Sellaista kyläilykulttuuria, mihin mä lapsuudenkodissani totuin ei taida nykyään kovinkaan paljoa olla.
Oltiin siis yömyöhään kylässä, mä nukahdin jonnekin sohvalle aikuisten porina unilauluna ja muistan, miten turvallinen olo siitä tuli.
Sitten jossain vaiheessa vanhemmat käskivät mennä autoon, autossa uni jatkui ja kotona isä kantoi autosta nukkuvana suoraan omaan sänkyyn.
Meillä oli myös usein yömyöhään useampikin perhe kylässä. Vanhemmat jutteli keskenään, nauroi kovaan ääneen ja me lapset hilluttiin omien touhujemme parissa siinä jaloissa, yläkerrassa tai ulkona.
Itse asun kaukana vanhemmistani ja sukulaisistani, mutta aika hyvin olen onnistunut saamaan elämääni jonkinlaista ihmisverkkoa ympärilleni.
Yhden kaverin luona kyläillään aika usein ja nopealla varoitusajalla (soitetaan missä olet, voinko tulla jne) ja oikeastaan me käydään lähinnä heillä, mikä on aika loogista, sillä mä asun tyttäreni (ja kohta koirani muuttaa vanhemmiltani meille jee!) kanssa kaksiossa, he asuvat kahden lapsensa kanssa sadan neliön asunnossa.
Joskus jäädään extempore yöksi, jos menee myöhään, eikä jaksa enää lähteä kotiin.
Tuohon kaveriin olen siis tutustunut netissä, täällä palstalla.
Toinen kaveri on minua 39 vuotta vanhempi, eronnut ja hänen lapsensa ovat jo aikuisia, eli hänen kanssaan myös nähdään silleen, et toinen soittaa aamulla toiselle mitä tänään suunnitelmissa ja sit nähdään.
Jos juuri sille päivälle ei sovi, sovitaan jollekin lähipäivälle.
Hänen kanssaan nähdään talviaikaan jomman kumman luona tai käydään jossain syömässä/leffassa (jos muksu hoidossa), mutta nyt kesällä sitten jossain ulkona enempi.
Tuohon naiseen olen tutustunut entisellä työpaikallani.
Kolmas kaveri käy aina mun luona ja myös lyhyellä varoajalla, eli soittaa yhtäkkiä, voiko tulla käymään.
Itse en ole vielä näiden vuosien aikana hänen luona käynyt, vaan hän on halunnut aina tulla meille.
Tähän tyyppiin olen tutustunut myös netissä.
Sitten on sellasia kavereita, joiden kanssa ei niin paljoa nähdä, mutta joskus kuitenkin.
Soitellaan enempi ja jos nähdään, niin jossain puistossa, ravintolassa, juhlissa tmv.
Eli jonkinlaista kyläilymeinkiä on, mutta ei lähellekään sellaista, kuin lapsuudessani.
Sori muuten noista pitkistä sepustuksista. Kirjotin ne siksi, että niistä saa jonkinlaista käsitystä miten olen muualta tulleena saanut ympärilleni ihmisiä.
