Elämän totaalinen mahdottomuus (vammainen lapsi, toinen mies, parisuhde täysin loppu)

["Zarah"]

Tilanne: avioliittoa takana 13 vuotta, 3 lasta, joista yksi vaikeasti sairas ja sairastaa siis luonteltaan etenevää sairautta, johon tulee myös kuolemaan, odotettavissa oleva elinaika on nyt noin 10 vuotta, mutta voi olla siis muutakin.

Olemme jakaneet omaishoitajuuden ja teemme molemmat osa-aikatyötä. Työ on ainoa henkireikä, miten tätä jaksaa. Hoitaminen on fyysisesti ja psyykkisesti erittäin raskasta, olemme rakentaneet 5 vuotta sitten talon, johon tehty mittavia varusteluja (mm. puörätuolihissi) ja muita kodinmuutostöitä. Olemme siis sidoksissa tähän asuntoon.

Parisuhteemme on täysin kylmä. Olemme apua hakeneet, terapiat läpikäyneet, järjestäneet yhteistä aikaa, keskustelleet. Vaan kun mikään ei auta. Meillä ei ole mitään tunnesidettä, olemme siis kämppiksiä sillä erotuksella että harrastamme seksiä miehen toiveesta n kerran kuussa. Oman haastensa aiheuttaa tietysti nämä terveet lapset, joiden huomioiminen on oma taiteenlajinsa erityislapsiperheessä. Plus sen päälle normi harrastuskuviot.

Monestakin syystä emme voi erota: kumpikaan ei pystyisi yksin lyhentämään velkaa talosta ja kumpikaan ei varsinkaan kykenisi ottamaan hoitovastuuta tästä koko paletista. Mikään viikko-viikko -systeemi ei meillä toimisi; koska silloinhan meillä tulisi olla kaksi invakotia ja esim kuljetuspalvelua tuotetaan vain yhteen osoitteeseen.

Olen elänyt tunnetyhjiössä viimeiset 4 vuotta. Nyt olen ihastunut toiseen mieheen. Olemme paljon yhteyksissä ja tähän asti olemme olleet keskustelu-, suuteluasteella. Nyt en enää jaksa, haluan hypätä tähän rinnakkaissuhteeseen täysillä, koska muuten elämäni kuluu täysin hukkaan. Omat lapset ovat tietysti maailman tärkeimpiä, mutta tuntuu että tarvitsisin jotain muutakin elämääni kuin työn, lapset ja omaishoitajuuden. Mitä ajatuksia?

 

["nora"]

olemme tismalleen samassa tilateessa kun te,paitsi että minulla ei ole toista miestä.

 

["zarah"]

[QUOTE="nora";23810913]olemme tismalleen samassa tilateessa kun te,paitsi että minulla ei ole toista miestä.[/QUOTE]

miten ihmeessä jaksat?? Onkohan jopa sama sairaus??

 

["vieras"]

Jos hankkisitte omat vuokra asunnot ja lapset asuisivat siinä nykyisessä kodissa johon te tulisitte vuoronperää (viikko-viikko) Mutta vaatii tietysti aikapaljon rahaa, että pystyy asumaan vuokralla sekä lyhentämään lainaa ja ehkä ei kuitenkaan kovin järkevä idea.

 

["helinä"]

minkä ikäinen vammainen lapsenne on nyt?

 

[ihan tavallinen vaimo ja äiti]

Minulle tulee mieleen että todellakin haluat hypätä ensimmäisen vastaantulijan matkaan , joka veisi sinut pois kotoa. Se ei kyllä ratkaise yhtään mitään. Ensin eroat siitä miehestäsi . Ei kenenkään tarvitse pakolla elää yhdessä ,edes velkojen takia. Myös hoitoasiat järjestyvät, tuskin olette ainoita vastaavia tapauksia maailmassa. Minusta teidän pitää selvittää asiat miehesi kanssa, että jaksatte. Voi olla että olet niin väsynyt elämäntilanteeseesi että haet sitä näennäisesti helpointa ratkaisua, ihminenhän sinä vain olet. Nyt jäitä hattuun ja selvitä asiat ennen kuin sotket kaiken vielä pahemmin.

 

["nora"]

[QUOTE="zarah";23810938]miten ihmeessä jaksat?? Onkohan jopa sama sairaus??[/QUOTE]

no pakko on vaan jaksaa.Päivä kerrallaan.Hitaaasti etenevä sairaus myös meidän tytöllä.

 

["werna"]

olen kuullut että vammainen lapsi joko yhdistää tai erottaa parisuhteen...

 

[*A*]

Onnistuisiko sellainen, että vuokraisitte jostain muualta yksiön, jossa asuisitte miehesi kanssa vuoroviikoin? Eli lasten ei tarvitsisi muuttaa pois kotoa ja miehesi ja sinä vuorottelisitte siinä toisessa asunnossa?

 

["vieras"]

Tajuat varmaan, että kukaan täysjärkinen mies ei tuossa sinun tilanteessasi lähde uutta suhdetta vakavammin kanssasi rakentamaan. Siis tarkoitan, että jos haikailet uutta miestä puolisoksi ja lasten isäpuoleksi. Eli mieti tarkkaan, kannattaako riskeerata koko kuvio tuolla sivusuhdepelillä. Jos et voi enää elää miehesi kanssa, erotkaa nyt sovussa, koska joudutte vielä pitkään olemaan kuitenkin tekemisissä toistenne kanssa lasten (ja erityisesti vammaisen lapsen) asioissa. Jos jäät kiinni pettämisestä, sopuisa ero saattaa olla menetetty mahdollisuus.

Saatteko vammaista lasta mihinkään hoitoon edes silloin tällöin, jolloin saisitte koko muu perhe hieman hengähtää? Onko mitään mahdollisuutta tukiperheeseen tms. apuun?

 

["zarah"]

[QUOTE="vieras";23811066]Tajuat varmaan, että kukaan täysjärkinen mies ei tuossa sinun tilanteessasi lähde uutta suhdetta vakavammin kanssasi rakentamaan. Siis tarkoitan, että jos haikailet uutta miestä puolisoksi ja lasten isäpuoleksi. Eli mieti tarkkaan, kannattaako riskeerata koko kuvio tuolla sivusuhdepelillä. Jos et voi enää elää miehesi kanssa, erotkaa nyt sovussa, koska joudutte vielä pitkään olemaan kuitenkin tekemisissä toistenne kanssa lasten (ja erityisesti vammaisen lapsen) asioissa. Jos jäät kiinni pettämisestä, sopuisa ero saattaa olla menetetty mahdollisuus.

Saatteko vammaista lasta mihinkään hoitoon edes silloin tällöin, jolloin saisitte koko muu perhe hieman hengähtää? Onko mitään mahdollisuutta tukiperheeseen tms. apuun?[/QUOTE]

Paljon on kysymyksiä tullut. Lapsemme on 8 vuotias. Kerran kuussa meillä on hoitopaikka raskasta hoitoa vaativille suunnatussa laitoksessa ja silloin teemme kahden muun lapsemme kanssa asioita, joita vammaisen lapsen kanssa ei pysty. En haikaile uutta miestä elämääni enkä todellakaan kuvittele kenenkään tulevan tähän. Haluaisin vain itse kokea jotain intohimoa ja läheisyyttä

 

["zarah"]

Onnistuisiko sellainen, että vuokraisitte jostain muualta yksiön, jossa asuisitte miehesi kanssa vuoroviikoin? Eli lasten ei tarvitsisi muuttaa pois kotoa ja miehesi ja sinä vuorottelisitte siinä toisessa asunnossa?

Tätä vaihtoehtoa olemme pyöritelleet joskus, mutta on sekä kallista että epäkäytännöllistä

 

[tytönjapoikienmamma]

Tiedän kuinka raskasta tuo on. Meillä on kaksi tervettä lasta ja sitten yksi vammainen. Hänen sairautensa ei ole kuolemaan johtava, mutta hän on ihan täysin, siis aivan totaalisen valvottava ja ymmärtämätön lapsi. Arki hänen kanssaan ja hänestä (ja musita lapsista) huolehtiminen on todellakin oma taiteenlajinsa ja se on sanoinkuvaamattoman raskasta joskus.

sanoisin, että älkä missään nimessä hyppää mihinkään suhteeseen. EI EI JA EI. Vaikka usko mua, että ymmärrän ihan täysin, tuo ei vaan ole ratkaisu