Ei tässä kehtaa kohta enää käydä ton 5,5v pojan kanssa missään :D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja että näin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ng:
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä:
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
:laugh:
Eipä noihin voi siinä puuttua, parempi keskustella sit jälkeenpäin, jos on semmoinen olo, että lapsi puhuu liikkaa. Siinä kun alat potkia muksua nilkkaan ja rykimään hiljaseksi saa aikaan vaan entistä enemmän huomiota tilanteelle :D
Muta noi oli kyllä ihan söpöjä juttuja =)

ai. Kyllä minä vaan sanon, että NYT hiljaa ja noin ei puhuta eikä udella. Pyydän vielä anteeksi kyseiseltä ihmiseltäkin lapseni käytöstä ( yhden kerran on näin tapahtunut kun poika alkoi liikaa utelemaan ihmisen ostoksista )

Minustakin lasta pitää ojentaa heti eikä vasta kotona. Eihän ressukka siinä vaiheessa enää edes muista moista tapahtumaa. Ja osoittaa vanhemmaltakin hyvää käytöstä puuttua lapsen mahdolliseen huonoon käytökseen (jota tässä ei tosin ollut) heti, siinä ko. ihmisen läsnä ollessa, jotta ei hänkään luule, että sen vanhemman mielestä on lapselta ihan ok ja jopa hauskaa kommentoida toisten ihmisten ulkonäköä tms.

Tuossa nyt ei ollu kyseessä akuutti huono käytös, vaan tilanne, jossa eri ihmiset reagoi eri tavalla.
5 vuotias muistaa kyllä, jos heti kaupasta ulos päästyä alkaa keskutstelemaan asiasta ja kertoo, että kaikki ei tykkää ja ymmärrä, joten parempi olla puhumatta ihmisille, joista ei tiedä miten ne ajattelee.

No huono kuva jäis sellasesta vanhemmasta joka ei lastansa neuvo ja ojenna heti tilanteen sattuessa. Kyllä vanhemman on puututtava heti lapsensa huonoon käytökseen.
No kun mä taas tuossa kohtaa saisin huonon kuvan vanhemmasta, joka puuttuu tilanteeseen tuomitsevasti.
Ja mä sanoisin sen myös lapsen kluullen sille vanhemmalle. Jos olen hyvällä päällä, tyytyisin hymyillen toeteamaan, että anaa lapsen havainnoida, tottahan kaikki on mitä hän sanoo, jos pahalla päällä, voisi töksähtää pahastikin.
Siksi mä suosin linjaa, että selitetään laselle niin että vieraat ei kuule, että maailma on täynnä ahdasmielisiä kukkahattutätejä ja pitää aina elää sen olketusarvon mukaan, että edessä on sellainen.
 
eli siis muut ovat ahdasmielisiä jos eivät hyväksy ostostensa arvostelemista...hmmmm...
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
No kun mä taas tuossa kohtaa saisin huonon kuvan vanhemmasta, joka puuttuu tilanteeseen tuomitsevasti.
Ja mä sanoisin sen myös lapsen kluullen sille vanhemmalle. Jos olen hyvällä päällä, tyytyisin hymyillen toeteamaan, että anaa lapsen havainnoida, tottahan kaikki on mitä hän sanoo, jos pahalla päällä, voisi töksähtää pahastikin.

Joskus kun kaupassa näkee aika huonosti käyttäytyviä lapsia, joiden vanhemmat eivät voisi lapsensa käytöksestä vähempää välittää, niin ihan ensiksi nousee esiin säälin tunne lasta kohtaan, että hällä on niin välinpitämättömät vanhemmat - eihän sitä oikein voi lapsen syyksi laskea, jos ei opi käyttäytymään sen vuoksi, että vanhemmat laiminlyövät kasvatusvastuunsa.

Mutta koskaan, koskaan ei tulisi mieleenkään lähteä ojentamaan näitä vanhempia heidän tavastaan toimia! Ei se ole minun tehtäväni - kukin kasvattaa lapsensa siten kuten haluaa. Ja samoin siis mulle EI KOSKAAN tulisi mieleenkään ojentaa ketään vanhempaa siitä, jos hän koittaa kasvattaa lastaan, vaikka en sen aiheellisuudesta samaa mieltä olisikaan. Sellainen ihminen nolaa vain itse itsensä, jos kokee että hänellä on oikeus ja velvollisuus arvostella ääneen toisen vanhemman lapselleen antamia ohjeita ja kieltoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mari -76:
Mä luulen että tässä on kyllä kulttuurieroista kyse. Ite oon savosta ja maalta, ja meillä kyllä jutellaan kassajonoissa ja voi toisten ostoksiakin kommentoida eikä siitä ota nokkiinsa kun etelästä tulevat mökkeilijät!

:o missäpäin savoo??ei vaan meillä ollu tapana :whistle:
 
No itse jos lapsena olisin huomannut, että nauretaan niin tottakai se yllyttää laukomaan noita. siis lapsi on oppinut että hänen rooli on tuo. lapset on tosi tarkkoja huomaamaan...

ja pojille tuo sallitaan paremmin, jos tyttö laukoisi, niin kaikki olisivat ihmeissään, varsinkin jos olisi kaunis. Ei ei. Poika saa viisastella ja heittää herjaa. se sallitaan, mutta jos kaunis tyttö noin tekisi, olisi näsäviisas ym.
 
ja sehän on päivänselvää, että toiset lapset eivät voi enää tuota roolia ottaa. Jos itse olen huonolla tuulella ja kiukuttelen jatkuvasti, niin noi lapset on hiljaa. Ei kaikki voi olla samanlaisia. tottakai teidän toisen lapsen täytyy olla hiljaa, jos toinen on ottanut jo tuon naurattajan roolin, näytätä äitiä huvittavan kovasti tuollainen....
 
Ja ymmärrän kyllä että lapsi voi jotain ihmetellä, mutta jos jatkuvasti pitää olla minä itse äänessä, niin tuo on kyllä vain ärsyttävää. Lapselle pitää sanoa kuin muillekin, että turpa kiinni, aina ei voi itse olla äänessä. On itsekästä ja rumaa.
 
Tulin nyt vasta lukemaan ja oishan se nyt taas pitänyt tajuta, että tällänen haloo nousee ihan viattomasta jutusta.

Ensinnäkin kauhistelijoille tiedoksi, että meillä kasvatetaan lapsia ja lapsille on todellakin kerrottu mitä toisille ihmisille voi sanoa jne jne kaikkea tätä mitä tässä ketjussa jauhetaan. Ja lapsella on hyvät käytöstavat ja esim. viimeksi kun poikkesimme miehen työpaikalla niin kävi sanomassa eräälle miehen työkaverille että "sulla on tosi kaunis mekko".

Täällä kukaan ei voi tietää millainen tilanne tänään tuolla kassalla oli. Ei ollut se mies ollenkaan kireä vaan vastaili pojalle naureskellen tyyliin "Olet kyllä aivan oikeassa, autolla ei saa ajaa." jne jne. Sanoin pojalle siinä välissä, että koitas pitää pienempää suuta, mutta poika rohkastui selvästi tämän miehen tavasta toimia ja kommentoi siitä syystä vielä lisää. Ja mies puhui myös minulle siinä tilanteessa, joten ei ollut mikään tiukkapipoisen palstamamman niuhottaja mies.

Ja mitä tulee siihen, että miten kummassa 5,5v osaa heittää kommentin naisten kanssa häsläämisestä niin luuleeko joku tosiaan, että poika viittasi sillä johonkin seksiin tms. Se "häslääminen" oli vain sana, joka pojalta siinä tuli eikä tarkoittanut yhtään mitään. Olisi luultavasti sanonut sen, jos siellä huoneessa olisi ollut miehiä naisten sijasta. Itse saatan kotona sanoa muksuille, että lopettakaas nyt tuo häslääminen, jos vaikkapa on turhaa kohellusta tms.

Mutta olkaa huoletta siis, pojallamme on hyvät käytöstavat. Hän on kuitenkin vasta vain lapsi ja normaali, terve ja utelias lapsi heittelee noita kommentteja ja jokainen tilanne on erilainen. Ja lapseni eivät kommentoi ihmisten ulkomuotoa tai osoittele sormella tummaihoista tai pyörätuolipotilasta tms.

Itselleni kävi uimahallissa viime viikolla niin, että tuollainen samanikäinen poika mitä omanikin niin koko ajan kiehnäsi siinä lasten altaassa minua ja alle 1v vauvaani. Ja kävi kutittelemassa minua ja vauvaa jalkapohjista jne jne. En osannut sanoa pojalle mitään, mutta ihmettelin sitä, että altaan reunalta poikaansa seuraava äiti ei sanonut mitään. Minä kyllä vastailin pojan kyselyihin, kun jotain kyseli vauvasta, mutta se minun kutittelu oli häiritsevää. En kuitenkaan ajattele, että lapsi olisi huonosti kasvatettu. Hän oli vain oma itsensä, lapsi, eli aito.
 
Tuollaisissa tilanteissa kiinnittäisin huomiota siihen, kuinka se "ulkopuolinen" jolle lapsi puhuu suhtautuu. Jos hän ei näytä ottavan nokkiinsa niin mikäs siinä. Mutta tässä on sitte toki se huono puoli että kuinkas selität lapselle että joskus saa, joskus ei.. Vaikka noita joskus saa joskus ei- tilanteita tulee kyllä varmasti monessa muussakin. Hmmm.. hmmm...hmmm..

Mutta itse en kyllä lasten käytöksestä suutu, enkä siitä jos vanhemmat eivät kiellä lapsia. Tämä pätee niin kauan kun mitään ei hajoteta/varasteta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pippamama:

Peesi tälle!

Meidän poika on avoin ja juttelee, mutta yleensä se joka aloittaa juttelun ei ole poikani.
Ja minä pyrin ohjaamaan ja neuvomaan lastani joka tilanteessa ja varsinkin häipyisimme tilanteesta mikäli havaitsisin vastapuolessa kiusaantumista. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja kävi kutittelemassa minua ja vauvaa jalkapohjista jne jne. En osannut sanoa pojalle mitään, mutta ihmettelin sitä, että altaan reunalta poikaansa seuraava äiti ei sanonut mitään. Minä kyllä vastailin pojan kyselyihin, kun jotain kyseli vauvasta, mutta se minun kutittelu oli häiritsevää. En kuitenkaan ajattele, että lapsi olisi huonosti kasvatettu. Hän oli vain oma itsensä, lapsi, eli aito.

No kyllä mä vaan tossa jo ajattelisin, että eipä paljon ko. äidin päätä järki paina. Huonoa kasvatustahan se on, ellei moiseen puutu, mitä muutakaan? Lapset on toki lapsia, mutta kyllä heille silti kuuluu opettaa mikä on oikein ja väärin. Vieraiden ihmisten kutittelu uima-altaassa ei musta ole soveliasta kenellekään, iästä riippumatta.

Mua ei itseäni ärsytä,mutta miettisin äitinä jos lapsi on noin sosiaalinen että poika on oikee namusedän unelma kun mene juttelee ihan kaikille vieraille. Tiedän mukulan joka kerto vanhempiensa kotiosotteenkin kassajonossa vieraille..hyvä ettei sotua et vähän vois ohjeistaa missä tilanteessa vois pitää leipäläpin kii ja mitä sieltä päästä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm:
No itse jos lapsena olisin huomannut, että nauretaan niin tottakai se yllyttää laukomaan noita. siis lapsi on oppinut että hänen rooli on tuo. lapset on tosi tarkkoja huomaamaan...

ja pojille tuo sallitaan paremmin, jos tyttö laukoisi, niin kaikki olisivat ihmeissään, varsinkin jos olisi kaunis. Ei ei. Poika saa viisastella ja heittää herjaa. se sallitaan, mutta jos kaunis tyttö noin tekisi, olisi näsäviisas ym.

Itse laplsena huomasin, että minusta oltiin ylpeitä kun kannoin koulusta kymppejä. niinpä minusta tuli se 10 tyttö.

Kyllä tuo on edelleen niin epätasa-arvoista tuo suhtautuminen ja kasvatus.
Lapsi kyllä huomaa ja on viisas ja nokkela, mistä vanhemmat pitävät. Nykyään suomalaiset äidit haluavat, että lapsi on suulas ja pärjää.

sen sijaan tyttöjä kohdellaan eri tavalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Die Schornsteinfeger:
Alkuperäinen kirjoittaja pippamama:
Tuollaisissa tilanteissa kiinnittäisin huomiota siihen, kuinka se "ulkopuolinen" jolle lapsi puhuu suhtautuu. Jos hän ei näytä ottavan nokkiinsa niin mikäs siinä. Mutta tässä on sitte toki se huono puoli että kuinkas selität lapselle että joskus saa, joskus ei.. Vaikka noita joskus saa joskus ei- tilanteita tulee kyllä varmasti monessa muussakin. Hmmm.. hmmm...hmmm..

Mutta itse en kyllä lasten käytöksestä suutu, enkä siitä jos vanhemmat eivät kiellä lapsia. Tämä pätee niin kauan kun mitään ei hajoteta/varasteta.

Peesi tälle!

Meidän poika on avoin ja juttelee, mutta yleensä se joka aloittaa juttelun ei ole poikani.
Ja minä pyrin ohjaamaan ja neuvomaan lastani joka tilanteessa ja varsinkin häipyisimme tilanteesta mikäli havaitsisin vastapuolessa kiusaantumista. =)

Niin tätä minäkin ihmettelen. Miksi poikani ei saa jutella vieraille (ei se todellakaan ole valmis lähtemään vieraiden matkaan tai kerro mitään osotteita jne) mutta aikuiset kyllä saa puhua hänelle. Ja ihan mitä tahansa. Esim. tämä on tyypillistä käytöstä aikuiselta kassajonossa "Ai kun teillä on siinä ihana vauva, minä taidankin viedä sen mukanani. Mitäs sanot jos minä otan vaan ton sun siskon ja viän sen kotio." jne jne. Aivan järkyttävää minusta!!! Meillä tuo poika on usein kysynyt, että "miksi se täti sano, että se ottaa meidän vauvan mukaansa, eihän se oikeesti ota." Sama juttu pihalla, ohikulkijat kommentoivat lapsille että "onpas teillä söpö koira ,me taidetaankin ottaa se".

Plus että puhuuhan aikuiset lapsille muutakin, kommentoi myös niitä ostoksia, karkkeja jne. Mutta sehän ei ole kiellettyä vaan lapsi joka vilpittömästi sanoo jotain aikuiselle niin on kauhistus ja huonosti kasvatettu kakara.
 
Minusta tuossa kauppajutussa ei ole mitään hauskaa. Mikään ei ole niin rasittavaa kuin kakarat jotka tulevat kyttäämään ostoskärryjä ja kyselemään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ja äitit hymisevät ylpeinä pikku Nico-Yessiinan takana ja ovat niin polleita typeristä kakaroistaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Minusta on rumaa jos pienet näsäviisaat lapset tulevat kyselemään asioita jotka eivät heille kuulu.

peesi...ei ole kiva että pieni näsäviisas jakelee kassajonossa neuvoja ihan vieraalle ihmiselle.Ei kyl naurattais yhtään...onneksi omani ei ole tuollaisia.

Vitsit Suomessa ollaan pipo kireällä lasten suhteen!

Reipas kaveri, pärjää varmasti elämässään. Jos tuon kokee näsäviisaaksi, vika on kuulijassa. Enemmän Suomessa näkee lapsia, jotka eivät uskalla sanoa mitään aikusille. Siinä on potkimista kun lapsi kasvaa nuoreksi ja pitäisi hoitaa omia asioitaan ja pärjätä maailmassa.
 
minusta lapsi saa kommentoida yhtä paljon kuin aikuinenkin. Mutta usein nämä näsäviisaiden poikien äidit ei kyllä hyväksy samalla tavalla jos tyttölapsi kommentoi.

ja oma poika pitää saada tulla uimahalliin naisten puolelle armeijaikäisenä, mutta tyttö saa mennä yksin jo pienenä (jos liikkuu isänsä kanssa)

ja toisaalta kaikille lapsille pitää sanoa, että aina ei saa olla äänessä itse. Toisille pitää antaa puheenvuoro.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:
Paljon nolompaa on antaa lapsen lärpättää ja puhua typeryyksiä, kun katkaista se. Mää huomaan kyllä omistani, milloin tilanne saattaa lähteä lapasesta ja sanon heti, että nyt olet hiljaa!

Samaa mieltä. Ja samoin toimin. Olen sanonut, useastikin, lapselleni että hei, nyt hiljaa, tuo asia ei kuulu meille, tms.
En tykkää lapsista, jotka tulevat esim. kaupassa tai bussissa suorittamaan jotain kuulustelua :D tai neuvomaan itseään paaaaljon vanhempia (eli aikuisia). Puheliaista ja reippaista lapsista tykkään kyllä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
minusta lapsi saa kommentoida yhtä paljon kuin aikuinenkin. Mutta usein nämä näsäviisaiden poikien äidit ei kyllä hyväksy samalla tavalla jos tyttölapsi kommentoi.

ja oma poika pitää saada tulla uimahalliin naisten puolelle armeijaikäisenä, mutta tyttö saa mennä yksin jo pienenä (jos liikkuu isänsä kanssa)

ja toisaalta kaikille lapsille pitää sanoa, että aina ei saa olla äänessä itse. Toisille pitää antaa puheenvuoro.

Poikani ei kylläkään sanonut noita kommenttejaan mitenkään näsäviisaana, ainoastaan vain totesi ne. Ja se kaljojen maksamatta jättäminen niin poika tosiaan luuli ja selvästi hämmästyi sitä, että ei laitakaan niitä hihnalle, koska minä aina muistutan lapsia että kaikki hihnalle ja pitää maksaa jne. Emme asioi Lidlissä kuin satunnaisesti eikä tehdä isoja ostoksia ja muissa kaupoissa laitetaan aina kaikki tiskille niin ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että laitettaisiin vain yksi tuote hihnalle jos monta samaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Minusta on rumaa jos pienet näsäviisaat lapset tulevat kyselemään asioita jotka eivät heille kuulu.

Hoh hoijaa... kyllä elämä olis tylsää jos kaikki olis sun kaltasia, huumorintajuttomia!! Ei tuon ikäinen lapsi ole näsäviisas vaan tiedonhaluinen!
 
Yhteistyössä