F
"Fii"
Vieras
Hei! Auttakaas naista mäessä!
Syyskuussa -13 söin viimeisen Yasmin-pillerin, toiveena siis raskautua.
Odottelin kuukautisia, mutta ne eivät tuleet ennen kuin Terolutien avustuksella 70 kiertopäivän jälkeen. Tämän jälkeen söin Terolutia vielä kaksi kuukautta, ja kuukautiset tuli ajallaan.
Ensimmäiset "luomu"menkat Terolutien (ja e-pillereiden) jälkeen tulivat maaliskuussa kierron ollessa 17 päivää.
Sen jälkeen ei yksiäkään kuukautisia ole täällä näkyny.
Varasin pari viikkoa sitten ajan lääkärille, jonka kuitenkin peruin, sillä varausta seuraavana päivänä tuli pientä tuhruvuotoa jonka ajattelin enteilevän kuukautisten alkua, -väärässä olin, tuhruvuotoa kesti vain kaksi päivää.
Nyt en tiedä enää mitä tekisin, en jaksaisi vain odotella..
Kauanko teillä on pillereiden lopetuksen jälkeen kestänyt kuukautisten normalisoituminen?
Nyt on kulunut yli puoli vuotta viimeisestä pilleristä ja näin perusterveinä, nuorina (25v) olisi luullut raskautumisen omevan helpompaa..