O
"onneton"
Vieras
oikein untakaan.
On niin suuri pelko, että miten tämä synnytys oikein menee? Normisti vai sektiolla?
Itse en oikein vieläkään tiedä, että kumpiko on parempi vaihtoehto? Kun ekasta synnytyksestä jäi trauma päälle ja en ole vain pystynyt tuota käsittelemään kuntoon. Nytkin olen lukenut "Synnytys pelottaa" - kirjaa, mutta ei sekään ole apua asiaan tuonut.
Toisaalta kerta vauva on arvioitu olevan reilusti pienempi, kuin isoveljensä. Niin taatusti lekuri ei hyväksy ajatustani suunnitellusta sektiosta. Kai hän vain pitää sitkeästi kiinni siitä, että ei kun käynnistykseen vain. Ja tuosta se pelko sitten lähteekin, että meneekö se yhtä huonolla kaavalla mitä ekankin käynnistys aikanaan meni eli päätyen lopulta sektioon?
Sekin tässä huolettaa, että saanko edes tälläkään viikolla sitten vielä aikaa käynnistykseen, kun on "vasta" rv.38+1 loppuviikosta menossa? Kuitenkin kun itsellä on verensokeriarvot ok tasolla (raskausdiabetes), verenpaineet ovat kunnossa ja vauva sopivan kokoinen. Joten ei ole mitään tekijää miksi käynnistää synnytys riittävän ajoissa.
Mutta ikävä olisi, jos ei käynnistysaikaa saisi toukokuun vikalle viikolle milloin on laskettu aikakin. Taas saisi vain turhaan tässä odotella synnytyksen alkamista, mitä ei taatusti tämän tokankaan kohdalla luonnostaan tapahtuisi.
Välillä myös huolettaa tulevakin, kovin olen innolla pientä tähän asti odottanut. Mutta mitä lähemmäs hänen syntymänsä tulee, tulee myös ajat mieleen, kun eka oli pieni. Häntäkin kovin odotettiin syntyväksi ja sitten kun hän syntyi, en hetkilleen tuntenut häntä kohtaan yhtään mitään. Lähinnä löysin oman äitiyteni kun hän oli yli 2v. Toivoisin, että tämän kohdalla kävisi toisin. Tuntuu, että tämä kamala pelko tulevasta synnytyksestä, pilaa täysin suhteen luomisen tähän uuteen tulokkaaseen.
On niin suuri pelko, että miten tämä synnytys oikein menee? Normisti vai sektiolla?
Itse en oikein vieläkään tiedä, että kumpiko on parempi vaihtoehto? Kun ekasta synnytyksestä jäi trauma päälle ja en ole vain pystynyt tuota käsittelemään kuntoon. Nytkin olen lukenut "Synnytys pelottaa" - kirjaa, mutta ei sekään ole apua asiaan tuonut.
Toisaalta kerta vauva on arvioitu olevan reilusti pienempi, kuin isoveljensä. Niin taatusti lekuri ei hyväksy ajatustani suunnitellusta sektiosta. Kai hän vain pitää sitkeästi kiinni siitä, että ei kun käynnistykseen vain. Ja tuosta se pelko sitten lähteekin, että meneekö se yhtä huonolla kaavalla mitä ekankin käynnistys aikanaan meni eli päätyen lopulta sektioon?
Sekin tässä huolettaa, että saanko edes tälläkään viikolla sitten vielä aikaa käynnistykseen, kun on "vasta" rv.38+1 loppuviikosta menossa? Kuitenkin kun itsellä on verensokeriarvot ok tasolla (raskausdiabetes), verenpaineet ovat kunnossa ja vauva sopivan kokoinen. Joten ei ole mitään tekijää miksi käynnistää synnytys riittävän ajoissa.
Mutta ikävä olisi, jos ei käynnistysaikaa saisi toukokuun vikalle viikolle milloin on laskettu aikakin. Taas saisi vain turhaan tässä odotella synnytyksen alkamista, mitä ei taatusti tämän tokankaan kohdalla luonnostaan tapahtuisi.
Välillä myös huolettaa tulevakin, kovin olen innolla pientä tähän asti odottanut. Mutta mitä lähemmäs hänen syntymänsä tulee, tulee myös ajat mieleen, kun eka oli pieni. Häntäkin kovin odotettiin syntyväksi ja sitten kun hän syntyi, en hetkilleen tuntenut häntä kohtaan yhtään mitään. Lähinnä löysin oman äitiyteni kun hän oli yli 2v. Toivoisin, että tämän kohdalla kävisi toisin. Tuntuu, että tämä kamala pelko tulevasta synnytyksestä, pilaa täysin suhteen luomisen tähän uuteen tulokkaaseen.
Toinen on helpompi, sano mun sanoneen 
