Toggle sidebar

Ei-hyväntahtoiset ihmiset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Altruistinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

Altruistinen

Vieras
Voisivatko nimenomaan ei-hyväntahtoiset ihmiset kommentoida. En oikein pääse kiinni sellaisen ihmisen sielunelämään, joka laskee aina omaansa (ei välttämättä kuitenkaan ole pihi, ainakaan kun itsestä on kyse), pelkää myös ystävien vain käyttävän hyväksi, ei tee palveluksia, ei ojenna auttavaa kättänsä kuin silloin, kun sillä voi briljeerata vastakkaiselle sukupuolelle suhteen alkuvaiheessa flirttimielessä ym.

Varmaankin moni kommentoi, jolla on yllä olevan kaltainen kumppani mutta kaipaisin autenttisia mielipiteitä, miten maailman kokee ja näkee itsekäs, ei-hyväntahtoinen ihminen.

Itse kun ajattelen, että minkä toisille antaa, ei ole koskaan itseltä pois ja auttaja saa aina itsekin apua.
 
Ihan hyvä kysymys. Mietin vaan että mahtavatkohan kuvailemasi ihmiset tunnistaa itseään tuosta. Minä epäilen että he itse näkevät itsensä aivan toisenlaisessa valossa kuin sinä ja muut.
 
Niin, minkähänlaista apua tässä nyt halutaan antaa? Rahaa en anna koskaan. Jos on nälkä, meille voi tulla kyllä syömään.

Valitettavasti sekin painaa, kun itse on puurtanut joka pienen lantin eteen. Mitään ei tässä maailmassa ole ilmaseksi tullut -saa kai sitä olla hieman itsekäskin. Niin metsä vastaa...
 
ei ajattele koskaan asioita toisen kannalta. Häntä kiinnostaa vain ja ainoastaan oma hyvinvointi, halut, tarpeet. Hän on aina valmis ottamaan, mutta ei antamaan. Häneltä on täysin turha odottaa vastavuoroisuutta. Sinun omasi on myös hänen, mutta hänen omansa on vain hänen. Hänellä ei ole lainkaan käsitettä asialle "yhteinen hyvä" tai "toisen huomioonottaminen" tai "toisen hyväksi toimiminen tai auttaminen". Hänen maailmansa napa on hän itse eikä muita tärkeitä sitten olekaan. Tunteetkin ovat hyvin pinnallisia, niitä tarvitaan vain siihen, että jokin hänen tarpeensa saadaan tyydytettyä.

Älä odota narsistisen ihmisen tunnistavan itseään näistä, mutta tutustu aiheeseen kirjallisuudesta. Todennäköisesti löydät paljon tuttua. Ja jos mahdollista, pysy kaukana, jos haluat tasapainoisen ja tyydyttävän elämän.

"Emänarsisti suvussa".
 
emäntä sano , että se mikä on mun , ni se on mun .mutta se mikä on sun , ni sekin on mun !
On jääny päälle tämä vaihe joillakin kun ovat niin "nälkäisiä sydämiä".niinhän sitä sanotaan, että nälkäinen sydän ei piittaa käytötavoista kun haluaa kaiken itellee...
 
Mussa on ainesta "laskea aina omaani", kuten ap kuvaili. Olen kasvanut suht pihien vanhempien suht köyhässä kodissa, jossa syötiin paljon sieniä ja marjoja, ostettiin vain tarpeeseen jne. Itse olen säästänyt ja maksanut asuntolainaani jo vuosikymmeniä. Lapseni sen sijaan elää yhteiskunnan varoilla pienen lapsensa kanssa ja ilmeisesti pyrkii tekemään niin jatkossakin. Se ottaa päähän, kun mietin omaa varallisuuttani ja kuolemaani. Lapsi perii minulta "hyvät rahat" ja voi jatkaa tuhlaamistaan. Se on raivostuttavaa ja tässä kohdin minusta tulee se "ei-hyväntahtoinen". Jos hän edes yrittäisi tehdä leipänsä eteen jotain, mutta on oppinut väistämään kaikkea työhön liittyvää, vaikka ylioppilaslakin hankkikin. Ehkä ei-hyväntahtoisuus iskee helposti ihmisiin, jotka yrittävät/puurtavat ja puskevat elämäänsä eteenpäin ja kiitoksen sana jää aina puuttumaan. Itse kehuin ja kannustin lastani, mutta se ei auttanut, kun murrosikä vei luuseriystävineen huonoon suuntaan.
 
Musta tuli ei-hyväntahtoinen sen jälkeen, kun huomasin että aina löytyy joku joka hyväksikäyttää jos on kiltti. Nuorempana olin aina lainaamassa rahaa, tarjoamassa ruokaa jne. jos vähänkin näytti että joku oli pulassa, mutta sit kun olisin itse tarvinnut edes pientä apua (esim. muutossa) yllättäen kaikki nämä ihmiset olivatkin aina "kipeänä" ja kylään mennessäni hyvä että vesilasillinen kehdattiin tarjota, vaikka meillä oltiin kyllä aina menossa suunnilleen ensimmäisenä jääkaapille. Kyseiset ihmiset sattuivat vielä olemaan parempituloisia mitä itse, heidän vaan oli pakko vähistä rahoistakin saada ostettua viimeisen päälle viihde-elektroniikkaa sun muuta kivaa rojua kun minä taas laitoin säästöön silloinkin kun olin taloudellisesti tiukoilla (ja mua pitivät itsekkäänä, kun en omista säästöistäni sitten olisi antanut "köyhemmälle" - mulla ei todellakaan olisi tilillä senttiäkään jos eläisin niinkun he, mitä tuntui olevan vaikeuksia ymmärtää).

Nykyään en kyllä luota enää oikein keneenkään oletusarvoisesti ja oon muuttunut ehkä vähän vainoharhaiseksikin sen suhteen, etten joutuisi hyväksikäytetyksi. Ei siinä tunnu pahalta niinkään se, että menettää omaisuuttaan tms, vaan ajatus siitä että joku toinen välittää minusta vain silloin kun voi hyötyä minusta jotenkin vaikka itse sinisilmäisesti kuvittelisin että hänkin tahtoo olla minun ystävä. Jos joku on todistanut olevansa reilu tyyppi myös mulle, niin häntä kyllä autan aina, mutta aika helposti tuo luottamus menee nykyään.
 
Hyväntahroisuudellekin tulee piste jossakin vaiheessa.

Monet luonteeltaan ja/tai kasvatuksen tuloksena hyväntahtoiset ovat tulleet "ei-hyväntahtoisiksi" ihmisiksi ystävien ja muiden hyväksikäytön seurauksena.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ainesta:
Mussa on ainesta "laskea aina omaani", kuten ap kuvaili. Olen kasvanut suht pihien vanhempien suht köyhässä kodissa, jossa syötiin paljon sieniä ja marjoja, ostettiin vain tarpeeseen jne. Itse olen säästänyt ja maksanut asuntolainaani jo vuosikymmeniä. Lapseni sen sijaan elää yhteiskunnan varoilla pienen lapsensa kanssa ja ilmeisesti pyrkii tekemään niin jatkossakin. Se ottaa päähän, kun mietin omaa varallisuuttani ja kuolemaani. Lapsi perii minulta "hyvät rahat" ja voi jatkaa tuhlaamistaan. Se on raivostuttavaa ja tässä kohdin minusta tulee se "ei-hyväntahtoinen". Jos hän edes yrittäisi tehdä leipänsä eteen jotain, mutta on oppinut väistämään kaikkea työhön liittyvää, vaikka ylioppilaslakin hankkikin. Ehkä ei-hyväntahtoisuus iskee helposti ihmisiin, jotka yrittävät/puurtavat ja puskevat elämäänsä eteenpäin ja kiitoksen sana jää aina puuttumaan. Itse kehuin ja kannustin lastani, mutta se ei auttanut, kun murrosikä vei luuseriystävineen huonoon suuntaan.
Click to expand...

Jos et tykkää kaikkia rahoja antaa lapselle, niin voihan sitä jo eläessään lahjoittaa rahaa esim. hyväntekeväisyyteen ja testamentata vielä kuoltuaankin lisää. On monia tarvitsevia ja avun ansaitsevia ihmisiä joille lahjoitus tulisi taivaan lahjana. Lapselle kuuluu ainoastaan lakiosa, eläessäsi voit tehdä omilla rahoillasi mitä haluat.
 
Nimimerkin Itsekäs? kuulosti ihan kuin minulta. Minäkin olen ollut antelias ja hyväsydäminen, mutta sitä on käytetty hyväksi. Jotta on jatkuvasti hankkisi itselleni pahaa mieltä, olen pannut useita kaverisuhteita poikki ja lopettanut kilttinä olemisen. Minullakin kävi niin, että esimerkiksi kirjoja ja CD-levyjä lainattiin surutta. Joko niitä ei palautettu tai sitten CD-levy saattoi olla rikki, kirjan päälipaperit riekaleina jne. Samoin rahan lainaamisen suhteen jouduin itse pulaan, kun luulin saavani kavereilta rahat takaisin silloin, kun he lupasivat. Eräs "kaveri" on vieläkin muutaman kympin velkaa, vaikka aikaa on jo kulunut.

Itsekkäämmän elämäntavan opettelu on johtanut siihen, että kavereita minulla ei ole enää juurikaan. Hyviä ystäviäkin on vain kaksi. Tosin en valita, koska itse olen valinnut sen, että olen mieluummin yksinäisempi kuin kavereiden hyväksikäyttämä.

Ai niin, minäkin olen hoitanut muuttoni yksinään. Isompien tavaroiden kantoon olen joskus saanut erään sukulaismiehen auttamaan, mutta todennäköisesti seuraavassa muutossa homma hoituu palkkaamalla ihan maksulliset muuttomiehet, jotka hoitavat pyykinpesukoneen yms. painavien huonekalujen kantamisen. Naisena olen myös joutunut opettelemaan porakoneen käytön jne, kun ei viitsi ketään pyytää tekemään kerrostalossa ns. miesten töitä.
 
Mä oon varmaan pitkälle sellainen. Annan ja autan lähimmäisiäni niin paljon ,että se riittää. Kenelläkään muulle ei enää jää annettavaa, enkä pidä sitä pahana ollenkaan etten heitä auta.

Lähimmäiseni ovat kuin osa itseäni, siksi se on itsekästä minulta. Eli siis itsekkäästi vain minä ja mun läheiset, ei ne muut.

Mitä mun nyt sitten pitäisi vastata?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Itsekäs:
ei ajattele koskaan asioita toisen kannalta. Häntä kiinnostaa vain ja ainoastaan oma hyvinvointi, halut, tarpeet. Hän on aina valmis ottamaan, mutta ei antamaan. Häneltä on täysin turha odottaa vastavuoroisuutta. Sinun omasi on myös hänen, mutta hänen omansa on vain hänen. Hänellä ei ole lainkaan käsitettä asialle "yhteinen hyvä" tai "toisen huomioonottaminen" tai "toisen hyväksi toimiminen tai auttaminen". Hänen maailmansa napa on hän itse eikä muita tärkeitä sitten olekaan. Tunteetkin ovat hyvin pinnallisia, niitä tarvitaan vain siihen, että jokin hänen tarpeensa saadaan tyydytettyä.

Älä odota narsistisen ihmisen tunnistavan itseään näistä, mutta tutustu aiheeseen kirjallisuudesta. Todennäköisesti löydät paljon tuttua. Ja jos mahdollista, pysy kaukana, jos haluat tasapainoisen ja tyydyttävän elämän.

"Emänarsisti suvussa".
Click to expand...

Joskus sitä jämähtää omiin näkemyksiin. Kun aina on hoettu, että kananmunat ovat terveysriski, niitä ei syödä tänäänkään, vaikka teoria on kumottu aikoja sitten.

Olen omassa pienessä kyläpahasessa huomannut, miten ihmisten asenteet ja näkemykset ovat jäykkiä ja muuttumattomia. Sellaisistakin ihmisistä, joita ei edes tunneta, kuin ulkonäöltä, on tiukka ja vankkumaton mielipide, eikä se muutu, vaikka mikä olisi. Tutki sisintäsi, oletko "tuomitsija". Onko joku saanut Sinun tuomiosi, jo vuosikymmen sitten, edelleen kivität häntä, vaikket koskaan ole sanaakaan vaihtanut..
 
"Onko joku saanut Sinun tuomiosi, jo vuosikymmen sitten, edelleen kivität häntä, vaikket koskaan ole sanaakaan vaihtanut.."

Ellien Sensuellipalstalla on viestiketju ihmisen ensivaikutelmasta. Jonkun teorian mukaan ihminen saa muutamassa sekunnista ihmisestä ensivaikutelman ja sitä on hankala myöhemmin muuksi muuttaa. Koiraa ei ole karvoihin katsomista ja ihminen muuttuu koko ajan.

Olisi sääli, jos minua edelleen pidettäisiin samana tyyppinä kuin vuosia sitten.
Omasta mielestä menen aina parempaan suuntaa. Kypsyn hiljaisella tulella. Jonkun sivusta seuraajan vierestä vain happanen ja se vähäinenkin hyvä on jo pilalla.

Nuo kukkakärpäset riehuvat taas. Ne selvästi aktivoituvat näppiksen äänestä.
Onkohan kukaan ammattikirjailija kärsinyt samasta ongelmasta?

Harrastin entisaikaan valokuvausta automaattikameralla. Minulla on melko paljon valokuvia. Lopetin valokuvauksen ja kierrän kamerat kaukaa.

Luin eilen Sara-lehdestä jutun naisvalokuvaajasta. "Martti Ahtisaaresta hän houkutteli taannoin esiin äkäisen Churchillin, monokkeleineen kaikkineen."

En uskalla edes kuvitella mitä minä esittäisin tuon valokuvaajan linssin edessä.
Ehkä vain tätä samaa roolia tai sitten Saaban kuningatarta.

Ei ole väliä asuuko kyläpahasessa vai maailman metropolissa. Ihmisiä me kaikki vain olemme. Mitä meistä jää jälkipolville. Hapristuvia polaroid-valokuvia.
Saran pääkirjoitus on hyvä. En minäkään kaipaa aikaan 20 vuotta sitten.
Tässä ajassa on hyvä elää. Ei tänne tultu toisia tuomitsemaan. Laitan Saran takaisin laukkuun ja lähden kohta kotiin. On ihanaa olla tässä iässä. Ei enää innostu mistään erityisemmin. Ei tunne pakottavaa tarvetta lukea ja haalia tietoa.

Jollakin Ellien palstoilla autoin tänään nuorta naista, joka tuntee elämäntuskaa.
Jossakin toisessa viestiketjussa konttorirotta oli kateellinen myyntiedustajalle.
Siinä työssä ei muka ole paino-ongelmia.

Elleillä on erilaisia murheita, mutta kai paljon myös ilonaiheita.
Huomenna on taas perjantai. Viikot menevät siivillä ja ulkona on aamulla jo ihmeen valoisaa. Niin varmasti on joka puolella Suomea.

Nauttikaa elämästänne siellä pienessä kyläpahasessa. Ehkä siellä ei napsita videoita youtubeen. Laitoin äsken aloituksen Ellit 50+ palstalle Prisman mummovideosta.
Minun työkoneella videota ei pysty katsomaan. Valokuva-albumi, nettivideot.

Suurin nautinto on lukea hyvää lehteä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja itsekäs?:
Musta tuli ei-hyväntahtoinen sen jälkeen, kun huomasin että aina löytyy joku joka hyväksikäyttää jos on kiltti. Nuorempana olin aina lainaamassa rahaa, tarjoamassa ruokaa jne. jos vähänkin näytti että joku oli pulassa, mutta sit kun olisin itse tarvinnut edes pientä apua (esim. muutossa) yllättäen kaikki nämä ihmiset olivatkin aina "kipeänä" ja kylään mennessäni hyvä että vesilasillinen kehdattiin tarjota, vaikka meillä oltiin kyllä aina menossa suunnilleen ensimmäisenä jääkaapille. Kyseiset ihmiset sattuivat vielä olemaan parempituloisia mitä itse, heidän vaan oli pakko vähistä rahoistakin saada ostettua viimeisen päälle viihde-elektroniikkaa sun muuta kivaa rojua kun minä taas laitoin säästöön silloinkin kun olin taloudellisesti tiukoilla (ja mua pitivät itsekkäänä, kun en omista säästöistäni sitten olisi antanut "köyhemmälle" - mulla ei todellakaan olisi tilillä senttiäkään jos eläisin niinkun he, mitä tuntui olevan vaikeuksia ymmärtää).

Nykyään en kyllä luota enää oikein keneenkään oletusarvoisesti ja oon muuttunut ehkä vähän vainoharhaiseksikin sen suhteen, etten joutuisi hyväksikäytetyksi. Ei siinä tunnu pahalta niinkään se, että menettää omaisuuttaan tms, vaan ajatus siitä että joku toinen välittää minusta vain silloin kun voi hyötyä minusta jotenkin vaikka itse sinisilmäisesti kuvittelisin että hänkin tahtoo olla minun ystävä. Jos joku on todistanut olevansa reilu tyyppi myös mulle, niin häntä kyllä autan aina, mutta aika helposti tuo luottamus menee nykyään.
Click to expand...


Liika kiltteys kerää ympärilleen hyväksikäyttäjiä, näin kävi minullakin. Omaa vaistoaan kannattaa kuunnella. Kyllä minä apua annan jos sitä tarvitaan. Tosin muutaman ihmisen kanssa (jotka ottivat ilman lupaa) totesin etten yksinkertaisesti halua olla tekemisissä enää.

Eli sensijaan että olisin tullut katkeraksi ja alkanu välttää kaikkia ihmisiä, totesin että pidän silmät auki ja luotan itseeni...ja paskapäiden kanssa en edes yritä olla väleissä. Jos joku vie minulta tavaraa, se on sitten siinä se tuttavuus.
 
Itse olen kasvanut pikkukaupungissa, jossa kohteliaisuus ja auttavaisuus on ollut yleistä, joten en ole lähipiirissä törmännyt kuin muutamaan itsekkääseen tyyppiin.

Pk-seudulle muutettuani yli 10 vuotta sitten, tätä ihmisten itsekkyyttä on sitten saanut katsella: metroissa ja muissa julkisissa etuillaan, ei anneta paikkaa vanhukselle, ilmaislehdet heitellään metron lattialle, kauppajonoissa kiukutellaan, jos edellisen ostajan tuotteesta ei näy hintaan ja tulee siis pieni viivästys, joka puolella näkyy limaklimppejä ja tupakantumppeja ja kukaan ei väistä kauppakeskuksissa.

Olenko ainut, joka kerää metroista lehdet lattioilta, tarjoaa paikkaa vanhemmalleen ja väistellä puikkelehtii ostareilla, kun ihmiset meinaavat survoa päin!? Kyllä se hyväntahtoisuus pitäisi näkyä jokapäiväisessä arkielämässa. Bussikuskia ja myyjää saa myös tervehtiä iloisesti.

Kaikista huvittavinta on, että joku puolituttu saattaa valittaa mulle siitä, että kun metroissa, ym. etuillaan ja sitten hän itse tunkee ensimmäisenä kyynärpäitä käyttäen, että mahtuisi varmasti istumaan! Minua tuollainen hävettäisi, joten jään odottamaan viimeiseksi julkiseen kulkuneuvoon pääsyä...

Nämä nyt oli pieniä esimerkkejä, mutta noista se hyväntahtoisuus lähtee...
 
Ainiin, tulipa mieleen...kerran nuorempana ollessa, opiskelukaverini, joka oli kesätyössä siivoojana, kertoi, että häntä aina ihmetyttää, kun ihmiset jättävät vessojen lattioille vessapaperia, mikseivät voi korjata niitä pois? Siitä lähtien olen yleisissä vessoissa keräillyt muitten ihmisten lattioille jättämät vessapaperit...
 
Mina luulen, etta hyvantahtoisuus tuo luoksesi hyvantahtoisuutta. Itsellani on ihan jarkyttavan upea tuuri ollut ihmisten suhteen, aina osuu upeita hyvia ja hyvantahtoisia ihmisia tielleni. Voisin kertoa monia tarinoita ystavistani ja tutuistani ja heidan hyvantahtoisuudestaan. Esim. minulla on yksi sellainen ystava, joka aina vaivojaan saastelematta tekee kaiken eteeni, jos vaan voi, ilman pyytamatta. Kerran tulin reissusta pienen lapseni kanssa ja isani oli sairastunut, han ajoi autolla 1000 kilometria hakeakseen meidat lentokentalta, jarjesti yopymismahdollisuudet ja vei meidat isani luo, ilman pyytamatta. Ja tama on vain yksi hanen tekosistaan. Sitten minulle on matkan varrella siunaantunut myos esimiehiksi aivan upeita ihmisia, yksikin hoisi lastani jotta voisin itse tehda tyoni kun lapseni oli sairas. Nyt olen rahapulassa hetkellisesti, yksi ystavani soittaa vahan valia ja kysyy etta tarvitsetko rahaa ja on valmis lainaamaan 1000 euroa tuosta noin vain. Itsekin autan aina kuin vain mahdollista, huolehdin toisista kykyjeni mukaan, kun minua tarvitaan olen varmasti paikalla ja teen voitavani vaivojani saastelematta.
 
Ehkä ap kuitenkin nyt tarkoitti jotain muita kuin vastanneiden kaltaisia elämän kovettamia, katkeria, keski-ikäisiä muijia joihin tuntuu tuo kalikkaa nyt kalahtaneen. Mitenkäs nuoret ihmiset jotka ovat kyynisiä ja itsekkäitä? Onneksi vanhetessa voi myös ihmisen suhteellisuudentaju ja hyvät puolet, eikä vain katkeruus saada vallan.
 
Olen ainoa lapsi, joten pienestä pitäen kaverit pitivät minua lähtökohtaisesti itsekkäänä. Yritin kaikin keinoin tuosta lokerosta eroon ja siksi kai musta tuli kiltti ja vähän liiankin hyväntahtoinen. Mitkään teot tai sanat toisten hyväksi tai puolesta eivät kuitenkaan koskaan riittäneet, vaan ne ohitettiin sillä et "Oho, säkin teet jotain toisten puolesta, vaikka oot noin itsekäs ainoa lapsi". Eli mun ois pitänyt vaan antaa ja antaa ja antaa itsestäni aina vaan enemmän, mielellään kaikki, jotta en olisi ollut enää itsekäs ainoa lapsi. Kun tätä aikansa käytettiin hyväksi ja kun todella alkoi tuntua, et mikään tekemäni tai sanomani ei riitä tarpeeksi saamaan minusta hyväntahtoista muiden silmistä, niin lakkasin yli kakskymppisenä yrittämästä. Mitäpä sitä nähdä vaivaa ja auttaa muita ja olla ns. kiltti, kun on asetettu tiettyyn lokeroon eikä päästetä sieltä pois, niin ihan tyhjää hukkaa energiaansa.

Niinpä olen nyt melkein itsekäs paskiainen. Oman miehen ja sukulaisten kohdalla voin tehdä poikkeuksia, joskus joidenkin ystävienkin. Mutta pääsääntöisesti haistatan pitkät koko hyväntahtoisuudelle, kun ei kerran mikään riitä suurimmalle osalle.

Ainoa lapsi on itsekäs vielä silloinkin, kun on antanut käyttää itseään hyväksi ja suostunut jalkarätiksi "kavereille".
 
Minun mielestä vastavuoroisuus on kaiken a ja o. Eräs ystävä halusi usein ottaa vastaan meillä pieneksi käyneitä lastenvaatteita omalle lapselleen, (siis hän itse kysyi onko meillä jäänyt taas pieneksi käyneitä vaatteita) ei siinä mitään, annoin ilomielin, kerran heillä kyläillessäni hän meni vaatekomerolle ja sanoi, että voisi MYYDÄ tästä tällaisen puseron minulle, sanoin kiitos en nyt tarvitse. Erään kerran hän oli myynyt miehelleni (en ollut matkassa) jonkun oman miehensä vanhan kuteen, mieshän oli ostanut, arvanette varmaan, että meillä ei ollut sen jälkeen pieneksi jääneitä vaatteita. Ja tämä perhe ei ole mikään köyhyysloukussa oleva perhe, vaan ihan hyvin toimeentulevia ihmisiä, jotka muutenkin pistävät rahaa esim. vaatteisiin.
 
No joo..Kiinnitin jo huomiota tuohon että lasten vaatteet pyydettiin ilmaiseksi ystäväperheeltä ja itselle ostettiin uudet joista sitten haluttiin vielä rahaa näiltä samoilta ystäviltä käytettyinäkin. Kummia ihmisiä on aina.
 
Vähemmän hyväntahtoiseksi tosiaan tulee ainakin, jos on liian kauan ollut liian kiltti. Sitten kun alkaa yrittämään irti siitä liiasta kiltteydestä, niin saattaa välillä ylireagoida ja mennä toiseen äärilaitaan. Ja just jos on käytetty vielä hyväksi sen kiltteyden takia. Sitten todella ei kiinnosta olla kovin helposti ainakaan hyväntahtoinen. Sitten niistä tapauksista, jotka paskapäitä narsisteja syntymästään asti, en tiedä. Sairaus?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vesimies -70:
Vähemmän hyväntahtoiseksi tosiaan tulee ainakin, jos on liian kauan ollut liian kiltti. Sitten kun alkaa yrittämään irti siitä liiasta kiltteydestä, niin saattaa välillä ylireagoida ja mennä toiseen äärilaitaan. Ja just jos on käytetty vielä hyväksi sen kiltteyden takia. Sitten todella ei kiinnosta olla kovin helposti ainakaan hyväntahtoinen. Sitten niistä tapauksista, jotka paskapäitä narsisteja syntymästään asti, en tiedä. Sairaus?
Click to expand...

Hyvä havainto, tuo muuten pitää paikkansa.

 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa