallan kertoa asiasta esimiehelleni?
 
Ei tuossa auta kun omaa napaa tuijottaa, yhtälainen "oikeus" sinulla on sinne mammalomalle jäädä kuin muillakin.
Itse kerroin vasta viikolla 18, pakkohan sitä on kertoa vasta 2kk ennen äitiysloman aloittamista... eli kerrot sitten kun siltä tuntuu. Harva sitä kai kuitenkaan noin aikaisilla viikoilla vielä töissä ilmoittaa.
 
Höpöhöpö niille syyllisille ajatuksille! Mistä sen ikinä tietää koska raskaaksi sattuu tulemaan! Mutta: odottaisin ekaan ultraan asti, ts. sen 12 viikkoa, että raskaus on ns. varmemmalla pohjalla. Samalla näkee miten niiden toisten äitiyslomansijaisuuksien kanssa käy. Ilmoitusvelvollisuushan sinulla on vasta 2kk ennen äitiysloman alkua, mutta tässä tapauksessa itse ainakin ilmoittaisin sen 12 viikon jälkeen.
 
Ongelma sijaisten hankkimisesta on työnantajallasi, ei sinulla. Sinulla on oikeus olla ja jäädä äitiyslomalle ilman syyllisyydentunteita.

Iloitset nyt vaan siitä raskaudestasi!!!

Jos sijaisia on vaikea saada niin olisi korrektia varmaan kertoa työnantajalle jo aikaisemmin kuin 2 kk ennen laskettua aikaa. Itse kertoisin varmaan puolivälin jälkeen.
 
Sinun on kerrottava raskaudesta pomollesi viimeistään 2kk ennen kuin äitiysloma alkaa. Itse olen yleensä kertonut jo ekan ultran jälkeen, koska maha minulla maha alkaa näkymään jo aika aikaisessa vaiheessa.

Syyllisyyttä ei kannata tuntea raskaudesta. Ethän sinä voi suunnitella lisääntymistäsi työpaikan tilanteen mukaan.
 
...koska on liian aikaista. Itse kerroin aika myöhään, lähempänä keski-raskautta. Ymmärrän kyllä että asia painaa mieltäsi mutta mikään, SIIS EI MIKÄÄN työpaikka mene lapsen edelle. Odota vaikka ensimmäiseen ultraan siinä vkon 12 tienoilla ja kerro sitten. Vaikka tämä raskaus alkoi kohdallasi helposti, oletko varma että niin tulee olemaan tulevaisuudessa? Ja en kyllä odottaisi kolmevitoseksi asti koska mahdollisuus raskautua alkaa laskea juuri tuossa kolmenkympin tienoilla. Ja tiedän mistä puhun koska en omasta tahdostani odota toista lastani 39-vuotiaana!

Sellaista on elämä, kaikkea ei voi eikä kannata suunnitella liian tarkkaan. Lykkyä odotukseen!
 
Työpaikoille ei pidä omistautua turhaan, kun koittaa vähän vaikeammat ajat niin porukkaa lentää pihalle nopealla tahdilla. Omistautumisen pitäisi olla molemmin puolista.. Syyllisyys raskaudesta on turhaa, lisääntyminen on ihmisen ainoa tehtävä :)
 
Itse en kertoisi ennen ensimmäistä ultraa, eli ennen rv 12. Siinä kun voi tapahtua vielä mitä vaan, toi 5+2 on kuitenkin tosi tosi alussa vielä. Me ei kerrottu edes sukulaisille eikä ystäville ennen tuota.

Ja kuten muutkin sanovat, niin ei ole sinun ongelmasi murehtia työjärjestelyjä. Sinulla on oikeus jäädä ä-lomalle kuten kenellä tahansa muullakin, hyvillä mielin. On hyvä olla lojaali työnantajalleen, mutta rajansa kaikella. Vai luuletko että työnantaja olisi kovin lojaali sinua kohtaan? Enpä usko, monon kuva persuksiin vaan jos "tuotannolliset ja taloudelliset syyt" edes hitusen viittaavaat siihen suuntaan että pienemmälläkin porukalla pärjätään!
 
[QUOTE="vieras";22892187]Itse kerroin kaikille plussan jälkeen ja keskenmeno tuli. Se mahdollisuus on aina. Siksi ei tarvitse omaa alapää-historiaansa toitottaa kaikille.[/QUOTE]

Näin kävi myös meidän työpaikalla eräälle, lomalle lähtiessä ilmoitti olevansa raskaana ja kun palasi 2vko myöhemmin kertoi keskenmenosta.. Oli jokseenkin hiljainen kahvihetki. Meillä siis läheinen piiri työpaikalla, kerrotaan huolet ja murheet avoimesti ja ei puhuta seläntakana.
 
ei todellakaan näin aikases vaihees kannata kertoa. Ite kerroin vasta nt-ultran jälkeen (tosin olin sit lomalla) et olisinko ollu 15-16 (?) viikolla ku kerroin töissä...?
 

Yhteistyössä