Ekaluokkalaisen pakko-oireet

[huolissaan]

Miten huolestunut pitäisi olla?

Ekaluokkalaisellani on alkanut olla "pakko-oireita". Kertoi, että hänestä tuntuu usein siltä, että joku asia on pakko tehdä uudestaan, muuten tapahtuu jotain kamalaa. Joskus ihan kuivailee, että uskoo että esim. ihmiset muuttuu luurangoiksi jos hän ei tee jotain tiettyä asiaa.

Ollaan tästä juteltu pariinkin otteeseen. Sanoin, että on todella hienoa, että hän pystyy minulle kertomaan huolistaan ja sanoin että kannattaa jatkossakin kertoa, jotta yhdessä voidaan kantaa kaikki hänen murheensa.

Sitten sanoin, että nuo asiat tapahtuvat vain hänen mielikuvituksessaan. Ja että hän voi olla pelkäämättä niitä ja tehdä rauhassa kuten muutenkin tekisi. Sanoin myös että minulle voi kertoa, kun sellainen tunne tulee ja voidaan sitten yhdessä katsoa ettei mitään pahaa tapahdu vaikka jättääkin sen jutun tekemättä, sen mistä tuntuu että on pakko tehdä tai...

Pari kertaa kertoikin minulle kun tuli se tunne ja huomasi ettei mitään pahaa tapahtunut. Tästä pari viikkoa aikaa eli oli ennen koulun alkua. Nyt kuitenkin on alkanut tämä vaivaamaan uudestaan.

Varmaan liittyy koulun aloitukseen, tyttö on muutenkin hyvin herkkä ollut aina (kuten minäkin olin lapsena).

Miten huolissaan tästä asiasta pitäisi teidän mielestään olla? Olenko toiminut mielestänne hyvin tilanteessa vai tarvitaanko lisätoimia (psykologi tms)?

 

[Alli Huuppa]

Voi olla että kyse on vain koulun aloittamiseen liittyvästä suuresta elämänmuutoksesta ja sen aiheuttamista "myrskyistä" aivoissa. Ja varsinkin juuri lapsilla on mitä erilaisimpia pakko-oireita jotka kuitenkin ovat lyhytkestoisia ja sitä kautta täysin normaaleja. Jos oireet kuitenkin jatkuvat tai selkeästi pahenevat, suosittelen jo ihan sinun itsesikin oman mielenrauhan vuoksi, ottamaan yhteyttä joko kouluterveydenhoitajaan tai terveyskeskukseen neurologin/neuropsykologin/psykologin tutkimuslähetettä varten. Pakko-oireista löytyy tietoa googlettamalla OCD tai Obsessive Compulsive Disorder.

Jaksamista ja onnea ekaluokkalaisen koulutielle! =) :hug:

 

[huolissaan]

Kiitos paljon Odotellaan nyt siis, josko katoisivat kun koulunkäynti muuttuu rutiinimmaksi. Tämä lapsi on aina ollut kyllä herkkä. Reagoinut asioihin myös painajaisilla, ollut erilaisia pelkoja ym. Kaikki toistaiseksi olleet ohimeneviä vaiheita. Toivottavasti tämäkin.

 

[Alli Huuppa]

:heart: :wave:

 

[psykologi]

Minä suosittelisin yhteyttä suoraan perheneuvolaan tai lastenpsykiatrian erikoislääkäriin. Tuo oireilu kertoo kuitenkin lapsen ajatusmaailmasta jo paljon. Jos mahdollista olisi, niin veisin lasten kognitiiviseen psykoterapiaan, mutta tiedän, että tämä on monilla paikkakunnilla utopiaa. Joka tapauksessa asiasta ei tarvitse mitenkään suuresti hätääntyä tms., asian hoitaminen kunnolla on vain niin paljon helpompaa ja nopeampaa, kun se tehdään jo varhaisvaiheessa. Ja jos onkin ohimenevää, niin silloin hoitokin jää lyhyeksi .

 

[psykologi vielä]

Minä suosittelisin yhteyttä suoraan perheneuvolaan tai lastenpsykiatrian erikoislääkäriin. Tuo oireilu kertoo kuitenkin lapsen ajatusmaailmasta jo paljon. Jos mahdollista olisi, niin veisin lasten kognitiiviseen psykoterapiaan, mutta tiedän, että tämä on monilla paikkakunnilla utopiaa. Joka tapauksessa asiasta ei tarvitse mitenkään suuresti hätääntyä tms., asian hoitaminen kunnolla on vain niin paljon helpompaa ja nopeampaa, kun se tehdään jo varhaisvaiheessa. Ja jos onkin ohimenevää, niin silloin hoitokin jää lyhyeksi .

Niin ja vielä sanoisin, että olet selkeästi toiminut tilanteessa äitinä suorastaan loistavasti!

 

[Alli Huuppa]

Minä suosittelisin yhteyttä suoraan perheneuvolaan tai lastenpsykiatrian erikoislääkäriin. Tuo oireilu kertoo kuitenkin lapsen ajatusmaailmasta jo paljon. Jos mahdollista olisi, niin veisin lasten kognitiiviseen psykoterapiaan, mutta tiedän, että tämä on monilla paikkakunnilla utopiaa. Joka tapauksessa asiasta ei tarvitse mitenkään suuresti hätääntyä tms., asian hoitaminen kunnolla on vain niin paljon helpompaa ja nopeampaa, kun se tehdään jo varhaisvaiheessa. Ja jos onkin ohimenevää, niin silloin hoitokin jää lyhyeksi .

Aika rankkaa arsenaalia suosittelet heti alkuun. Mikä on lastenpsykiatrian erikoislääkäri, muuten...? Oireilusta puhuminen on mielestäni kyllä vielä hivenen ylimitoitettua. Psykoterapiaan kyllä kannattaa se lähete ja/tai maksusitoumus olla, tulee muuten tuhottoman kalliiksi. Jos kyse on oikeasti pakko-oireista, on varsin erikoista, suorastaan vastuuntunnotonta että psykologi puhuu "asian hoitamisesta helpommin ja nopeammin"... Kaikella kunnioituksella, ethän vain silti kuitenkin ihan pikkuriikkisen huijaisi tuolla nikilläsi...? :/

 

[sama psykologi]

Minä suosittelisin yhteyttä suoraan perheneuvolaan tai lastenpsykiatrian erikoislääkäriin. Tuo oireilu kertoo kuitenkin lapsen ajatusmaailmasta jo paljon. Jos mahdollista olisi, niin veisin lasten kognitiiviseen psykoterapiaan, mutta tiedän, että tämä on monilla paikkakunnilla utopiaa. Joka tapauksessa asiasta ei tarvitse mitenkään suuresti hätääntyä tms., asian hoitaminen kunnolla on vain niin paljon helpompaa ja nopeampaa, kun se tehdään jo varhaisvaiheessa. Ja jos onkin ohimenevää, niin silloin hoitokin jää lyhyeksi .

Aika rankkaa arsenaalia suosittelet heti alkuun. Mikä on lastenpsykiatrian erikoislääkäri, muuten...? Oireilusta puhuminen on mielestäni kyllä vielä hivenen ylimitoitettua. Psykoterapiaan kyllä kannattaa se lähete ja/tai maksusitoumus olla, tulee muuten tuhottoman kalliiksi. Jos kyse on oikeasti pakko-oireista, on varsin erikoista, suorastaan vastuuntunnotonta että psykologi puhuu "asian hoitamisesta helpommin ja nopeammin"... Kaikella kunnioituksella, ethän vain silti kuitenkin ihan pikkuriikkisen huijaisi tuolla nikilläsi...? :/

No itse asiassa en eli olen lasten kognitiivinen psykoterapeutti ja kokenut sellainen . Ja tuo "arsenaali" itse asiassa EI ole rankka. Me alan ihmiset kun todella toivoisimme, että hoito aloitettaisiin ajoissa ja silloin tuloksia saadaan nopeammin. Tästä on omakohtaisia kokemuksia. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri on lastenpsykiatriaan erikoistunut lääkäri, joita löytyy esimerkiksi lastenpsykiatrian poliklinikoilta ja -osastoilta. Tarkalleen ottaen nuo ap:n kuvailemat oireet todellakin ovat pakko-oireita ihan klassisessa muodossaan ja niiden arvioimiseksi sinnikkäästi suosittelisin ammattihenkilöä kuten psykologia tai lastenpsykiatria . Kaikella kunnioituksella!

 

[jenni87]

Mistä nää pakko-oireet hei kertoo, tietääkö joku? Mikä niissä on taustalla?

Mulla niitä ollut ihan lapsesta asti, mutta en ole ikinä kehdannut kellekään niistä puhua.
Jatkuvat ajoittain edelleen, kohde mistä pakko-oire vaan tulee, vaihtuu. :/

 

[sama psykologi]

Mistä nää pakko-oireet hei kertoo, tietääkö joku? Mikä niissä on taustalla?

Mulla niitä ollut ihan lapsesta asti, mutta en ole ikinä kehdannut kellekään niistä puhua.
Jatkuvat ajoittain edelleen, kohde mistä pakko-oire vaan tulee, vaihtuu. :/

Lyhyesti vielä ennen unillemenoa . Pakko-oireet kertovat ahdistuksesta ja tavallaan "pukeutuvat" pyrkimykseen kontrolloida ahdistusta joko toiminnoilla (pakkotoiminnot) tai ajatuksilla (pakkoajatukset). Usein ne voivat liittyä stressaavaan vaiheeseen (kuten ap:n lapsella mahdollisesti) tai kulkea käsitysten masennuksen kanssa. Hoidossa käytetään pääsääntöisesti ssri-lääkkeitä (serotoniinin takaisinoton estäjiä) ja esimerkiksi mainitsemaan kognitiivista psykoterapiaa (esim. Käypä hoito-suosituksesta tarkemmin). Mitä varhaisemmassa vaiheessa apua hakee, sitä nopeammin hoito alkaa vaikuttaa, koska ajatus- ja toimintamalli ei ole laajentunut ja vahvistunut. Tähän aiemmassa vastauksessani viittasinkin .

 

[Minttu]

Muistan selvästi, että minulla oli lapsena tuollaista, että halusin "varmuuden vuoksi" rukoilla Isä meidän -rukouksen neljä kertaa. Jotenkin luvut 4 ja 16 olivat merkityksellisiä, ja kerran juoksin eteisen päästä päähän 16 kertaa. Minulla kasvu eteni ihan normaalisti eikä aikuisena ole ollut mitään pakko-oireita. Ymmärrän kyllä sen, että nämä kertovat ahdistuksesta ja on tärkeää, että lapsi saa tarvitsemaansa apua varhaisessa vaiheessa. En vain ymmärrä, mikä minua sinänsä lapsena ahdisti, koska mitään yksittäistä syytä ei varmaan ollut. Ehkä olin ns. herkkä lapsi ja koin asiat voimakkaasti. Kaiken kaikkiaan lapsuus kuitenkin muistuu mieleen onnellisena. En oikein mitään selkeää kommentoida, mutta tässä vain ajatuksia näin iltamyöhään..

 

[Hups]

Muistan minäkin, että minulla oli juuri ala-asteikäisenä tuollaisia pakko-oireita. Piti pestä kädet monta kertaa ja ripustaa pyyhkeet uudestaan ja uudestaan tms. Meni aikanaan ohi, kun löysin isän kirjahyllystä lasten psykologiasta kertovan kirjan, missä asiasta kerrottiin. Osasin yhdistää oirekuvauksen itseeni ja siitä vyyhti aukesi. Juu, kuulostaa uskomattomalta, mutta todella olin ikäisekseni pikkuvanha ja luin kaikenlaista kirjallisuutta. Ihan normaali aikuinen minusta on tullut. Ei masennusta tai pakko-oireita sen koommin.

 

[villiviina]

Meidän tokaluokkalinen harratsaa sellasta ylnepalttista tarkastamista
-onko nauhat kiinni
-onko reppu kiinni
onko kirjat repussa
-onko penaali repussa
-Ja taas nauhat ja reppu..


Mietin vaan että missä vaiheessa tuo tunnollisuus muuttuu pakko-oireeksi. Kengän nauhatkin se tarkistaa ihan omalla tyylillä..Koittaa 3 kertaa molemmat nauhat ja sanoo aina "kiinni kiinni kiinni kiinni kiinni kiinni"

 

[psykologi vielä]

Meidän tokaluokkalinen harratsaa sellasta ylnepalttista tarkastamista
-onko nauhat kiinni
-onko reppu kiinni
onko kirjat repussa
-onko penaali repussa
-Ja taas nauhat ja reppu..


Mietin vaan että missä vaiheessa tuo tunnollisuus muuttuu pakko-oireeksi. Kengän nauhatkin se tarkistaa ihan omalla tyylillä..Koittaa 3 kertaa molemmat nauhat ja sanoo aina "kiinni kiinni kiinni kiinni kiinni kiinni"

Taitaa olla vähän "veteen piirretty viiva" niin lapsilla kuin aikuisillakin. Moni tarkistelee hellaa, kahvinkeitintä ym. eikä se vielä ole vakavaa. Arkikielellä voisi sanoa, että asiaan kannattaa puuttua, jos oireilu aiheuttaa lapselle hankaluuksia sosiaalisissa tilanteissa, ahdistaa paljon tai asioissa toimiminen alkaa viedä kohtuuttoman paljon aikaa. Ja tosiaan voi olla ohimenevä kehitysvaihe tai stressiin liittyvää, kuten tuossa aiemmat kirjoittajat mukavasti kuvasivatkin omia kokemuksiaan. Kun taas sitten joillekin muodostuu todella hankalaksikin ja silloin apua kannattaa hakea, koska hoito on tehokasta ja usein auttaa vointia mukavasti .

 

[huolissaan]

Kiitos vielä todella paljon kaikille vastaajille! Huojentavaa sinänsä kuulla että tämä on suht yleistä. Itse jotenkin pelästyin, koska itselläni ei lapsena tälläistä ollut. Sen sijaan mm. kuulin ääniä ym, mitä joku voisi pitää vielä huolestuttavampana.... Teini-iässä minulla oli jakso jolloin sain paniikkikohtauksia ym. Olen siis itsekin ollut ja olen vieläkin herkkä ja helposti psyykkisesti reagoiva ihminen.

Siitä olen todella onnellinen, että tyttäreni uskoutuu näissä asioissa minulle! Itse en koskaan lapsena kenellekään omista oirehdinnoistani kertonut.

Oikeastaan kun asiaa mietin, niin huomaan nyt että tyttäreni kohdalla tuo on varmastikin ahdistusta joka ilmenee noin. Näin siis äitinä tuntuu, en ole asiantuntija. Tyttö ei oikeastaan koskaan sano jännittävänsä tai pelkäävänsä asioita ollenkaan, ei ehkä tunnista näitä tunteita itsessään? Vaan ne ilmenevät sitten jotenkin muuten....

Aiemmin on ollut painajaisia hankalina elämänjaksoina (mm. päivähoidon aloitus, jos ollut riitaa kaverin kanssa ym). Taaperona tytöllä oli jakso jolloin öisin huusi hysteerisesti.

Ehkä nyt on parempi tosiaan hakea sitten apua jo tässä vaiheessa. Josko pääsisi myöhemmin helpommalla sitten jos oppii jo tässä vaiheessa käsittelemään tunteitaan paremmin.

Olen itse tietoisesti yrittänyt puhua tunteista paljon jne "sinusta tuntuu nyt varmasti kurjalta..." mutta kyllä vaan tyttö on ollut aina huono tunnistamaan tunteitaan. Ehkä liittyy juuri tähän että siirtää tunteet sitten fyysisen oirehdinnan muotoon? Helpompi tunnistaa ja käsitellä siten?

Tosin meillä nämä oirehdintajaksot on toistaiseksi olleet lyhyitä ja sitten kun elämäntilanne on tasoittunut niin minkäänlaisia oireitakaan ei ole ollut. Mutta olisihan se hyvä ettei jatkossa jokaisen stressitilanteen yhteydessä puhkea psykosomaattinen oirekirjo...

Itseänikin olen miettinyt, että onko tuo joko fyysisesti (geeneissä) periytyvää tai olenko jotenkin tiedostamatta siirtänyt tätä toimintamallia tyttööni. Tosin itselläni nyt henkisesti kaikki erittäin hyvin. Koen olevani hyvässä tasapainossa nyt lähemmäs 4-kymppisenä. Ollut jo kymmenisen vuotta... Osaan nyt käsitellä tuntemuksiani ja muita niin että voin todellakin hyvin. Omien kokemusteni avulla osaan ehkä tyttöäkin jonkin verran auttaa, mutta noi pakko-oireet ovat minulle ihan vieras asia.

 

[Alli Huuppa]

Minä suosittelisin yhteyttä suoraan perheneuvolaan tai lastenpsykiatrian erikoislääkäriin. Tuo oireilu kertoo kuitenkin lapsen ajatusmaailmasta jo paljon. Jos mahdollista olisi, niin veisin lasten kognitiiviseen psykoterapiaan, mutta tiedän, että tämä on monilla paikkakunnilla utopiaa. Joka tapauksessa asiasta ei tarvitse mitenkään suuresti hätääntyä tms., asian hoitaminen kunnolla on vain niin paljon helpompaa ja nopeampaa, kun se tehdään jo varhaisvaiheessa. Ja jos onkin ohimenevää, niin silloin hoitokin jää lyhyeksi .

Aika rankkaa arsenaalia suosittelet heti alkuun. Mikä on lastenpsykiatrian erikoislääkäri, muuten...? Oireilusta puhuminen on mielestäni kyllä vielä hivenen ylimitoitettua. Psykoterapiaan kyllä kannattaa se lähete ja/tai maksusitoumus olla, tulee muuten tuhottoman kalliiksi. Jos kyse on oikeasti pakko-oireista, on varsin erikoista, suorastaan vastuuntunnotonta että psykologi puhuu "asian hoitamisesta helpommin ja nopeammin"... Kaikella kunnioituksella, ethän vain silti kuitenkin ihan pikkuriikkisen huijaisi tuolla nikilläsi...? :/

No itse asiassa en eli olen lasten kognitiivinen psykoterapeutti ja kokenut sellainen . Ja tuo "arsenaali" itse asiassa EI ole rankka. Me alan ihmiset kun todella toivoisimme, että hoito aloitettaisiin ajoissa ja silloin tuloksia saadaan nopeammin. Tästä on omakohtaisia kokemuksia. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri on lastenpsykiatriaan erikoistunut lääkäri, joita löytyy esimerkiksi lastenpsykiatrian poliklinikoilta ja -osastoilta. Tarkalleen ottaen nuo ap:n kuvailemat oireet todellakin ovat pakko-oireita ihan klassisessa muodossaan ja niiden arvioimiseksi sinnikkäästi suosittelisin ammattihenkilöä kuten psykologia tai lastenpsykiatria . Kaikella kunnioituksella!

Edelleen... jotain rajaa tuohon netin keskustelupalstalla tapahtuvaan (epäeettiseen) pikadiagnosointiin ja pikahoitoonohjaukseen... Alan ihminen kun kertomasi mukaan olet. :/

 

[vieras]

Mun miehellä on ollut lapsena pakko-oireita, jotka pahenivat koulikäisenä tosi rankoiksi. Kiitos äitinsä aktiivisuuden ja terveydenhoitajan hänet ohjattiina ammattiauttajalle. Oireet loppuivat, ja ihana terve mies minulla on. Pakko-oireet ovat lapsilla aika yleisiä lievänä.

Lasta ei kanata huolestuttaa tarttumalla itse oirekäyttäytymiseen liikaa. Suosittelen että otat yhteyttä kouluterveydenhoitajaan, koska lapsi itse kokee ne todella ahdistaviksi. Lievänä niitä on helpompi hoitaa, kuin silloin kun ne hallitsevat koko elämää ja muuttuvat osaksi persoonaa.

 

[Silmukka-]

Täällä pakko-oireinen :wave:

Ensimmäiset oireilut muistan juuri ala-asteelta, mulla liittyy useimmiten pöpöihin, ruokaan ja juomaan nämä päähän pinttymät. Olen aika perfektionisti ja tykkään tietystä järjestyksestä.
Välillä on pitkiä kausia että kaikki on jees mutta heti jos tapahtuu jotain ikävää tai stressaavaa niin päässä alkaa ajatukset vilistämään.

Vanhempani ja mieheni ovat ainoat jotka näistä tietävät, ulkopuolinen ei ikinä huomaisi. Kukaan ei tee asiasta mitään isoa juttua koska minuakaan ei häiritse(kuin ihan tosi harvoin), se on vaan osa minua.

Olet toiminut ihanasti. Rakasta, helli ja puhukaa aina asioista avoimesti ja mitenkään dramatisoimatta.

Jos lohduttaa niin ihan hyvä minustakin on kasvanut.

:hug:

 

[psykologi vielä]

Hei! Tässä vielä aiheesta, joka puhuttikin mukavasti, pari viitettä kiinnostuneille ja ap:lle, jos sattuu huomaamaan. Ap olet toiminut niin oikein kuin vain mahdollista, kuten ao. artikkelistakin käy ilmi, jos saat käsiisi. Siitä voit saada vinkkejä ihan kotiohjeiksi asti, jos tuntuu, että haluat tilannetta vielä hetken seurailla :

"Pakostakin paranee. Hyviä tuloksia kognitiivis-behavioraalisella perheterapialla lapsen pakko-oireisen häiriön hoidossa", Jaana Haapasalo, Matti Kaivosoja, Suomen Lääkärilehden yleiskatsaus 5/2008 vsk 63 s. 389-395.

ja aikuisille selkokielinen opas "Kerrasta poikki. Vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista", Edna B. Foa.

 

[Pakkoajatuksiako?]

Ala-asteikäinen poikani on kärsinyt ajoittain jo vuosia pakkoajatuksista. Joskus ne ovat todella ahdistavia esim. tappamiseen liittyviä.. Poika ei voi ajatuksilleen mitään. Nyt ollaan kyllä yhdessä saatu niitä lievenemään ja olen pojalle sanonut, että ne ovat vain tyhmiä ajatuksia, joille ei voi mitään, mutta silloin kun ajatukset tulevat voisi vaikka miettiä jotain kivaa. Joskus on pitkiäkin pätkiä, että ajatukset unohtuvat ja yleisimmin ne iskevät ilta-aikaan. Minusta on ihanaa, että poika kertoo minulle ajatuksistaan ja yhdessä olemme nyt päättäneet mennä keskustelemaan näistä psykologille. Toivottavasti apua saamme, mutta suhtaudun aika karsaasti lääkkeisiin.. Poika on kiltti, superkiltti siis. Ei siis ikinä tekisi kenellekään oikeasti pahaa, vaikka tuollainen ajatus päähän tunkeekin. Ehkä juuri herkkä, kiltti ihminen altistuu näille eniten? Itsekin kärsin lapsena pakkoajatuksista ja -teoista lievästi. Mitäs psykologi on mieltä näistä väkivaltaisista pakkoajatuksista? Mistä ne johtuu ja voiko lähestyvällä murrosiällä olla osuutta asiaan? Oireet alkoivat pari vuotta sitten ja samaan aikaan oli jonkinasteista koulukiusaamistakin

 

[psykologi]

Ala-asteikäinen poikani on kärsinyt ajoittain jo vuosia pakkoajatuksista. Joskus ne ovat todella ahdistavia esim. tappamiseen liittyviä.. Poika ei voi ajatuksilleen mitään. Nyt ollaan kyllä yhdessä saatu niitä lievenemään ja olen pojalle sanonut, että ne ovat vain tyhmiä ajatuksia, joille ei voi mitään, mutta silloin kun ajatukset tulevat voisi vaikka miettiä jotain kivaa. Joskus on pitkiäkin pätkiä, että ajatukset unohtuvat ja yleisimmin ne iskevät ilta-aikaan. Minusta on ihanaa, että poika kertoo minulle ajatuksistaan ja yhdessä olemme nyt päättäneet mennä keskustelemaan näistä psykologille. Toivottavasti apua saamme, mutta suhtaudun aika karsaasti lääkkeisiin.. Poika on kiltti, superkiltti siis. Ei siis ikinä tekisi kenellekään oikeasti pahaa, vaikka tuollainen ajatus päähän tunkeekin. Ehkä juuri herkkä, kiltti ihminen altistuu näille eniten? Itsekin kärsin lapsena pakkoajatuksista ja -teoista lievästi. Mitäs psykologi on mieltä näistä väkivaltaisista pakkoajatuksista? Mistä ne johtuu ja voiko lähestyvällä murrosiällä olla osuutta asiaan? Oireet alkoivat pari vuotta sitten ja samaan aikaan oli jonkinasteista koulukiusaamistakin

Hei! Tämä teksti ei minua tavoittanut ajoissa. Ehkä huomaat lyhyen vastaukseni vielä . Minusta on hyvä, että olette puhuneet ja että menette hakemaan asiaan apua. Lasten osalta lääkkeitä määrätään aika varoen, mutta nykyään onneksi enemmän. Onneksi siksi, että niistä monille on terapian ohella apua.

Aika monesti pakkoajatukset ovat sisällöltään juuri aggressiivisia, seksuaalisia tai muuten nolon tuntuisia ja se juuri saa ihmisen säikästämään ja monesti vahvistaa oiretta. Olet ihan oikeilla jäljillä siinä, että koulukiusaaminen ja murrosiän normaalitkin kuohut voivat oireilua lisätä. Silloin olisi muuten tosi hyvä, jos voisi omaa kiukkuaan oikein luvan kanssa tuoda sanoina esiin. Kiltit ja tunnolliset ihmiset tuntuvat usein oireilevan juuri näin.

Mutta nyt töihin!