M
mustaakin mustempi
Vieras
mun käytös siis.
Tässä nyt mietin että mitä tällä elämällä tekis.
Olen mustasukkainen, en tiedä meneekö joskus jopa sairaalloisen puolelle.
Kävin muutama vuos sit psykologilla juttelemassa muutaman kerran, enkä kyllä saanut irti yhtään mitään. Mun on niin vaikea luottaa ihmisiin, ja siis varsinkin mun mieheen. Aivan ihana ihminen, ei mitään syytä ole epäillä. Todellakaan. Ja mitä tten minä; keksin päässäni jotain älyvapaita syytöksiä ja väitöksiä, että hän muka minua pettää. Tahdon eroon tästä. Mies vaan aina jaksaa ja jaksaa, tiedän ettei hänkään loputtomiin varmasti veny vaikka itse sanookin kestävänsä.
Oon mun siskon kanssa puhunut tästä asiasta joskus. Mun lapsuus ei ole ollut mitenkään helppo, kaukana siitä. Olen huolehtinut pienemmistä sisaruksista murrosikäisenä. Siis paljon. Omat menot ja harrastukset jäi, kun piti sisaruksia hoitaa. Isosisko oli jo muuttanut pois silloin. Äidin uus mies oli täys alkoholistipaskiainen. Ikinä en ole nähnyt kuinka suhteessa pitää käyttäytyä, en ainakaan sitä "normaalia" mallia.
En tiedä, vaikeaa on. Mies on aivan ihana, puhuu koko ajan tästä meidän ongelmasta, vaikka itse miellän sen tottakai vaan omaksi murheekseni. Vaikka hän siitä seuraukset kärsiikin. Ja niin kärsin minäkin. On se vaan vittumaista kun haluaisi käyttäytyä ihan erilailla, ja silti vaan päässä juoksee ajatukset... Yritäppä tässä sit pysyä järjissä.
Kiitos jos jaksoit lukea, kohtalotoverit saa ilmoittaa itsestään.
Tässä nyt mietin että mitä tällä elämällä tekis.
Olen mustasukkainen, en tiedä meneekö joskus jopa sairaalloisen puolelle.
Kävin muutama vuos sit psykologilla juttelemassa muutaman kerran, enkä kyllä saanut irti yhtään mitään. Mun on niin vaikea luottaa ihmisiin, ja siis varsinkin mun mieheen. Aivan ihana ihminen, ei mitään syytä ole epäillä. Todellakaan. Ja mitä tten minä; keksin päässäni jotain älyvapaita syytöksiä ja väitöksiä, että hän muka minua pettää. Tahdon eroon tästä. Mies vaan aina jaksaa ja jaksaa, tiedän ettei hänkään loputtomiin varmasti veny vaikka itse sanookin kestävänsä.
Oon mun siskon kanssa puhunut tästä asiasta joskus. Mun lapsuus ei ole ollut mitenkään helppo, kaukana siitä. Olen huolehtinut pienemmistä sisaruksista murrosikäisenä. Siis paljon. Omat menot ja harrastukset jäi, kun piti sisaruksia hoitaa. Isosisko oli jo muuttanut pois silloin. Äidin uus mies oli täys alkoholistipaskiainen. Ikinä en ole nähnyt kuinka suhteessa pitää käyttäytyä, en ainakaan sitä "normaalia" mallia.
En tiedä, vaikeaa on. Mies on aivan ihana, puhuu koko ajan tästä meidän ongelmasta, vaikka itse miellän sen tottakai vaan omaksi murheekseni. Vaikka hän siitä seuraukset kärsiikin. Ja niin kärsin minäkin. On se vaan vittumaista kun haluaisi käyttäytyä ihan erilailla, ja silti vaan päässä juoksee ajatukset... Yritäppä tässä sit pysyä järjissä.
Kiitos jos jaksoit lukea, kohtalotoverit saa ilmoittaa itsestään.