Elämänmuutos - vai onko jo liian myöhäistä ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Uskoako vielä ?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Uskoako vielä ?

Vieras
Olen 36-vuotias nainen, ja voin rehellisesti myöntää, että viimeiset, lähes kymmenen vuotta ovat menneet täysin hukkaan, olipa sitten kyse työstä ja urasta, ihmissuhteista ja parisuhteista ja ylipäänsä omasta itsestä.

Olen ollut pitkän aikaa lähes eristyksissä muista ihmisistä lukuunottamatta työn vaatimia asiakaskontakteja turhauduttuani täydellisesti siihen, että en löydä mistään ystäviä, saati sitten sitä rakastavaa miestä. Lisäksi olen lihonut todella paljon, mikä ei sekään millään tavalla ole auttanut itsetuntoani ja muutenkaan onnistumista elämässä.

Nyt olen sitten vihdoinkin päättänyt edes yrittää tehdä asioille jotain (siis tai edes sille, mille oikeasti voin, eli laihduttaa). No laihdutettua varmaan saa, mutta jotenkin silti pelottaa, että mitä jos kaikki on liian myöhäistä, että kun minulta puuttuu kaikki se elämänkokemus esimerkiksi urasta ja parisuhteista mitä tämän ikäisellä ihmisellä pitäisi jo olla, niin tulenko olemaan aina se epäonnistuja ja omituinen joka ei sovi mihinkään.
 
No ei todellakaan ole mikään myöhäistä. Nyt laihduttamaan. Netti pullollaan ohjeita laihdutukseen. Mitä haaveita sulla on? Nyt vain niitä toteuttamaan. Olet oikeasti vielä nuori ja kaikki mahdollisuudet opiskeluun tai ammatin vaihtoon tai mitä haluatkaan tehdä mistä luulet jääneesi paitsi.
 
Kuka sen määrittelee mitä tuon ikäisellä tulee olla? Ei kukaan muu ku sinä itse. Älä välitä paskan vertaa toisten mielipiteistä sun elämää koskien. Tai no ehkä joskus on hyvä kuunnella toistenki mielipiteitä, mut ne ei saa ohjailla...

Koskaan ei ole liian myöhäistä, ja tosiaan nuorihan vielä olet. :) Ja sähän otit jo ekan askeleen päättämällä muuttaa elämää ja tarttua oman elämän ohjaksiin, onnittelut siitä. :) Nyt vaan askel kerrallaan eteenpäin, ihan omaan tahtiin.
 

Yhteistyössä