Elatusmaksu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sinkku äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sinkku äiti

Vieras
Hei,

nyt kaipaisin vinkkiä teiltä joita asia koskee. Eli mitä saatte elatusmaksua lapsistanne kun isä ei asu samassa taloudessa? Lastenvalvojalta en saanut tähän apua, hän kun vaan sanoi, että maksu voi olla "nolla viiva mitä tahansa euroa" siten miten sovitaan siis.

Mieheni tai siis pian ex-mieheni tienaa br. n. 2700,- ja käteen jää n. 2000,- lapsia meillä on kaksi. Onko kohtuullista jos hän maksaisi 200,-/lapsi eli 400,-? Millaisia summia te muut olette sopineet? Tää on todella vaikeaa, sillä pitäähän ottaa huomioon, että joudun hankkimaan isomman asunnon mitä mieheni ja autokin pitää laittaa jotta lapset saan hoitoon vietyä. On monia kustannuksia ja mikä olisi se kohtuullinen summa mitä voisin exälleni ehdottaa? Kiskurikaan en halua olla, mutta haluan, että meki kuitenkin pärjätään. Itselläni ei tulot ole päätä huimaavat - hoitoalalla ku olen. Enkä edes sairaanhoitaja vaan vielä pienenpi palkkainen.

Kiitos asiallisista neuvoista ja vinkeistä!
 
Kyllä se elatusavun suuruus voidaan laskea siellä lastenvalvojan luona.

*muoks*
Minä saan minimin, se on ihan ok. Ex maksaa toisen pojan motocross harrastuksen liki kokonaan ja vähän reissaakin poikien kanssa.
 
Elatuamaksun laskentaan on tullut uusi kaava, jossa otetaan huomioon etävanhemman luonapidot(koska silloinhan hän "elättää" lapset), molempien vanhempien tulot sekä muut huollettavana olevat alaikäiset lapset (eli siis jos on lapsia uudesta suhteesta). Aika selkeä ja hyvä laskukaava mun mielestä, kannattaa kysäistä lastenvalvojalta tuosta!
 
Nämä ovat nyt oikeasti tosi vaikeita asioita, ja hyvin henkilökohtaisia.

Exäni tulot olivat suuremmat kuin miehesi, lapsia meillä yksi, ja elatusmaksu on 200 euroa. Usein kun lapsia on kaksi, maksua saatetaan pienentää.

Opetusministeriö on määritellyt ohjeet, joita pitäisi käyttää ympäri Suomen:

http://www.om.fi/uploads/4c5hche.pdf

 
Siihen on olemassa joku tietty laskuperiaate,lastenvalvojan pitäisi neuvoa.Lasteni isä maksaa neljästä lapsesta yhteenssä 500 euroa kuussa ja tulot yli 3000 euroa ja aivan liian vähän sanoi lastenvalvoja.En ole asiaa kuitenkaan lähtenyt käräjöimään.
Uus mieheni maksaa noin 3000 tuhannen euron tuloilla kolmesta lapsesta 750 euroa,siihen suostui sovinnolla.Jos olisi lähdetty asiaa käräjöimään summa olis noussut 850 euroon.
Its ehyvää hyvyyttäni ajattelin erotessani kun exä kitisi että älä häneltä sitten paljoa vaadi etten vaadi kuin mimin ja hän lupsi auttaa sitten kaikissa isommisa hankinnoissa.Siihen vipuun menin enkä ole saanut latiakaan mihinkään muuhun ja elatusmaksutkin tulee miten sattuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja adetta:
minä otin minimin mukaan tytöistäni... silloin lastenvalojan mielestä minimi oli 125euroa per lapsi

tuo kyllä kuullostaa pieneltä, tuskin saisin hoitomaksuja sillä maksettua. Tarkoitus ois, että lapset olisivat joka toinen viikonloppu isällään. Eli ei kovin paljoa tulisi sitä "elätystä" sieltä suunnalta muuten.

 
Mies maksaa saman kuin kaupungin elatustuki eli 129 e/lapsi. Lisäksi maksaa tapaamisten matkakustannukset, jotka ovat useamman kympin kuussa, ja esim. lasten puhelinlaskutut. Miehellä on myös asunnon koossa huomioitu lapset (tähän on oikeus, kun maksukykyä määritellään), koska siellä säännöllisesti ovat ja on hankkinut luokseen lapsille vaatteita ym.
Lasten ikäkin vaikuttaa elatuksen tarpeeseen, esim. onko päivähoitomaksuja jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja adetta:
minä otin minimin mukaan tytöistäni... silloin lastenvalojan mielestä minimi oli 125euroa per lapsi

Minimiä ei ole olemassa, vanhemmat voivat sopia tämän allekin. Esim. jossain oli toissavuoden elatusmaksut listattu ja suurin osa maksoi 100-140 euroa kuussa. Jos tuo jää alle 129 euron maksukyvyn puutteen takia, kunta maksaa erotuksen.
 
Tämä on vaikea asia todellakin, tosin mikäpä tässä prosessissa helppoa olisi??!!!
Mielestäni se kyllä otetaan huomioon, kun lähivanhempi joutuu satsaamaan isompaan asuntoon - yksikseni asuisin vaikka yksiössä. Tietenkään kaikkia siitä johtuvia kuluja ei toisella voi maksattaa. Kohtuullista linjausta haluaisin tässä etsiä. Tarkoitus ei todellakaan ole olla ilkeä tässä asiassa exälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja adetta:
meillä lapset saavat nähdä isäänsä niin paljon kun isä haluaa. lisäksi matkakustannukset menevät niin että toinen vie ja toinen tuo. mutta kai sen niin kuuluu mennäkkin.

voi kun meniskin...meillä mies kun hakee lapsensa joka toinen viikonloppu niin johan sillon menee 10?, molemmat lapset kun haetaan vielä eri paikoista.
 
Mä saan esikosta sen 118e. Muista että sinä saat myös lapsilisään korotuksen. ja ettei ala vaatimaan ihan mielettömiä summia. Miehellä oikeus myös elää eron jälkeen. tsemppiä teille :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sinkku äiti:
Tämä on vaikea asia todellakin, tosin mikäpä tässä prosessissa helppoa olisi??!!!
Mielestäni se kyllä otetaan huomioon, kun lähivanhempi joutuu satsaamaan isompaan asuntoon - yksikseni asuisin vaikka yksiössä. Tietenkään kaikkia siitä johtuvia kuluja ei toisella voi maksattaa. Kohtuullista linjausta haluaisin tässä etsiä. Tarkoitus ei todellakaan ole olla ilkeä tässä asiassa exälle.

Lueppas se ohje, siellä tosiaan hyvitetään isommasta asunnosta.

Minua ohjeissa hämmästyttää se, että jos minulla on uusi puoliso, mutta lasten takia jo ennalta vaikkpa 4 huonetta ja keittiö asunto, uuden puolison on tuon laskelman mukaan maksettava puolet vuokrasta.

Meillä tosin on yhteisiä lapsia, joten me voimmekin tuota ohjetta noudattaa.

 
meillä exän kanssa tyttö nyt 2v5kk ja tyttö isällään joka toinen vloppu.
elareita maksaa 170?kk,exän tulot hiukan pienemmät kuin sinun miehesi...
toi on minusta aika keskiverto summa jos vaan suht hyvät tulot exällä...

ja meillä vielä sovittu että exä ostaa tytölle omat vaatteet sen luokse ulko-että sisävaatteet...ja isommat kustannukset maksamme yhdessä...esim.tulevat harrastukset

lisään vielä että exä hakee ja tuo tytön koska minulla ei ajokorttia....matkaa n.50km
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja adetta:
minä otin minimin mukaan tytöistäni... silloin lastenvalojan mielestä minimi oli 125euroa per lapsi

Minimiä ei ole olemassa, vanhemmat voivat sopia tämän allekin. Esim. jossain oli toissavuoden elatusmaksut listattu ja suurin osa maksoi 100-140 euroa kuussa. Jos tuo jää alle 129 euron maksukyvyn puutteen takia, kunta maksaa erotuksen.

mieheni ex, olisi halunnut ensin vain 50?/muksu, silloin kun he asuivat äitinsä luona. mutta lastenvalvoja päätti että ei kun 115?/muksu. jokun aikaa tuossa meni että mies ei maksanut ollenkaan ja nyt muuttui se minimi 130?/kk
 
Mitä mieltä se lasten isä on elatusmaksusta? Oleko keksustellut tästä hänen kanssaan? Olis varmaan kaikista paras jos pystyisitte keskenään sopimaan tästä asiasta eikä niin että lastenvalvoja laskee jonkun summan.
 

Yhteistyössä