S
SE PARHAITEN NAURAA, KELLÄ ON VAHVIN LÄÄKITYS
Vieras
Elämä on aina ollut yhtä vuoristorataa. Ensin menee lujaa, ihan liian hyvin. Osaan kaiken. Pystyn kaikkeen. Minä olen fantastinen ihminen ja luonnollisestikin kaikki muutkin ovat ihania loistavia persoonia, tunsin heidät tai en. Olen kaikkien kaveri, kaikki ovat minun kavereita. En nuku. Jaksan kellon ympäri, useamman vuorokauden. Jos sitten nukunkin, nukun koiranunta ehkä tunnin kaksi. En syö. Tai jos syön, niin syönkin sitten oikein kunnolla! Mieleen tulee mitä "mahtavampia ideoita" jotka luonnollisesti täytyy toteuttaa heti, kellonajasta riippumatta. Olen esim. siivonnut keskellä yötä täyttä häkää, kun en muutakaan tekemistä keksinyt. Virtaa riittää... tosin en kylläkään saa todellisuudessa kuin tuhoa aikaan, sillä en voi keskittyä mihinkään.
Sitten väsyn. Tulee totaalinen romahdus. Aivan kuin joku vetäisi säkin pään päälle. Pettymys itseen on suuri. Enkö minä osaakkaan? Enkö minä jaksakkaan? En olekkaan todellisuudessa yhtään mitään. En edes sitä mitä oikeasti olen. En jaksa enää. En jaksais edes hengittää. Kumpa kuolisin. No monta kertaa olen yrittänyt kuollakkin. Olen niin väsynyt. Väsynyt elämään. Odotan, että tulee ilta. Kun tulee ilta, odotan, että tulee aamu. Pelkään, että elän iltaan. Pelkään, että herään aamulla. Kumpa en enää heräisi.
Kaikki ahdistaa ihan hirveästi. Haluan vain ahdistuksen pois. Syön suklaata niin paljon, että ahdistus katoaa...edes hetkeksi. Olen totaalisen yksin. Pelottaa. Aivan kaikki pelottaa. Pelkään, että mieheni ei rakasta minua enää. Pelkään, että hän rakastaa edelleen. Kumpa hän jättäisi näin surkean olennon. Ja pelkään, että hän jättää minut. Luulen hänen pettävän minua. Kuvittelen olevani luonnottoman vastenmielinen ja ruma. Inhoan ja vihaan itseäni. Kaikki on yhtä sekamelskaa.
Istun vain sohvalla ja itken. Tai tuijotan tyhjyyteen, enkä voi tehdä mitään. En osaa edes teetä itselleni keittää tai pukea päälle. Suunnittelen tuntikausia miten keitän teetä tai puen vaatteet päälle. En osaa päättää mistään. En osaa valita edes kahden tai kolmen vaihtoehdon välillä. Hhh (syvä huokaus) Olen niin väsynyt.
Kuten arvata saattaa, kanssani on ollut hyvin vaikea elää. En kylläkään ole näin oikukas ollut ihan vain ilkeyttäni. Sain tietää mistä kaikki johtuu. Olen maanis-depressiivinen. Tätä ei voi parantaa, mutta tähän on olemassa ihan päteviä lääkkeitä. Juu ja osallistun myös vertaistukiryhmään. Saan myös terapiaa. Teen tämän osittain myös mieheni vuoksi, sillä olen sairas ja vastuussa siitä, mitä teen. Jos olen niin kaheli, etten hallitse käyttäytymistäni, paikkani on "pöpilässä" tai sitten hoidan itseäni asianmukaisesti avopuolella.
Nyt elän lähes normaalia elämää. Ainakin välillä. Mielialavaihtelut on useinmiten kurissa. Tosin vain mieheni ei haluaisi hyväksyä sitä, että hoidatan itseäni. Hän vihaa lääkkeitä. Olen kuulemma narkkari kun syön lääkkeitä ja toteaa usein, että kourallinen pillereitä päivässä pitää ilon yllä aamusta iltaan! Kerran kuultuna ihan kiva vitsi, mutta kotona ollessa ja julkisilla paikoilla 8 kertaa tunnin aikanaa alkaa mennä yli sietokyvyn. Myös jatkuva narkkariksi haukkuminen ja alituinen vittuilu siitä, että olen todellakin ollut jo kertaaleen oikeasti hullujen huoneella alkaa mennä yli sietokyvyn. Ystävieni kesken pidämme itseironista huumoria yllä ja toteamme usein, että "SE PARHAITEN NAURAA, KELLÄ ON VAHVIN LÄÄKITYS!" Haluaisin myös sellaisen paidan, jossa lukee "VÄÄRÄ LÄÄKITYS" tai "AVOHOIDOSSA" huumori tekee mieheni ilkeilystä vähemmän loukkaavaa. Pitää psykiatria puoskarina. Vertaistukiryhmään osallistumisesta hän oli sitä mieltä, että turhaa hömpötystä.
En ymmärrä miksi en saisi elää normaalisti ja nauttia hyvästä terveydestä. Tästä on tullut kriisi perheeseemme. Mieheni pelkää, että hoidon myötä muutun ehkä joksikin muuksi kuin kuka olen. Hän myös pelkää, että hänen asemansa järkkyy. Hän on alistanut minua kaikessa. En ole saanut päättää mistään asiasta itse. Hän alistaa monin keinoin. Myös väkivaltaisesti toisinaan.(fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa) Hän pelkää menettävänsä minut, sillä olen vahvistunut niin paljon, etten enää hyväksy mitä tahansa. Pidän nykyään puoleni ja se on meillä täysin uutta. Luulempa, että miehelläni on myös jonkinlainen mielenterveysongelma. Luulen, että kyse on jonkinlaisesta läheisriippuvuudesta. Voin parisuhteemme takia niin huonosti, että ero on lähellä. Myös mieheni voi huonosti, kun alistamisen tarve ei tule tyydytetyksi.
En ole voinut pitkään aikaan näin hyvin ja tasapainoisesti. Koen pitkästä aikaa aitoa elämäniloa sillointällöin.Olen alkanut ulkoilla pitkästä aikaa. Eihän aurinkoisina kevätpäivinä hullukaan ole sisällä. Olen varmasti monen mielestä itsekäs, mutta parisuhteessa molempien täytyy pitää huolta myös itsestään, jotta yhteiselämä onnistuu. Oma terveys ja hyvinvointi silti niin tärkeitä, että ne kannattaa laittaa parisuhteen edelle. Tarvittavat hoidot täytyy ottaa vastaan sairaudessa kuin sairaudessa.
Sitten väsyn. Tulee totaalinen romahdus. Aivan kuin joku vetäisi säkin pään päälle. Pettymys itseen on suuri. Enkö minä osaakkaan? Enkö minä jaksakkaan? En olekkaan todellisuudessa yhtään mitään. En edes sitä mitä oikeasti olen. En jaksa enää. En jaksais edes hengittää. Kumpa kuolisin. No monta kertaa olen yrittänyt kuollakkin. Olen niin väsynyt. Väsynyt elämään. Odotan, että tulee ilta. Kun tulee ilta, odotan, että tulee aamu. Pelkään, että elän iltaan. Pelkään, että herään aamulla. Kumpa en enää heräisi.
Kaikki ahdistaa ihan hirveästi. Haluan vain ahdistuksen pois. Syön suklaata niin paljon, että ahdistus katoaa...edes hetkeksi. Olen totaalisen yksin. Pelottaa. Aivan kaikki pelottaa. Pelkään, että mieheni ei rakasta minua enää. Pelkään, että hän rakastaa edelleen. Kumpa hän jättäisi näin surkean olennon. Ja pelkään, että hän jättää minut. Luulen hänen pettävän minua. Kuvittelen olevani luonnottoman vastenmielinen ja ruma. Inhoan ja vihaan itseäni. Kaikki on yhtä sekamelskaa.
Istun vain sohvalla ja itken. Tai tuijotan tyhjyyteen, enkä voi tehdä mitään. En osaa edes teetä itselleni keittää tai pukea päälle. Suunnittelen tuntikausia miten keitän teetä tai puen vaatteet päälle. En osaa päättää mistään. En osaa valita edes kahden tai kolmen vaihtoehdon välillä. Hhh (syvä huokaus) Olen niin väsynyt.
Kuten arvata saattaa, kanssani on ollut hyvin vaikea elää. En kylläkään ole näin oikukas ollut ihan vain ilkeyttäni. Sain tietää mistä kaikki johtuu. Olen maanis-depressiivinen. Tätä ei voi parantaa, mutta tähän on olemassa ihan päteviä lääkkeitä. Juu ja osallistun myös vertaistukiryhmään. Saan myös terapiaa. Teen tämän osittain myös mieheni vuoksi, sillä olen sairas ja vastuussa siitä, mitä teen. Jos olen niin kaheli, etten hallitse käyttäytymistäni, paikkani on "pöpilässä" tai sitten hoidan itseäni asianmukaisesti avopuolella.
Nyt elän lähes normaalia elämää. Ainakin välillä. Mielialavaihtelut on useinmiten kurissa. Tosin vain mieheni ei haluaisi hyväksyä sitä, että hoidatan itseäni. Hän vihaa lääkkeitä. Olen kuulemma narkkari kun syön lääkkeitä ja toteaa usein, että kourallinen pillereitä päivässä pitää ilon yllä aamusta iltaan! Kerran kuultuna ihan kiva vitsi, mutta kotona ollessa ja julkisilla paikoilla 8 kertaa tunnin aikanaa alkaa mennä yli sietokyvyn. Myös jatkuva narkkariksi haukkuminen ja alituinen vittuilu siitä, että olen todellakin ollut jo kertaaleen oikeasti hullujen huoneella alkaa mennä yli sietokyvyn. Ystävieni kesken pidämme itseironista huumoria yllä ja toteamme usein, että "SE PARHAITEN NAURAA, KELLÄ ON VAHVIN LÄÄKITYS!" Haluaisin myös sellaisen paidan, jossa lukee "VÄÄRÄ LÄÄKITYS" tai "AVOHOIDOSSA" huumori tekee mieheni ilkeilystä vähemmän loukkaavaa. Pitää psykiatria puoskarina. Vertaistukiryhmään osallistumisesta hän oli sitä mieltä, että turhaa hömpötystä.
En ymmärrä miksi en saisi elää normaalisti ja nauttia hyvästä terveydestä. Tästä on tullut kriisi perheeseemme. Mieheni pelkää, että hoidon myötä muutun ehkä joksikin muuksi kuin kuka olen. Hän myös pelkää, että hänen asemansa järkkyy. Hän on alistanut minua kaikessa. En ole saanut päättää mistään asiasta itse. Hän alistaa monin keinoin. Myös väkivaltaisesti toisinaan.(fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa) Hän pelkää menettävänsä minut, sillä olen vahvistunut niin paljon, etten enää hyväksy mitä tahansa. Pidän nykyään puoleni ja se on meillä täysin uutta. Luulempa, että miehelläni on myös jonkinlainen mielenterveysongelma. Luulen, että kyse on jonkinlaisesta läheisriippuvuudesta. Voin parisuhteemme takia niin huonosti, että ero on lähellä. Myös mieheni voi huonosti, kun alistamisen tarve ei tule tyydytetyksi.
En ole voinut pitkään aikaan näin hyvin ja tasapainoisesti. Koen pitkästä aikaa aitoa elämäniloa sillointällöin.Olen alkanut ulkoilla pitkästä aikaa. Eihän aurinkoisina kevätpäivinä hullukaan ole sisällä. Olen varmasti monen mielestä itsekäs, mutta parisuhteessa molempien täytyy pitää huolta myös itsestään, jotta yhteiselämä onnistuu. Oma terveys ja hyvinvointi silti niin tärkeitä, että ne kannattaa laittaa parisuhteen edelle. Tarvittavat hoidot täytyy ottaa vastaan sairaudessa kuin sairaudessa.