Ei-koiraihminen

["apila"]

Mikä siinä on joillakin ihmisillä (koirallisilla) niin vaikea ymmärtää että jotku eivät vain pidä koirista? Koirat eivät ole mun juttu enkä ole kiinnostunut niistä. Saan kuulla jatkuvasti olevani tunteeto ihminen koska en koe tarvetta koskea tai muuten innostua koirista.
Meillä on koira, kyllä vain. Tai paremmin, miehelläni on koira, oli ollut jo pari vuotta ennen kuin tapasimme. Asiasta puhuttiin, kerroin etten pidä juurikaan koirista. Siedän niitä kyllä tiettyyn pisteeseen asti mutta rakastaa en tuota voi. Toki annoin miehen pitää rakkaan hurttansa. Noh meni puolitoista vuotta, odotan nyt esikoista meille. Koko tämän ajan koira on ollu enemmän tai vähemmän sietokykyni rajamailla. Ei siksi että on koira, vaan siksi miten se käyttäytyy ja miten sitä ei kouluteta. Koira on miehen lapsi. Minä en saa puuttua negatiivisesti koiran tekemisiin. Alusta asti koira tuli minun kotiini omistajan elkein. Sohva on ollu ikuinen tappelu, mies antaa koiran olla sohvalla koska koira tykkää siitä. Koira päättää itse missä loikoilee ja murisee jos puutun siihen. Miestä ei haittaa koska eiään hän imuroi karvoja pois. (Olen pölyallerginen ja imuroin 1-2 kertaa päivässä) Makuuhuone on kielletty alue koiralle, jonka sain kuukauden vääntämisen jälkeen miehellekin taottua. Silloinkin mies nukkui pari yötä koiran kans sohvalla koska sääli koiraa joka ei pääse makuuhuoneeseen.
Haukkumista ei kitke pois koska "koira on sellainen jääräpää ja kuuluu sen luonteeseen". Olisi kiva jos lapsen tultua ei jokaista ovikelloa, koputusta, ikkunan ohi kulkijaa ja kyläilijää haukkuis puolta tuntia putkeen. Se haukku ei vain lopu vaikka miten komentais. Lapsia koira vihaa, tai on kuulemma aina vihannut. Ei mielestäni ongelmaa voi sivuuttaa vain sillä että vauva pidetään poissa koiran luota, kuten mies totesi. Vaan vauva on osa laumaa ja korkeammalla sijalla kuin koira. Luen paljon tietoa koiran laumakäyttäytymisestä yms mutta mies vain suuttuu kun en hyväksy koiraa ja etin siitä vain vikaa. Koska enhän minä "koiraninhoaja" parasta sille ajattele. En minä julmakaan ole viattomia eläimiä kohtaan. Mut vauvan parasta on pakko ajatella, ettei koira komenna lastakin. Minua koira ei komenna, murisee mulle vain ja kiertää kaukaa. Ihmeen hyvin tottelee kylläkin jos vaikka kiellän sohvalle menemästä tai joudun ulkoiluttamaan sitä. Tuo kun repii ja riuhtoo hihnaa muuten miten sattuu.
Mies saa pitää koiransa, mutta olisi reilua jos sotkujen siivoaminen ei jäisi aina mulle. Eilen koira oksensi matolle ja sanoin miehelle että siellä olis hälle siivoamista, niin kauhee valitus siitä miten minä taas koiraa morkkaan. Olen viimisilläni raskaana, joten koiran karvojen siivous, kuraisten tassujen jäljet, nuoltu lattia ja lasipöytä sekä mielenosoituakuset saisi mies siivota.
Koira haisee myös mielestäni älyttömän pahalle, tästäkin kun mainitsee että pesu olis kiva (tai pesen oma-aloitteisesti) niin pieleen menee. Kohtuutonta valittamista kuulemma kun koira ei hajulleen mitään voi. Ei voi ei, mutta en halua että koko kämppä haisee kuin homeinen, märkä pyyhe. Koira kierii ja hinkkaa itteään ja persettään mattoihin ja sohvaan, niin tarttuuhan se haju.
Kaverille avauduin, mutta hälläkin on koira, niin vakuutteli vain miten mun pitää oppia rakastamaan koiraa ja miten kyllä totun ja ihastun siihen. Ei, en ihastu enkä rakastu.

Kai täällä muitakin on jotka ei koirille lämpene? Siis ne ei mun eloa haittaa muuten mutta kun suunnilleen pakotetaan paijjaamaan niitä vaikka oikeesti tekee mieli vain sivuuttaa koko eläin... kiitos avautuminen.

 

["..."]

Kuulostaa kyllä siltä että tuo koira ihan normaaleine elkeineenkin haittaa sun eloa aika paljon. Teidän ei olisi ehkä alunperinkään pitänyt ryhtyä kimppaan miehen kanssa. Valitettavasti koirarakas ja ei-koiraihminen harvoin pystyy elämään yhdessä ilman toistuvia konflikteja koirasta.

Ja itse kyllä ymmärrän ettei kaikki rakasta koiria, ei se ymmärryksestä ole kiinni. Mulla vaan tulee ei-koiraihmisistä jotenkin sellainen kovin nyrppänokkainen fiilis, kun ei voi sietää karvoja eikä kuolaa ja jaada jaada jaada... Se alkaa ärsyttämään, etenkin jos sitä joutuu kuuntelemaan vuodesta toiseen omasta rakkaasta lemmikistään. Siksi ei-koiraihmiset eläköön ei-koirakodissa.

 

[mä...]

Tuhoon tuomittu suhde. Miksi edes lähditte tuota yrittämään? Koiran luontainen käytös on sinulle vastenmielistä ja se vaistoaa sen. Koiraraasu

 

["Ethewelle"]

Mä ymmärrän aika hyvin Ja meillä on kyllä koira, ihan itse vuosi sitten pentuna otettu. Tykkään tuosta meidän koirasta, mutta suurimmasta osasta muista koirista en pidä. Tai en tunne mitään tarvetta silitellä tai ottaa kontaktia vaikka kyläpaikkojen koiriin.
Oon aikanaan hoitanut paljon muitten koiria, ja nyt nautin tuosta omasta jonka oon saanut alusta asti kasvattaa mieleisekseni. Eli sohville ei mitään asiaa, eikä lasten/makuuhuoneisiin. Tilaa on muualla talossa kyllä riittävästi, eli ei koiraa eristetä mihinkään. Päivät on ulkona, mutta paljon on meidän seurassa sisälläkin. Ilmoittaa muutamalla haukulla pihaan tulevista autoista ja ovikellosta, mutta ei räksytä sisällä eikä ulkona vaikka on pystykorva ja taipumusta tietty haukkumiseen. Liikaa haukkua on alusta asti karsittu pihassa ja sisällä, metsällä toki sallittu ja suotavaa, ja koira on tämän eron tajunnut. Tietää talon säännöt, kun jokukaan istuu ruokapöydässä alle ei asiaa, sitten kun on noustu saa käydä komppaamassa jämät. Ei hypi meitä tai vieraita vasten, alusta asti karsittu. Riehua saa ja riehutaan kun on sen aika, mutta osaa rauhoittua.

En tykkää ottaa meille sisälle muita koiria, hoitokoira sai tässä vasta ulkomajoituksen mikä toki onnistuu. Ja minusta jos koiran tai minkä tahansa eläimen ottaa se pitää hoitaa asianmukaisesti, muuten voi olla ottamatta. Meillä koira tuli perheeseen kun jo lapsia oli, ja oli jo kasvattajalla tottunut pieniin lapsiin. Kohta tuleva vauva tuskin aiheuttaa ongelmia koirallekaan, eikä koira vauvalle. Tietty tilannetta täytyy tarkkailla, mutta aika luottavainen olen.

 

["Ethewelle"]

...ja jatkoa viestiini. Meillä tietty eri tilanne kun koira on otettu molempien halusta, ja säännöt on miehen kanssa koiran suhteen aika samat. En tiedä miten pystyisin tuossa teidän tilanteessa sietämän koiraa, voisi kyllä käydä aika hankalaksi. Ja kun vika ei loppupeleissä ole minusta koiran, tottahan se elää juuri niinkuin saa elää. Miehenkin pitäisi laittaa koiralle rajoja, joista sitten kanssa pidettäsiin kiinni, eihän ne muuten auta.

 

["Huoh"]

Tulostappas tuo aloitusviesti ja anna se sille miehellesi. Me ei juurikaan sun oloa täällä bittiavaruudessa pystytä helpottamaan, mutta sen sijaan jos päättävästi puhuisit näistä asioista sen miehesi kanssa, niin voisit vaikka saada jotain ihan aikaankin.

 

["Ethewelle"]

mä... vastaukselle. Ai mikä luontainen käytös? Tottahan saavutetuista eduista pidetään aina kiinni, koirakin! Ukko kai tuossa ongelma on. Ei se sohvalla makuu ole mikään koiran luontainen käyttäytyminen, makaahan se siellä jos ukko kyljessä lojuu.

 

[koiraihminen]

Juu ei ei ei. Säälittää mies ja se koirakin ja vielä tuleva vauva Miks hemmetissä lähdit suhteeseen miehen kanssa jolla on koira kun et voi edes ajatella pitäväsi koirista! Pelkkä sietäminen ei oikein riitä siinä vaiheessa kun siitä koirasta tulee väkisinkin jotain vaivaa eikä se ole esine jonka voi työntää syrjään kun mieli tekisi. Olisit ajatellut pikkasen aikasemmin että tosta vaan EI TUU MITÄÄN!!!

 

[feger]

 

[viaras]

Minä en pidä mistään eläimistä ja voi että olen saanut kuulla kuin paska ihminen olen. Minä rakastan oman lajini jäseniä, ihmisiä. Eläimistä sen sijaan en piittaa pätkääkään.

Minua kuvottaa ihmiset, jotka inhimillistävät eläimen, vertaavat eläimiä lapsiin ja pitävät näitä perheenjäseninä.

 

[ei lapsi-ihminen]

Itse en taas ole lapsi-ihminen, en vain pidä lapsista yhtään ja silti niitä yritetään tunkea syliin ja odotetaan, että niitä huomioidaan ja niile lässytetään. Miksi sis oletetaan, että kaikki (varsinkin naiset) pitävät lapsista, minussa ne saavat vain ärsytystä ja inhontunteita aikaan.

 

["..."]

[QUOTE="Ethewelle";30454089]mä... vastaukselle. Ai mikä luontainen käytös? Tottahan saavutetuista eduista pidetään aina kiinni, koirakin! Ukko kai tuossa ongelma on. Ei se sohvalla makuu ole mikään koiran luontainen käyttäytyminen, makaahan se siellä jos ukko kyljessä lojuu.[/QUOTE]

Lähinnä tarkoitin tätä että koiran karvat ärsyttää, koiran haju ärsyttää... pölyallergisen ehkä ei kannata muuttaa koiran kanssa yhteen, koska se tulee väistämättä haittaamaan arkielämää.

Mutta niinkuin sanoin, koirarakkaan ja ei-koirarakkaan yhteiselämä harvoin onnistuu ilman toistuvia konflikteja. Minusta ei olisi mitään mieltä elää koiran kanssa, jos sille pitäisi pitää jotain armeijakuria kotona. Minulle koira on se kaveri joka makaa vieressä sohvalla ja sängyssä. Jos toinen haluaa tälläisen koirakaverin ja toinen taas sellaisen koiran joka on hajuton, mauton, karvaton ja näkymätön nurkassa nukkuja, niin ei se vaan onnistu. Monet noista ap;n koiran käytösongelmista voi johtua ihan jo siitä, että ap ja miehensä ei vedä yhtä köyttä. Kyllä se koiraparka on sekaisin jos mies sallii sohvalla olon ja sitten ap komentaa kitarisat lepattaen siitä pois. Ei tuollaisessa tilanteessa pystytä kasvattamaan koiraa johdonmukaisesti.

Ainoa keino on sopia yhteiset pelisäännöt, mikä ilmeisesti ei onnistu. Ei tuohon mitään muita poppaskonsteja ole olemassa. Koittaisin vielä kerran koittaa sopia niitä yhteisiä sääntöjä, niin että molemmat tekee asiassa kompromisseja. Jos se ei onnistu niin teillä on ja tulee olemaan käsissänne jatkossakin sekaisin oleva koira, joka ei edes tiedä mitä silti odotetaan.

 

[mä...]

[QUOTE="Ethewelle";30454089]mä... vastaukselle. Ai mikä luontainen käytös? Tottahan saavutetuista eduista pidetään aina kiinni, koirakin! Ukko kai tuossa ongelma on. Ei se sohvalla makuu ole mikään koiran luontainen käyttäytyminen, makaahan se siellä jos ukko kyljessä lojuu.[/QUOTE]

Tuossa jo toinen sinulle vastasikin, mitä ajoin takaa. Ja kyllä koiran luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu maata lauman muiden jäsenten kanssa kylkikyljessä. Mutta se nyt on ehkä pienin murhe tuossa kombinaatiossa. Kun vauva on syntynyt ja koira kuljettaa edelleen tassuissaan hiekkaa sisälle, se ärsyttää ap:ta aivan varmasti vielä enemmän.

 

[koira on minullakin]

Kuulostaa kyllä aika ongelmalliselta tuo ap:n kuvailema tilanne. Vaikka itse koirista tykkäänkin ja itselläkin sellainen on ymmärrän hyvin etteivät kaikki niistä välitä. Vakavan keskustelun paikka kyllä varmasti on. Mielestäni ap on kuitenkin joustanut jo tilanteessa että voisi mies edes osallistua koiran "jälkien" siivoamiseen. Mitä tulee tuohon sohvalla makaamiseen niin voisiko koiralle ja miehelle hommata yhteisen pienen sohvan jossa koiralla olisi ainoastaan lupa olla? Ja totaali kielto ns. paremmalla sohvalla olemiseen.

 

[viera.s]

Voi voi. Oliko raskaus vahinko, ette kai te tarkoituksella lasta päättäneet noiden ristiriitojen keskelle hankkia? Tuskin muutenkaan on kovin auvoista (vaikka pitäisi vielä olla alkuhuuma päällä) jos tuollaisista pikkujutuista riidan saatte aikaiseksi. Kun olet äitiyslomalla kaiket päivät koiran kanssa, varmasti se alkaa ärsyttää sinua vain entistä enemmän. Jopa koirarakkaille ihmille (myös minulle) tulee usein lapsen syntymän jälkeen sellainen vaihe, että muutoin rakas koira ärsyttää ja tuntuu rasitteelta, kun se vauva tuntuu kaiken keskipisteeltä. Koirarakas pääsee tietysti tästä tunteesta ohi ja jaksaa sitä odottaa, sama tuskin pätee sinuun.

Ei tässä ole kyse siitä, kumpi on oikeassa. Vaan olette vaan sopimattomia yhteen. Nyt kun odotat lasta, valinta on miehelle tietysti todella vaikea jos vaadit vaikka koirasta luopumista. Varmaan pitkin hampain siihen suostuisi, mutta todennäköisesti siitä jäisi sellainen katkeruus sinua kohtaan, ettei parisuhteen tulevaisuus olisi lupaava.

 

[koiraihminen]

Tuossa jo toinen sinulle vastasikin, mitä ajoin takaa. Ja kyllä koiran luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu maata lauman muiden jäsenten kanssa kylkikyljessä. Mutta se nyt on ehkä pienin murhe tuossa kombinaatiossa. Kun vauva on syntynyt ja koira kuljettaa edelleen tassuissaan hiekkaa sisälle, se ärsyttää ap:ta aivan varmasti vielä enemmän.

Aivan. Samaa ajattelin että kyllähän se koiralle luontaista on olla lauman lähellä. Toiset koirat on enemmän kyljessä kun taas toiset viihtyy omissa oloissaan. En pystyisi itse elämään ihmisen kanssa joka olisi sitä mieltä että koira ei voi tulla sohvalle mun viereen tai makuuhuoneeseen tai sänkyyn. (Noh, sängystä voisi vielä neuvotella, ei muista.) Yhtälailla mä haluan olla koirieni lähellä koska ne kuuluu mun laumaan, mun perheeseen.

Ja tosissaan, pahimmat ongelmat on vasta edessä kun se vauva syntyy ja kasvaa sen verran että alkaa pyörimään lattioilla. Sitä en uskalla edes ajatella. Tuossa ei oikein tulevaisuus lupaavalta näytä. Se on joko ero tai ap miettii tarkkaan koiravihansa taustoja ja miettii että voisiko sittenkin opetella pitämään koirasta. Nimittäin sekin on aika paljon omasta tahdosta ja itsepäisyydestä kiinni mitä päättää.

 

["apila"]

Kiitos ihan ajatuksen aiheisia viestejä.En nyt ihan tarkoittanut ettei koira saisi näkyä tai kuulua mitenkään. Onhan itselläni kaksi kania jotka ei myöskään ole näkymättömiä tai hajuttomia. Se vain kun alkaa olla laskettu aika käsillä, niin siihen siivoamiseen ei saa apua. Miehen ei kanien hoitoon ole tarvinut osallistua millään lailla (yhdessä hankittiin miehen aloitteesta kun mainitsin että olis kiva kun koko lapsuuden pupuja kasvatin) olisi kiva että koiran sotkut edes siivoaisi. Mies kyllä huomauttaa jos kanin vessalaatikko haisee ja siivoan sen heti. Minä jos huomautan että koira hinkkasi perseellään ruskean rannun mattoon niin olen inhottava koirankiusaaja.
Sohvalla saisi olla, jos suostuisi edes oman peiton koiralle laittamaan ja opettaisi sille. Kun jos koira päättää sohvalla olla, niin mulla mahoineni ei ole siihen silloin asiaa ilman murinaa. Tämä ei vain mielestäni käy. Koira myös kusee sohvalle aina jos mies lähtee kotoa ilman koiraa. Sohvan istuintyynyt on raavittu ja kustu pilalle. Jo toinen sohva tälle vuodelle tulee hankittua minun pussista. Koira on miehen perään ja erittäin mustasukkainen. Jos halaan miestäni niin koira hyppii vasten, haukkuu ja raapii minua. Seksin aikana saa aina kuunnella ulinaa oven takaa vaikka öisin kyllä pysyy hiljaa muualla asunnossa.
Koira ei siis haittaa, vaan se käytös jota en saa ojentaa. Esim ruokaa laittaessa koira hyppii keittiön tuoleilla ja hellaa vasten herkkujen toivossa (spanieli siis kyseessä) kun komennan koiran pois keittiöstä tai pöydiltä niin mies käskee komentamisen sijaan antamaan koiralle herkkuja että se lopettaa!?!?! Siis palkitsisin ei-toivotun toiminnan? Minun logiikan mukaan koira ansaitsee palkkion kun poistuu käskystä keittiöstä ja rauhoittuu. "Muttaku se haluaa niitä lihapullia"
Sellainen tasavertainen kohtelu ei vain toteudu elukoiden kesken. Kania kiinnostaa koiran raksut, aina kiellän ja vien kanin pois koiran kupilta, mutta koiraa ei kielletä viemästä kanilta porkkanaa tai näkkileipää? Taas mulle huudetaan kun en anna koiran varastaa kanien ruokia.
Mies tässä kyllä kans pitäisi kouluttaa, tiedän. Mulla on vain aina ollu lehmän hermot. En suutu, huuda tai riitele mistään. Siksi kai mies meni sekaisin kun raskauden myötä aloinkin mainitsemaan asioita suoraan, rauhallisesti ja asiallisesti. Tässä tilassa ei vain jaksa olla se joka hankkii ruuan pöytään ja siivoaa koko kämpän joka helkkarin päivä. Varsinkin kun vauva tulee, niin mies saisi koiran laittaa kuriin niiltä osin mitä tarvitsee.
Okei, kerran tuli kiihdyttyä siitä, kun miehelle sanoin että pienen vauvan naamaa ei koira saa nuolla, että pidettäis siitä huolen. Noh mies päätti että kyllä nuolee että vastustuskyky kasvaa... annatteko itse koiran nuolla vastasyntyneen naamaa?

 

[pyhä sylvi]

Ei kuulosta pitkäikäiseltä suhteelta. Koiran todellakin kuuluu olla lauman alin. Tuo ettei pidä lapsista ei kuulosta hyvältä yhtälöltä siihen että vauva on tulossa samaan taloon. Nyt kannattaa miettiä ihan vakavasti miten koira käyttäytyy lapsia kohtaan.

Tämä ihan koiraihmisenä. Enkä oleta kaikkien pitävän koirista tai lapsista.

 

["Koiruus"]

Ai pahus sentään.

Olen mielestäni hyvinkin eläinrakas ja koiria harrastan, saavat meillä sohvillakin pötkötellä kunhan on tassut putsattu ja muutoin siistejä ulkoilun jälkeen. Mutta herrajestas, ei tuollainen yhtälö tule toimimaan kovin helpolla enää varsinkaan vauvan synnyttyä!
Koira kärsii jo siitä ettei teillä ole yhteiset säännöt sille. Se pöljä päästää koiran sohvalle, ei huolehdi suojauksesta eikä jälkien siivoamisesta.. Ei tuo muutu lapsen tultua taloonkaan, jos nyt on väännetty aiheesta noin paljon. Koiran mustasukkaisuus olisi kitkettävissä johdonmukaisesti, sen ei kuulu hyppiä teidän väliin kun olette kontaktissa miehesi kanssa eikä sillä pitäisi olla mitään lupia häiritä ruuanlaittoa, jos et voi palkita sitä rauhallisena vain etkä tykkää "ruuanlaittokaverista".

Ei kenenkään ole pakko pitää koirista. On minullakin muutama eläin, joita ei vaan oikein siedä. Mutten ikinä mitään pahaa haluaisi eläville olennoille vaan vältän niitä. Minulle oli tärkeää, että tuleva mieheni on myös koiraihminen.
Voisitteko oikeasti alkaa katsomaan koiralle uutta kotia? Ehkä se olisi armollisin ratkaisu kaikkien kannalta? Tai sitten miehen on muutettava toimintapojaan ja asennettaan koiraa kohtaan! Vaan milläs sen tekee.. vaikeata on.

 

[kaikkea tapahtuu]

Todella pelottavaa tekstiä sinä kirjoitit ap.

koira murisee sinulle, tulee väliiinne, on mustis kun halaat miestä.
ei tottele. on kouluttamaton.

tietentahtoen ? hankitte lapsen tuon koiran kanssa samaan perheeseen.

koira pitää itseään sinua ylempänä.
mutta mitä sitten kun lapsi tulee ja kasvaa ja alkaa liikkua ja konttaa isin luo.
mitä tekee koira, kattooko hyväksyvästi, kun vauva ottaa hänen isäntänsä huomion.
entä mitä tekee koira kun hyysäätte molemmat vauvaa.

koira on tottunut olemaan miehesi silmäterä. kun miehesi kiintyy lapseensa enemmän, tulee helvetti irti teidän perheessä.
lapsi on vaarassa.

en tiedä kuinka pitkällä raskautesi on, mutta teidän on molempien nyt pakko aloittaa koiran koulutus.
potkase sitä miestä persuksille jos ei tajua, että koira on koulutettava ennen lapsen syntymää.
sinun on päästävä pomoksi.

ei tuosta tule muuten mitään

 

[Bitch]

Mä olen huomannut, että koiranomistajilla (ei kaikilla) on pakottava tarve käännyttää minut pitämään koirastaan. En pidä yhdestäkään hurtasta, en isoista enkä pienistä. Jos menen kylään paikkaan jossa on koira, ymmärrän kyllä että se on sen koiran koti mutta en silti halua olla koiran kanssa tekemisissä. Silti saan sitten koko ajan usutuksia että kato ku meidän Sesse tykkää kun tulit, se haluaa että heität sille tota limaista palloa tai vedät tota limaista köyttä. En heitä enkä vedä. En mä ole sen koiran luo kylään mennyt.

 

[vierassssssssssss]

Melkoinen stressiä ja huolta sinulla koirasta riittääkin. Ja tietysti jännnittää, miten asiat sitten sujuvat vauvan kanssa etenkään kun mies ei ole samalla tavoin valmistautunut kuin sinä nyt olet vauvan tulemiseen- siis henkisesti.

Koirasta ei todellakaan ole pakko pitää, eikä edes pärjätä sen kanssa. Kirjoitit kuinka koira kuitenkin uskoo sinua. Oletko tietoinen, että paras kouluttaja on yleensä sellainen, joka ei tunteile koiran kanssa? Eläimet eivät toimi tunteiden, vaan auktoriteetin/laumanjohtajan mukaisesti. Hyödynnä asemaasi ja kouluta koiraa, koska selvästikin osaat tehdä sitä. Sinulla on selkeä tahto, mitä koira saa tai ei saa tehdä. Koirasi mieltää sinut johtajaksi ja miehesi laumassanne kakkoseksi. Joten älä neuvottele miehesi kanssa, vaan suuntaa rajoitukset suoraan koirallesi. Vauvan takia sinun on oltava tiukempi.

Koira murisee, koska olet sen suhteen epävarma ja se koettaa pitää johtajuudestaan vielä kiinni. Olen varma, että saat murinat loppumaan.

Juttuasi lukiessa mieleeni tulee vain epävarmuus, jolle annat periksi. Et uskalla ottaa tilannetta haltuusi ja koetat pärjätä miehesi kanssa, joka on aika huonon oloinen isäntä koiralleen. Ja yhtä lapsellinen sinuakin kohtaan.

 

[viiuhku]

Olen koiraihminen, en lapsi-ihminen. Mutta en pidä huonosti käyttäytyvistä koirista. Koiran kuuluu olla kotona huomaamaton. Koiran karvoista en pidä jne. Haukkuminen on ärsyttävä piirre jne. Koiria löytyy neljä ja lapsia kolme. Ymmärrän kyllä, jos joku koiriin tottumaton alkaa inhota eläinlajia, jos yksilöt joihin tutustuu ovat kuvatun laisia.

 

[pha]

Minäkin olen koiraihminen, mutten silti kestäisi tuollaista piskiä kotonani. Murinat, sohvalla lojumiset, haukkuminen ja sekopäisyys ruoan suhteen ovat asioita, joita en siedä. Aloittaja ei todellakaan vaadi koiralta liikaa, mutta mies on se tolvana, joka ei edes alkeita ole osannut opettaa koiralleen. Paitsi ärsyttävää, niin myös vaarallista saattaaa koiran käytös jatkossa olla. Mikään tuossa kuviossa ei ennusta sujuvaa yhteiseloa lapsen ja koiran kanssa.

 

["..."]

Todellakin huolestuttavaa. Eikä se auta että sinä alat siellä pitämään jöötä, jos mies taas sallii kaiken. Koira on selvästi epävarma ja koittaa sitten pitää laumaansa kasassa, kun te ette siihen YHDESSÄ kykene. Miehessä on vika kun ei koiraa ole kouluttanut ja pidä sille kuria, toisaalta sun inhoava asenne koiraa kohtaan ei varmasti motivoi miestä muuttamaan mitään vaan ehkä jopa kapinoimaan vastaan.

Mitäs jos ehdotat miehelle että menette YHDESSÄ koirankoulutuskurssille, se olisi teidän kolmikon laatuaikaa. Ei sun sitä koiraa tietenkään rakastaa tarvi, mutta jos rakastat miestäsi niin ehkä voisit edes kaikin keinoin koittaa oppia pitämään koirasta tai ainakin välttää kaiken inhon näyttämistä ja julkituomista miehellesi.