T
tuleva mamma
Vieras
Olen raskaana rv. 5+2. Tämä olisi ensimmäinen lapseni 
En ole osannut iloita raskaudesta vielä
koska tilanne työpaikallani on hankala.
Ongelmana on se, että minun lisäkseni kaksi työntekijää on jäämässä keväällä äitiyslomalle. Molemmat tulivat pomolle täytenä yllätyksenä.
Päteviä sijaisia on vaikea saada, ja tämä minun äitiyslomani aiheuttaisi paljon harmia työnantajalle, ja luultavasti työkavereillekin.
Minulla on todella "syyllinen" olo ja tämä toivottu raskaus on tuntunut suurelta virheeltä
Toisaalta, vaikka raskaus alkoikin todella helposti, mutta, olen jo kolmekymppinen, eikä aikaa perheenlisäykselle enää niin mahdottoman kauan ole. Itse ajattelen että viimeistään 35 -vuotiaana minulla olisi lapsi/lapsia.
Missä vaiheessa uskallan kertoa asiasta esimiehelleni?