Todella raskas ja surullinen, mutta tärkeä ja todellinen. En välttämättä suosittele edes katsomaan, jos on herkkä ahdistukselle ja painajaisille. Ympäristöönsä voi välittävä ihminen reagoida, kun huomaa hälytysmerkkejä. Konkreettinen tuki ja apu isovanhemmilta, sisaruksilta ja puolisolta pelastaisi monissa tilanteissa. Taloudellinen vaikea ahdinko ja alkoholin ym. päihteiden käyttö ovat riskitekijöitä. Samoin se, jos lähipiirille ei voi puhua reilusti väsymyksestään tai masennuksestaan. Väkivalta myös "periytyy" eli itse väkivaltaa kokeneet herkemmin tilttaavat väkivaltaisesti. Pahin riski toki on psykoottinen masennus, jolle henkilö itse ei voi mitään, kun todellisuudentaju häviää. Silloin ei puolestaan konkreettinen kotiapu enää riitä, vaan tarvitaan lääkitystä ja osastohoitoakin. Tavallaan kaipaan työni kautta kai jotain tiiviimpiä perheyhteisöjä ja naisten keskeistä solidaarisuutta, jossa uskallettaisiin tarttua asioihin, auttaa ja tarvittaessa tuupata ystävää hädässä eteenpäin. Kyllä ensiapujen ja terveyskeskusten lääkärit, sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa lasten hädän huomaamisessa. Lastensuojeluilmoitus on lain mukaan TEHTÄVÄ jo epäilyn vuoksi. Myös isovanhempien luulisi joskus näkevän lapsenlapsiaan esim. Pesutilanteissa ja silloin ruhjeiden ym. näkemiseen reagoimattomuus tuntuisi liki uskomattomalta. Välittämistä ja lämpöä ihmisten välille ja ihan maalaisjärkeä reagoida, jos pienen lapsen vanhemman psyykkinen vointi selvästi häiriintyy.