Avioero ja syöpä

[vieras]

Tilanne se, että meillä on avioeroprosessi meneillään. En ole vielä ehtinyt muuttaa lasten kanssa tästä pois, mutta muutaman viikon sisällä. Elatus yms. jutut on hoidettuna ja riidoissa emme ole.

Mutta nyt sitten miehellä syöpäkontrollissa epäily uusimisesta. Sairasti 2006 Hodgkinin taudi, joka hoidettiin 6kk sytostaattihoidoilla. Ensimmäisen 3vuotta kontrollit oli 4kk välein ja nyt viime kesästä lähtien ne on olleet 6kk välein. Eilen otetuissa varjoainekuvissa näkyi rintarangan alueella jotain muutosta. Lääkäri oli sanonut, että hyvin todenäköisesti kyseessä hyvälaatuinen muutos, mutta voi myös olla pahalaatuistakin. PET-kuvaus tehdään 2-3viikon sisällä ja siitä viikon kuluttua tulevat tulokset.

Mies on aivan hajalla. Minä taas olen jotenkin... tyhjä. Elämäni on jo muualla ja minulla on uusi rakkaus. En aio muuttaa kauaksi eli tässä lähellä olen ja tukena tietysti, jos nyt tosiaan syöpä olisi uusinut. En tiedä mitä ajatella. En usko, että missään tapauksessa olisi oikein jäädä tähän lasten kanssa vain säälistä ja velvollisuudentunnosta. Se ei palvelisi ketään ja minä en henkisesti missään nimessä jaksaisi sitä. Muistelen millaista oli kahden pienen lapsen kanssa aikoinaan olla täällä kotona ja hissutella lapsia että mies sai levätä hoitojen jälkeen. Silloin sen kuitenkin jaksoi, kun rakasti, mutta nyt kun se rakkaus on kuollut niin...

Osaako kukaan sanoa minulle mitään rakentavaa?

 

[bud]

:hug:

 

[-]

olitko sinä se eron haluava, olisiko miehesi halunnut jatkaa?

kuulostaa kamalalta tilanteelta Mutta ajatuksesi fiksuilta.

 

[ap]

olitko sinä se eron haluava, olisiko miehesi halunnut jatkaa?

kuulostaa kamalalta tilanteelta Mutta ajatuksesi fiksuilta.

Kyllä minä olin se, joka eron otti puheeksi. Pitkällinen prosessi kyllä ja olen kypsytellyt ajatusta jo pitkään, syitä on monia. Mies allekirjoittaa kaikki syyt ja on samaa mieltä siitä, että ero on hyvä ratkaisu, mutta toisaalta rakastaa edelleen. Toki minäkin lasteni isää rakastan aina ja meillä on pitkä yhteinen historia, mutta sellaista rakkautta ei ole mitä nainen tuntee miestä kohtaan.

 

[t]

Jätä siihen miehen elämään edes ne lapset.

 

[.]

Aika rankkaa miehelle viedä häneltä kaikki. Mikä ei toki ole sinun vikasi.

 

[ap]

Jätä siihen miehen elämään edes ne lapset.

Ei lapset ole miehen elämästä minnekään poistumassa. Ei todellakaan. Minun kanssani muuttavat, mutta ihan tähän lähelle ja ovat isällään paljon. Tosin, jos syöpä on nyt uusinut niin eivät voi alussa olla niin paljon mitä olemme suunnitelleet. Miten luulet, että lapset voisi jättää isälle, jos syöpä on uusinut? Miten hän jaksaisi hoitaa heidät? Ihme kommentteja minusta tälläiset.

 

[Tiina]

Tilanne se, että meillä on avioeroprosessi meneillään. En ole vielä ehtinyt muuttaa lasten kanssa tästä pois, mutta muutaman viikon sisällä. Elatus yms. jutut on hoidettuna ja riidoissa emme ole.

Mutta nyt sitten miehellä syöpäkontrollissa epäily uusimisesta. Sairasti 2006 Hodgkinin taudi, joka hoidettiin 6kk sytostaattihoidoilla. Ensimmäisen 3vuotta kontrollit oli 4kk välein ja nyt viime kesästä lähtien ne on olleet 6kk välein. Eilen otetuissa varjoainekuvissa näkyi rintarangan alueella jotain muutosta. Lääkäri oli sanonut, että hyvin todenäköisesti kyseessä hyvälaatuinen muutos, mutta voi myös olla pahalaatuistakin. PET-kuvaus tehdään 2-3viikon sisällä ja siitä viikon kuluttua tulevat tulokset.

Mies on aivan hajalla. Minä taas olen jotenkin... tyhjä. Elämäni on jo muualla ja minulla on uusi rakkaus. En aio muuttaa kauaksi eli tässä lähellä olen ja tukena tietysti, jos nyt tosiaan syöpä olisi uusinut. En tiedä mitä ajatella. En usko, että missään tapauksessa olisi oikein jäädä tähän lasten kanssa vain säälistä ja velvollisuudentunnosta. Se ei palvelisi ketään ja minä en henkisesti missään nimessä jaksaisi sitä. Muistelen millaista oli kahden pienen lapsen kanssa aikoinaan olla täällä kotona ja hissutella lapsia että mies sai levätä hoitojen jälkeen. Silloin sen kuitenkin jaksoi, kun rakasti, mutta nyt kun se rakkaus on kuollut niin...

Osaako kukaan sanoa minulle mitään rakentavaa?

ihan kamala tilanne ja minun mielestäni et voi jättää miestä yksin nyt ...jää lasten kanssa toistaiseksi. niin minä tekisin.

 

[UpsyDaisy]

:hug: :hug: vaikealta kuulostaa, en osaa auttaa. Mitä miehesi ylipäätään ajattelee erosta ja sittä että sinä ja lapset muutatte. Siitä että sinulla on uusi. Mietin vain että kuinka on maassa tuosta ja sitten vielä tämä. Haluaisiko mies edes että jäisit?
Itse en varmaan kykenisi tuossa tilassa jättämään miestä vaikka romanttista rakkautta ei enää olisikaan, yhteistä olisi kuitenkin ollut niin paljon. No, helppo sanoa..

 

[ap]

Tilanne se, että meillä on avioeroprosessi meneillään. En ole vielä ehtinyt muuttaa lasten kanssa tästä pois, mutta muutaman viikon sisällä. Elatus yms. jutut on hoidettuna ja riidoissa emme ole.

Mutta nyt sitten miehellä syöpäkontrollissa epäily uusimisesta. Sairasti 2006 Hodgkinin taudi, joka hoidettiin 6kk sytostaattihoidoilla. Ensimmäisen 3vuotta kontrollit oli 4kk välein ja nyt viime kesästä lähtien ne on olleet 6kk välein. Eilen otetuissa varjoainekuvissa näkyi rintarangan alueella jotain muutosta. Lääkäri oli sanonut, että hyvin todenäköisesti kyseessä hyvälaatuinen muutos, mutta voi myös olla pahalaatuistakin. PET-kuvaus tehdään 2-3viikon sisällä ja siitä viikon kuluttua tulevat tulokset.

Mies on aivan hajalla. Minä taas olen jotenkin... tyhjä. Elämäni on jo muualla ja minulla on uusi rakkaus. En aio muuttaa kauaksi eli tässä lähellä olen ja tukena tietysti, jos nyt tosiaan syöpä olisi uusinut. En tiedä mitä ajatella. En usko, että missään tapauksessa olisi oikein jäädä tähän lasten kanssa vain säälistä ja velvollisuudentunnosta. Se ei palvelisi ketään ja minä en henkisesti missään nimessä jaksaisi sitä. Muistelen millaista oli kahden pienen lapsen kanssa aikoinaan olla täällä kotona ja hissutella lapsia että mies sai levätä hoitojen jälkeen. Silloin sen kuitenkin jaksoi, kun rakasti, mutta nyt kun se rakkaus on kuollut niin...

Osaako kukaan sanoa minulle mitään rakentavaa?

ihan kamala tilanne ja minun mielestäni et voi jättää miestä yksin nyt ...jää lasten kanssa toistaiseksi. niin minä tekisin.

Tiedän, että se ei ole mahdollista. Se ei oikeasti palvele ketään. Muistan miten rankkaa se oli silloin viimeksikin ja silloin siinä oli rakkaus mukana. Nyt tekisin sen velvollisuuden tunnosta ja miten katkera minusta tulisi. Ja miltä se miehestä tuntuisi. En kertakaikkiaan pysty kuvittelemaan sellaista vaihtoehtoa, kun muistan mitä kävin viimeksi läpi.

 

[ap]

:hug: :hug: vaikealta kuulostaa, en osaa auttaa. Mitä miehesi ylipäätään ajattelee erosta ja sittä että sinä ja lapset muutatte. Siitä että sinulla on uusi. Mietin vain että kuinka on maassa tuosta ja sitten vielä tämä. Haluaisiko mies edes että jäisit?
Itse en varmaan kykenisi tuossa tilassa jättämään miestä vaikka romanttista rakkautta ei enää olisikaan, yhteistä olisi kuitenkin ollut niin paljon. No, helppo sanoa..

Niin on helppo tosiaan sanoa. Eikä mies halua eikä odota, että jäisin tähän säälistä. Mutta rankkaa on. Tietysti. Ja toki minä olisin tukena. Itse näen sen niin, että minun on jopa helpompi olla tukena, kun voin käydä auttamassa, mutta minun ei tarvitse yrittää elää huomaamattomasti suurinta osaa ajasta, koska niin minä viimeksi toimin, että mies sai levätä. Ja nyt lapsia on vielä yksi enemmän kuin silloin viimeksi.

Nämä on niin vaikeita asioita ja tiedän, että kukaan ei voi sillä tavalla realistisesti kommentoida ja ajatella, jos ei ole tilanteessa ollut mutta...

 

[aa]

Jätä siihen miehen elämään edes ne lapset.[/quote
Ei lapset ole miehen elämästä minnekään poistumassa. Ei todellakaan. Minun kanssani muuttavat, mutta ihan tähän lähelle ja ovat isällään paljon. Tosin, jos syöpä on nyt uusinut niin eivät voi alussa olla niin paljon mitä olemme suunnitelleet. Miten luulet, että lapset voisi jättää isälle, jos syöpä on uusinut? Miten hän jaksaisi hoitaa heidät? Ihme kommentteja minusta tälläiset.

Siis tässä tilanteessahan pitäisi mennä TÄYSIN sinun miehesi ehdoilla ja unohtaa hetkeksi SINUN elämäsi ja halusi. SInun miehesi henki on vaarassa ja samalla hetkellä sinä olet muuttamassa täysin miehesi elämää. Hänellä on kyllä ihan tarpeeksi psyykkistä kuormaa syövänkin käsittelyssä joten pitäisi välttää kaikkea ekstraa psyykkistä kuormaa joihin lasken kyllä perheen muuton pois yhteisestä kodista.
Aatteleppa omalle kohdalle: sairastus rintasyöpään, miehesi haluaa erota ja muuttaa pois lasten kanssa ja jatkaa elämäänsä uuden naisen kanssa. Vain sinä jäät yksinäisyyteen ja itseksesi sairastamaan...
Olepas vähän inhimillisempi.

 

[Rintasyövästä toipunut]

Ei varmaan vastaus minkä haluaisit kuulla. Mutta musitelepa sitä avioliittolupausta. Että myös vastoinkäymisissä -etenkin niissä vastamäissä. Kunnes kuolema erottaa. Tiedät varmasti jo, että uusiva syöpä on usein ja todennäköisesti se vaarallisempi versio ensimmäisestä.

Jos olisin tilanteessasi, en pystyisi elämään itseni kanssa loppuelämää, ellen nyt laittaisi itseäni kakkoseksi ja tukisi lasteni isää. Se olisi itsestäänselvä vaihtoehto. Miten lapsetkin tilanteen ottavat? He ehkä -jopa todennäköisesti- menettävät isänsä, haluatko samaan aikaan tuoda uuden isäpuolen heidän elämään sekä sekoittaa pakkaa uudella kodilla ja avioerolla? Hyvä nainen, ajattele nyt lastesi parasta! Jos sinä jäät, lapset saavat nauttia isänsä seurasta - vaikka sitten väsyneen ja sairaan- kotonaan jatkuvasti.

 

[ap]

Jätä siihen miehen elämään edes ne lapset.[/quote
Ei lapset ole miehen elämästä minnekään poistumassa. Ei todellakaan. Minun kanssani muuttavat, mutta ihan tähän lähelle ja ovat isällään paljon. Tosin, jos syöpä on nyt uusinut niin eivät voi alussa olla niin paljon mitä olemme suunnitelleet. Miten luulet, että lapset voisi jättää isälle, jos syöpä on uusinut? Miten hän jaksaisi hoitaa heidät? Ihme kommentteja minusta tälläiset.

Siis tässä tilanteessahan pitäisi mennä TÄYSIN sinun miehesi ehdoilla ja unohtaa hetkeksi SINUN elämäsi ja halusi. SInun miehesi henki on vaarassa ja samalla hetkellä sinä olet muuttamassa täysin miehesi elämää. Hänellä on kyllä ihan tarpeeksi psyykkistä kuormaa syövänkin käsittelyssä joten pitäisi välttää kaikkea ekstraa psyykkistä kuormaa joihin lasken kyllä perheen muuton pois yhteisestä kodista.
Aatteleppa omalle kohdalle: sairastus rintasyöpään, miehesi haluaa erota ja muuttaa pois lasten kanssa ja jatkaa elämäänsä uuden naisen kanssa. Vain sinä jäät yksinäisyyteen ja itseksesi sairastamaan...
Olepas vähän inhimillisempi.

Olen käynyt tässä aiemmin juttelemassa terapeutin kanssa, liittyen avioeroon ja muutenkin elämääni. Joka ei ole ollut helppo. Terapeutti korosti sitä, että minun pitäisi joskus elämässä ajatella itseänikin eikä aina vain tehdä asioita muiden kannalta parhaalla tavalla. Siitä syystä olen ollut jo vuosia aivan loppu, kun 12 vuotiaasta asti olen kantanut harteillani aina jonkun toisen taakkaa ja vetänyt jotain kivirekeä perässäni.

Ja kun kuvio ei ole se, että mies on sairastunut ja minä olen sen jälkeen hakemassa eroa. Vaan siis se, että ero on jo edennyt pitkälle ja nyt on EPÄILY, että ehkä on uusinut.

Mutta helppo on sanoa, kun ei ole näissä saappaissa.

 

[..hyi]

Ei varmaan vastaus minkä haluaisit kuulla. Mutta musitelepa sitä avioliittolupausta. Että myös vastoinkäymisissä -etenkin niissä vastamäissä. Kunnes kuolema erottaa. Tiedät varmasti jo, että uusiva syöpä on usein ja todennäköisesti se vaarallisempi versio ensimmäisestä.

Jos olisin tilanteessasi, en pystyisi elämään itseni kanssa loppuelämää, ellen nyt laittaisi itseäni kakkoseksi ja tukisi lasteni isää. Se olisi itsestäänselvä vaihtoehto. Miten lapsetkin tilanteen ottavat? He ehkä -jopa todennäköisesti- menettävät isänsä, haluatko samaan aikaan tuoda uuden isäpuolen heidän elämään sekä sekoittaa pakkaa uudella kodilla ja avioerolla? Hyvä nainen, ajattele nyt lastesi parasta! Jos sinä jäät, lapset saavat nauttia isänsä seurasta - vaikka sitten väsyneen ja sairaan- kotonaan jatkuvasti.

Peesi!

Lapsia minäkin heti ajattelin, et ajattele yhtään miten tämä heihin vaikuttaa. Heillä on vain yksi isä, joka ehkä kuolee pian. Aiot todella viedä heiltä nämä viimeiset ajat...

 

[dd]

[quote="ap
Tiedän, että se ei ole mahdollista. Se ei oikeasti palvele ketään. Muistan miten rankkaa se oli silloin viimeksikin ja silloin siinä oli rakkaus mukana. Nyt tekisin sen velvollisuuden tunnosta ja miten katkera minusta tulisi. Ja miltä se miehestä tuntuisi. En kertakaikkiaan pysty kuvittelemaan sellaista vaihtoehtoa, kun muistan mitä kävin viimeksi läpi.[/quote]

Näistä teksteistä paistaa läpi yksi asia; SINÄ, SINÄ ja SINÄ ja se mitä SINÄ tahdot. Olet itsekäs.

 

[Tiina]

Tilanne se, että meillä on avioeroprosessi meneillään. En ole vielä ehtinyt muuttaa lasten kanssa tästä pois, mutta muutaman viikon sisällä. Elatus yms. jutut on hoidettuna ja riidoissa emme ole.

Mutta nyt sitten miehellä syöpäkontrollissa epäily uusimisesta. Sairasti 2006 Hodgkinin taudi, joka hoidettiin 6kk sytostaattihoidoilla. Ensimmäisen 3vuotta kontrollit oli 4kk välein ja nyt viime kesästä lähtien ne on olleet 6kk välein. Eilen otetuissa varjoainekuvissa näkyi rintarangan alueella jotain muutosta. Lääkäri oli sanonut, että hyvin todenäköisesti kyseessä hyvälaatuinen muutos, mutta voi myös olla pahalaatuistakin. PET-kuvaus tehdään 2-3viikon sisällä ja siitä viikon kuluttua tulevat tulokset.

Mies on aivan hajalla. Minä taas olen jotenkin... tyhjä. Elämäni on jo muualla ja minulla on uusi rakkaus. En aio muuttaa kauaksi eli tässä lähellä olen ja tukena tietysti, jos nyt tosiaan syöpä olisi uusinut. En tiedä mitä ajatella. En usko, että missään tapauksessa olisi oikein jäädä tähän lasten kanssa vain säälistä ja velvollisuudentunnosta. Se ei palvelisi ketään ja minä en henkisesti missään nimessä jaksaisi sitä. Muistelen millaista oli kahden pienen lapsen kanssa aikoinaan olla täällä kotona ja hissutella lapsia että mies sai levätä hoitojen jälkeen. Silloin sen kuitenkin jaksoi, kun rakasti, mutta nyt kun se rakkaus on kuollut niin...

Osaako kukaan sanoa minulle mitään rakentavaa?

ihan kamala tilanne ja minun mielestäni et voi jättää miestä yksin nyt ...jää lasten kanssa toistaiseksi. niin minä tekisin.

Tiedän, että se ei ole mahdollista. Se ei oikeasti palvele ketään. Muistan miten rankkaa se oli silloin viimeksikin ja silloin siinä oli rakkaus mukana. Nyt tekisin sen velvollisuuden tunnosta ja miten katkera minusta tulisi. Ja miltä se miehestä tuntuisi. En kertakaikkiaan pysty kuvittelemaan sellaista vaihtoehtoa, kun muistan mitä kävin viimeksi läpi.

eihän se helppoa olisi,mutta ajatus syöpähoitojen läpikäymisestä ilman perhe-elämää ympärillä tuntuu aika hirvittävältä. Miehen näkökulmasta. Ei ne hoidot ikuisesti kestä. Tiedän kokemuksesta.

Miksi kysyt mielipiteitä,jos olet tehnyt päätöksen? Voimia koko perheelle!

 

[vieras]

[quote="ap
Tiedän, että se ei ole mahdollista. Se ei oikeasti palvele ketään. Muistan miten rankkaa se oli silloin viimeksikin ja silloin siinä oli rakkaus mukana. Nyt tekisin sen velvollisuuden tunnosta ja miten katkera minusta tulisi. Ja miltä se miehestä tuntuisi. En kertakaikkiaan pysty kuvittelemaan sellaista vaihtoehtoa, kun muistan mitä kävin viimeksi läpi.

Näistä teksteistä paistaa läpi yksi asia; SINÄ, SINÄ ja SINÄ ja se mitä SINÄ tahdot. Olet itsekäs.[/quote]

Ihmisen pitääkin olla. Kukaan muu ei sitä sinun puolestasi ole, kuin sinä itse. Ap:n lähtö tuossa tilanteessa ei ole liiallista itsekkyyttä. Ei tod.

 

[alksdjlak]

Jätä siihen miehen elämään edes ne lapset.[/quote
Ei lapset ole miehen elämästä minnekään poistumassa. Ei todellakaan. Minun kanssani muuttavat, mutta ihan tähän lähelle ja ovat isällään paljon. Tosin, jos syöpä on nyt uusinut niin eivät voi alussa olla niin paljon mitä olemme suunnitelleet. Miten luulet, että lapset voisi jättää isälle, jos syöpä on uusinut? Miten hän jaksaisi hoitaa heidät? Ihme kommentteja minusta tälläiset.

Siis tässä tilanteessahan pitäisi mennä TÄYSIN sinun miehesi ehdoilla ja unohtaa hetkeksi SINUN elämäsi ja halusi. SInun miehesi henki on vaarassa ja samalla hetkellä sinä olet muuttamassa täysin miehesi elämää. Hänellä on kyllä ihan tarpeeksi psyykkistä kuormaa syövänkin käsittelyssä joten pitäisi välttää kaikkea ekstraa psyykkistä kuormaa joihin lasken kyllä perheen muuton pois yhteisestä kodista.
Aatteleppa omalle kohdalle: sairastus rintasyöpään, miehesi haluaa erota ja muuttaa pois lasten kanssa ja jatkaa elämäänsä uuden naisen kanssa. Vain sinä jäät yksinäisyyteen ja itseksesi sairastamaan...
Olepas vähän inhimillisempi.

Olen käynyt tässä aiemmin juttelemassa terapeutin kanssa, liittyen avioeroon ja muutenkin elämääni. Joka ei ole ollut helppo. Terapeutti korosti sitä, että minun pitäisi joskus elämässä ajatella itseänikin eikä aina vain tehdä asioita muiden kannalta parhaalla tavalla. Siitä syystä olen ollut jo vuosia aivan loppu, kun 12 vuotiaasta asti olen kantanut harteillani aina jonkun toisen taakkaa ja vetänyt jotain kivirekeä perässäni.

Ja kun kuvio ei ole se, että mies on sairastunut ja minä olen sen jälkeen hakemassa eroa. Vaan siis se, että ero on jo edennyt pitkälle ja nyt on EPÄILY, että ehkä on uusinut.

Mutta helppo on sanoa, kun ei ole näissä saappaissa.

Niin mutta syöpäpotilaan saappaat ovat kyllä jalassani ;(

 

[ap]

Ei varmaan vastaus minkä haluaisit kuulla. Mutta musitelepa sitä avioliittolupausta. Että myös vastoinkäymisissä -etenkin niissä vastamäissä. Kunnes kuolema erottaa. Tiedät varmasti jo, että uusiva syöpä on usein ja todennäköisesti se vaarallisempi versio ensimmäisestä.

Jos olisin tilanteessasi, en pystyisi elämään itseni kanssa loppuelämää, ellen nyt laittaisi itseäni kakkoseksi ja tukisi lasteni isää. Se olisi itsestäänselvä vaihtoehto. Miten lapsetkin tilanteen ottavat? He ehkä -jopa todennäköisesti- menettävät isänsä, haluatko samaan aikaan tuoda uuden isäpuolen heidän elämään sekä sekoittaa pakkaa uudella kodilla ja avioerolla? Hyvä nainen, ajattele nyt lastesi parasta! Jos sinä jäät, lapset saavat nauttia isänsä seurasta - vaikka sitten väsyneen ja sairaan- kotonaan jatkuvasti.

Hyvänen aika! Tässä ei todellakaan ole kukaa kuolemassa. Mies ei itsekään ajattele niin eikä se todellakaan ole missään nimessä edes todennäköistä.

Ja ole muistellut sitä avioliittolupausta paljonkin, mutta minulta on vain viety niin paljon tässä vuosien varrella. Mieskään ei ole pettäessään muistanut sitä. Tunteeni vain yksinkertaisesti ovat kuolleet. Minä olen lähes aina elämässäni laittanut itseni kakkoseksi, kolmoseksi, neloseksi... Ja nyt kun olen päättänyt, että kerrankin teen jotain millä saan itselleni onnea niin elämä alkaa jälleen kerran sivaltaa päin naamaa.

 

[bamse]

Jätä siihen miehen elämään edes ne lapset.[/quote
Ei lapset ole miehen elämästä minnekään poistumassa. Ei todellakaan. Minun kanssani muuttavat, mutta ihan tähän lähelle ja ovat isällään paljon. Tosin, jos syöpä on nyt uusinut niin eivät voi alussa olla niin paljon mitä olemme suunnitelleet. Miten luulet, että lapset voisi jättää isälle, jos syöpä on uusinut? Miten hän jaksaisi hoitaa heidät? Ihme kommentteja minusta tälläiset.

Siis tässä tilanteessahan pitäisi mennä TÄYSIN sinun miehesi ehdoilla ja unohtaa hetkeksi SINUN elämäsi ja halusi. SInun miehesi henki on vaarassa ja samalla hetkellä sinä olet muuttamassa täysin miehesi elämää. Hänellä on kyllä ihan tarpeeksi psyykkistä kuormaa syövänkin käsittelyssä joten pitäisi välttää kaikkea ekstraa psyykkistä kuormaa joihin lasken kyllä perheen muuton pois yhteisestä kodista.
Aatteleppa omalle kohdalle: sairastus rintasyöpään, miehesi haluaa erota ja muuttaa pois lasten kanssa ja jatkaa elämäänsä uuden naisen kanssa. Vain sinä jäät yksinäisyyteen ja itseksesi sairastamaan...
Olepas vähän inhimillisempi.

Olen käynyt tässä aiemmin juttelemassa terapeutin kanssa, liittyen avioeroon ja muutenkin elämääni. Joka ei ole ollut helppo. Terapeutti korosti sitä, että minun pitäisi joskus elämässä ajatella itseänikin eikä aina vain tehdä asioita muiden kannalta parhaalla tavalla. Siitä syystä olen ollut jo vuosia aivan loppu, kun 12 vuotiaasta asti olen kantanut harteillani aina jonkun toisen taakkaa ja vetänyt jotain kivirekeä perässäni.

Ja kun kuvio ei ole se, että mies on sairastunut ja minä olen sen jälkeen hakemassa eroa. Vaan siis se, että ero on jo edennyt pitkälle ja nyt on EPÄILY, että ehkä on uusinut.

Mutta helppo on sanoa, kun ei ole näissä saappaissa.

Halusit mielipiteitä. Nyt et niitä kestäkään.

On hyvä että elät itsellesi välillä, kyllä. Mutta kuten itse sanout, olet niin tehnyt jo 12-vuotiaasta saakka. Mitä on odottaa vielä pari vuotta, ei mitään.

Jos syöpä on uusinut, olet todella kamala äiti ja kylmä nainen jos lähdet. Silloin ei ole oikein ottaa mitään omaa tilaa, vaan olla tukena ja turvana ja laittaa lapset ykköseksi.

 

[+]

Jos mä sairastuisin syöpään ja mieheni kanssa olisimme muutenkin eroamassa, niin en todellakaan haluaisi että mieheni jäisi luokseni velvollisuudentunnosta

Ihme ajattelua ihmisillä. Jokaisella on yksi elämä. Jokaisen pitää olla tietyllä tavalla itsekäs. Ap ei ole viemässä lapsia isältään tai jättämässä miestä yksin. Miksi pitäisi asua saman katon alla. Paremmin voi olla tukena kun ei tarvitse olla katkera siitä että oma elämä valuu hukkaan.

 

[vieras]

Oletko itse kuullut lääkäriltä nuo diagnoosit? Jos olet niin en sano mitään, mut ellet niin voi olla huijaustakin. Oma mieheni oli omien puheittensa mukaan tavatessamme sairastanut mahasyövän, seuraavana kesänä sairastui keuhkosyöpään. Minä valvoin ja surin, odotin ensimmäistä lastamme. Kahden vkon päästä selvisi että hän haki vain huomiota ja sympatiaa jutuillaan. Vuoden päästä erosimme muista syistä ja nyt hänet on leikattu eturauhassyövän takia. Surin ja murehdin taas aikani kun selvisi että olikin ollut kasvojenkohotuksessa ja rasvaimussa. En ikinä enää aio surra, valvoa ja murehtia jos hän ilmoittaa että syöpä iski taas. En usko ja sympätiaani ei tule saamaan.

 

[ap]

Oletko itse kuullut lääkäriltä nuo diagnoosit? Jos olet niin en sano mitään, mut ellet niin voi olla huijaustakin. Oma mieheni oli omien puheittensa mukaan tavatessamme sairastanut mahasyövän, seuraavana kesänä sairastui keuhkosyöpään. Minä valvoin ja surin, odotin ensimmäistä lastamme. Kahden vkon päästä selvisi että hän haki vain huomiota ja sympatiaa jutuillaan. Vuoden päästä erosimme muista syistä ja nyt hänet on leikattu eturauhassyövän takia. Surin ja murehdin taas aikani kun selvisi että olikin ollut kasvojenkohotuksessa ja rasvaimussa. En ikinä enää aio surra, valvoa ja murehtia jos hän ilmoittaa että syöpä iski taas. En usko ja sympätiaani ei tule saamaan.

No en ole kuullut, mutta mieheni ei kyllä ole tuollainen. Ei ole tapana leikkiä vakavilla asioilla.

 

[..]

tsemppiä ja voimia ap:lle ja koko perheelle. velvollisuudentunnosta ei kannata jäädä ja johan sanoit, että tietenkin tuet (tulevaa ex-)miestäsi, vaikka pois muutatkin