Avautumista parisuhteestani.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lehmä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

lehmä

Vieras


Elikäs, ollaan oltu yhdessä noin 10 vuotta ja 5 vuotta siitä naimisissa. Meillä on 3 lasta, kiva omakotitalo, 2 autoa yms ns.päällepäin hyvin asioita. Rahaakin riittää, eli ei tarvitse laskeskella....mutta mieheni on aina käyttäytynyt väkivaltaisesti.

On kausia että ei saa kilareita ja on tosi ihana/mukava, mutta sitten on taas niitä kausia kun pimahtaa milloin mistäkin. On käynyt kiinni muhun monta kertaa, kaatanut kuumat teevedet päälleni, raskaana ollessani vi jääkylmään suihkuun yms. nyt ajatellen hirveyksiä...silloin olin paniikissa, mutta aina varma että rakstan ja meidät on tarkoitettu yhteen.

Lapsille hyvä isä, ei oo ikinä lapsiin käynyt kiinni ja todella rakastaa ja välittää heistä. Toki joskus heille sanallisesti on ikävä, mut muuten hyvä iskä !

Saattaa suuttua liikenteessä, jos asiat ei menekään miten hän on ajatellut ja silloin todella pelkään olla kyydissä. Alkaa hurjastelee päätömästi ja runttaa vaihteita, tai jos joku ohittaa niin sama juttu.

Yli yheksän vuotta olin vain kotona (siis töissä päivät, mut muuten vaan kotona) en käynyt ilman miestä MISSÄÄN. Nyt kun olen muutaman kerran ollut baarissa ilman häntä, hän suuttuu kotiin tullessani, puhuu inhottavasti ja rikkoo tavaroita. (ei joka kerta) .

Ennen pyysi aina anteeksi ja mä annoin, mut nykyään ei välttämättä ees anteeksi pyytele. Saattaa suuttua jos autos muka naarmu niin me ollaan lasten kanssa syyllisiä ja sit lähtee vaan vetää ja jättää mut yksin himaan...sitä se on tehnyt aina, pakenee paikalta ja jättää mut hoitaa lapset ym. asiat.

Ok, pointti on nyt siinä, et mulla on alkanut nyt tuntuu ettei mulla oo enää sellaisia tunteita mistä kohtaa kuin pitäisi, hän ei oo mulle tuki ja turva. Vanhat asiat ovat tulleet pintaan ja mua on alkanut inhottaa ja seksiä ei tee hänen kanssaan mieli.

Mitä kantsis tehä ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kannattas erota tuollasesta miehestä, heti!!

Niin, mutta ku siinä niin paljon hyvääkin. Nyt tunnen huonoa omaatuntoa kun edes ajattelen tällasia asioita hänestä, jopa sitä eroakin.

On meillä paljon hyvää ja kaunistakin ja hän on myös super kivakin sitten kun on.

Todella ristiriitaisia tunteita. En oo ikinä kertonut kenellekkään näistä asioista.
 
Jos tuolle miehesi väkivaltaisuudelle ei tee mitään, ei hän tule luultavasti muuttumaan parempaan, päinvastoin. Joko haette miehellesi apua, tai jätät. Kumpikin päätös luultavasti yhtä oikea, kumpi sopii paremmin teidän tilanteeseen.
 
ja tiedostan asiat. Mutta miksi se kuitenkin niin vaikeaa erota toisesta, onkohan tällaiseenkin vain tottunut sitten ?

Oon päättänyt, että jos ja kun seuraavan kerran tekee tai käyttäytyy muutenkin jotenkin sairaasti niin alan miettii eroamista.
 
jos ei saa apua, on riski että väkivaltainen käytös pahenee ajan myötä. kannattaa ajatella omaa turvallisuutta myös. Mitä jos tuleekin joku ohittavaa autoa suurempi stressitilanne (työttömyys tms), niin miten luulet että reagoi? Voiko tilanne pahentua?
Mieti huolella ja tee niinkuin oikeaksi tunnet!
 
Alkuperäinen kirjoittaja lehmä:
ja tiedostan asiat. Mutta miksi se kuitenkin niin vaikeaa erota toisesta, onkohan tällaiseenkin vain tottunut sitten ?

Oon päättänyt, että jos ja kun seuraavan kerran tekee tai käyttäytyy muutenkin jotenkin sairaasti niin alan miettii eroamista.

Monesti juuri nämä tämän tyypin ihmiset "koukuttavat" läheisensä itseensä, kuten näemmä sinutkin :/ Juuri olemalla välillä maailman ihanimpia, ja sitten taas pääseekin helvetti irti.
 
Niin, mä luin tekstin ja hyvin paljon olisin voinut itsekin kirjoittaa siitä. pointti on siis se, että mäkin olen suhteessa jossa ulospäin asiat on hyvin ja mieskin todella kiva. Kaikki tykkää siitä enemmän kuin musta :) kärjistettynä.
Mutta suljettujen ovien takana tapahtuu kauheuksia. Me riidellään kamalasti ja tähän asti riidoissa on ollut joku tolkku. Mutta ei enää. Nykyään se rikkoo mielettömästi tavaroita. meiltä on hajonnut vaikka mitä. ja sitten keksitään tekosyitä mistä johtuu.. Ja nyt se käy muhunkin kiinni. On avareita annettu, tukasta revitään jokaisen riidan aikana jne.
Mutta mies on hyvä isä. Lapset tykkää siitä ihan hirveästi. Ja meilläkin on välillä mukavaa. Mutta välillä mä mietin aidosti lähtemistä suhteesta.
JA sitten taas parin päivän päästä riidasta mä mietin että onhan meillä jotain hyvää ettei sitä kannata rikkoa. Ja kun lukee avioerolapsista ja muutenki erolapsista niin tulee mieleen että ei kannata erota.
Mä jotenkin samaistun aphen että todella ristiriitaisia tunteita myllää sisuksissa joka päivä. En itsekään tiedä mitä tilanteessa tekee joten en osaa auttaa ap:tä. Mutta kerron vain, että vastaavia tilanteita on todella monella. Et ole pähkäilyjesi kanssa yksin. Monen kulissin takana on asiat hyvin huonosti.
Voimia sulle.
 
niin et jos hän vielä tekee jotain pahaa niin sitten vasta ero. mä ottaisin asumuseron ainaki siksi aikaa että mies saa noita tekosiaan miettiä rauhassa. kun asuu erossa vähän aikaa niin voi selkeämmin miettiä mitä haluaa. tietää sitten että onko yksin helpompi vai ei. Mä tiedän et lähteminen ei oo helppoa ja sitä miettii vaan et mitä hyvää on ollu mut ei oo sen arvoista. jos syvästi rakastaa ja kunnioittaa toista niin ei tee sellasia juttuja mitä sun mies on tehnyt vaikka olis äkkipikainen. se ei oikeuta.
 
niin ja sit hää on oikein sukulaistensa lellikki, naapurien kultapoju jne.
mut sit samana päivä on saattanut sylkee mua kasvoihin ja repii paitansa riekaleiksi päältään...kuten niin monesti.

Olin 18-vuotias kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa ja kuvittelin aina että asiat muuttuu, että ikä toisi järke päähän. Mies nyt 30-vuotias.
 
Saattaa olla vähän mustavalkonen mielipide kun en onneksi koskaan ole ollut väkivaltaisessa parisuhteessa, mutta kenenkään ei tarvitse tulla pahoinpidellyksi.

Sanosin melkein, että sillon se ei enää ole suhde, koska kunnioitus selväsi puuttuu.
Vaikka eroaminen on vaikeaa niin kyllä oma (ja lasten) turvallisuus täytyy pitää ykkössijalla, koskaan ei tiedä jos pikku kilarin seurauksena tapahtuukin vahinko josta on mustelmia tai pahaa muistoa vakavampi seuraus. :'(
 
Alkuperäinen kirjoittaja samassa tilanteessa:
Niin, mä luin tekstin ja hyvin paljon olisin voinut itsekin kirjoittaa siitä. pointti on siis se, että mäkin olen suhteessa jossa ulospäin asiat on hyvin ja mieskin todella kiva. Kaikki tykkää siitä enemmän kuin musta :) kärjistettynä.
Mutta suljettujen ovien takana tapahtuu kauheuksia. Me riidellään kamalasti ja tähän asti riidoissa on ollut joku tolkku. Mutta ei enää. Nykyään se rikkoo mielettömästi tavaroita. meiltä on hajonnut vaikka mitä. ja sitten keksitään tekosyitä mistä johtuu.. Ja nyt se käy muhunkin kiinni. On avareita annettu, tukasta revitään jokaisen riidan aikana jne.
Mutta mies on hyvä isä. Lapset tykkää siitä ihan hirveästi. Ja meilläkin on välillä mukavaa. Mutta välillä mä mietin aidosti lähtemistä suhteesta.
JA sitten taas parin päivän päästä riidasta mä mietin että onhan meillä jotain hyvää ettei sitä kannata rikkoa. Ja kun lukee avioerolapsista ja muutenki erolapsista niin tulee mieleen että ei kannata erota.
Mä jotenkin samaistun aphen että todella ristiriitaisia tunteita myllää sisuksissa joka päivä. En itsekään tiedä mitä tilanteessa tekee joten en osaa auttaa ap:tä. Mutta kerron vain, että vastaavia tilanteita on todella monella. Et ole pähkäilyjesi kanssa yksin. Monen kulissin takana on asiat hyvin huonosti.
Voimia sulle.

Kiitos ja voimia itsellesikin. Sinulla on ihan samoja ajatuksia ja sitten juuri ne lapset joita kuvittelee suojelevansa kun pitää perheen kasassa, vaikka meillä lapset on kyl nähneet aika paljon ikävääkin.

 
Isä voi olla hyvä isä parisuhteen ulkopuolellakin :attn: :attn:

Entä käyttäsitkö termiä "kiva" tai "hyvä mies" ulkopuolisesta hyökkääjästä joka löisi ja hajottaisi tavarasi? Miksi sellaista pitää sietää ihmiseltä, joka väittää rakastavansa? Ei sellainen ole rakkautta.
 
ai että hyvä isä? no odota vähän, kohta rupee lapsiakin hakkamaan - omasta kokemuksesta puhun. oot sä ihan varma että teidät on tarkoitettu yhteen? just joo. siis kun jossain vaiheessa lapset kysyvät miks et sitä sikaa jättänyt, mitä vastaat? ja kyllä sekin lapsiin vaikuttaa että näkevät kun iskä ja äiti riitelee ja huutaa ja iskällä nyrkit heiluu. lapset eivät ole sokeita!
 
Jos tuollaiset miehet eivät hillitse itseään lasten nähden, vaan käyvät lasten äitiin käsiksi, sehän on lastensuojelujuttu. Tajuatteko?

Ei ole enää hakatun vaimon päätettävissä, eroatteko, jos lapset joutuvat näkemään tilanteita, joissa käydään käsiksi. Joka tapauksessa kaikki heijastuu lapsiin, vaikka heiltä piilotettaisiinkin. Siksi nuo ovat vakavia asioita, joissa on pakko miettiä muuta, kuin sitä, että kun se mies on välillä niin ihana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lehmä:
Kiitos ja voimia itsellesikin. Sinulla on ihan samoja ajatuksia ja sitten juuri ne lapset joita kuvittelee suojelevansa kun pitää perheen kasassa, vaikka meillä lapset on kyl nähneet aika paljon ikävääkin.

Siinä se nyt tuli sitten :/ Tiesitkö, että tuohon puututaan heti jos se selviää jossain?
 
Raskainta on ollut pitää tää kaikki sisällään. Mul oli paha synnytyksenjälkeinen masennus esikoisesta ja nyt vast tajuan miksi. Tai kai mä tiesin silloinkin mist voisi johtua, mut kielsin ne syyt ja en kertonut mitä koin raskaudenkin aikana.

miehen itku tapahtumien jälkeen on muuten tosi hyvä "koukuttaja" tilanteen hyväksymiseen.
 

Yhteistyössä