E
Ex-mies?
Vieras
En nyt tiedä oikein miten aloittaisi, kun on hieman vaikea ottaa mistään kiinni. On vielä hieman sekava olo viikonlopun jälkeen.
Takana pari epäonnistunutta raskautta, joista viimeisin tuulimuna. Tätä osattiin odottaa aika vahvasti ja kuitenkin se oli yllätys. Nyt on sitten tehty lääkkeillä tyhjennys ja se oli kuulemma kivuliasta. Nyt olen sitten saanut kuulla että olen jättänyt toisen täysin yksin tämän asian kanssa ja kaikin puolin viime aikoina täysin huomiotta. En ole osallistunut tarpeeksi. Tuon keskeytyksen aikana tein tavallisia kotitöitä: laitoin ruokaa, siivoilin paikkoja jne. Autoin kun vaimo tarvitsi apua. Kyselin että millainen on olo ja olin paikalla. En kuitenkaan osannut olla niinku hän olisi halunnut (koska en tiennyt miten olisi pitänyt olla ja mitä olisi pitänyt tehdä) ja sen vuoksi olen huono mies enkä osallistu ""tähän juttuun mitenkään"". Oma kommenttini oli että en tiedä mitä haluat jos et sitä sano, jolloin vastakommentti on ""minä ala ketään rukoilemaan"". Itse ymmärrän kyllä että toinen ei voi arvata mitä ajattelen joten sanon mitän tarvitsen tai odotan toisen tekevän. Olisiko tuossa tilanteessa ollut liikaa sanoa: ""Tule tähän minun viereen""?
Rouvalle on kodin siisteys kaikki kaikessa. Jos kotona ei ole siistiä (hänen normien mukaan) niin huudosta saa osansa sekä lapset että mies. Jokainen paikka pitää olla putsattu ja järjestyksessä. Jos keittiön pöydällä on edellisen päivän sanomalehti niin kaikki paikat on paskassa. Lisäksi tämä ilmenee siten, että vaikka lapset siivoaa jälkensä ja yhdessä laitamme paikat kuntoon ennen kuin äiti tulee töistä, ei se ole kuitenkaan riittävä, vaan vielä löytyy jotain tekemistä joka ""on jätetty hujan hajan. Kukaan täällä ei tee mitään, minä saan aina vaan siivota."" Huomauttamiseen löytyy aina syitä ja elämää tältä osin varjostaa se että pitää koko ajan olla ""varpaillaan"" ettei vaan jättäisi sotkuja jälkeensä. Tosin jos rouvalta itseltään jää jugurttipurkki olohuoneen pöydälle, siinä ei ole mitään. ""Koska hän on ainut joka täällä siivoaa niin sehän on ihan sama.""
Tämä ei vielä ole ainut asia. Meillä ei kuulemma ole enää mitään yhteistä (paitsi lapset) ja eletään vaan saman katon alla.
Pahin ongelma on se, että puhuminen on vaimolle vaikeaa. Syyttäminen onnistuu helposti, samoin haukkuminen kun taas mahdollisen anteeksipyynnön tekeminen on niin vaikeaa että se ei onnistu millään.
Hellyys on ollut kyllä mukana suhteessa. On oltu lähekkäin ja halailtu. Seksi tosin on ollut sellaista että vaimo ei ole aloitetta tehnyt 6 kk aikana kuin kaksi kertaa. Ja molemmissa aloite on ollut sellainen että suoraan ""vehkeeseen"" kiinni, muutamia vetoja edestakas, jonka jälkeen kommentti: ""käytkö laittaa oven kiinni"" (tämä siis iltaisin kun lapset nukkumassa). Ei ole aikoihin saanut tuntea itseään halutuksi. Itse kun teen aloitteen, siihen sisältyy kaikki selkähieronnasta alkaen päättyen suuseksiin (josta puoliso tykkää ihan mielettömästi).
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne että suoraan ilmoitti että ei tiedä haluaako enää jatkaa.
Mitä tässä voisi tehdä? En ole mikään ruikuttaja, joten en aio itkeä ja ruikuttaa että ""älä rakas älä"".
MIkä olisi sopiva aika miettiä tälläistä ratkaisua? Ajattelin ehdottaa että päätä viikon sisään mitä haluat tehdä vai haluatko edes yrittää, niin viedään asiaa eteenpäin.
Ollaan oltu yli 10 vuotta naimisissa ja rakastan vaimoani edelleen, mutta heittosäkiksi en ala. Ennemmin sitten vaikka yksikseen kuin ilman omanarvontuntoa.
Takana pari epäonnistunutta raskautta, joista viimeisin tuulimuna. Tätä osattiin odottaa aika vahvasti ja kuitenkin se oli yllätys. Nyt on sitten tehty lääkkeillä tyhjennys ja se oli kuulemma kivuliasta. Nyt olen sitten saanut kuulla että olen jättänyt toisen täysin yksin tämän asian kanssa ja kaikin puolin viime aikoina täysin huomiotta. En ole osallistunut tarpeeksi. Tuon keskeytyksen aikana tein tavallisia kotitöitä: laitoin ruokaa, siivoilin paikkoja jne. Autoin kun vaimo tarvitsi apua. Kyselin että millainen on olo ja olin paikalla. En kuitenkaan osannut olla niinku hän olisi halunnut (koska en tiennyt miten olisi pitänyt olla ja mitä olisi pitänyt tehdä) ja sen vuoksi olen huono mies enkä osallistu ""tähän juttuun mitenkään"". Oma kommenttini oli että en tiedä mitä haluat jos et sitä sano, jolloin vastakommentti on ""minä ala ketään rukoilemaan"". Itse ymmärrän kyllä että toinen ei voi arvata mitä ajattelen joten sanon mitän tarvitsen tai odotan toisen tekevän. Olisiko tuossa tilanteessa ollut liikaa sanoa: ""Tule tähän minun viereen""?
Rouvalle on kodin siisteys kaikki kaikessa. Jos kotona ei ole siistiä (hänen normien mukaan) niin huudosta saa osansa sekä lapset että mies. Jokainen paikka pitää olla putsattu ja järjestyksessä. Jos keittiön pöydällä on edellisen päivän sanomalehti niin kaikki paikat on paskassa. Lisäksi tämä ilmenee siten, että vaikka lapset siivoaa jälkensä ja yhdessä laitamme paikat kuntoon ennen kuin äiti tulee töistä, ei se ole kuitenkaan riittävä, vaan vielä löytyy jotain tekemistä joka ""on jätetty hujan hajan. Kukaan täällä ei tee mitään, minä saan aina vaan siivota."" Huomauttamiseen löytyy aina syitä ja elämää tältä osin varjostaa se että pitää koko ajan olla ""varpaillaan"" ettei vaan jättäisi sotkuja jälkeensä. Tosin jos rouvalta itseltään jää jugurttipurkki olohuoneen pöydälle, siinä ei ole mitään. ""Koska hän on ainut joka täällä siivoaa niin sehän on ihan sama.""
Tämä ei vielä ole ainut asia. Meillä ei kuulemma ole enää mitään yhteistä (paitsi lapset) ja eletään vaan saman katon alla.
Pahin ongelma on se, että puhuminen on vaimolle vaikeaa. Syyttäminen onnistuu helposti, samoin haukkuminen kun taas mahdollisen anteeksipyynnön tekeminen on niin vaikeaa että se ei onnistu millään.
Hellyys on ollut kyllä mukana suhteessa. On oltu lähekkäin ja halailtu. Seksi tosin on ollut sellaista että vaimo ei ole aloitetta tehnyt 6 kk aikana kuin kaksi kertaa. Ja molemmissa aloite on ollut sellainen että suoraan ""vehkeeseen"" kiinni, muutamia vetoja edestakas, jonka jälkeen kommentti: ""käytkö laittaa oven kiinni"" (tämä siis iltaisin kun lapset nukkumassa). Ei ole aikoihin saanut tuntea itseään halutuksi. Itse kun teen aloitteen, siihen sisältyy kaikki selkähieronnasta alkaen päättyen suuseksiin (josta puoliso tykkää ihan mielettömästi).
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne että suoraan ilmoitti että ei tiedä haluaako enää jatkaa.
Mitä tässä voisi tehdä? En ole mikään ruikuttaja, joten en aio itkeä ja ruikuttaa että ""älä rakas älä"".
MIkä olisi sopiva aika miettiä tälläistä ratkaisua? Ajattelin ehdottaa että päätä viikon sisään mitä haluat tehdä vai haluatko edes yrittää, niin viedään asiaa eteenpäin.
Ollaan oltu yli 10 vuotta naimisissa ja rakastan vaimoani edelleen, mutta heittosäkiksi en ala. Ennemmin sitten vaikka yksikseen kuin ilman omanarvontuntoa.
