E
Eelaa
Vieras
Liian usein ja sisukkaasti Suomi tulostaa musiikkiliukualustasta epälaadullista tuotetta. Se koskee ensi sijassa kauniin sukupuolen edustajia. Puhuen Kristiina Braskista, halutaan kysyä onko tämä lauluja? Vakuuttamaton koulutyttö, ilman karismaa, huomattavia musiikkikykyja ja ilman ääneä, mitä on tärkeintä asiaa. Kristiinan laulumisen tapa kuuluu niin kuin märkällä asfaltilla ajavien autonkumien ääni. Ääni on heikko, yksitoikkoinen, ilmeetön, epämielyttävästi luokkaa kuuloa. Mitä ja ketä varten hän "laulaa"?
Christel Sundberg, joka vähän aikaa sai suosiota ja joka jostakin syystä nimetti itseään kissan nimeksi "Chisu", on myös syntyy paljon kysymyksiä laulajana. Kukaan ei epäile Christelin lahjakuudessa säveltäjänä. Hänen suosittuja suomalaislaulajia varten säveltämien laulujen musikaalisuus, sointuisuus ja yksityistyyli hämmästyttävät. Mutta rouva Sundbergin ääni loitontaa ja syntyy ihmettelyä. Se on kiukuttelevan lapsen ääni, ilman voimaa ja tarvittavaa syvyyttä. Se kelpaa pirroskuvien äänitystä varten, eikä laulujen laulamista. Se on liika todistus, että jokaisen ihmisen on oltava omalla paikallaan.
Kultillisuudensa johdosta monien kritikkojen ihmetystä aiheuttava Jenni Vartiainen on myös tuskin voimakas laulaja. Hän sekä sähistää, että piipittää ja jopa syntyy kakofonista hysteriaa. Sellaisella laulamisella on helppo pahentaa parasta musiikkaa. Hänen heikko ääni ei voi aiheuttaa mitään, paitsi säälittelyä ja riistämistä.
Erityinen esimerkki on rouva Jippu. Jumala on lahjoittanut runoilijan lahjakkuutta, muttei hyvää ääneä. Oliko tiettyjen henkilöiden puolelta asianmukaista kehittää ja rahoittaa hänet laulajana? Jipun sähistys pystyy turmelemaan vaikutusta voimakkaimmista ja läpitunkevimmista runoista.
On huomattava, että Kristiinaa, Chisua sekä Jippua kehittää sama musiikkiyritys. Voi miettiä, mikä tämän musiikkiyrityksen erikoisala on ja millaisia "kykyjä" se paljastaa. Ja se äärettömästi pahentaa suomalaisen musiikin kuvaa, syntyen vaikutusta, että nykyään Tarja Turusen, Kaija Koon ja Katri Helenan kotimaassa johtavat piipittävät estradihiiret.
Christel Sundberg, joka vähän aikaa sai suosiota ja joka jostakin syystä nimetti itseään kissan nimeksi "Chisu", on myös syntyy paljon kysymyksiä laulajana. Kukaan ei epäile Christelin lahjakuudessa säveltäjänä. Hänen suosittuja suomalaislaulajia varten säveltämien laulujen musikaalisuus, sointuisuus ja yksityistyyli hämmästyttävät. Mutta rouva Sundbergin ääni loitontaa ja syntyy ihmettelyä. Se on kiukuttelevan lapsen ääni, ilman voimaa ja tarvittavaa syvyyttä. Se kelpaa pirroskuvien äänitystä varten, eikä laulujen laulamista. Se on liika todistus, että jokaisen ihmisen on oltava omalla paikallaan.
Kultillisuudensa johdosta monien kritikkojen ihmetystä aiheuttava Jenni Vartiainen on myös tuskin voimakas laulaja. Hän sekä sähistää, että piipittää ja jopa syntyy kakofonista hysteriaa. Sellaisella laulamisella on helppo pahentaa parasta musiikkaa. Hänen heikko ääni ei voi aiheuttaa mitään, paitsi säälittelyä ja riistämistä.
Erityinen esimerkki on rouva Jippu. Jumala on lahjoittanut runoilijan lahjakkuutta, muttei hyvää ääneä. Oliko tiettyjen henkilöiden puolelta asianmukaista kehittää ja rahoittaa hänet laulajana? Jipun sähistys pystyy turmelemaan vaikutusta voimakkaimmista ja läpitunkevimmista runoista.
On huomattava, että Kristiinaa, Chisua sekä Jippua kehittää sama musiikkiyritys. Voi miettiä, mikä tämän musiikkiyrityksen erikoisala on ja millaisia "kykyjä" se paljastaa. Ja se äärettömästi pahentaa suomalaisen musiikin kuvaa, syntyen vaikutusta, että nykyään Tarja Turusen, Kaija Koon ja Katri Helenan kotimaassa johtavat piipittävät estradihiiret.
