Ei oo normaalia

[mustaakin mustempi]

mun käytös siis.

Tässä nyt mietin että mitä tällä elämällä tekis.
Olen mustasukkainen, en tiedä meneekö joskus jopa sairaalloisen puolelle.

Kävin muutama vuos sit psykologilla juttelemassa muutaman kerran, enkä kyllä saanut irti yhtään mitään. Mun on niin vaikea luottaa ihmisiin, ja siis varsinkin mun mieheen. Aivan ihana ihminen, ei mitään syytä ole epäillä. Todellakaan. Ja mitä tten minä; keksin päässäni jotain älyvapaita syytöksiä ja väitöksiä, että hän muka minua pettää. Tahdon eroon tästä. Mies vaan aina jaksaa ja jaksaa, tiedän ettei hänkään loputtomiin varmasti veny vaikka itse sanookin kestävänsä.

Oon mun siskon kanssa puhunut tästä asiasta joskus. Mun lapsuus ei ole ollut mitenkään helppo, kaukana siitä. Olen huolehtinut pienemmistä sisaruksista murrosikäisenä. Siis paljon. Omat menot ja harrastukset jäi, kun piti sisaruksia hoitaa. Isosisko oli jo muuttanut pois silloin. Äidin uus mies oli täys alkoholistipaskiainen. Ikinä en ole nähnyt kuinka suhteessa pitää käyttäytyä, en ainakaan sitä "normaalia" mallia.

En tiedä, vaikeaa on. Mies on aivan ihana, puhuu koko ajan tästä meidän ongelmasta, vaikka itse miellän sen tottakai vaan omaksi murheekseni. Vaikka hän siitä seuraukset kärsiikin. Ja niin kärsin minäkin. On se vaan vittumaista kun haluaisi käyttäytyä ihan erilailla, ja silti vaan päässä juoksee ajatukset... Yritäppä tässä sit pysyä järjissä.

Kiitos jos jaksoit lukea, kohtalotoverit saa ilmoittaa itsestään.

 

[vieras]

Itsekkin olen kärsinyt mustasukkaisuudesta, tosin nyt on alkanut helpottamaan, mutta vielä se "paskiainen" välillä nostaa päätään. Olen aloittanut terapian, itsellänikin on "lasinen lapsuus" ja välivaltaa nähnyt isäpuolen toimesta ihan tarpeeksi. Uskoisin, että sinun mustasukkaisuus ei lähde muutamalla psykologin käynnillä vaan myös sinä voisit hyötyä terapiasta. Hienoa, että olet ottanut jo askeleen eteenpäin ja "katsonut itseäsi peliin". Tiedän tunteen kuinka se on inhottava itselläkin olla kun ei toiseen luota ja epäilee ihan "skitso"-juttuja.

 

[hiina]

:hug:

 

[mustaakin mustempi]

Kiitos vieraalle vastauksesta.
Mitä kautta itse hakeuduit tuohon terapiaan? Syötkö jotain lääkkeitä myös? Entäs kustannukset? Anteeks kun kyselen, pakko ei tietenkään ole vastata. Auttoi jo paljon tuo sinun kirjoituskin.

 

[harmi]

mun käytös siis.

Tässä nyt mietin että mitä tällä elämällä tekis.
Olen mustasukkainen, en tiedä meneekö joskus jopa sairaalloisen puolelle.

Kävin muutama vuos sit psykologilla juttelemassa muutaman kerran, enkä kyllä saanut irti yhtään mitään. Mun on niin vaikea luottaa ihmisiin, ja siis varsinkin mun mieheen. Aivan ihana ihminen, ei mitään syytä ole epäillä. Todellakaan. Ja mitä tten minä; keksin päässäni jotain älyvapaita syytöksiä ja väitöksiä, että hän muka minua pettää. Tahdon eroon tästä. Mies vaan aina jaksaa ja jaksaa, tiedän ettei hänkään loputtomiin varmasti veny vaikka itse sanookin kestävänsä.

Oon mun siskon kanssa puhunut tästä asiasta joskus. Mun lapsuus ei ole ollut mitenkään helppo, kaukana siitä. Olen huolehtinut pienemmistä sisaruksista murrosikäisenä. Siis paljon. Omat menot ja harrastukset jäi, kun piti sisaruksia hoitaa. Isosisko oli jo muuttanut pois silloin. Äidin uus mies oli täys alkoholistipaskiainen. Ikinä en ole nähnyt kuinka suhteessa pitää käyttäytyä, en ainakaan sitä "normaalia" mallia.

En tiedä, vaikeaa on. Mies on aivan ihana, puhuu koko ajan tästä meidän ongelmasta, vaikka itse miellän sen tottakai vaan omaksi murheekseni. Vaikka hän siitä seuraukset kärsiikin. Ja niin kärsin minäkin. On se vaan vittumaista kun haluaisi käyttäytyä ihan erilailla, ja silti vaan päässä juoksee ajatukset... Yritäppä tässä sit pysyä järjissä.

Kiitos jos jaksoit lukea, kohtalotoverit saa ilmoittaa itsestään.

Tosiaan ettei voida yv postia lähettää.? Sinäkin harmaana.Samantapaista minullakin.Ois ollut kiva vaihtaa ajatuksia ,kun ei ole ketään jolle puhua.Kaiken pidän sisälläni,sekoon vielä .Itku kun on niin yksin tämän kanssa.

 

[vieras]

Kiitos vieraalle vastauksesta.
Mitä kautta itse hakeuduit tuohon terapiaan? Syötkö jotain lääkkeitä myös? Entäs kustannukset? Anteeks kun kyselen, pakko ei tietenkään ole vastata. Auttoi jo paljon tuo sinun kirjoituskin.

En ole masentunut tai ahdistunut siinä määrin, että olisin lääkityksen tarpeessa. Menin ensin työpaikka lääkärin juttusille joka ohjasi minut psykologin luo. Kuljin hänen luonaan pitkään, välillä oli muutaman kuukauden taukokoin. Sitten sain lähetteen kunnalliselle puolelle, eli psykoterapia polille ja siellä alkoi sitten terapia. Kustannuksia tästä ei tule. Yleensä terapiaan pitää mennä yksiytyiselle ja siihen tarvitsee psykiatrin lausunto Kelaa varten mistä saa mahdollisesti rahallista tukea terapia käyntejä varten. Tarkkaa summaa tästä muodosta en osaa sanoa. Mutta kyllä nämä ongelmat kannattaa hoitaa, elämä on sitten toivottavasti jossain vaiheessa huomattavasti helpompaa. Sinullakin on lapsuudessa puuttunut se vastuutakantavan vanhemman side, se on paljon ku ei lapsena voi luottaa aikuiseen, että hän pitäisi sinusta huolta. Onko sitten kumma, jos aikuisena tulee näitä luottamuspula-ongelmia??!!!

 

[kotipsykologi]

Mä ajattelisin ettei sulla varsinaisesti ole kyse mustasukkaisuudesta. Vaan ilmiselvästi sun on vaikea luottaa ihmisiin. Jos siis kerran olet pettynyt omiin vanhmpiisi, joihin ihmisen pitäisi voida luottaa ja olet joutunut ottamaan heidän paikkansa. Nyt sun on sitten vaikea uskoa että sun mies on oikeasti sun vierellä kaiken aikaa ja tukena. Tai voi kai siinä olla sekin ettet Sä itse uskalla sitoutua ja tavallaan alitajuntaisesti haluaisit kaiken varalta irti suhteesta. Ehtisit siis tavallaan itse päättämään asiasta ensin.

En mä tiedä voiko näin mustavalkosia päätelmiä tehdä, mutta tällasta mulle tuli mieleen.

 

[mustaakin mustempi]

Kiitos vieraalle vastauksesta.
Mitä kautta itse hakeuduit tuohon terapiaan? Syötkö jotain lääkkeitä myös? Entäs kustannukset? Anteeks kun kyselen, pakko ei tietenkään ole vastata. Auttoi jo paljon tuo sinun kirjoituskin.

En ole masentunut tai ahdistunut siinä määrin, että olisin lääkityksen tarpeessa. Menin ensin työpaikka lääkärin juttusille joka ohjasi minut psykologin luo. Kuljin hänen luonaan pitkään, välillä oli muutaman kuukauden taukokoin. Sitten sain lähetteen kunnalliselle puolelle, eli psykoterapia polille ja siellä alkoi sitten terapia. Kustannuksia tästä ei tule. Yleensä terapiaan pitää mennä yksiytyiselle ja siihen tarvitsee psykiatrin lausunto Kelaa varten mistä saa mahdollisesti rahallista tukea terapia käyntejä varten. Tarkkaa summaa tästä muodosta en osaa sanoa. Mutta kyllä nämä ongelmat kannattaa hoitaa, elämä on sitten toivottavasti jossain vaiheessa huomattavasti helpompaa. Sinullakin on lapsuudessa puuttunut se vastuutakantavan vanhemman side, se on paljon ku ei lapsena voi luottaa aikuiseen, että hän pitäisi sinusta huolta. Onko sitten kumma, jos aikuisena tulee näitä luottamuspula-ongelmia??!!!

Kiitos kovasti!
Joo eipä paljoo ollut ketään muuta ku itteni keneen voi luottaa. Sen ikäisenä kun puuttuu se aikuinen elämästä, niin se jättää varmasti jälkensä. Ja se tästä myös tekee niin pirun vaikeeta, kun tietää miehestään ettei se ikinä tekisi mitään pahaa mulle, mutta silti ei vaan pysty luottamaan. Kuvittelee että jossain vaiheessa se kumminkin lähtee tai tekee jotain.. Meinaan kyllä ottaa yhteyttä johonkin, mies sanoi myös että voi lähteä mukaan jos haluan. Taidan kuitenkin mennä ihan itekseni, eipähän tarvii miehen kuunnella kun revitään vanhoja haavoja auki. Tsemppiä sulle, toivotaan että elämä voittaa.

 

[mustaakin mustempi]

Mä ajattelisin ettei sulla varsinaisesti ole kyse mustasukkaisuudesta. Vaan ilmiselvästi sun on vaikea luottaa ihmisiin. Jos siis kerran olet pettynyt omiin vanhmpiisi, joihin ihmisen pitäisi voida luottaa ja olet joutunut ottamaan heidän paikkansa. Nyt sun on sitten vaikea uskoa että sun mies on oikeasti sun vierellä kaiken aikaa ja tukena. Tai voi kai siinä olla sekin ettet Sä itse uskalla sitoutua ja tavallaan alitajuntaisesti haluaisit kaiken varalta irti suhteesta. Ehtisit siis tavallaan itse päättämään asiasta ensin.

En mä tiedä voiko näin mustavalkosia päätelmiä tehdä, mutta tällasta mulle tuli mieleen.

Itse olen myös miettinyt jotain tämänkin tapaista.
ettei olisi suoranaista mustasukkaisuutta, vaan sen luottamuspulan takia käyn vainoharhaiseksi. Mutta kait sekin on sairasta. Mene ja tiedä. Nykyään kuitenkin äitini kanssa olen väleissä, mutta lapsena ja nuorena olin yksin. Äiti teki 3-vuorotyötä ja minä vein ja hain pikkusisarukset koulusta ja hoidin illat ja yöt jne.

Ja tuo myös on totta, että itse en tavallaan uskalla heittäytyä suhteeseen kunnolla, koska pelkään sitä menetystä niin paljon. Uskon että näin en tipu niin korkealta jos jotain sattuu. Rakastan miestä paljon.. Vai voiko tää sit olla edes rakkautta? Hitto sentään.

 

[vieras]

Kiitos vieraalle vastauksesta.
Mitä kautta itse hakeuduit tuohon terapiaan? Syötkö jotain lääkkeitä myös? Entäs kustannukset? Anteeks kun kyselen, pakko ei tietenkään ole vastata. Auttoi jo paljon tuo sinun kirjoituskin.

En ole masentunut tai ahdistunut siinä määrin, että olisin lääkityksen tarpeessa. Menin ensin työpaikka lääkärin juttusille joka ohjasi minut psykologin luo. Kuljin hänen luonaan pitkään, välillä oli muutaman kuukauden taukokoin. Sitten sain lähetteen kunnalliselle puolelle, eli psykoterapia polille ja siellä alkoi sitten terapia. Kustannuksia tästä ei tule. Yleensä terapiaan pitää mennä yksiytyiselle ja siihen tarvitsee psykiatrin lausunto Kelaa varten mistä saa mahdollisesti rahallista tukea terapia käyntejä varten. Tarkkaa summaa tästä muodosta en osaa sanoa. Mutta kyllä nämä ongelmat kannattaa hoitaa, elämä on sitten toivottavasti jossain vaiheessa huomattavasti helpompaa. Sinullakin on lapsuudessa puuttunut se vastuutakantavan vanhemman side, se on paljon ku ei lapsena voi luottaa aikuiseen, että hän pitäisi sinusta huolta. Onko sitten kumma, jos aikuisena tulee näitä luottamuspula-ongelmia??!!!

Kiitos kovasti!
Joo eipä paljoo ollut ketään muuta ku itteni keneen voi luottaa. Sen ikäisenä kun puuttuu se aikuinen elämästä, niin se jättää varmasti jälkensä. Ja se tästä myös tekee niin pirun vaikeeta, kun tietää miehestään ettei se ikinä tekisi mitään pahaa mulle, mutta silti ei vaan pysty luottamaan. Kuvittelee että jossain vaiheessa se kumminkin lähtee tai tekee jotain.. Meinaan kyllä ottaa yhteyttä johonkin, mies sanoi myös että voi lähteä mukaan jos haluan. Taidan kuitenkin mennä ihan itekseni, eipähän tarvii miehen kuunnella kun revitään vanhoja haavoja auki. Tsemppiä sulle, toivotaan että elämä voittaa.

Hienoa, että sait rohkaisun toimia ! Sinulla kuullostaa olevan todella kärsivällinen ja rakastava mies - onnea siitä! Minä taisin "repiä" miestäni liikaa ja suhteemme on ollut todella koetuksella. Usein havahduinkin siihen, että kuinkahan kauan tuo mies kestää minua ja näitä "juttujani". Mieheni onkin kertonut jälkikäteen kuinka häntä on loukannut ne syytökset mitä olen hänelle laukonut, alussa hänen rintaansa ihan riipi se, etten luottanut häneen. Hän kun kuitenkin koki ja tunsi suurta rakkautta minua kohtaan. Nyt jos saisin kelattua aikaamme taaksepäin, en laittaisi miestäni enää niin lujille, kaikki kun eivät ymmärrä mustasukkaisen ja luottamuspulasta kärsivän ihmisen oikkuja, onhan tämä jopa hyvä syy jättää se puoliso! No, onneksi meillä vielä nämä miehet ovat elämässämme mukana. Tämän vaan halusin kertoa siksi, että pitää muistaa vaikka kuin on itellä paha olo ja ajatukset tekee "kepposiaan", että ei kuitenkaan ihan rikki repisi sitä kumppaniaan vaan koittaisi välillä "niellä" niitä omia "peikkoja" takaisin ja purkaa ne vaikka sitten siellä terapeutin luona.

Onnea sinulle matkaan ja hyvää ja luottavaisempaa tulevaisuutta!

 

[vieras]

Mä ajattelisin ettei sulla varsinaisesti ole kyse mustasukkaisuudesta. Vaan ilmiselvästi sun on vaikea luottaa ihmisiin. Jos siis kerran olet pettynyt omiin vanhmpiisi, joihin ihmisen pitäisi voida luottaa ja olet joutunut ottamaan heidän paikkansa. Nyt sun on sitten vaikea uskoa että sun mies on oikeasti sun vierellä kaiken aikaa ja tukena. Tai voi kai siinä olla sekin ettet Sä itse uskalla sitoutua ja tavallaan alitajuntaisesti haluaisit kaiken varalta irti suhteesta. Ehtisit siis tavallaan itse päättämään asiasta ensin.

En mä tiedä voiko näin mustavalkosia päätelmiä tehdä, mutta tällasta mulle tuli mieleen.

Itse olen myös miettinyt jotain tämänkin tapaista.
ettei olisi suoranaista mustasukkaisuutta, vaan sen luottamuspulan takia käyn vainoharhaiseksi. Mutta kait sekin on sairasta. Mene ja tiedä. Nykyään kuitenkin äitini kanssa olen väleissä, mutta lapsena ja nuorena olin yksin. Äiti teki 3-vuorotyötä ja minä vein ja hain pikkusisarukset koulusta ja hoidin illat ja yöt jne.

Ja tuo myös on totta, että itse en tavallaan uskalla heittäytyä suhteeseen kunnolla, koska pelkään sitä menetystä niin paljon. Uskon että näin en tipu niin korkealta jos jotain sattuu. Rakastan miestä paljon.. Vai voiko tää sit olla edes rakkautta? Hitto sentään.

Vielä pakko heittää omaa kokemusta tähänkin, itselläni oli ja on kyllä vieläkin sitä, että kun meille tulee riitaa, niin herkästi olen katselemassa itselleni ja lapsille uutta kotia. Olen jopa asuntoesittelyissä käynyt. Tähän psykologini sanoi, että minulla olisi se menettämisen pelko niin suuri, että sillä olen itse jättämässä jottei minun tarvitsisi enää kokea sitä hylkäämistä.

 

[Tiitteräinen]

Luin tätä ketjua ja kun haluaisitte kuulumisia vaihtaa ihan yksityksesti, niin tehkää toinen s-posti osoite sitä varten niin toinen voi sitten kirjoittaa ja sitä rataa. Jos siis haluatte jutella enempi ja "salassa" muilta. Voihan sen s-postiosoitteen tänne laittaa kun keksii sen tätä varten.

Ihan vinkkinä vaan =) Ja jaksamista teille :hug:

 

[harmi]

Luin tätä ketjua ja kun haluaisitte kuulumisia vaihtaa ihan yksityksesti, niin tehkää toinen s-posti osoite sitä varten niin toinen voi sitten kirjoittaa ja sitä rataa. Jos siis haluatte jutella enempi ja "salassa" muilta. Voihan sen s-postiosoitteen tänne laittaa kun keksii sen tätä varten.

Ihan vinkkinä vaan =) Ja jaksamista teille :hug:

Tuo hyvä idea.Aloittaisiko joku? Minä ainakin oisin valmis keskustelee kuten ap.lle sanoinkin.

 

[vieras]

Mun äitini on tosi pahasti alkoholisoitunut ja todellakin minä ja isompi veljeni ollaan itsekkin tosi pieninä vahtimaan mei pienempii sisaruksia kun ollaa itekkin oltu ihan lapsia. Isä menny yö vuoroon ni äiti lähti ryyppäämään:S Ja kaiken näköistä juttua.Joka on vaikuttanu sit omiin suhteisiinkin nykyään olen mieluummin yh kun huonossa suhteessa.