Ei läheisyyttä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Läheisyydenkaipuinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Läheisyydenkaipuinen

Vieras
Meillä on suuri ero mieheni kanssa, minä haluan läheisyyttä ja hellyyttä, halauksia, suudelmia, hyväilyjä. Mies ei niistä välitä. Näin on ollut koko suhteen ajan. Nyt vasta ymmärsin, mistä kylmä oloni johtuu...

Onko tuo luonteesta kiinni, ettei välitä läheisyydestä vai mikä on? Voiko sille mitään tehdä? En jaksa elää suhteessa ilman läheisyyttä. Kaipaan niin jonkun syliin ja lähelle... Janoan enemmän kuin vain välinpitämättömän tuntuista halausta ja pikaista suukkoa silloin tällöin.

Mutta rakastan miestä... Tunnen kuitenkin melkein fyysistä kipua kun kaipaan niin... lähes koko ajan. Uskon, että mieskin minua rakastaa. En vain jaksa näin. Ja muiltakaan en sitä halua hakea, en petä. Onko mitään tehtävissä?
 
Voi olla niin ettei miehesi lapsuuden kodissa ole hellyyttä jaettu. Eipä sellaista osaa kaivata mitä ei ole koskaan kokenut. Aikuisen ihmisen on vaikea oppia uusille tavoille ja käyttäytymään toisen toiveiden mukaan, se vaatii opettelua ja tahtoa muuttaa omaa käytöstään, pakottamalla se ei onnistu.

Olen suhteessa saman tyyppisen mieheen ja kun tiedän mistä helllyttömyys johtuu (edellä mainittu syy) niin ymmärrän häntä vaikka kaipaankin muutosta. Yritän itse olla "esimerkkinä" ja kosketella, jospa se toinenkin ajan myötä.. Kun muistutan asiasta nätisti hän muistaa sen hetken aikaa ja koskettaakin mutta sitten se taas unohtuu.
 
minulla sama juttu.. hellyydenkipeä olen kuin mikäkin!
mieheni ei pahemmin ole kosketellut minua, eikä hän itse pidä koskettelusta. jotenkin sitä on vain tyytynyt kovin vähään aikojen saatossa. kerran mieheni sanoi, että et koske, johon sanoin, että itsepähän olet aina tyrmännyt hempeilyni, joten itse olet opettanut minut tämmöiseksi! kuten sanoit, sitä muuttuu itsekin kylmäksi, minustakin tuntuu siltä.
tuntuu että sielujen silta puuttuu. olemme kuin kaksi vierasta sängyssäkin..
kyllä hän joskus halaa ja antaa yhden pusun.. mutta en tunne itseäni kovin rakastetuksi.
 
Mieheni ei oma-aloitteisesti juuri halaa tai pussaa. Sen sijaan olen sanonut, että minulle se on välttämätöntä. Niinpä en jää odottamaan miehen halailua, vaan menen hänen luoksensa ja oma-aloitteisesti "otan" halauksia ja suukkoja. Jos hän on sängyssä tai sohvalla lukemassa tai katsomassa telkkaria, kysyn aina, saanko tulla kainaloon. Hyvin harvoin hän kieltää ja silloinkin yleensä kyse on kesäajasta, jolloin hänellä on tosi kuuma. Tosin silloinkin kehojen väliin voi laittaa lakanan estämään pahinta hikoilua.

Usein nukahdan miehen kainaloon sohvalle tai sänkyyn. En oikeastaan ole ajatellut, että miksi minun pitäisi anella mieheltä oma-aloitteisia hellittelyjä, jos hän ei niitä niin kaipaa. Mies kuitenkin mielellään vastaa halauksiin ja lähekkäin ollessa hän usein silittää tai rapsuttaa. Hän myös pyynnöstä hieroo hartioita.

Kokeilkaapa itse sitä, että tulette töistä kotiin ja sanotte, että oli niin tyhmä päivä, että nyt kyllä tarvitsisin oikein kunnon isoa halausta. Halauksen jälkeen voisi sanoa, että tuo halaus olikin parasta tässä päivässä tms. Yleensä mies haluaa kokea itsensä tarpeelliseksi, joten miksei mies siis voisi toimia vaikka halausautomaattina:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Läheisyydenkaipuinen:
Meillä on suuri ero mieheni kanssa, minä haluan läheisyyttä ja hellyyttä, halauksia, suudelmia, hyväilyjä. Mies ei niistä välitä. Näin on ollut koko suhteen ajan. Nyt vasta ymmärsin, mistä kylmä oloni johtuu...

Onko tuo luonteesta kiinni, ettei välitä läheisyydestä vai mikä on? Voiko sille mitään tehdä? En jaksa elää suhteessa ilman läheisyyttä. Kaipaan niin jonkun syliin ja lähelle... Janoan enemmän kuin vain välinpitämättömän tuntuista halausta ja pikaista suukkoa silloin tällöin.

Mutta rakastan miestä... Tunnen kuitenkin melkein fyysistä kipua kun kaipaan niin... lähes koko ajan. Uskon, että mieskin minua rakastaa. En vain jaksa näin. Ja muiltakaan en sitä halua hakea, en petä. Onko mitään tehtävissä?

noi on ollut koko suhteen ajan??? ja nyt vasta alat miettiä muutosta ja mikä mättää???

voi teitä naisia!

katso peiliin.

 
Kyllä se aikansa toimii, että itse on aloitekykyinen ja ottaa niitä halauksia ja pussauksia puolisolta. Kunhan kaksikymmentä vuotta ja ylikin sitä tekee, niin ei jaksa yksipuolisesti olla aina se aloitteentekijä, vaan kaipaa siltä toiseltakin aloitetta ko. asioissa. Kyllä yksipuolinen toimiminen parisuhteessa alkaa vuosien saatossa tunteisiin vaikuttaa. Ei sille voi mitään.
 
Sellainen ihminen, joka ei ole lapsuudessaan saanut hellyyttä, ei osaa koskettaa. Minun puolisoni, lämmin ja lempeä ihminen, ei ole saanut lapsena muuta kuin välttämättömän hoidon. Hellimistä ei ole ollut ollenkaan. Niinpä hän ei osaa tai kehtaa koskettaa toista muuta kuin "tositarkoituksessa", vaikka rakastaa ja tykkää täydestä sydämestään.

Tässä suhteessa minä olen aina aloitteentekijä, koska tiedän syyn pidättyvyyteen. En jää odottelemaan enkä loukkaantuile sen takia. Halaan ja pyydän pusun aina, kun mieli tekee. Mies nauttii suunnattomasti tällaisesta, ujon ja onnellisen näköisenä. Näyttää ihan siltä, että hänestä tuntuu sellainen huomio ylellisyydeltä, johon hänellä ei ole varaa.

Ei kannata ruikuttaa ja valittaa niillä naisten tavallisilla virsillä rakastamisesta ja ehdollistamisesta. On tavattoman vaikeaa näyttää tunteitaan avoimesti, jos siihen ei ole lapsena tottunut tai on joutunut jäämään syrjään. Heille voimme tuoda ilon ja onnen olemalla itse välittämiä siinä suhteessa. "Palkan" saamme muussa muodossa, pitää osata lukea toista.
 
Minä taidan olla sellainen nainen jolle koskettaminen on hiukan - kiusallista ja hämmentävää. MInun täytyi opetella oikein halaamaan omia lapsiani, ihan niin että täytyi erikseen miettiä että olenko tänään muistanut halata heitä. Se ei ollut minulle lainkaan luontaista.
Entinen mieheni sanoi joskus asiasta. Hän olisi toivonut enemmän hellyyden osoituksia. Ehkä se on yksi syy miksi hän on entinen...
Luultavasti hellyyden osoittaminen on sellainen asia joka on mahdollista oppia. Mutta sitä ennen täytyy tiedostaa että on olemassa ongelma joka on tärkeää korjata.
Asia täytyy juurta jaksaen selvittää sille hellyysvammaiselle ihmiselle.
Mikäli keskusteluyhteys on olemassa, asiasta kannattaa puhua. Parisuhdeterapiasta olisi varmasti apua, kenelle se on mahdollista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lapsuus:
Sellainen ihminen, joka ei ole lapsuudessaan saanut hellyyttä, ei osaa koskettaa. Minun puolisoni, lämmin ja lempeä ihminen, ei ole saanut lapsena muuta kuin välttämättömän hoidon. Hellimistä ei ole ollut ollenkaan. Niinpä hän ei osaa tai kehtaa koskettaa toista muuta kuin "tositarkoituksessa", vaikka rakastaa ja tykkää täydestä sydämestään.

Tässä suhteessa minä olen aina aloitteentekijä, koska tiedän syyn pidättyvyyteen. En jää odottelemaan enkä loukkaantuile sen takia. Halaan ja pyydän pusun aina, kun mieli tekee. Mies nauttii suunnattomasti tällaisesta, ujon ja onnellisen näköisenä. Näyttää ihan siltä, että hänestä tuntuu sellainen huomio ylellisyydeltä, johon hänellä ei ole varaa.

Ei kannata ruikuttaa ja valittaa niillä naisten tavallisilla virsillä rakastamisesta ja ehdollistamisesta. On tavattoman vaikeaa näyttää tunteitaan avoimesti, jos siihen ei ole lapsena tottunut tai on joutunut jäämään syrjään. Heille voimme tuoda ilon ja onnen olemalla itse välittämiä siinä suhteessa. "Palkan" saamme muussa muodossa, pitää osata lukea toista.

Älä kuitenkaan yleistä. Itse olen myös kylmän kodin kasvatti. Jossain vaiheessa oli pakko pestä elämän likapyykkiä ja tajusin missä tyhjiössä olin joutunut elämään. Omat suhteeni ovat kuitenkin olleet fyysisiä, halia ja huomiota on annettu ja saatu vuosien päästäkin. Niin arkena kuin juhlana. Myös lapsilleni olen opettanut läheisyyden ja heidän ainutkertaisuuden. Aina on tilaa kainaloon!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jtn oppinut:
Alkuperäinen kirjoittaja Lapsuus:
Sellainen ihminen, joka ei ole lapsuudessaan saanut hellyyttä, ei osaa koskettaa. Minun puolisoni, lämmin ja lempeä ihminen, ei ole saanut lapsena muuta kuin välttämättömän hoidon. Hellimistä ei ole ollut ollenkaan. Niinpä hän ei osaa tai kehtaa koskettaa toista muuta kuin "tositarkoituksessa", vaikka rakastaa ja tykkää täydestä sydämestään.

Tässä suhteessa minä olen aina aloitteentekijä, koska tiedän syyn pidättyvyyteen. En jää odottelemaan enkä loukkaantuile sen takia. Halaan ja pyydän pusun aina, kun mieli tekee. Mies nauttii suunnattomasti tällaisesta, ujon ja onnellisen näköisenä. Näyttää ihan siltä, että hänestä tuntuu sellainen huomio ylellisyydeltä, johon hänellä ei ole varaa.

Ei kannata ruikuttaa ja valittaa niillä naisten tavallisilla virsillä rakastamisesta ja ehdollistamisesta. On tavattoman vaikeaa näyttää tunteitaan avoimesti, jos siihen ei ole lapsena tottunut tai on joutunut jäämään syrjään. Heille voimme tuoda ilon ja onnen olemalla itse välittämiä siinä suhteessa. "Palkan" saamme muussa muodossa, pitää osata lukea toista.

Älä kuitenkaan yleistä. Itse olen myös kylmän kodin kasvatti. Jossain vaiheessa oli pakko pestä elämän likapyykkiä ja tajusin missä tyhjiössä olin joutunut elämään. Omat suhteeni ovat kuitenkin olleet fyysisiä, halia ja huomiota on annettu ja saatu vuosien päästäkin. Niin arkena kuin juhlana. Myös lapsilleni olen opettanut läheisyyden ja heidän ainutkertaisuuden. Aina on tilaa kainaloon!

No osittain pitää paikkansa, jos sitä hellyyttä ei ole lapsena saanut eikä oikeastaan nähnyt vanhemmiltakaan! Mutta voi silti opetella eikä tuudittautua siihen, kun en ole koskaan saanut en myöskään kykene sitä antamaan. Vaikka lapsuudessa tunsin itseni jotenkin likaiseksi ja epävarmaksi ja tunsin syyllisyyttä olemassaolosta. Onneksi olen elämäni varrella tavannut helliä miehiä!!Jännää kun mietin, kun isäni jäi kiinni aviorikkojana"taisi olla useampiakin naisia" ja minä( siihen aikaan todistamassa oikeudessa, kun toi kotiin vieraan naisen) Mutta naisellisuuteni olen löytänyt itsestäni ja pystyn estottomasti nauttimaan mieheni läheisyydestä..
 

Yhteistyössä