Eilinen (?) Ei saa erota kun on lapsia (tjs.)-ketju

[jäi vaivaamaan]

Luin sitä keskustelua ja mietin sitä jälkeen monta kertaa. Siis tiivistettynä oli, että pitää erota, jos siltä tuntuu ja kun vanhemmat voi eronneina hyvin, niin lapsikin voi hyvin. Eikö se ollut pääpiirtein näin? Luin sitä kyllä ymmärryksellä, mutta en voi olla samaa mieltä. Olen oppilashuollossa ja voin kertoa, että n. 85% asiakaslapsista on eroperheistä ja suurin asia, jota heidän kanssaan käsittelen on se ero ja/tai uusperheasiat. Ja näistä noin reilu puolet EI halua, että vanhemmille kerrotaan käynneistä ja keskusteluista, koska lapset haluavat olla vanhemmille mieliksi, "ero on kaikille hyvä"(=vanhemmille hyvä).

Ehkä olen joskus asioinut myös sinun lapsesi kanssa?

 

[Sanna80]

No josko vaikka antaisit ohjeeksi ottaa sen asian puheeksi niiden vanhempien kanssa...?

 

[Keittiönoita]

Hyvä kysymys. Mutta kuinka paljon sun asiakkaissasi on niitä lapsia, joiden kotona vallitsee jäätävä tunnekylmyys? Lapsia, jotka eivät iltaisin saa unta tai jotka heräävät öisin vanhempiensa kovaääniseen riitelyyn? Lapsia, joiden isät painelee perjantai-iltaisin ryyppäämään, äiti itkee koko viikonlopun ja isä raahautuu kaula syötynä ja pahalta haisevana sunnuntaina kotiin? Vai onko niin, että näitä lapsia ei pahemmin ole, koska heidän vanhempansa ovat älynneet erota?

 

["minä"]

Olen itse "avoeronnut" ja sittemmin mennyt naimisiin uuden miehen kanssa. Olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa, että kyllä ne lapset kärsii En ole enää ihan varma, mitä tällä kokemuksella olisin tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun aikanaan lähdimme eri suuntiin ensimmäisen miehen kanssa. Nuorempi lapseni toipui erosta "hyvin", hän oli tuolloin 8 v ja vanhempaan, joka oli tuolloin 10 v ero jätti kyllä pahat jälkensä, jotka puhkesi myöhäisteini-iällä, masennusta, viiltelyä, jopa yksi lääkkeiden yliannostus

 

["sama"]

Tietenkin annan, mutta usein se ongelma onkin juuri siinä, että asiasta ei kotona voi puhua. Siksi siitä puhutaan muualla...

 

[Jehnny Tightlips]

No onko se kertomishaluttomuus välttämättä miellyttämistä? Eihän aikuisetkaan yleensä kerro, mitä ovat terapiassa lätisseet, eikä (juuri) kukaan sellaista heiltä odotakaan.

 

["sama"]

Kyllä ja tietenkin asiakkaissa on myös ydinperheongelmaisia (mainittuja alko yms. asioita), mutta usein näitäkin on ns. liitännäisenä ero- ja uusperheissä. Hyvin usein. Valtettava ja (myös minulle yllättäväkin) tosiasia on vaan se, että ero on taustalla lähes kaikilla.

 

["sama"]

Kertomishaluttomuuteen liittyy isommilla tiedostettu ja usein ääneen sanottu toive vanhemman hyvinvoinnista (sillä menee nyt hyvin, en halua valittaa, mutta kuitenkin) ja pienemmillä se kääntyy usein itsesyyttelyksi ja peloksi kertoa vanhemmalle (he uskovat, että nyt on paremmin kun vanhempi niin sanoo). Ja varsinkin teineillä se molempien vanhempien kaipuu on todella suurta.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="sama";26712771]Kyllä ja tietenkin asiakkaissa on myös ydinperheongelmaisia (mainittuja alko yms. asioita), mutta usein näitäkin on ns. liitännäisenä ero- ja uusperheissä. Hyvin usein. Valtettava ja (myös minulle yllättäväkin) tosiasia on vaan se, että ero on taustalla lähes kaikilla.[/QUOTE]
Joskus on lasten kannalta olemassa vain kaksi huonoa vaihtoehtoa - vanhempien ero ja vanhempien riitaisan parisuhteen jatkaminen - ja silloin vanhempien on valittava se pienempi paha. Ei siinä ketjussa tainnut kukaan sanoakaan, että ero ei vaikuttaisi millään tavalla lapsiin. Tottakai se vaikuttaa. Mutta niin vaikuttaa sekin, että se kotielämä on omien vanhempien kanssa ihan hanurista. Monet, joiden vanhemmat ovat sinnitelleet paskassa suhteessa siihen asti, että lapset ovat aikuisia, ovat sanoneet, että olisivat suoneet vanhempiensa eroavan jo paljon aikaisemmin.

 

[Jehnny Tightlips]

[QUOTE="sama";26712800]Kertomishaluttomuuteen liittyy isommilla tiedostettu ja usein ääneen sanottu toive vanhemman hyvinvoinnista (sillä menee nyt hyvin, en halua valittaa, mutta kuitenkin) ja pienemmillä se kääntyy usein itsesyyttelyksi ja peloksi kertoa vanhemmalle (he uskovat, että nyt on paremmin kun vanhempi niin sanoo). Ja varsinkin teineillä se molempien vanhempien kaipuu on todella suurta.[/QUOTE]

No mikä sinusta sitten olisi oikea tapa elää, jotta maailma olisi täydellinen ja aseet sylkisivät hippikukkasia?

 

[vaavi9.7.]

Munkin mielestä eroamisesta on tehty yhteiskunnassa jo liian hyväksyttävää ja helppoa.. Kun vähän tulee riitoja niin jo lähetään eri suuntiin.. Ymmärrän kyllä, jos toinen osapuoli on väkivaltainen tms..mutta silti tuntuu välilä, että erotaan vaan kun nyt oltiin jostai vähä erimieltä tjt..

 

["mama"]

Tottakai lapsi erosta kärsii, mutta lapsi kärsii vielä enemmän siitä että joutuu elämään riitaisassa kodissa, väkivallan pelossa jne. Uusperhekuviot on vaikeita, aikuisten pitäisi tehdä ne lapselle mahdollisimman siedettäväksi elää ja suoda täysi mahdollisuus etävanhemman tapaamiseen ja yhteydenpitoon muulloinkin kuin tiettynä sovittuna aikana. Vaikka vanhemmat eivät tulleet toimeen keskenään se ei vähennä yhtään lapsen rakkautta kumpaankin vanhempaansa, tämän kovin moni unohtaa ja katkeroituneena sortuu jopa mustamaalaamaan sitä toista vanhempaa mikä on erittäin haitallista lapsn kehitykselle. Kun luulee tekevänsä kiusaa sille toiselle vanhemmalle esim estämällä tapaamisia tai vaihtoehtoisesti olemaan tapaamatta lasta niin kaikkein suurinta vahinkoa tehdään LAPSELLE...

 

[Mörköäiti]

Munkin mielestä eroamisesta on tehty yhteiskunnassa jo liian hyväksyttävää ja helppoa.. Kun vähän tulee riitoja niin jo lähetään eri suuntiin.. Ymmärrän kyllä, jos toinen osapuoli on väkivaltainen tms..mutta silti tuntuu välilä, että erotaan vaan kun nyt oltiin jostai vähä erimieltä tjt..

No eiköhän tässä ole aika lailla liioittelua. Enpä usko ihmisten eroavan vain siksi, jos on "vähän riitoja" tai "jostain asiasta eri mieltä". Mutta toki, jos joku sillä perusteella eroaa, niin kyllähän se on hänen oikeutensa. Ei Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa voida asettaa mitään pakotteita ihmisten parisuhteissa pysymiseen, rajata hyväksyttäviä eron syitä, tms. Lain mukaan eroon riittää vain ja ainoastaan ihmisen oma tahto erota. Yhteiskunnalle ne syyt eivät kuulu.

 

["sama"]

En tietenkään voi sanoa, milloin erotaan ja milloin ei. Tai, ettei pitäisi erota. Se ei asiani ollutkaan. Erojen käsittely tuntuu perheissä olevan usein ohuella pohjalla. Ei aina. Lasten kokemus on pitkälle se, että vanhemmat eroavat, selviytyvät , ovat onnellisempia, mutta lasten toipuminen voi olla paljon hitaampaa ja eron läpikäyneiden vanhempien voimat eivät riitä työstämään lasten surua, pettymystä ja vihaa riittävästi. Vanhemman on helpompi sanoa, että nyt on paremmin. NYT heti. Kun aikuinen on enemmän kuivilla, niin lapsenkin tulee olla, vaikka ei olisikaan. Sitten vanhemmmat siirtyvät siihen uuteen elämään ja lapset räpiköivät, eivätkä saa riittävää tukea. Heiltä odotetaan valtavaa sopeutumista ikuisten tahtiin.

 

[vaavi9.7.]

jep näinhä se on.....

 

[Jehnny Tightlips]

Munkin mielestä eroamisesta on tehty yhteiskunnassa jo liian hyväksyttävää ja helppoa.. Kun vähän tulee riitoja niin jo lähetään eri suuntiin.. Ymmärrän kyllä, jos toinen osapuoli on väkivaltainen tms..mutta silti tuntuu välilä, että erotaan vaan kun nyt oltiin jostai vähä erimieltä tjt..

Tätä voi muuten miettiä niinkin (ei kerro omasta elämästä mutta esimerkkinä): Mies mätkii rouvaa vaikka nyt mattopiiskalla aina silloin tällöin vartaloon niin, ettei todistettavia pahoinpitelyjälkiä jää. Rouva saa tarpeekseen ja eroaa. Tasan varmasti ei sano kysyjälle, että mistä syystä oikeasti erosi, koska senhän tietää, että vouti on seuraavana päivänä kunnianloukkaussyytteen kanssa oven takana jos jotain sellaista menisi vihjaisemaan. Että parempi vaan sanoa, että "Oli vähän erimielisyyksiä" niin ei joudu ulkopuolisten tiedonhalujen tyydyttämisen vuoksi enää lisähankaluuksiin.

 

[Keittiönoita]

Mun mielestä vanhempien pitäisi muistaa myös se, että parisuhde, missä he lapsiaan kasvattavat, antavat lapsille mallin siitä, millainen parisuhteen pitää olla. Jos äiti nöyrästi alistuu, mies tekee mitä huvittaa, vanhempien välillä näkyy riitaa vaan ei rakkautta, toiselle puhutaan alentuvasti tai ilkeään äänensävyyn jne, lapset pitävät sitä kaikkea normaalina. Jotkut isompina asian tajuavat ja voivat tietoisesti omassa parisuhteessaan toimia toisin, mutta hyvin monet päätyvät omissa parisuhteissaan täsmälleen samaan kaavaan kuin mitä omat vanhemmat ovat aikanaan noudattaneet. Poikalapsen äiti voi siis miettiä, haluaako oman poikansa kohtelevan aikanaan vaimoaan kuten antaa oman miehensä kohdella itseään. Tyttölapsen äiti taas voi miettiä, haluaako oman tyttärensä aikanaan alistuvan samalla tavalla kuin itse alistuu. Vai voisiko sen kierteen katkaista nyt eikä odottaa, että seuraava sukupolvi tekee sen?

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="minä";26712734]Olen itse "avoeronnut" ja sittemmin mennyt naimisiin uuden miehen kanssa. Olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa, että kyllä ne lapset kärsii En ole enää ihan varma, mitä tällä kokemuksella olisin tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun aikanaan lähdimme eri suuntiin ensimmäisen miehen kanssa. Nuorempi lapseni toipui erosta "hyvin", hän oli tuolloin 8 v ja vanhempaan, joka oli tuolloin 10 v ero jätti kyllä pahat jälkensä, jotka puhkesi myöhäisteini-iällä, masennusta, viiltelyä, jopa yksi lääkkeiden yliannostus [/QUOTE]

Mistä tiedät, että lapsen murrosiän ongelmat johtuivat juuri vanhempien erosta? Kyllähän monella murrosikäisellä on vaikeaa ja juuri mainittua oireilua ihan perhetaustasta riippumatta. Murrosikä on joskus vaikeaa aikaa, ja ongelmia voivat aiheuttavat monet muutkin asiat kuin kotiolot tai perhesuhteet.

 

["vieras"]

Totta kai ero on lapsille kriisi, kukaan ei varmasti sitä ole väittänytkään. Ja kriisit on käytävä läpi, ihmeellistä että alan? ammattilainen sitä hämmästelee.
Mutta ei se poista sitä tosiasiaa että ei se lapsille kummoista ole elää perheessä, missä vanhempien välillä ei toimi mikään, ei vaikka oisi haettu apuakin. Ja joku ihmetteli edellisessä ketjussa, kuinka ei harkita kenen kanssa lapsia tekee. Ihminen kehittyy, kasvaa, arvot muuttuu ja näkemykset siitä mikä oikein, paljon voi hyvän parisuhteen aikanakin tapahtua siihen suuntaan että se ei olekkaan syystä tai toisesta hyvää.
Uusperhe voi toimia loistavasti, mutta se vaatii työtä. Siltikin se voi olla joskus lapselle paras vaihtoehto elää ja kasvaa, koska vanhempien (on ne sitten biologisia tai ei) hyvä parisuhde on lapsen turvallisin koti.

 

[vaavi9.7.]

No kyllä sen tajuu siit, mihin sävyyn ihminen kertoo eron johtuneen, vaikka sanois että johtu erimielisyyksistä... Tää oli vaan mun mielipide, enkä oo ketään pakottamas olemaan naimisissa.. tuntuu vaan välil siltä, että ihmiset luovuttaa liian nopeesti.. ottavat mallia julkisuuden ihmisistä tai jotain...

 

["vieras"]

http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...lto-ettei-pienten-lasten-vanhemmat-saa-erota/

Tätäkö ketjua haettiin?

 

["minä"]

Mistä tiedät, että lapsen murrosiän ongelmat johtuivat juuri vanhempien erosta? Kyllähän monella murrosikäisellä on vaikeaa ja juuri mainittua oireilua ihan perhetaustasta riippumatta. Murrosikä on joskus vaikeaa aikaa, ja ongelmia voivat aiheuttavat monet muutkin asiat kuin kotiolot tai perhesuhteet.

Siitä, että hän on myöhemmin itse kertonut. Hän toivoi pitkään, että me palattais vielä yhteen. En kerro nyt enempää, että minua ei tunnisteta. Toki näitä ongelmia voi olla ihan perhetaustasta riippumatta, tiedän.

 

[Mörköäiti]

Juuri tuo ketju se oli. Yritin siinä kysellä, mikä itseisarvo on sillä, että pysyy yhdessä "kaikesta huolimatta"? Miksi ero nähdään niin suurena maailmanloppuna? Siis tottakai ymmärrän, että ajatellaan asiaa myös lasten kannalta, ja onhan se varmasti usein lapsille yksi lapsuus- tai nuoruusajan elämän kriiseistä. Mutta entä, jos ei ole lapsia - onko silloin kuitenkin ihan ok erota myös näistä mainituista "kevyistä" syistä, vai onko silloinkin jotenkin huono asia, jos ei jaksa yrittää ja korjata ja tyytyä vain siihen, että saa toisen kanssa arjen edes joten kuten sujumaan?

 

[jezebel]

Totta kai lapset reagoi eroon. Sehän on ihan selvää, ja lapset on yleensä myös huolissaan vanhemmistaan ja haluavat heitä "suojella". Sekin on luonnollista. Huolestuttavampaa se on jos lapsi ei millään tavoin oireile eron jälkeen.
Sä olet siinä ihan oikeassa että valitettavan usein vanhemmat ei omassa erokriisissään jaksa/osaa/pysty tukemaan lasta riittävästi. En pitäisi sitä lainkaan pahana ajatuksena että jokainen eroperhe joutuisi käymään jossain perheneuvolassa tai vastaavassa. Eroon liittyy aina asioita joita pitäisi enemmän tai vähemmän käsitellä. Näistä mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, kuten tuolla aikaisemmin jo sanottiin, että joskus ero on pienempi paha. Sä et voi tietää miten huonosti lapsi tai nuori voisi jos perhe olisi pysynyt yhdessä.

 

[fifiia]

Monen pitäisi varmasti ajatella enemmän lapsiaan. Osan pitäisi vielä yrittää selvittää parisuhteen asioita ilman eroa jo lasten vuoksi, osan erota lasten(kin) parasta ajatellen.