Elämä rakennettu -väärä mies

[Tyhmyri]

Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Miten selvinnyt ja lopulta käynyt? En kaipaa mitään moraalisaarnaa ja kaikkitieävää jeesustelua, ketuttaa muutenkin ihan riittävästi.

Seurustelin 6 vuotta maailman ihanimman miehen kanssa. Olimme on nellisia, rakastin häntä. Ykskaks rakastuin toiseen mieheen. Erinäköisten tapahtumien jälkeen erosimme entiseni kanssa ja aloitin yhteisen elämän uuden miehen kanssa. Nyt meillä on 4,5 vuotta taivalta takana, ihana poika, yhteinen koti, autolaina ja elämä. Masennuin vuosi sitten vakavasti. Masennuksen kautta minulle selvisi, etten koskaan päässyt yli entisestä suhteestani, olen kokoajan rakastanut entistä miestäni ja vain räpiköinyt luullen jotain muuta. En ole koskaan rakastanut ketään niin kuin entistä miestäni. Suunnittelimme silloin yhteisen tulevaisuuden, jota nyt elän väärän miehen kanssa. Mikä minuun silloin meni? Olen niin vihainen itselleni. Nykyinen parisuhteeni voi todella huonosti. Olemme yhdessä, koska mies rakastaa minua ja meillä on pieni lapsi. En tunne miestä kohtaan mitään. Olemme umpikujassa. Olemme menossa parisuhdeterapiaan, koska haluan todella tämän suhteen toimivan, onhan meillä lapsi ja tämä yhdessä rakennettu elämä.

Voinko siis vielä pelastaa suhteen? Voinko unohtaa entisen mieheni ja alkaa taas rakastaa nykyistä miestäni, johon niin palavasti rakastuin? Onko parisuhdeterapiasta oikeasti apua?

Olen kiitollinen kaikille jotka vastaavat ja jaksavat jakaa oman kokemuksensa.

 

[...]

No vaikka eroiaisitte ja palaisit sen entisen luo, niin mitä luulet että käy? Elätte onnellisina elämänne loppuun asti? voi olla että mies on katkera sulle eikä halua olla sun kanssa. Ja vaikka haluaisi, niin ei välttämättä teidän elämä oiskaan niin ihanaa enään.

 

[noh]

Luulenpa, että sinä nyt kriisissäsi vain luulet rakastavasi entistäsi. Aika sumentaa. Lähe muistelemaan sitä, kun rakastuit tähän nykyiseen. Kuuntele jotain musiikkia jota kuuntelitte alkuaikoina. kaiva se tunne sieltä. Koska parisuhteessa tarvitaan sitä tahtoa ihan älyttömästi. Se kantaa ne kuukaudet, kun tuntuu että joutuu umpikujaan.

 

[Hoodrat]

Luulisin, että elät kultaisessa muistossa. Sinulla menee nyt huonosti, joten kuvittelet että se vanha suhde oli jotenkin parempi ja haluat ns. vaihtaa siihen. Yrittäkää pelastaa tämä suhde jos sen vaan saa pelastettua. Jaksamisia!

 

[Ultramariini]

En ole ollut vastaavassa tilanteessa, joten en ole oikeastaan lainkaan sopiva ihminen vastaamaan tähän. Enkä voi ennustakaan miten teidän suhteelenne käy, mutta jo se, että on vahva tahto rakastaa toista, vaikkei sitä tunnetta kokoajan tuntisikaan voi pelastaa paljon. Ja parisuhdeterapia voi olla siinä isona apuna- tai sitten selkiyttää ajatuksia toiseenkin suuntaan.
Mutta tilasta, jossa ajattelee olevansa "tunnekuollut" toista kohtaan voi kyllä herätä eloon ja hyviä, positiivisia tunteita nousta pintaan.

 

[Nadia]

Mä taas luulen et sä hait tältä uudelta suhteelta jtn mitä siitä entisestä puuttui. Nyt olet huomannut et tässä uudessa suhteessa on vain se yksi asia mutta muut ihanat asiat jäi siihen entiseen suhteeseen. Kuuntele sydäntäsi, se on mun neuvo. Ole vaikka hetki yksin lapsen kanssa ja mieti mitä oikeasti tahdot. Jos se vaan sopii sinun nykyiselle. Käytte siellä terapiassa ja asutte vaik erillään.
Mitä tämä sun aikasempi mies tekee nykyisin, onko hänellä enää tunteita sinua kohtaan?

 

[ap]

Kiitos ihanista ja rakentavista vastauksista. Minä todella olen käynyt läpi voimakkaan itsetutkiskelun masennukseni myötä, mutta voihan olla, etten täysin ole löytänyt tunteitani. Ehkä tosiaan olen hädässäni yrittänyt turvutua entiseen suhteeseeni. Aika kultaa muistot ja jotenkin musta tuntuukin, ettei entinen suhteeni voinut olla niin ruusuista kuin nyt nykyisen suhteeni karikossa tuntuu. Terapia aika on jo onneksi varattu ja minä olen toiveikas. silti pelottaa niin vietävästi. En halua erota, mutta en voi elää loppuelämääni olematta onnellinen, en edes muista miltä se tuntuu ja se sattuu todella.

 

[ap]

Mä taas luulen et sä hait tältä uudelta suhteelta jtn mitä siitä entisestä puuttui. Nyt olet huomannut et tässä uudessa suhteessa on vain se yksi asia mutta muut ihanat asiat jäi siihen entiseen suhteeseen. Kuuntele sydäntäsi, se on mun neuvo. Ole vaikka hetki yksin lapsen kanssa ja mieti mitä oikeasti tahdot. Jos se vaan sopii sinun nykyiselle. Käytte siellä terapiassa ja asutte vaik erillään.
Mitä tämä sun aikasempi mies tekee nykyisin, onko hänellä enää tunteita sinua kohtaan?

Niin.....mulla on paha olla kun mies on kotona. Me ollaan yhdessä mut niin erillään. Silti jos olen lähtenyt lapsemme kanssa esim. reissuun ja miettinyt kaikkea, on mulla kova ikävä kotiin ja miehen luo. Kun palaan se tunne katoaa ja taas mietin miksi olen tässä.

Entinen mieheni kävi eromme hienosti ja raskaasti läpi. Vielä muutama vuosi sitten hän soitteli kuukausittain ja vannoi olevansa valmis uuteen alkuun kanssani koska vaan. Nyt hänellä on kuitenkin jo uusi suhde. Ollut vuoden. Ja yhteinen koiranpentu uuden naisen kanssa. Juttelemme sillointällöin, mutta en tiedä hänen tunteistaan. Enkä ole kyllä laskenut sen varaan, että hänen kanssaan vielä joskus elämääni kulkisin. Haluan nykyisen suhteeni onnelliseksi, mutta en saa päästettyä irti edellisestä.

 

[Jeejee]

Tervetuloa kerhoon

 

[Scara]

Ketjusta onkin jo tullut ilmi, että et ole varma itsekään, oliko aiempi suhde kuitenkaan niin täydellinen kuin nyt kuvittelet. Kehottaisin sinua nyt kylmän rauhalliseen itsetutkiskeluun. Olit hyvässä ja pitkässä suhteessa, ja sitten "yks kaks rakastuit" toiseen mieheen ja olit valmis uhraamaan kaiken hänen vuokseen. Selvästi tämä yks kaks syntynyt tunne ei taannutkaan automaattisesti onnellista suhdetta. Tuskinpa tilanteesi parantuisi juurikaan, vaikka palaisit taas aiempaan. Luulen, että osa ongelmaa on siinä, että luulet ihastumisen tunnetta rakkaudeksi.

Rakkaus on erilaista kuin ihastuminen, joka syttyy nopeasti mutta myös sammuu nopeasti. Ihastumisen varaan ei voi rakentaa kestävää ja onnellista parisuhdetta. Se on itsekäs tunne, rakastaminen puolestaan lähellä epäitsekkyyttä. Mutta kun toista oppii rakastamaan pyytettömästi, samalla saa onnen itselleenkin. Ihastuminen tuntuu kyllä ihanalta, eikä siinäkään ole mitään pahaa, kunhan ei mene siihen halpaan että laskisi koko elämänsä sen tunteen varaan.

Rakastava parisuhde on mahdollista rakentaa sellaisessakin tilanteessa, jossa ihastusta ei enää ole. Minä ja kumppanini onnistuimme, vaikka ihastumista ei ollut oikeastaan edes alkuvaiheessa (ei ainakaan minun puoleltani; miehestä en ole aivan varma). Kun opettelee rakastamaan toista pyyteettömästi (kyse on ennen kaikkea rakastamisen TAIDOSTA, ja sen voi tosiaankin opetella!), tunteet seuraavat perässä. Nykyisin kumppanini herättää minussa myös niitä aiemmin puuttuneita ihastumisen tunteita! Olemme olleet kohta 7 vuotta yhdessä ja meitä luullaan joskus vastarakastuneiksi. Mikä parasta, tunteet vain voimistuvat päivä päivältä. Mitä enemmän ja paremmin opimme <em>kohtelemaan</em> toisiamme rakastavasti, sitä enemmän myös <em>tunnemme</em> rakastavamme toisiamme. Tämä kokemus on saanut minut ymmärtämään paremmin niitä kulttuureja, joissa on tapana solmia järjestettyjä avioliittoja. Silloin kun tällainen avioliitto järjestetään siten, että puolisot sopivat toisilleen hyvin, uskon että mahdollisuudet rakkauden kehittymiselle ovat suuret. Edellyttäen siis, että rakastavaa käytöstä on sitouduttu opettelemaan (tai ehkä se voi joillekin tulla luonnostaankin, itse jouduin sen eteen tekemään parin vuoden ajan töitä).

Terapiassa käymisestä ei ainakaan haittaa ole opettelemisessa. Hyvä siis, että otatte tilanteen tosissanne ja terapia-aika on varattu. Toivotan teille voimia ja jaksamista. Uskon teillä olevan kaikki mahdollisuudet onnistua, olittehan kuitenkin alussa jopa ihastuneita toisiinne, ja nyt teillä on lisäksi yhteinen perhekin! Vihamielisyydestä, ynseydestä, pihtaamisesta (ei välttämättä erityisesti seksiin liittyen vaan kaikkiin elämänalueisiin), syyllistämisestä ja muista ei-rakastavista toimintamalleista on aluksi vaikea luopua ja päästää irti. Mutta harjoittelemalla se helpottuu ajan myötä. Kun onnistumisia tulee ja huomaatte kuinka ne vaikuttavat, tiellä on aina vain helpompi kulkea eteenpäin. Alku on kaikkein vaikein, sitoutukaa siis kaikin mahdollisin tavoin käymään sen läpi yhdessä, tuli mitä tuli!

 

[vieras]

Tiedätkö mitä minä epäilen? Kun arki tulee vastaan, alat kaivata jotain muuta. Jotain hohdokkaampaa, jotain ihanampaa... Kun elit vanhassa suhteessasi, ei silloinenkaan miehesi pystynyt tarjoamaan sinulle pysyvää onnellisuuden ja uuden ihastuksen tilaa, vaan kun vastaan käveli uusi mies, ihastuit ja luulit löytäneesi jotain joka pysyy. Kunnes tuli taas arki, masennuit, aika kultasi entiset muistot ja luulet löytäväsi onnen vaihtamalla miestä.
Ei onni löydy miehestä, ei mies pysty tekemään sinua onnelliseksi vaan sinä itse teet. Kuulostaa pahalta, mutta parisuhde vaatii työtä, se ei ole pelkkää kukkulan laella keikkumista ja jatkuvaa onnen tilaa. Tunteet vaihtelevat. Tuo, että tunnet kaipausta nykyistä miestäsikin kohtaan kun ette ole yhdessä kertoo siitä, että sinulla on tunteita häntäkin kohtaan. Tunteet tulevat ja menevät, ja ihastuksiakin tulee ja menee pidemmissä suhteissa.
Sun täytyy tehdä töitä itsesi kanssa, joskus tarvitaan jopa ulkopuolista apua, että tulee sinuiksi tunteidensa kanssa. Jotkut eivät halua eivätkä kykene tätä tekemään. Luulen, että osaksi siksi minunkin tutuissani on niitä, jotka arjen tullessa vastaan lähtevät hakemaan jotain uutta ja ihanaa. Joko sivusuhteilla ja ihastumisilla tai vaihtamalla kumppania kerta toisensa jälkeen. Sitoutuminen ei vain onnistu. Eikä ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolen.
En ole ehdoton avioerojen vastustaja, vaan tiedän, että on naisia, jotka hokevat papin aameneen kuin mantraan ja luulevat, että on vain kärsittävä, vuosikaudet huonossa suhteessa, jossa ei ole elintilaa, on henkistä väkivaltaa, pahoinpitelyä, alkoholismia, pettämistä ja kaikkea pahaa. Tätä en kellekään soisi, joskus se onni todella löytyy muualta ja on hyvä uskaltaa erota, lastenkin vuoksi. Mutta nämä ns. kyllästymis-sitoutumispelko-erot ovat asia erikseen.