Olen 38v nainen, uusperheen äiti (kaikki lapset jo teinejä), upean miehen avovaimo ja uranainen.Tuntuu että olen kääntöraiteella, enkä odaa päättää pitäisikö vain purra hammasta ja jatkaa näin vai lähteä lapsen kanssa etsimään omaa polkua.
Miehen kanssa ollaan tunnettu jouseampi vuosi harrasteporukoista, mutta vuosi sitten myönnettiin että meillä on tunteita toisiamme kohtaan ja muutettiin aika pian yhteen (lapset - eri kaupungit - haastavat aikataulut) ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Mies kosikin minua alkutalvesta ja siihen todella onnellisena vastasin että tahdon.
Molemmilla on ollut haavetta vielä yhdestä lapsesta ja yhteisestä omasta kodista, miehen lapsuuden kotimaisemissa.
Suhteemme on ollut todella rakkauden täyteinen ja myös seksi sujuu - erinomaisesti. Kuitenkin samaan aikaan, koko suhdettamme on varjostanut minun epäluuloisuus miehen menneisyyttä kohtaan - hän on ollut aika pelimies ja pettänyt suihteissaan. Hänellä on paljon naisia ystävinä ja aktiivisesti pitää heidän kanssaan yhteyttä somessa. Vaikka rakastan, niin pelkään että hän ei ole minulle rehellinen ja pelaa jotain peliä mun selän takana.
Toinen ongelma on hänen osallistumattomuutensa kotitöihin. Olen kyllä perinteinen nainen ja mielelläni laitan kotia ja kokkaan / leivon, mutta olen viimeiset puol vuotta ollut todella kovan paineen alla töissä ja mies ei tee tikkua ristiin. Jos pyydän jotain apua, hän kuittaa sen jotenkin vitsikkäästi - teet sen paremmin kuitenkin itse tai tykkään siitä miten teet sen.
Yhtäkkiä on herännyt ajatus että haluanko yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan? Pääsenkö koskaan irti epäilystä ja hyväksynkö itsekkään tyylin yhteisiin vastuisiin? Ollaan puhuttu ja terapiaan mies ei lähde.
Jotenkin vain yhtäkkiä tuli fiilis itselle että pitääkö käyttää takaovea ja katsoa mitä maailmalla on minulle vielä annettavana. Samaan aikaan, rakastan miestä ihna älyttömästi, hän on tehnyt minulle todella hyvää - kasvattanut itsetuntoa ja opettanut nauttimaan elämästä - mutta..
Ainiin ja yksi juttu vielä, keväällä sovimme että annamme vauvan tulla, mutta mies ei esitä asiaan mitään kiinnostusta. Saattaa skipata ovisviikot vaikka tietää miten tärkeä asia minulle on.
Auttakaa palstatohtorit rakkaat <3
Miehen kanssa ollaan tunnettu jouseampi vuosi harrasteporukoista, mutta vuosi sitten myönnettiin että meillä on tunteita toisiamme kohtaan ja muutettiin aika pian yhteen (lapset - eri kaupungit - haastavat aikataulut) ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Mies kosikin minua alkutalvesta ja siihen todella onnellisena vastasin että tahdon.
Molemmilla on ollut haavetta vielä yhdestä lapsesta ja yhteisestä omasta kodista, miehen lapsuuden kotimaisemissa.
Suhteemme on ollut todella rakkauden täyteinen ja myös seksi sujuu - erinomaisesti. Kuitenkin samaan aikaan, koko suhdettamme on varjostanut minun epäluuloisuus miehen menneisyyttä kohtaan - hän on ollut aika pelimies ja pettänyt suihteissaan. Hänellä on paljon naisia ystävinä ja aktiivisesti pitää heidän kanssaan yhteyttä somessa. Vaikka rakastan, niin pelkään että hän ei ole minulle rehellinen ja pelaa jotain peliä mun selän takana.
Toinen ongelma on hänen osallistumattomuutensa kotitöihin. Olen kyllä perinteinen nainen ja mielelläni laitan kotia ja kokkaan / leivon, mutta olen viimeiset puol vuotta ollut todella kovan paineen alla töissä ja mies ei tee tikkua ristiin. Jos pyydän jotain apua, hän kuittaa sen jotenkin vitsikkäästi - teet sen paremmin kuitenkin itse tai tykkään siitä miten teet sen.
Yhtäkkiä on herännyt ajatus että haluanko yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan? Pääsenkö koskaan irti epäilystä ja hyväksynkö itsekkään tyylin yhteisiin vastuisiin? Ollaan puhuttu ja terapiaan mies ei lähde.
Jotenkin vain yhtäkkiä tuli fiilis itselle että pitääkö käyttää takaovea ja katsoa mitä maailmalla on minulle vielä annettavana. Samaan aikaan, rakastan miestä ihna älyttömästi, hän on tehnyt minulle todella hyvää - kasvattanut itsetuntoa ja opettanut nauttimaan elämästä - mutta..
Ainiin ja yksi juttu vielä, keväällä sovimme että annamme vauvan tulla, mutta mies ei esitä asiaan mitään kiinnostusta. Saattaa skipata ovisviikot vaikka tietää miten tärkeä asia minulle on.
Auttakaa palstatohtorit rakkaat <3
