Ei se työssäkäyminen niin erikoista ole! (vastaisku kotiäitien parjaamiselle)

["vieras"]

[QUOTE="minä";26263711]Aivan. Ja loppupelissä voikin sitten jokainen itseltään kysyä, että kummalle sitä on todella ollut tarpeellinen ja korvaamaton. Työnantajalleen vai omille lapsilleen?[/QUOTE]

Ne en ole missään vaiheessa kertonut olevani elintärkeä työnantajalleni, eiköhän tilalleni joku löydy kunhan eläkkeelle jään tai lähden muihin hommiin. Nyt alkaa mennä kummalliseksi tämä keskustelu...

 

["mmm"]

[QUOTE="minä";26263683]Menepä kertomaan tämä "viisautesi" vaikka tuonne lapsettomuus palstalle, niin saatat saada hieman eriviä mielipiteitä...[/QUOTE]

No, olen lapseton, olen toivonut lasta 7 vuotta. Ja olen samaa mieltä "vieraan" (hän, johon viestilläsi viittasit) kanssa. En ymmärrä sinua. Miksi se, että olen itse lapseton, muuttaisi tätä mielipidettäni? En mä jaksa jokaisesta mielipiteestä mitään lapsettomuusmarttyyrikohtausta repiä.

 

[tutt]

[QUOTE="minä";26263711]Aivan. Ja loppupelissä voikin sitten jokainen itseltään kysyä, että kummalle sitä on todella ollut tarpeellinen ja korvaamaton. Työnantajalleen vai omille lapsilleen?[/QUOTE]

En ole työnantajalleni korvaamaton. Mutta ruoka lapsilleni on. Ja elannon takaaminen, pitemmässäkin juoksussa. Haluan myös mahdollistaa lapsille aikaa isänsäkin kanssa, isän ei tarvitse olla se talousjuhta yksin tässä maailmassa.

Ei turhaan puhuta äitien syrjäytymisestä työelämässä. Se on todellinen uhka ja aiheutta monessa perheessä suuriakin talouhuolia. Kun sitä työtä ei sitten olekaan - vaikka niin luultiin. Taloushuolet taas ovat luku sinällään - ihan lehdissäkin mainuttu vakava seikka joka vaikuttaa lapsen kehitykseen ja menestykseen jatkossa, omassakin elämässä.

Että voihan sitä heittäytyä pilvenhattaraan ja uskotella itselleen että se riittää kun on lapsen kanssa mahdollisimman kauan kotona. Tosiseikka on että se harvemmin riittää...

 

[pomo]

Eihän se työssä käyminen niin erikoista olekaan - siitä vaan saa sitä rahaa jolla taata lasten hyvinvointi ilman että isä alistetaan työjuhdaksi vuosikausiksi. Kuinka moni nainen teistä arvon kotirouvista suostuisi elättämään 10 vuotta omaa miestä? Vaikkaapa että ei yksikään koska joutuis menemään töihin. Ja työnkarttelu suurella osalla on se oikea syy olla kotona. Lapsi on vaan helppo tekosyy =)

Mä haluan nähdä sen äidin kun suostuu elättään miestään vuosikausia.

 

[piina]

Pitäisikö työntekemisen sen kummempaa olla. Sitä tehdään, jotta saadaan ruokaa pöytään ja katto päänpäälle sekä jotta yhteiskunta pysyy pystyssä.

Kotihoito taasen on ihan luonnollinen tapa hoitaa lapsia. Jos kuitenkin molemmat vanhemmat käyvät töitä, meidän maassame yhteiskunta hommaa lapsille hoitopaikan. Kuitenkin samaa lasten hoitoa työssäkäyvät vanhemmatkin tekevät, vaikkakin osa-ajan päivistä ja viikosta lapset hoidossa ovatkin.

 

[Pajukko]

Kyllä itse koen työelämän rankaksi. Vuorotyö ja jatkuva kiire. Työ on sellainen missä viihdyn ja joskus on rauhallisempia päiviä. Yleensä kuitenkin pitää juosta eikä oikeastaan saa työrauhaa. Kaikki pitää tehdä nopeasti.

Kotona sitten odottaa toinen työmaa. Kotiäitinä ollessa mulla oli koko päivä aikaa siivota, laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä lasten hoidon lomassa. Nyt täytyy sitten nuo kotihommatkin tehdä vauhdilla, että jää sitten omaa aikaakin rauhoittua. Onneks mies auttaa paljon, kun on osa-aikatyössä ja ehtii.

 

[Madicken04]

[QUOTE="minä";26263711]Aivan. Ja loppupelissä voikin sitten jokainen itseltään kysyä, että kummalle sitä on todella ollut tarpeellinen ja korvaamaton. Työnantajalleen vai omille lapsilleen?[/QUOTE]
Loppupelissä milteipä kaikki on korvattavissa, se lapsikin voi pärjätä vaikkei hänellä olisi äitiä.

Ihminen -niin äiti kuin isäkin- voi olla tärkeä sekä työlleen että lapsilleen.