Elämänmuutos esikoisen syntymän jälkeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Otsoemo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllähän se elämä muuttuu ja paljon lapsen syntymän myötä. Suurin muutos oli varmaan se enkinen sitoutuminen lapseen. "Omaa aikaa" ei alkuun ollut yhtään ja sekin vähä kun pääsi esim suihkuun itekseen ahdisti että pärjääkö lapsi nyt esim isänsä kanssa. Hassuja ajatuksia...

Minä en tykkää jämähtää kotiin, joten lähdin liikkeelle vauvan kanssa heti kun sai. Ystäväpiirissä syntyi muutamia vauvoja samoihin aikoihin ja kahviloissa onkin tullut istuttua... Kaikkialle olen mennyt vauvan kanssa, siis kaupoille, ravintolaan yms. Riippuu tietenkin missä asuu, mutta ainakin helsingissä on todella paljon ohjelmaa vauvaperheille. Kerhoja, perhekahviloita, perhetaloja, babybio-tapahtumia, imetystukiryhmiä jne. Kaikkialla tapaa uusia äitikavereita, jotenkin tutustuminen on käynyt omituisen helpoksi kun on vauva mukana. Näiden uusien tuttavuuksien kanssa voi sitten sopia lenkkitreffejä tai kahvitella.

Parasta vauvavuodessa on se, ettei turhaan tarvitse suunnitella ja vauvan kanssa voi mennä vapaasti! Työhönpaluuta yms jokainen harkitsee oman tilanteensa mukaan. Lähtökohtana on kuitenkin hyvä, jos ei todella turhaa suunnittele, katsoo sitten millaista vauvan kanssa on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Alkuperäinen kirjoittaja Kylkiluu:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Mä pelkään ettei mulla lapsen syntymän jälkeen ole aikaa enää mihinkään muuhun. Se tuntuu pahalta, mä olen tottunut menemään ja tulemaan spontaanisti, enkä mä ole tottunut aika rajoihin miten mä saan omaa aikaani käyttää.

Ahdistaa jo etukäteen. :ashamed:

Se vaati totuttelua, kyllä. Muutos on raju ja totaalinen silloin kun kahdesta itsellisestä aikuisesta tulee pikkulapsiperhe. Se on vain hyvä tiedostaa ja koettaa käsitellä etukäteen :) Osa ei halua asiaa edes ajatella ja saattaa jopa uskotella itselleen, ettei mikään muutu vauvan myötä. Sellainen ei ole realistista...

Lapsen ehdoilla ja lapsen tahdissa eläminen on iso muutos entiseen. Mutta omalla kohdallani muistan jossain vaiheessa ihmetelleeni, mitä sille itsenäiselle ja omaa aikaa kipeästi kaipaavalle ihmiselle tapahtui... Vauva täytti mun tajunnan todella tehokkaasti. Näkymätön napanuora tuntui selvästi enkä halunnut lähteä vauvani läheltä. Se oli erikoinen ja ennenkokematon fiilis :)

Mä olen tätä paljonkin murehtinut ja miettinyt, varsinkin kun mulla olo jo vointi jo nyt rajoittaa aika paljon :( Ehkä se sitten pahentaa mielialaa, kun on jumissa kotonaan, eikä kavereitakaan enää paljoa näy.

Mutta mä olen yrittänyt ajatella, että tämä on hyvä asia ajatella realistisesti (?) kuin tukeutua johonkin vaaleanpunainen vauva-aika kuvitelmaan. Ehkä mun pelot koliikkivauvasta ja järkyttävästä väsymyksestä on turhia, ja jos ei, niin eihän se ikuisuuksia kestä? Enkä mä katoa minnekään, siis se, mikä ja kuka mä olen?

Et katoa. En minäkään kadonnut. Mä olen edelleen se itsellinen, omintakeinen ja yksin viihtyvä susi, vaikka lapsia mulla on jo kaksi ja lisääkin toivoisimme :) Ajoittain mä pikkuisen kaipaan sitä entisen elämän spontaanisuutta mutta tiedostan että se aika koittaa taas joskus. Lasten yksi ihanismmista ja haikeimmista ominaisuuksista on se, että ne kasvavat :)

Jos vauva sattuu kärsimään koliikista, nukkuu huonosti, on allerginen ja ties mitä haasteellista, sen ajan vaikeus kestää aikansa sekin.
 
Meidän lapsi itki tosi paljon ekat 7kk. Se oli tosi rankkaa, väsyttävää ja en voi sanoa, että olisin hirveästi niistä ensimmäisistä kuukausista nauttinut. Olin aatellut, että kävisin vauvakinossa ja kerhoissa jne, mutta enpä pahemmin käynyt, kun se ei vain yksinkertaisesti ollut mahdollista. Vieläkin arastelen välillä, kun pelkään, että muksu alkaa kaupassa karjua ja ei lopeta millään (no joo, kyllähän noin itse asiassa välillä vieläkin tapahtuu).

Jotenkin kaikki muut elämässä muuttuneet asiat tuntuu aika pieniltä (siis se, ettei pääse vaikka baariin tai miehen kanssa ex tempore kahville jne), sen rinnalla, että sitä huutoa piti kuunnella niin kauan. Tai siis tarkoitan, että jos meillä olisi ollut ns. normivauva, niin ehkä ei olisi elämänmuutos tuntunut niin isolta. Oli vaikea sopeutua siihen äidin rooliin, kun lapselta sai niin paljon "negatiivista" palautetta, siis itkua, eikä mitään, mitä teki, auttanut. Ääh, en osaa selittää... :ashamed:

Mutta vaikka on ollut välillä kovaa, niin parempi näin on kuin lapsettomana.

muoks. itsensä kadottamisesta. Lapsi on nyt reilun vuoden. Nyt olen taas itseni löytänyt :D auttoi tosi paljon, kun aloin käydä iltaisin koulussa. Pääsee hetkeksi olemaan vaan ihminen, ei aina äiti. Kotona se rooli on kuitenkin koko ajan (luonnollisesti!) päällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Alkuperäinen kirjoittaja Kylkiluu:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Mä pelkään ettei mulla lapsen syntymän jälkeen ole aikaa enää mihinkään muuhun. Se tuntuu pahalta, mä olen tottunut menemään ja tulemaan spontaanisti, enkä mä ole tottunut aika rajoihin miten mä saan omaa aikaani käyttää.

Ahdistaa jo etukäteen. :ashamed:

Se vaati totuttelua, kyllä. Muutos on raju ja totaalinen silloin kun kahdesta itsellisestä aikuisesta tulee pikkulapsiperhe. Se on vain hyvä tiedostaa ja koettaa käsitellä etukäteen :) Osa ei halua asiaa edes ajatella ja saattaa jopa uskotella itselleen, ettei mikään muutu vauvan myötä. Sellainen ei ole realistista...

Lapsen ehdoilla ja lapsen tahdissa eläminen on iso muutos entiseen. Mutta omalla kohdallani muistan jossain vaiheessa ihmetelleeni, mitä sille itsenäiselle ja omaa aikaa kipeästi kaipaavalle ihmiselle tapahtui... Vauva täytti mun tajunnan todella tehokkaasti. Näkymätön napanuora tuntui selvästi enkä halunnut lähteä vauvani läheltä. Se oli erikoinen ja ennenkokematon fiilis :)

Ehkä löydät itsestäsi aivan uusia puolia ja voimavaroja! Mutta hienoa että osaat lähestyä asiaa

Mä olen tätä paljonkin murehtinut ja miettinyt, varsinkin kun mulla olo jo vointi jo nyt rajoittaa aika paljon :( Ehkä se sitten pahentaa mielialaa, kun on jumissa kotonaan, eikä kavereitakaan enää paljoa näy.

Mutta mä olen yrittänyt ajatella, että tämä on hyvä asia ajatella realistisesti (?) kuin tukeutua johonkin vaaleanpunainen vauva-aika kuvitelmaan. Ehkä mun pelot koliikkivauvasta ja järkyttävästä väsymyksestä on turhia, ja jos ei, niin eihän se ikuisuuksia kestä? Enkä mä katoa minnekään, siis se, mikä ja kuka mä olen?

Ehkä löydät itsestäsi jotain aivan uutta ihmisenä ja löydät voimavaroja joita et tiennyt olemassa oolevankaan. Minäkin koetan välttää ajattelemasta vaaleanpunaista vauva-aikaa, vaikka siltikin ssuhtaudun ihan myönteisesti tulevaan.
 
Olin mielestäni varautunut kaikkeen, olin aivan varma etten nuku ensimmäiseen vuoteen yhtään yötä kunnolla, lapsella on koliikki jne. Tyttö alkoi 2kk ikäisenä nukkumaan kokonaisia öitä, on rauhallinen ja onnellinen tenava. Suotta murehdin kaikkea mahdollista.

Omat menot on kyllä vähentyneet 85%, mutten ole niitä vielä osaanut kaivatakaan, olen onnellinen kun saan/ pystyn olemaan kotona (tyttö 10kk). Nyt tulee välillä tunne että jossain, vaikkapa vaan ruokakaupossa voisi käydä yksin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Tottakai elämä muuttuu erilaiseksi kun ajattelee että esim työelämä vaihtuu vauvaan ja kotiin. Vastuu pienestä, avuttomasta ihmisestä 24/7.

Mutta toisaalta aika pitkälle sitä yleensä voi itse säädellä tuota miten paljon lapsi rajoittaa elämää. Monia asioita on mahdollista tehdä vauvan kanssa jne, jos vain haluaa. Enemmän taitaa mennä siihen että monelta se halu ja kiinnostus hetkesi katoaa ja haluaa vain keskittyä vauvaan ja kotiin. :heart:

Itselleni vauva oli kaivattu ja odotettu muutos elämään, enemmänkin antoi valtavasti kuin otti mitään. En myöskään viihtynyt koskaan baareissa tms, vauvan kanssa pystyin kuitenkin kieretlemään kaupungilla, käymään kahviloissa, syömään ulkona, tapaamaan kavereita, matkustelemaan jne. =) Eli en koe jääneeni mistään minulle tärkestä paitsi, mutta sen sijaan sain jotain niin ihanaa etten osannut edes etukäteen kuvitella!!!

Tämä ja muutkin on rohkaisevia tekstejä. Eli ilmeisesti siihen kaikkeen tottuu.

Kyllä vain. =) Tietenkään aina ei ole niin helppoa ja välillä väsyttää -jotain enemmän ja toista vähemmän.

olin itse varautunut etukäteen jo kaikkeen koliikista ja imetys- & nukkumisongelmista jatkuviin sairasteluihin ja omaan synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Sitten olikin helpotus huomata että hei, meillähän on vauva joka ei turhia itke, nukkuu hyvin, imetys sujuu (alkutakkuilun jälkeen) ja itse olen elämäni kunnossa. =) Tietty väliin mahtui huoliakin, mutta todella nautin esikoisen vauva-ajasta suunnattomasti!

Minä en jotenkin osaa noita kaikkia mahdollisia koliikkeja sun muita vielä ajatella. Ajattelen, että elän sitten niiden kanssa jos ne meille tulevat.

Minulla on ollut pahana tapana noin miettiä asioita etukäteen ja murehtia turhiakin. Siksi varmaan esikoisen erityisyys tuli ihan nappipaikkaan. =) Sitä oppi paremmin ottamaan hetken kerrallaan ja nauttimaan tästä ajasta.

Yhäkin väkisin sitä tulee mieleen noita tulevaisuuden juttuja, mutta nyt osaan suhtautua niihin jo paljon kevyemmin. (Todellisuudessa raskausaikana se vauva tuntui niin isolta ja ihanalta asialta ettei ne koliikit sun muuta paljoa varjostaneet. Kuitenkin mietin niitä ja valmistauduin henkisesti ettei vahingossa loisi liian vaaleanpunaista kuvaa tulevasta)
 
Lapseni 5kpl eivät ole valvottaneet kukaan. Hyvin nukkuneet niin kotona-kuin töissäollessa.
Ovat he minua muuttaneet, lyhyt pinnani on virunut lapsilapselta vaikka 'helppoja' ovatkin olleet.
Murrosiät meni suitsait kun ollut säännöt pienestä pitäen, niin ei tarvitse uhota.
Parempaan suuntaan on elämänsisältöni mennyt lasten myötä.
On se vaan niin kiva kun äitiä muistavat ja kyläilevät, viimeinen tekele vielä kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Meidän lapsi itki tosi paljon ekat 7kk. Se oli tosi rankkaa, väsyttävää ja en voi sanoa, että olisin hirveästi niistä ensimmäisistä kuukausista nauttinut. Olin aatellut, että kävisin vauvakinossa ja kerhoissa jne, mutta enpä pahemmin käynyt, kun se ei vain yksinkertaisesti ollut mahdollista. Vieläkin arastelen välillä, kun pelkään, että muksu alkaa kaupassa karjua ja ei lopeta millään (no joo, kyllähän noin itse asiassa välillä vieläkin tapahtuu).

Jotenkin kaikki muut elämässä muuttuneet asiat tuntuu aika pieniltä (siis se, ettei pääse vaikka baariin tai miehen kanssa ex tempore kahville jne), sen rinnalla, että sitä huutoa piti kuunnella niin kauan. Tai siis tarkoitan, että jos meillä olisi ollut ns. normivauva, niin ehkä ei olisi elämänmuutos tuntunut niin isolta. Oli vaikea sopeutua siihen äidin rooliin, kun lapselta sai niin paljon "negatiivista" palautetta, siis itkua, eikä mitään, mitä teki, auttanut. Ääh, en osaa selittää... :ashamed:

Mutta vaikka on ollut välillä kovaa, niin parempi näin on kuin lapsettomana.

Selkeästihän sinä selität. Minun täytyy myöntää että mua jännittää toisten vauvojen "hoitaminen" aina, kun pelkään etten osaa hoitaa vauvoja. Etten ymmärrä mitä vauvat tarvitsee. Itku stressaa, jos ei tiedä mistä se johtuu. Voin ymmärtää että se on varmasti rankkaa kun sitä kuulee joka päivä.
 
Vähäsetki kaverit mitä oli hävis kaikki, luksusta on kun saa edes tiskata rauhassa saatikka jos pääsee suihkuun tai kauppaan yksin. Oma aika on totaalisesti poissa, ei oo oikein enää mielenkiintoa lähteä yhtään mihinkään.. Omaa aikaa kyllä saisin jos haluisin. Kaiken edellä mainitun hävitin, mutta ihanan pojan sain tilalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin:
Esikon syntymän jälkeen huomasin / tajusin että mieheni lapseni isä on narsisti ja helveti alkoi eikä ole vieläkään loppunut eikä loppua näy- 10 vuotta mennyt

Eiköhän kannaisi lähteä. Isäni oli narsisti ja olen koko ikäni saanut eheytyä hänen tekemisistään. Terapioissa en ole käynyt mutta lukenut paljon ja ymmärtänyt ettei vika ollut minussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllähän se elämä muuttuu ja paljon lapsen syntymän myötä. Suurin muutos oli varmaan se enkinen sitoutuminen lapseen. "Omaa aikaa" ei alkuun ollut yhtään ja sekin vähä kun pääsi esim suihkuun itekseen ahdisti että pärjääkö lapsi nyt esim isänsä kanssa. Hassuja ajatuksia...

Minä en tykkää jämähtää kotiin, joten lähdin liikkeelle vauvan kanssa heti kun sai. Ystäväpiirissä syntyi muutamia vauvoja samoihin aikoihin ja kahviloissa onkin tullut istuttua... Kaikkialle olen mennyt vauvan kanssa, siis kaupoille, ravintolaan yms. Riippuu tietenkin missä asuu, mutta ainakin helsingissä on todella paljon ohjelmaa vauvaperheille. Kerhoja, perhekahviloita, perhetaloja, babybio-tapahtumia, imetystukiryhmiä jne. Kaikkialla tapaa uusia äitikavereita, jotenkin tutustuminen on käynyt omituisen helpoksi kun on vauva mukana. Näiden uusien tuttavuuksien kanssa voi sitten sopia lenkkitreffejä tai kahvitella.

Parasta vauvavuodessa on se, ettei turhaan tarvitse suunnitella ja vauvan kanssa voi mennä vapaasti! Työhönpaluuta yms jokainen harkitsee oman tilanteensa mukaan. Lähtökohtana on kuitenkin hyvä, jos ei todella turhaa suunnittele, katsoo sitten millaista vauvan kanssa on.

Voi kumpa minäkin löytäisin juuri noita vertaisiani, uskon että viihtyisin itse sellaisissa touhuissa. Se onkin sitten eri asia että viihtyykö lapsi...ja kuitenkin lapsen ehdoillahan sitä sitten pitää toimia. Mua kiehtoo kaikenlainen yhdessä tekeminen ja vapaaehtoistyökin. Ihanaa että sinun vauva-aika on mennyt noin.
 
Muutoksia nämä:
-lapsi tule aina ensin. Itteensä ei enää panosta , ostaa vain lapselle leluja vaatteita. Ei itselle enää juurikaan mitään. Kunhan lapsella on kaikki ok.
-on kiinni 24h lapsessa
-päivät toistuu samanlaisina koska lapsella täytyy olla rutiini (joskus poikkeuksia)
 
PAljonhan siinä muuttui. Muuttui elämä ja äiti (positiivisessa mielessä suurimmalta osin). Jäi baareissa riekkumiset pois ja täytyi alkaa ottamaan huomioon jotain muutakin oman napansa. Olen muuttunut pehmeämmäksi ja mietin paremmin elämää eteenpäin, ennen annoin virran viedä.

Unet toisn olisi kiva saada takas... no ehkä sitten kun lapsi on asunut omillaan tossa ehkä kahdenkymmen vuoden päästä =o)
 
Suoraan sanottuna lapsen saaminen ei ainakaan parantanut välejä mieheeni... Raskaus aika oli oikein auvoisaa aikaa, mutta syntymän jälkeen kaikki muuttui yhdeksi helv... eikä ole siitä vieläkään "normalisoitunut". Riidellään huomattavasti enemmän kuin ennen lapsen syntymään.

Ennen lapsen syntymää ajattelin, että jään vain lyhyelle hoitovapaalle ja mies voi vaikka jäädä sitten loppuajaksi hoitovapaalle kotiin. Toisin kävi! Ei olisi tullut mieleenikään palata töihin "ennen kuin oli pakko" eli kun lapsi oli 3-vuotias. Mitä vanhemmaksi lapsi tuli, sitä mukavampaa hänen kanssaan oli päivät touhuta milloin mitäkin kivaa. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllähän se elämä muuttuu ja paljon lapsen syntymän myötä. Suurin muutos oli varmaan se enkinen sitoutuminen lapseen. "Omaa aikaa" ei alkuun ollut yhtään ja sekin vähä kun pääsi esim suihkuun itekseen ahdisti että pärjääkö lapsi nyt esim isänsä kanssa. Hassuja ajatuksia...

Minä en tykkää jämähtää kotiin, joten lähdin liikkeelle vauvan kanssa heti kun sai. Ystäväpiirissä syntyi muutamia vauvoja samoihin aikoihin ja kahviloissa onkin tullut istuttua... Kaikkialle olen mennyt vauvan kanssa, siis kaupoille, ravintolaan yms. Riippuu tietenkin missä asuu, mutta ainakin helsingissä on todella paljon ohjelmaa vauvaperheille. Kerhoja, perhekahviloita, perhetaloja, babybio-tapahtumia, imetystukiryhmiä jne. Kaikkialla tapaa uusia äitikavereita, jotenkin tutustuminen on käynyt omituisen helpoksi kun on vauva mukana. Näiden uusien tuttavuuksien kanssa voi sitten sopia lenkkitreffejä tai kahvitella.

Parasta vauvavuodessa on se, ettei turhaan tarvitse suunnitella ja vauvan kanssa voi mennä vapaasti! Työhönpaluuta yms jokainen harkitsee oman tilanteensa mukaan. Lähtökohtana on kuitenkin hyvä, jos ei todella turhaa suunnittele, katsoo sitten millaista vauvan kanssa on.

Voi kumpa minäkin löytäisin juuri noita vertaisiani, uskon että viihtyisin itse sellaisissa touhuissa. Se onkin sitten eri asia että viihtyykö lapsi...ja kuitenkin lapsen ehdoillahan sitä sitten pitää toimia. Mua kiehtoo kaikenlainen yhdessä tekeminen ja vapaaehtoistyökin. Ihanaa että sinun vauva-aika on mennyt noin.

Meillä onkin ns. helppo vauva, joski samoin olisin varmasti toiminut vähän "hankalammankin" tapauksen kanssa... Tottakai jos vauva ei yhtään viihdy ihmisten seurassa, ei sitä voi päivittäin johonkin raahata. Jossain määrin vauva kuitenkin tottuu siihen mitä tehdään. Joillekin äideille, tässäkin ketjussa, väsymys on se syy miksi ei ihmisten ilmoille lähde. Itselläni ulos lähtö oli se mistä sitä voimaa saa ja väsymyksen kanssa jaksaa. Olisin ollut paljon väsyneempi jos en olisi mihinkään lähtenyt.

Saanko kysyä missä päin asut?
 
Tiesin etukäteen vauva-arjesta, mutta silti sen kokeminen omalla kohdalla oli jonkinlainen shokki. Vauva oli ns. vaativaa laatua ja valvotti todella paljon. Ensimmäiset kuukaudet myös ahdisti se kuinka sidottu vauvaan oli ja kuinka koko elämä oli niin erilaista.
Ei se alkukaan silti pelkkää ahdistusta ollut, vaikka siihen mahtui paljon masentuneitakin ajatuksia. Oli myös ihanaa pitää vauvaa lähellään ja vaikka vain katsella häntä. :) Kuukausien myötä, kun imetys lähti sujumaan ja oppi kaikenlaisia rutiineja oman vauvan kanssa, kaikki helpottui ja itsekin tottui olemaan Äiti! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kauris 71:
Suoraan sanottuna lapsen saaminen ei ainakaan parantanut välejä mieheeni... Raskaus aika oli oikein auvoisaa aikaa, mutta syntymän jälkeen kaikki muuttui yhdeksi helv... eikä ole siitä vieläkään "normalisoitunut". Riidellään huomattavasti enemmän kuin ennen lapsen syntymään.

Ennen lapsen syntymää ajattelin, että jään vain lyhyelle hoitovapaalle ja mies voi vaikka jäädä sitten loppuajaksi hoitovapaalle kotiin. Toisin kävi! Ei olisi tullut mieleenikään palata töihin "ennen kuin oli pakko" eli kun lapsi oli 3-vuotias. Mitä vanhemmaksi lapsi tuli, sitä mukavampaa hänen kanssaan oli päivät touhuta milloin mitäkin kivaa. :)

Niin parisuhteelle varmasti melkoinen mittari tuo lapsen syntymä. Osaan kuvitella itseni touhuumassa taaperon kanssa, vauva tuntuu oudolle ja uudelle. Jännittävää...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllähän se elämä muuttuu ja paljon lapsen syntymän myötä. Suurin muutos oli varmaan se enkinen sitoutuminen lapseen. "Omaa aikaa" ei alkuun ollut yhtään ja sekin vähä kun pääsi esim suihkuun itekseen ahdisti että pärjääkö lapsi nyt esim isänsä kanssa. Hassuja ajatuksia...

Minä en tykkää jämähtää kotiin, joten lähdin liikkeelle vauvan kanssa heti kun sai. Ystäväpiirissä syntyi muutamia vauvoja samoihin aikoihin ja kahviloissa onkin tullut istuttua... Kaikkialle olen mennyt vauvan kanssa, siis kaupoille, ravintolaan yms. Riippuu tietenkin missä asuu, mutta ainakin helsingissä on todella paljon ohjelmaa vauvaperheille. Kerhoja, perhekahviloita, perhetaloja, babybio-tapahtumia, imetystukiryhmiä jne. Kaikkialla tapaa uusia äitikavereita, jotenkin tutustuminen on käynyt omituisen helpoksi kun on vauva mukana. Näiden uusien tuttavuuksien kanssa voi sitten sopia lenkkitreffejä tai kahvitella.

Parasta vauvavuodessa on se, ettei turhaan tarvitse suunnitella ja vauvan kanssa voi mennä vapaasti! Työhönpaluuta yms jokainen harkitsee oman tilanteensa mukaan. Lähtökohtana on kuitenkin hyvä, jos ei todella turhaa suunnittele, katsoo sitten millaista vauvan kanssa on.

Voi kumpa minäkin löytäisin juuri noita vertaisiani, uskon että viihtyisin itse sellaisissa touhuissa. Se onkin sitten eri asia että viihtyykö lapsi...ja kuitenkin lapsen ehdoillahan sitä sitten pitää toimia. Mua kiehtoo kaikenlainen yhdessä tekeminen ja vapaaehtoistyökin. Ihanaa että sinun vauva-aika on mennyt noin.

Meillä onkin ns. helppo vauva, joski samoin olisin varmasti toiminut vähän "hankalammankin" tapauksen kanssa... Tottakai jos vauva ei yhtään viihdy ihmisten seurassa, ei sitä voi päivittäin johonkin raahata. Jossain määrin vauva kuitenkin tottuu siihen mitä tehdään. Joillekin äideille, tässäkin ketjussa, väsymys on se syy miksi ei ihmisten ilmoille lähde. Itselläni ulos lähtö oli se mistä sitä voimaa saa ja väsymyksen kanssa jaksaa. Olisin ollut paljon väsyneempi jos en olisi mihinkään lähtenyt.

Saanko kysyä missä päin asut?

Mie asun Lahdessa.
 
Se järkyttävä väsymys tuli yllätyksenä. Jotenkin sitä ajatteli etukäteen, että kyllä sitä jaksaa vaikka miten väsyttäis, onhan se vauva silti ihana, kyllä sitä jaksaa. Totuus oli sit vähän toinen :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllähän se elämä muuttuu ja paljon lapsen syntymän myötä. Suurin muutos oli varmaan se enkinen sitoutuminen lapseen. "Omaa aikaa" ei alkuun ollut yhtään ja sekin vähä kun pääsi esim suihkuun itekseen ahdisti että pärjääkö lapsi nyt esim isänsä kanssa. Hassuja ajatuksia...

Minä en tykkää jämähtää kotiin, joten lähdin liikkeelle vauvan kanssa heti kun sai. Ystäväpiirissä syntyi muutamia vauvoja samoihin aikoihin ja kahviloissa onkin tullut istuttua... Kaikkialle olen mennyt vauvan kanssa, siis kaupoille, ravintolaan yms. Riippuu tietenkin missä asuu, mutta ainakin helsingissä on todella paljon ohjelmaa vauvaperheille. Kerhoja, perhekahviloita, perhetaloja, babybio-tapahtumia, imetystukiryhmiä jne. Kaikkialla tapaa uusia äitikavereita, jotenkin tutustuminen on käynyt omituisen helpoksi kun on vauva mukana. Näiden uusien tuttavuuksien kanssa voi sitten sopia lenkkitreffejä tai kahvitella.

Parasta vauvavuodessa on se, ettei turhaan tarvitse suunnitella ja vauvan kanssa voi mennä vapaasti! Työhönpaluuta yms jokainen harkitsee oman tilanteensa mukaan. Lähtökohtana on kuitenkin hyvä, jos ei todella turhaa suunnittele, katsoo sitten millaista vauvan kanssa on.

Voi kumpa minäkin löytäisin juuri noita vertaisiani, uskon että viihtyisin itse sellaisissa touhuissa. Se onkin sitten eri asia että viihtyykö lapsi...ja kuitenkin lapsen ehdoillahan sitä sitten pitää toimia. Mua kiehtoo kaikenlainen yhdessä tekeminen ja vapaaehtoistyökin. Ihanaa että sinun vauva-aika on mennyt noin.

Meillä onkin ns. helppo vauva, joski samoin olisin varmasti toiminut vähän "hankalammankin" tapauksen kanssa... Tottakai jos vauva ei yhtään viihdy ihmisten seurassa, ei sitä voi päivittäin johonkin raahata. Jossain määrin vauva kuitenkin tottuu siihen mitä tehdään. Joillekin äideille, tässäkin ketjussa, väsymys on se syy miksi ei ihmisten ilmoille lähde. Itselläni ulos lähtö oli se mistä sitä voimaa saa ja väsymyksen kanssa jaksaa. Olisin ollut paljon väsyneempi jos en olisi mihinkään lähtenyt.

Saanko kysyä missä päin asut?

Mie asun Lahdessa.

Niin minäkin :wave:
 
Mun elämää ei esikon syntymä silleen hetkauttanut. Yhden pienen vauvan kanssa oli helppo lähteä kavereille, kaupungille jne. Ainoa iso muutos oli univelka. Poika oli aikanaan myös aika hienosti hoidossa, ensin muutamia tunteja ja sitten myöhemmin pidempiäkin aikoja.

Nyt kahden lapsen äitinä elämä on muuttunut PALJON enemmän! Univelka valvottavan uhmaikäisen ja raskausoireiden kanssa, yrität imettää toista kun toinen tuhoaa paikkoja vieressä. Kahden kanssa lähteminen esim. kylään tai kauppaan on paljon isompi projekti. Kun toinen sairastaa - sairastaa kohta toinenkin. Rahalliset menot on ihan järjettömät verrattuna yhteen lapseen (esim. päivähoitomaksut nyt n. 450 e/kk), jompikumpi on koko ajan vaatimassa huomiota, kahta lasta ei saa hoitoon niin helposti kuin yhtä - edes muutamaksi tunniksi, saati sitten esim. vuorokaudeksi että pääsisi kunnolla nollaamaan ja rentoutumaan. Jos ei muuta, niin molemmille pitää järkätä eri hoitopaikka...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllähän se elämä muuttuu ja paljon lapsen syntymän myötä. Suurin muutos oli varmaan se enkinen sitoutuminen lapseen. "Omaa aikaa" ei alkuun ollut yhtään ja sekin vähä kun pääsi esim suihkuun itekseen ahdisti että pärjääkö lapsi nyt esim isänsä kanssa. Hassuja ajatuksia...

Minä en tykkää jämähtää kotiin, joten lähdin liikkeelle vauvan kanssa heti kun sai. Ystäväpiirissä syntyi muutamia vauvoja samoihin aikoihin ja kahviloissa onkin tullut istuttua... Kaikkialle olen mennyt vauvan kanssa, siis kaupoille, ravintolaan yms. Riippuu tietenkin missä asuu, mutta ainakin helsingissä on todella paljon ohjelmaa vauvaperheille. Kerhoja, perhekahviloita, perhetaloja, babybio-tapahtumia, imetystukiryhmiä jne. Kaikkialla tapaa uusia äitikavereita, jotenkin tutustuminen on käynyt omituisen helpoksi kun on vauva mukana. Näiden uusien tuttavuuksien kanssa voi sitten sopia lenkkitreffejä tai kahvitella.

Parasta vauvavuodessa on se, ettei turhaan tarvitse suunnitella ja vauvan kanssa voi mennä vapaasti! Työhönpaluuta yms jokainen harkitsee oman tilanteensa mukaan. Lähtökohtana on kuitenkin hyvä, jos ei todella turhaa suunnittele, katsoo sitten millaista vauvan kanssa on.

Voi kumpa minäkin löytäisin juuri noita vertaisiani, uskon että viihtyisin itse sellaisissa touhuissa. Se onkin sitten eri asia että viihtyykö lapsi...ja kuitenkin lapsen ehdoillahan sitä sitten pitää toimia. Mua kiehtoo kaikenlainen yhdessä tekeminen ja vapaaehtoistyökin. Ihanaa että sinun vauva-aika on mennyt noin.

Meillä onkin ns. helppo vauva, joski samoin olisin varmasti toiminut vähän "hankalammankin" tapauksen kanssa... Tottakai jos vauva ei yhtään viihdy ihmisten seurassa, ei sitä voi päivittäin johonkin raahata. Jossain määrin vauva kuitenkin tottuu siihen mitä tehdään. Joillekin äideille, tässäkin ketjussa, väsymys on se syy miksi ei ihmisten ilmoille lähde. Itselläni ulos lähtö oli se mistä sitä voimaa saa ja väsymyksen kanssa jaksaa. Olisin ollut paljon väsyneempi jos en olisi mihinkään lähtenyt.

Saanko kysyä missä päin asut?

Mie asun Lahdessa.

Niin minäkin :wave:

Oi kivaa kuulla.
 
Minä en asu lahdessa, enkä kaupunkia tunne, mutta luulisin siellä olevan paljon lapsia ja edes jonkin verran järjestettyä toimintaa. Kannattaa kahlata kaupungin sivut tarkkaan läpi, samoin seurakunnan, mll:n myös. Yleensä "kokeneemmat" äidit osaavat antaa vinkkejä kivoista paikoista minne mennä ja mitä tehdä. Lahti on kuitenkin suht iso paikka, kun vertaa pikkukyliin joissa ei tapahdu sitten mitään...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä en asu lahdessa, enkä kaupunkia tunne, mutta luulisin siellä olevan paljon lapsia ja edes jonkin verran järjestettyä toimintaa. Kannattaa kahlata kaupungin sivut tarkkaan läpi, samoin seurakunnan, mll:n myös. Yleensä "kokeneemmat" äidit osaavat antaa vinkkejä kivoista paikoista minne mennä ja mitä tehdä. Lahti on kuitenkin suht iso paikka, kun vertaa pikkukyliin joissa ei tapahdu sitten mitään...

Joo kyllä uskonkin että täältä löytyy kun etsii. Ja eikös neuvolatkin osaa näissä neuvoa. Ainakin kuulin että jotain ryhmiä on perustettu jotenkin neuvolankin kautta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä en asu lahdessa, enkä kaupunkia tunne, mutta luulisin siellä olevan paljon lapsia ja edes jonkin verran järjestettyä toimintaa. Kannattaa kahlata kaupungin sivut tarkkaan läpi, samoin seurakunnan, mll:n myös. Yleensä "kokeneemmat" äidit osaavat antaa vinkkejä kivoista paikoista minne mennä ja mitä tehdä. Lahti on kuitenkin suht iso paikka, kun vertaa pikkukyliin joissa ei tapahdu sitten mitään...

Joo kyllä uskonkin että täältä löytyy kun etsii. Ja eikös neuvolatkin osaa näissä neuvoa. Ainakin kuulin että jotain ryhmiä on perustettu jotenkin neuvolankin kautta.


Pitää vaan muistaa, että oma aktiivisuus on todella tärkeää! Kukaan ei tulekotoa hakemaan...
 

Yhteistyössä