V
vierailija
Vieras
Meillä on mun suvussa aiko ajoin (ehkä 3-4 vuoden välein) tapana järjestää isohkot sukujuhlat. Tuonne tulee semmoset n. 50 henkee. Yleensä siellä on tapana, että "uudet" ihmiset hieman kertoo itsestään. Ydinsuku aika hyvin "omiensa" jutut tietääkin. Mä olen nuo juhlat kaksi edellistä kertaa skipannut, lähinnä mieheni takia. Mutta viimeksi kun keksi tekosyyn olla menemättä, mies lupasi tulla seuraavaan.
Mieheni menneisyys on aika hankala. Koulut jäi nuoruudessa kesken ja oli huumeita/alkoholia. Tämä muuttui vasta kun tapasimme. Ei tosin silloinkaan ihan kivuttomasti. Vuosikausia meni siihen, että mies pääsi elämään kiinni.
Nykyään asiat ovat hyvin. Meillä on 3 lasta, miehellä vakityö ja muutenkin asiat hyvin. Miehen elämästä vaan osapuilleen 10 vuotta mennyt sumussa (20-30v), nyt hän 40v.
Miten miehen kannattais elämästään kertoa tuolla? Yleensä siellä siis "sukuuntulleet" miehet kertovat sellaisen perinteisen sankaritarinan, On käytä kauppakorkea ja sitten toimitaan huippuhommissa jne. jne. Monella tuokin kuva on aika siloiteltu jne. mutta kuitenkin sitää lihaa tarinan ympärille on.
Minua ei mieheni "menestymättömyys" haittaa. Itseassiassa koen, että hän on todella hienosti noussut "kuilun partaalta", hankkinut tutkinnon ja saanut ainakin kohtuullisen työpaikan. Raha-asiat hoitaa mallikkaasti, on meidän perheessä se joka ns. taloutta johtaa. Tätä ei olisi 12 vuotta sitten uskonut kun hän oli velkaantunut pikavippeihin alkoholistin/huumeveikon elämäntyylissä.
Itseä ei siis hämää, mutta kun häntä hämää, niin kyselen että miten ja mitä tuolla kannattaisi kertoa. Sukuni sinällään on ihan ns. suvaitsevaista sakkia. Kohtuullinen koulutustaso, ei mitään uskonnollisia ihmisiä etc. Maailmaa ainakin vähän nähneitä.
Mieheni suku on paljon vanhanaikaisempaa. Mutta siellä taas jo se, että on duuni ja perhe, on riittävä menestys. Ei tartte mitään selitellä.
Mieheni menneisyys on aika hankala. Koulut jäi nuoruudessa kesken ja oli huumeita/alkoholia. Tämä muuttui vasta kun tapasimme. Ei tosin silloinkaan ihan kivuttomasti. Vuosikausia meni siihen, että mies pääsi elämään kiinni.
Nykyään asiat ovat hyvin. Meillä on 3 lasta, miehellä vakityö ja muutenkin asiat hyvin. Miehen elämästä vaan osapuilleen 10 vuotta mennyt sumussa (20-30v), nyt hän 40v.
Miten miehen kannattais elämästään kertoa tuolla? Yleensä siellä siis "sukuuntulleet" miehet kertovat sellaisen perinteisen sankaritarinan, On käytä kauppakorkea ja sitten toimitaan huippuhommissa jne. jne. Monella tuokin kuva on aika siloiteltu jne. mutta kuitenkin sitää lihaa tarinan ympärille on.
Minua ei mieheni "menestymättömyys" haittaa. Itseassiassa koen, että hän on todella hienosti noussut "kuilun partaalta", hankkinut tutkinnon ja saanut ainakin kohtuullisen työpaikan. Raha-asiat hoitaa mallikkaasti, on meidän perheessä se joka ns. taloutta johtaa. Tätä ei olisi 12 vuotta sitten uskonut kun hän oli velkaantunut pikavippeihin alkoholistin/huumeveikon elämäntyylissä.
Itseä ei siis hämää, mutta kun häntä hämää, niin kyselen että miten ja mitä tuolla kannattaisi kertoa. Sukuni sinällään on ihan ns. suvaitsevaista sakkia. Kohtuullinen koulutustaso, ei mitään uskonnollisia ihmisiä etc. Maailmaa ainakin vähän nähneitä.
Mieheni suku on paljon vanhanaikaisempaa. Mutta siellä taas jo se, että on duuni ja perhe, on riittävä menestys. Ei tartte mitään selitellä.