Avioehto pilasi avioliiton?

[M--]

Menimme naimisiin kuusi vuotta sitten. Minulla oli silloin varallisuutta, jolla mm. pyöritin bisneksiäni ja perintöjä tiedossa, vaimollani ei varallisuutta ollut, eikä merkittäviä perintöjäkään tiedossa. Minä halusin avioehdon, vaimoni vastusti jyrkästi, mutta kuitenkin suostui.

En halunnut avioehtoa epäuskostani vaimoani tai liittoani kohtaan. Mutta kun avioliittoa solmiessa on joka tapauksessa valittava, ottaako omaisuuden jakoperustaksi mahdollisessa avioerotilanteessa avioliittolain vai avioehdon, niin jälkimmäinen on mielestäni oikeudenmukaisempi. Naimisiin kun mennään rakkaudesta ei rahasta, minulla ei mielestäni ole moraalista oikeutta laittaa sukuperintöäni peliin ja tulisimme kuitenkin avioliiton aikana hankkimaan ja omistamaan kaiken yhdessä. Vaimoni kuitenkin oli sitä mieltä, että en uskonut liittoomme ja yhteisyydentunnetta ei näissä olosuhteissa pääse syntymään.

Kuusi vuotta on nyt eletty avioliitossa ja lapsen hankintaan piti lopultakin ryhtyä. Vaimoni kuitenkin ilmoitti, että ei ole onnellinen kanssani ja haluaa harkita vakavasti avioliittomme tilaa. Meillä ei ole kuulemma yhteenkuuluvuuden tunnetta välillämme johtuen avioehdosta. Yritin puolustautua, että parhaani olen pyrkinyt yhteisyytemme eteen tekemään: teen pääosin kotityöt, suunnittelen ja rahoitan yhteiset hankkeemme, vien meitä aina lomamatkoille jne. Mutta ei, avioehdon takia yhteenkuuluvuuden tunnetta ei sittenkään vain ole. Seksiä on ollut halujani harvemmin, mm. siksi ""kun me nyt ollaan vaan tällaisia kämppäkavereita"".

Olisin kiitollinen kommenteistanne!

 

[The Man]

Vai vielä pitäisi kommentoida tuota? Etköhän tiedä jo itsekin mitä tehdä: Lutkalle potku pyllyyn!

 

[meriina]

...avioehto ei ole pilannut liittoanne...toihan menee ihan kaavan mukaan...seitsemännen vuoden kriisi...avioliitto on sopimus yhteisestä elämästä...pelisääntöjä pitää tarkentaa aika ajoin jotta juttu pelaa...

 

[totajoo]

Heh!

Olet vahvoilla. Ei avioehto avioliittoanne pilannut. Ainoastaan avioehto ""pilasi"" vaimosi hienon suunnitelman käyttää sua hyväksi. Ajatuksen juoksu vaimollas oli seuraava: naimisiin, ero ja hetkessä iso varallisuus itselle (sun kustannuksella) kuin lottovoitto.

Noh. Eipä onnistunut sua ""lypsämään"" ja sekös sitä harmittaa.. )

Hyvää jatkoa sulle. Pidä huolta omaisuudestasi ja rahoistasi.
Naisia on maailma täys.

 

[Woman]

Avioehto on tuossa vain tekosyy. Jos rakkaudesta menee naimisiin, niin mitä sitä toisen suvun omaisuus tai sun saamat perinnöt kiinnostaa. Kun yhdessä hankittu omaisuus on kuitenkin puoliksi molempien nimissä. Olen samaa mieltä siinä, että nykyään joudutaan avioerossa epäreiluihin tilanteisiin useammin silloin kun sitä avioehtoa ei ole. Joskus voi olla niin ettei mikään auta mitä yrität tehdä suhteen eteen, jos toinen on päättänyt, että ""tämä ei vaan niinku inspaa mua"".. Zori!

 

[anna]

Mitä sinä haluat? Rakastatko, haluatko pysyä yhdessä, mitä haluaisit suhteenne olevan...?

Kai nyt tiedät itsekin ettei avioehto ole yhteenkuuluvaisuuden tunnetta rikkonut. Kuusi vuotta sitten sovitte jotain eikä vaimosi ole vieläkään oppinut ymmärtämään, että sopimuksia pitää kunnioittaa, vaikka ne eivät olekaan itselleen aina ideaaleja.

Mitä vaimosi haluaisi suhteeltanne, jotta olisi onnellinen, siis muuta kun avioehdon mitätöimistä? Vai onko kaikki tuosta kiinni? Toivottavasti ei...

 

[Kandi]

Mikä nykyajan naisia vaivaa? Minä olisin ikionnellinen, jos minulle olisi sinunkaltaisesi mies! Enkä pihtaisi!

 

[aiheellinen]

kysymys.

 

[minä]

Mieheni on huomattavasti minua rikkaampi omaisuudeltaan. Halusin avioehdon itse nimenomaan siitä syystä, että riidan tai kriisin tullen mieheni ei tarvitse ainakaan vetää rahojaan ja perintöjään siihen soppaan, tai kuvitella minun haluavan häneltä jotain pois, mikä minulle ei omilla ansioillani kuulu.

Ehkä kuitenkin oli parempi että ehdin itse ehdottaa avioehtoani ennen kuin mies ehdotti, olisi voinut tulla sellainen maku suuhun että eikö hän minuun luota.

Onneksi meni näin päin, olen erittäin tyytyväinen ja vaikka ero tulisikin, ainakaan rahasta ei tapella, eikä tarvitse miehen miettiä että ahneuttaniko minä hänet lemppaisin.

 

[miete]

Pisti silmääni tuo sinun lauseesi, että ""suunnittelen ja rahoitan yhteiset hankkeemme"". Ehkä vaimosi kokee, että koska sinulla on rahat, sinä päätät kaikesta, etkä kuuntele hänen mielipidettään ja ota häntä mukaan päätöksentekoon?

Tämä oli vain yksi näkökulma, koska jos vaimosi siis nyt kuitenkin miettii eroa avioehdosta huolimatta, niin tuskin hän kuitenkaan on kanssasi vain rahojen takia?

 

[gina]

Naimisissa vaimosi pääsee kuitenkin osalliseksi varallisuudestasi. Minulle se ainakin riittäisi. Ei tulisi mieleenkään yrittää rikastua toisen kustannuksella. Hmm... vielä jos sinä kerran kustannat varakkaampana enemmän.

Itseäni rassaa suhteessani se, että huomattavasti parempituloinen mies maksaa vain oman ja lapsensa osuuden ja minä maksan esim. ruokakuluistakin kolmanneksen, vaikkei omaan ruokavaliooni kuulu esim. kaupan kalliit mehut ja limsat, karkit, murot eivätkä valmispizzat.

Jostain se akan kenkä puristaa, en tiedä mistä. Sen tiedän, että sinunlaisellesi on ottajia.

 

[Mamma]

Oletko M-- ihan varma, että olet esittänyt asian vaimollesi oikein. Ehkä sinun kannattaisi tehdä hänelle jokin ele, joka osoittaa että luotat häneen ja rakastat häntä, jokin oikein erikoinen juttu, joka on päinvastaista kuin tähän asti totuttu.

Tiedän erään pariskunnan, jossa mies on rikas, tarjoaa vaimolle matkoja ja hienoja tilaisuuksia, ja tämä vaimo sanoo juuri samaa että ei ole yhteisyyden tunnetta. En ymmärrä aivan täysin mistä se sitten johtuu, mutta luulen että nainen on turtunut mieheen, kun mies ei välitä edes aina kysyä vaimolta, että haluaako tämä lähteä matkalle, ja korjaako jokin rahallinen teko jonkin erimielisyyden. Onko sinulla taipumus vaientaa vaimo ja haudata hänen tunteensa matkoihin ja lahjoihin?
Nainen tarvitsee ennenkaikkea kuuntelua, sitä että otat hänet vakavasti etkä väitä vastaan jos hän kertoo miltä hänestä tuntuu. Jos vaimo sanoo ettei rakasta, niin sinun ei saa hermostua, vaan istua alas ja kuunnella mitä hän sanoo, ja sitten sanoa että yrität ymmärtää, vaikka et heti aina ymmärtäisikään.

Monesti teillä miehillä on niin yksioikoinen tapa esittää asianne, että nainen kokee sen jotenkin kylmäksi.
Varsinkin jos koette että vaimo on epäoikeuden mukainen, eikä rakasta vaikka teette kaikkenne.
Asia on kuitenkin niin, että ei toiselle voi siitä turhautua ja suuttua jos hänestä joltakin tuntuu, vaikka se olisi negatiivistakin, koska ilmiselvästikään hän ei itse tunteilleen mitään voi.
Ainoa keino on kuunnella ja olla kiinnostunut, ihminen kiinnostuu aina ihmisestä joka on hänestä aidosti kiinnostunut ja ottaa aikaa kuunnellakseen.

Ehkä häntä kalvaa jokin siinä avioehdossa, jokin asia jonka olet sanonut siinä yhteydessä. Hän haluaa anteeksipyyntöä tai ymmärryksen, jotta hän voi jatkaa eteenpäin. Avioehtoa sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, eikä muuttaa mielipidettäsi, mutta jos olisit edes pikkuriikkisen pahoillasi siitä että olit niin järkähtämätön. Tee nyt hullulle mieliksi sen verran

Ja nyt et saa ajatella,että pitää sinunkin saada olla vittumainen kerran vaimosikin on, tämä ei ole tasa-arvoa, ei kenenkään elämä! Anna vaimollesi jotain ilmaiseksi, ehkä palkinto seuraa myöhemmin. Takeita ei ole, ei sellaisia pidä odottaakaan. Ken lahjan antaa se lahjan saa- sen pitää olla riippumatonta ja vailla vaatimuksia takaisinmaksusta. Ja jätä raha koko asian ulkopuolelle, vaikka väkisin. Älä anna johdattaa itseäsi sellaiseen, vaan pidä lippu korkealla. Avioehtoa ei tarvitse perua, se on minun mielipide.

 

[erikoinen]

Se erikoinen juttu jonka vaimollesi teet, voisi olla vaikka että kysyisit vaimon mielipidettä yhteisiin asioihin.
Monesti vaimolle tulee tyhjä olo, kun hän kokee että hänen on pakko olla onnellinen, tai lähteä matkalle..ihan mitä vaan joka estää häntä tuntemasta mitä hän oikeasti tuntee.
Vaikka me naiset ollaankin aikamoisia harakoita kiiltävien esineiden perässä, niin kyllä rakkaus on aivan eri asia kuin raha.
Minä asun vaikka navetassa mieheni kanssa jos henkinen puoli rullaa, mutta limusiinilla ajellessa shampanjaa juodessa voi sydäntä kylmätä jos on ystävyys huonolla tolalla.

 

[Nikita]

Jollei ole valmis jakamaan koko elämäänsä toisen kanssa, on turha ihmetellä toisen osapuolen epäilyjä ja epäröintiä parisuhteesta.

 

[Lotta]

En usko että avioehto pilasi liittoanne, mutta jos vaimo on vilpitön (eikä siis vaan keksi teksyitä kuihtuneille tunteilleen), niin osaan kyllä myös asettua hänen asemaansa. Hän ei koe, että sinä olisit millään lailla riippuvainen hänestä, tarvitisisit häntä, tai luottaisit häneen niin paljon että haluaisit sitoutua (=tulla riippuvaiseksi ja haavoittuvaiseksi). Siksi sinä et tunnu ""hänen omaltaan"", vaan kämppikseltä, johon hänkään ei ehkä uskalla sitoutua ja luottaa.

Ymmärrän tuon sukuperintö aspektin hyvin, enkä usko että sinun tarvitsee saiitä päätöksestä tinkiä. Kysehän on tunteista eikä rahasta itsestään. Entä, jos luottaisit vaimoosi niin, että kertoisit hänelle avoimesti tunteistasi ja peloistasikin. Voittehan ajatella, että sukuperintösi siirtyy aikanaa yhteiselle lapsellenne, eikä opikeastaan kuulu edes sinulle. Sitten voitte päättää, että kaikki yhdessä hankkimanne on teidän omaa ja täysin yhteistä. Etenkin se yhdessä hankkimanne lapsi, josta tulee teidän molempien elämän tärkein yhteisprojekti.

 

[Minski]

""Vaimoni kuitenkin oli sitä mieltä, että en uskonut liittoomme ja yhteisyydentunnetta ei näissä olosuhteissa pääse syntymään""

Niinpä. Olen joskus mietiskellyt tätä avioehto vs. ei avioehtoa -tilannetta. Vaimosi sanoo, että et usko liittoonne, mutta samaahan hänenkin reaktionsa sanoo. Hän väittää, että et usko teidän pysyvän loppuun asti yhdessä, mutta niinhän hänkin reaktiollaan viittaa uskovansa. Jos puolisot uskovat liittoon, ei avioehdolla pitäisi olla väliä. Sehän on vain paperi, jonka lapset joskus perunkirjoituksen aikoihin löytävät pölyttyneenä tallelokerosta.
Tarkoitan siis, että eikö vaimosikaan usko liittoonne, koska on niin vastaan sitä avioehtoa? Ajatteleeko hän lähtevänsä ja vievän ""osuutensa""? Vai onko kyse enemmänkin tuosta yhteisyydentunteesta? Ihan yhtälailla voit siis vedota hänen lauseisiinsa hänen uskostaan liittoon, aihehan toimii kumminkin päin.

 

[Tyttö]

Minä en tienaa paljoa, enkä ole rikas. Mutta tulen tulevaisuudessa perimään veljeni kanssa ihanan historiallisen maatalon, joka on kuulunut suvullemme kauan.

Kun joskus menen naimisiin, aion ottaa avioehdon tuohon taloon, jonka tulen perimään. Näin isäni asianajaja neuvoi. Koska jos minä tai veljeni joskus eroaa, 1/4 osa talosta kuuluu tuolle puolisolle. Ja koska emme ole rikkaita, meillä (veljelläni tai minulla) ei ole rahaa ostaa tätä puolisoa ulos, vaan koko maatila on myytävä, jotta eroava puoliso saa osansa. Asianajaja sanoi, että tällaisia esimerkkejä on vaikka kuinka, ja todella riitaisan touhun pystyy ehkäisemään pienellä paperilla eli avioehdolla.

Veljeni ei tätä suostu ymmärtämään. Hän on rakastunut ja suunnittelee häitään, ja hänen mielestään avioehdon ehdottaminen ei kuulu rakkauteen. Tietenkään ei aio erota koskaan, joten ei halua avioehtoa.

Pointtini on se, että avioehdon voi tehdä siis vain yksittäisestä kohteesta. Esim. avioehto koskemaan vain tulevaa sukuperintöä, tiettyä kesämökkiä yhteisomistuksessa jne.

 

[mies]

Ilmeisesti vaimosi ei ole päässyt yli avioehdosta, koska siitä oli erimielisyyttäkin. Hänellä voi, niin kuin joku jo mainitsikin, soida mielessään jotkut lauseet ja se tilanne, missä hän joutui antamaan periksi. Vaikuttaa heikolta itsetunnolta; hän ei ilmeisesti ymmärrä tilannettanne ja sitä että hän voi periä sinut ja hän voi käyttää nyt sinun omaisuuttasi. Avioehtohan tehdään eron varalle ja sekö hänellä olikin vain mielessään. Vaimosi tarvitsee tukea ymmärtääkseen.

 

[Meikämaija]

Älä ainakaan pura sopimusta. Se voi olla vaimosi pyrkimyksenä, mutta älä helly äläkä suostu kiristykseen lapsella ja avioliiton jatkamisella purkamisen ehdolla.

Avioehtosopimus on aina aiheellista tehdä, jos jompikumpi on huomattavasti toista varakkaampi ja tässä tapauksessa panos oli sukuperintö ja yritystoiminta. Sopimuksella vältetään tuhansia riitoja ja sopimatta jättämisellä niitä tehdään. Toimenpide oli oikea ja oikeudenmukainen.

On hyvin helppoa syyttää avioehtosopimusta, vaikka todelliset syyt ovat muualla. Vaimolla on itsellään ollut mielessään ajatus, että jos avioliitto ei kestäkään, hänkin pääsee varoista osalliseksi. Siinä on tämän villakoiran ydin. Hän pettyi toiveissaan, tunnusti sitä tai ei. Jyrkkä sopimuksen vastustaminen kertoo sen. Tuota ajatusta ovat varmaankin ruokkineet myös aikanaan hänen kaverinsa, kun seurustelitte. Se on tavallista. ""Löysi rikkaan miehen"".

Vaikka nyt purkaisit kaikki sopimukset, ei se yhteenkuuluvuutta luo. Rakkautta ei koskaan voi ostaa, se ei ole osto- eikä myyntitavaraa! On täysin mahdollista, että liittonne purkautuu nyt, mutta jos vaimosi kerran ajattelee noin kuin hän on sanonut, se tapahtuisi kuitenkin ajan kanssa. Asia käy kipeästi, mutta väistämätöntä ei voi väistää.

Olen oppinut elämässä sen, että rakkautta ja rahaa ei pidä sekoittaa. Rahan kanssa ajatellaan aina realistisesti. Jos yrittää nitoa nämä asiat yhteen pakettiin, seuraa sekasorto.

 

[nia]

Mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi avioehto on joillekin joku kynnyskysymys. Tuskin kukaan menee naimisiin erotakseen, mutta on pelkkää realismia turvata oma selustansa - varsinkin jos varallisuuserot ovat huomattavat. Tästä asiasta aikoinaan mieheni kanssa väännettiin kättä, sillä hänen mielestään avioehto on epäluottamuslause puolisoa kohtaan. Minusta se on päinvastoin ja nykyisin mieheni näkemykseni jo ymmärtääkin (kun on käynyt ilmi sukuni varallisuus ja hänen omakin taloudellinen tilanteensa on noussut keskivertotasoa paremmaksi). Avioehtoja on kuitenkin monenlaisia esim. sen voi ulottaa koskemaan vain noita tulevia perintöjä tms.

Jos tuo raha-asia on noussut vaimollesi kynnyskysymykseksi ja hän haluaa erota, niin silloinhan on suhteellisen selvää, mikä hänelle suhteessanne on tärkeää. Rahasta on tullut hänelle rakkautta tärkeämpi. Toisaalta ehkä entisenä köyhänä hänellä ei ole käsitystä siitä, miksi jollekin omaisuuden turvaaminen voi olla tärkeää: kun ei ole rahaa/varallisuutta ei tarvitse pelätä etukäteen sen menettämistä.

 

[Tom]

Hyviä pointteja yllä. Vaimosi ajatusmaailma tuntuu huolestuttavasti jumittuneen yhden asian ympärille. Varmaan useimmat tilanteessasi olisivat ottaneet avioehdon. Selvästi rehdimpi ja terveempi pohja avioliitollenne. Jotenkin sitä vaimoasi pitäisi herätellä todellisuuteen.

 

[Kylmä realisti]

Olen tätä maailmaa nähnyt aika paljon jo ammatinkin puolesta. Olen kylmä realisti.

Avioehto on sopimus siitä, miten varallisuutta jaetaan avioliittolaista poiketen avioliiton päättyessä. Avioliitto voi päättyä eroon tai kuolemaan. Jo jostain 90-luvun puolivälistä on ollut sallittua tehdä pätevä avioehto, jossa säännellään eri tavoin erotilanne ja kuolematilanne.

Avioehdon tekeminen on järkevyyttä. Se ei ole epäluottamusta. Maailma muuttuu, ihmiset muuttuvat. Se rakkaus, mikä nyt on, voi olla 20 vuoden päästä jotain muuta - siitä huolimatta, että aviopari juuri nyt rakastaa ja päättää rakastaa toisiaan syvästi.

Maailmassa ei tarvittaisi ainoatakaan juristia ja sopimusta jos kaikki hyvä jatkuisi ainiaan. Sopimuksia tehdään juuri siksi, että vaikka nyt on hyvä olla ja suuri yksimielisyys, niin ei välttämättä ole jatkossa.

 

[Tytölle]

Eiks se ole niin, että se, joka jättää perinnön, voi testamentilla määrätä, ettei perijän puolisolla ole oikeutta ko. perintöön?

Näin ollen ei sen paremmin sinun kuin veljesikään tarvitse edes tehdä mitään avioehtoa.

Oikaistaa viisaammat, jos olen väärässä.

 

[Minski]

Juuri noin se on. Esim. minun vanhempani tekivät testamentin, että heidän kuoltuaan minun silloinen aviopuolisoni ei eron tullessa peri minun vanhempieni minulle jättämää perintöä. Eri asia sitten meidän omat rahat. Kätevää, että vanhemmatkin voivat näin turvata lastensa perinnön, ettei se joudu aikanaan ainakaan täysin ulkopuolisen ihmisen käsiin.
Sitä voi tosiaan rakkauden huumassa katsoa maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta erotilanteessa lasit ovatkin sitten muuttuneet mustiksi....

 

[mies]

Ei se ole rakkautta, jos vaatii puolisolta omaisuutta, johon ei ole osaa eikä arpaa. Yhteisesti hankittu omaisuus on eri asia.

Eikä se ole rakkaudettomuutta, jos turvaa omaisuutensa. Mutta se on rakkaudettomuutta, jos vaatii toista tekemään sopimuksen, millä hän luopuu esim. tulevasta perinnöstä.

Nim. tytön vanhempien on tehtävä testamentti poikansa hyväksi.