Ekaluokkalaisten kaverikähinää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tilitystä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="aapee";27126231]Oli myös neuvonut ettei asiasta kannata puhua mitään opeille. Kiusaaminen oli nimittelyä (tyttöni silmälaseista) ja fyysistäkin. Onneksi tyttö kertoi mulle.

Voi olla ettei uskaltanut, mutta etkö itse lapsena suuttuisi, jos isot pojat koettaa laittaa sinut liikkuvan keinun alle ja huudat että hae opettaja apuun, niin toinen ei tee mitään?[/QUOTE]

Aivan varmasti. Mutta kun toista ei saa kiusata, ja mitään kostonkierrettä ei saa tulla. Ja tässä varmaan nyt puolin ja toisin moinen on kun kähinää kerran on.

Puhu sinä lapsellesi myös asiasta niin kuin tuossa ylempänä jo kehoitettiinkin.
 
Sano lapsellesi että ottaa etäisyyttä ko tyttöön. Vain ns. pakolliset hommat hoitaa hänen kanssaan (ja kerro että silloin pitää olla asiallinen ja reilu) mutta aina kun on mahdollisuus niin leikkii muiden kanssa. Ja vapaa-aikana ei ole tytön kanssa ollenkaan. Siten ihan automaattisesti heidän välilleen syntyyy sellainen asiallisen viileä koulukaveruus jossa ei ole henkilökohtaista painolastia ollenkaan.
 
Mistä ap oikeasti tiedät, paljonko oma lapsesi on kiusannut/nimitellyt tuota toista tyttöä? Josko sitäkin on jatkunut koko ajan, mutta nyt vasta toisen tytön äidillä keitti yli. Jos jo päiväkodissakin oma tyttösi on antanut toiselle tytölle samalla mitalla takaisin, mutta sinä et ole sitä tiennyt. Mulle vaan tuli olo, että syytät tuota toista tyttöä kaikesta ja oma tyttösi on mielestäsi enkeli, teki mitä teki. Oma lapsesi on nimitellyt toista ja se ei ole mielestäsi mitään. Ei lapsi helposti vanhemmilleen kerro kiusaavansa toisia lapsia.
 
Minusta kiusaaminen ei ole sitä, jos pikaistuksissaan tölväisee suustaan jotain mikä on tottakin kun on suuttunut. Ja sehän on käsitelty jo. Tyttöni pyysi anteeksi.

Kiusaaminen on minusta sitä että tyttöni vaikka jatkuvasti haukkuisi rauhallisenakin tai ei niin akuutissa tilanteessa toista araksi tms. ja tällaista ei ole tietääkseni tapahtunut. Ei ole sanottu, että tyttöni systemaattisesti kiusaa tätä toista.

Jotain riitaa oli ollut perjantaina. Lapsilla on kai muutenkin välillä riitaa, vaikka siitä, mitä leikitään jne. Onko sekin kiusaamista?

Olen puhunutkin jo.

Aivan varmasti. Mutta kun toista ei saa kiusata, ja mitään kostonkierrettä ei saa tulla. Ja tässä varmaan nyt puolin ja toisin moinen on kun kähinää kerran on.

Puhu sinä lapsellesi myös asiasta niin kuin tuossa ylempänä jo kehoitettiinkin.
 
Arvaa monestiko eskarissa ja pk:ssa sanoin. Siellä oli vähän tyttöjä, joten olosuhteiden pakosta olivat yhdessä. Nyt koulussa on muitakin, mutta tämä toinen tukeutuu aika lailla tyttööni nyt.

Sano lapsellesi että ottaa etäisyyttä ko tyttöön. Vain ns. pakolliset hommat hoitaa hänen kanssaan (ja kerro että silloin pitää olla asiallinen ja reilu) mutta aina kun on mahdollisuus niin leikkii muiden kanssa. Ja vapaa-aikana ei ole tytön kanssa ollenkaan. Siten ihan automaattisesti heidän välilleen syntyyy sellainen asiallisen viileä koulukaveruus jossa ei ole henkilökohtaista painolastia ollenkaan.
 
Tilanne menee aika mahdottomaksi jos aina jokaiseen risahdukseen lapset tarvitsevat aikuista apuun. Esimerkiksi meidän oven takana jo kokoajan joku valittamassa, että lapseni näytti kieltä tai oli sanonut pöhlöksi tms. Olen sanonut että itse saatte selvittää asian. Jos fyysiseksi on mennyt niin silloin olen mennyt väliin ja rangaistukset sen mukaiset.
 
Ketään kolmatta ei tässä ole.

[QUOTE="Ccc";27126330]Normaalia tyttöjen touhua. Ei voi olla kuin yhden kaverin kanssa. Kolmasoyörä sekoittaa pakan ja aiheuttaa riitoja.[/QUOTE]
 
[QUOTE="aapee";27126333]Minusta kiusaaminen ei ole sitä, jos pikaistuksissaan tölväisee suustaan jotain mikä on tottakin kun on suuttunut. Ja sehän on käsitelty jo. Tyttöni pyysi anteeksi.

Kiusaaminen on minusta sitä että tyttöni vaikka jatkuvasti haukkuisi rauhallisenakin tai ei niin akuutissa tilanteessa toista araksi tms. ja tällaista ei ole tietääkseni tapahtunut. Ei ole sanottu, että tyttöni systemaattisesti kiusaa tätä toista.

Jotain riitaa oli ollut perjantaina. Lapsilla on kai muutenkin välillä riitaa, vaikka siitä, mitä leikitään jne. Onko sekin kiusaamista?

Olen puhunutkin jo.[/QUOTE]

Eihän tässä enää käsitelläkään sitä sinun tyttösi sanomaa vaan jotain muutahan on ollut. Ja tuosta viestistä saa käsityksen että on ollut molemminpuoleista. Kysy opelta että minkälaista riitaa on ollut.
 
En ole ollut vakoilemassa, mutta olen kysynyt asiasta pk:ssa ja eskarissa ja nytkin olen koulussa opelle tehnmyt selväksi, että jos omani nimittelee tms. niin haluan kyllä tietää.

Hän pikaistuiksissaan sanoi toista araksi. Akuutissa tilanteessa jossa tarvitsi kaverin apua. Se on pyydetty anteeksi, minä pakotin soittamaan heti kaverille ja pyytämään anteeksi, kun kuulin asiasta.

Kaverin äiti sanoi koulunaloituspäivänä mulle omaa tyttöäni hyväluonteiseksi ja reiluksi tytöksi. Samaa on kuulunut muilta kavereilta. Joten jos on nimitellyt tai muuten kiusannut systemaattisesti 3 v tuota toista, niin ei kaverin äitikään sanonut mitään.

Omani ei ole enkeli, on äkkipikainenkin, välillä huutaa mullekin "äiti on tyhmä".

[QUOTE="vieras";27126331]Mistä ap oikeasti tiedät, paljonko oma lapsesi on kiusannut/nimitellyt tuota toista tyttöä? Josko sitäkin on jatkunut koko ajan, mutta nyt vasta toisen tytön äidillä keitti yli. Jos jo päiväkodissakin oma tyttösi on antanut toiselle tytölle samalla mitalla takaisin, mutta sinä et ole sitä tiennyt. Mulle vaan tuli olo, että syytät tuota toista tyttöä kaikesta ja oma tyttösi on mielestäsi enkeli, teki mitä teki. Oma lapsesi on nimitellyt toista ja se ei ole mielestäsi mitään. Ei lapsi helposti vanhemmilleen kerro kiusaavansa toisia lapsia.[/QUOTE]
 
Laitoin opelle wilmaan:

"Kiinnostaisi kyllä tietää, minkätyyppistä riitaa heillä on ollut. Onko kiusattu, nimitelty vai mitä on tapahtunut? Tapahtuuko se tunnilla/välitunnilla vai missä ja kuinka se tuli tietoon?"

(aiemmasta sanakäänteestä päättelin että kaverin äiti on kertonut.)

Eihän tässä enää käsitelläkään sitä sinun tyttösi sanomaa vaan jotain muutahan on ollut. Ja tuosta viestistä saa käsityksen että on ollut molemminpuoleista. Kysy opelta että minkälaista riitaa on ollut.
 
[QUOTE="aapee";27126420]Laitoin opelle wilmaan:

"Kiinnostaisi kyllä tietää, minkätyyppistä riitaa heillä on ollut. Onko kiusattu, nimitelty vai mitä on tapahtunut? Tapahtuuko se tunnilla/välitunnilla vai missä ja kuinka se tuli tietoon?"

(aiemmasta sanakäänteestä päättelin että kaverin äiti on kertonut.)[/QUOTE]

Hyvä juttu, mutta muista se että opettajan ei tarvitse kertoa (jos ei katso aiheelliseksi) sitä miten asia on tullut tietoon. Eikä sillä saata olla mitään väliäkään. Pääasia tässä on se että asia selvitellään, ei se että sinä saat tietoosi toisen perheen tekemisiä. Toivottavasti asia selviää, ja muista jokaisen meidän lapset hölmöilevät välillä ja on vain hyvä että niitä käsitellään koulussakin. :)
 
Mulla ei kiinnosta sen toisen perheen asiat yhtään.

On 3 tapaa miten se on tullut tietoon:

joku henkilökunnasta on kuullut/nähnyt (jolloin miksi ope ei kertoisi)

toinen tytöistä on valittanut opelle (omani ei ole)

tai

toisen perheen vanhempi on valittanut opelle (ja meiltä sekään ei ole lähtenyt).

Antaa mulle vaan tiettyä kuvaa, jos se on lievää sanaharkkaa, ei varsinaista kiusaamista, ja toinen vanhempi on valittanut.

Haluan tietää sekä siinä tapauksessa, että omani on hölmöillyt että jos se on toisinpäin tai jos se vain keskinäistä kränää. Jos omani on kiusannut, niin eikö meille vanhemmillekin kuulu valittaa siitä esim. Wilmassa?

Hyvä juttu, mutta muista se että opettajan ei tarvitse kertoa (jos ei katso aiheelliseksi) sitä miten asia on tullut tietoon. Eikä sillä saata olla mitään väliäkään. Pääasia tässä on se että asia selvitellään, ei se että sinä saat tietoosi toisen perheen tekemisiä. Toivottavasti asia selviää, ja muista jokaisen meidän lapset hölmöilevät välillä ja on vain hyvä että niitä käsitellään koulussakin. :)
 
Vastausta on tullut.

"Oli kyseessä sanallista erimielisyyttä X:n ja Y:n välillä, jonkinlaista tuuppimistakin oli ollut. Puhuin Y:n äidin kanssa perjantaina. Voit keskustella hänen kanssaan halutessasi,
mutta olemme puhuneet tästä tyttöjen kanssa minun ja kiva-tiimin toimesta, jatkamme seuraamista ja nyt on mennyt taas mukavasti."

Eli on siis soittanut ja valittanut. Mullöe ei ole kukaan soittanut. Tytöillä on iso kokoero (0omani on puolet pienempi).

Onko oikein että mun pitää pumpata tieto irti, jos joku väittää oman lapseni kiusanneen ja siitä puhutellaan? En epäile sanaharkkaa lainkaan, koska omani alkaa olla aika kyllästynyt tuohon kaveriin. Vaan tuuppiminen ei kuulu yleensä tyttöni repertuaariin.
 
[QUOTE="aapee";27139554]Vastausta on tullut.

"Oli kyseessä sanallista erimielisyyttä X:n ja Y:n välillä, jonkinlaista tuuppimistakin oli ollut. Puhuin Y:n äidin kanssa perjantaina. Voit keskustella hänen kanssaan halutessasi,
mutta olemme puhuneet tästä tyttöjen kanssa minun ja kiva-tiimin toimesta, jatkamme seuraamista ja nyt on mennyt taas mukavasti."

Eli on siis soittanut ja valittanut. Mullöe ei ole kukaan soittanut. Tytöillä on iso kokoero (0omani on puolet pienempi).

Onko oikein että mun pitää pumpata tieto irti, jos joku väittää oman lapseni kiusanneen ja siitä puhutellaan? En epäile sanaharkkaa lainkaan, koska omani alkaa olla aika kyllästynyt tuohon kaveriin. Vaan tuuppiminen ei kuulu yleensä tyttöni repertuaariin.[/QUOTE]
Oisko Y tuupannut X:ää ja X tuupannut takas? Vaikkei tuuppiminen kuuluisikaan repertuaariin, niin ei ole mitenkään poikkeuksellista tuupata takaisin.
 
Soittaisko Y:n äiti jos hänestä se on niin päin? Tässähän on vain Y:n sana äidilleen. Ei silminnäkijöitä tms.

Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;27139629:
Oisko Y tuupannut X:ää ja X tuupannut takas? Vaikkei tuuppiminen kuuluisikaan repertuaariin, niin ei ole mitenkään poikkeuksellista tuupata takaisin.
 
[QUOTE="aapee";27139667]Soittaisko Y:n äiti jos hänestä se on niin päin? Tässähän on vain Y:n sana äidilleen. Ei silminnäkijöitä tms.[/QUOTE]
Onko sillä jotain väliä, kuka aloitti? Ei voi tietää, mitä Y on kotonaan kertonut. Voihan olla, että Y ei ole sanonut äidilleen tuppanneensa X:ää, mutta X on opettajalle myöntänyt tuupanneensa Y:tä. Ts "jonkinlaista tuuppimista on tapahtunut".

Teetkö sä nyt kärpäsestä härkäsen? Lapset laukovat toisilleen ikäviä asioita ja tuuppivat toisiaan. Kuitenkaan tuuppia ei saa, kumpikaan. Asia on nyt koulussa käsitelty ja tilannetta siellä seurataan. Eiks tämä ole ihan jees?
 
mä käsittäisin noi opettajan viestit niin, et hän on soittanut tuon toisen tytön äidille koska tyttö on tehnyt jotain väärää, teille taas on ilmoitettu asiasta "vain" Wilmassa, koska asia on hoidettu.
Jos teidän lapsi olisi ollut se joka on toiminut väärin, olisi opettaja soittanut teille.
 
Pointti oli, että mulle ei kumminkaan kukaan informoinut kunnolla asiasta. Siis mitä oman väitetään tehnen jne. Kai se kuuluu myös "syytetyn" huoltajalle?

Enkä epäile etteikö riitaa ole ollut ja etteikö omani ole sanonut jotain.

Minusta koko juttu saisi mennä lasten kesken. Tulee vaan tietty kuvsa, kun ko. äiti ei enää edes soita mulle, vaan suoraan kouluun.

Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;27139705:
Onko sillä jotain väliä, kuka aloitti? Ei voi tietää, mitä Y on kotonaan kertonut. Voihan olla, että Y ei ole sanonut äidilleen tuppanneensa X:ää, mutta X on opettajalle myöntänyt tuupanneensa Y:tä. Ts "jonkinlaista tuuppimista on tapahtunut".

Teetkö sä nyt kärpäsestä härkäsen? Lapset laukovat toisilleen ikäviä asioita ja tuuppivat toisiaan. Kuitenkaan tuuppia ei saa, kumpikaan. Asia on nyt koulussa käsitelty ja tilannetta siellä seurataan. Eiks tämä ole ihan jees?
 
Ai jaa. Se selittäisi kyllä, miksi mulle ei soitettu/ laitettu viestiä Wilmassa.

Mutta mistä se ope tietäisi sen, koska omani ei ole kertonut opelle, eikä minulle? Kun kyselin omaltani niin hänestä mitään riitaa ei edes ollut (ei muistanut enää maanantaina jos perjantaina oli). Aiemmassa kiusaamistapauksessa kertoi mulle vasta pitkän ajan päästä. Päiväkodissa/eskarissa valitti vain mulle niistä härnäämisistä. Ei kovin herkästi mee kertomaan opelle mitään.

Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu;27139736:
mä käsittäisin noi opettajan viestit niin, et hän on soittanut tuon toisen tytön äidille koska tyttö on tehnyt jotain väärää, teille taas on ilmoitettu asiasta "vain" Wilmassa, koska asia on hoidettu.
Jos teidän lapsi olisi ollut se joka on toiminut väärin, olisi opettaja soittanut teille.
 
[QUOTE="aapee";27139743]Pointti oli, että mulle ei kumminkaan kukaan informoinut kunnolla asiasta. Siis mitä oman väitetään tehnen jne. Kai se kuuluu myös "syytetyn" huoltajalle?

Enkä epäile etteikö riitaa ole ollut ja etteikö omani ole sanonut jotain.

Minusta koko juttu saisi mennä lasten kesken. Tulee vaan tietty kuvsa, kun ko. äiti ei enää edes soita mulle, vaan suoraan kouluun.[/QUOTE]

Mistä sä nyt edes tiedät, että ko. äiti on koululle soittanut?

Ja jos pahemmasta jutusta olis kyse, jos sun tyttö olis jotenkin erityisesti kiusannut, niin siitä olisi sun kanssa juteltu kyllä paremmin, kuin tuolla Wilma-viestillä.

Mun mielestä sä kehität tästä mielessäsi nyt ihan liian suurta soppaa. Luulen, että kahinoita tulee aina koulussa kavereiden kesken, ja tuollaisia tilateita voi olla vaikka joka päivä. Meinaatko sä puida ja tuskailla aina samalla lailla? Anna nyt olla jo.
 
Siis miksei perjantaina ennen keskusteluja mua tai meitä informoitu.

Keskustelun jälkeen oli tuo viesti.

[QUOTE="aapee";27139770]Ai jaa. Se selittäisi kyllä, miksi mulle ei soitettu/ laitettu viestiä Wilmassa.

Mutta mistä se ope tietäisi sen, koska omani ei ole kertonut opelle, eikä minulle? Kun kyselin omaltani niin hänestä mitään riitaa ei edes ollut (ei muistanut enää maanantaina jos perjantaina oli). Aiemmassa kiusaamistapauksessa kertoi mulle vasta pitkän ajan päästä. Päiväkodissa/eskarissa valitti vain mulle niistä härnäämisistä. Ei kovin herkästi mee kertomaan opelle mitään.[/QUOTE]
 
[QUOTE="aapee";27139779]Siis miksei perjantaina ennen keskusteluja mua tai meitä informoitu.

Keskustelun jälkeen oli tuo viesti.[/QUOTE]

No, asiaa ei varmaankaan koettu niin suureksi, että siitä pitäisi heti yhteyttä ottaa. Sait tiedon kuitenkin Wilman kautta, että kähinää oli ollut. Pikkujuttu.
 
[QUOTE="aapee";27139770]Ai jaa. Se selittäisi kyllä, miksi mulle ei soitettu/ laitettu viestiä Wilmassa.

Mutta mistä se ope tietäisi sen, koska omani ei ole kertonut opelle, eikä minulle? Kun kyselin omaltani niin hänestä mitään riitaa ei edes ollut (ei muistanut enää maanantaina jos perjantaina oli). Aiemmassa kiusaamistapauksessa kertoi mulle vasta pitkän ajan päästä. Päiväkodissa/eskarissa valitti vain mulle niistä härnäämisistä. Ei kovin herkästi mee kertomaan opelle mitään.[/QUOTE]

välituntivalvoja esim nähnyt tilanteen?
kertoiko tyttö kotona mitä olivat opettajan kanssa puhuneet?
meillä tuli fronterissa (vastaava kuin Wilma ) kaikille yhteisenä viestiä et koko luokan kanssa keskusteltu toisten kunnioittamisesta ja välitunneilla käyttäytymisestä, ja luulen et siellä on jotain kärhämää ollut joidenkin kesken, mut asia on haluttu pitää yleisenä, eikä yksilöidä ketään erikseen.

kyllä se opettaja sit suoraan sanoo jos sun lasta "syyttää" jostain.

tiedän itsekkin et välillä rivien välistä tulee luettua kaikenlaista, mut näin täysin ulkopuolisena ainakaan mä en noista opettajan viesteistä saa sellaista käsitystä et sun tyttöäsi mistään syytettäisi.
 

Yhteistyössä