Elävästä elämästä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -Witchie
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
""Nimimerkki jutunjuuri on tuttu toiselta Ellit palstalta. Viestiketju jutellaanko on jatkunut vuosia samalla tavalla kuin Anopit hoi-ketju."
Kummallista, etten ole edes avannut kumpaakaan edellä mainittua keskusteluketjua, en siis niihin kirjoittanutkaan. Ehkäpä siis nytkin vain muistutan jotakuta. Nuorempana sain usein kuulla, miten muistutan ulkonäöltäni sitä ja tätä. Taidankin olla varsinainen "naapurin tyttö", mutten kuitenkaan mies1:n naapurin rva enkä muuten grillikioskin "sitä sun tää"."

Sitä se tekee, kun ei voi kirjoittaa Elleissä vakionikillä perässähiihtäjien takia.

Muistaakseni Ellit/Ihmissuhteet palstalla on viestiketju "jutellaanko." Kirjoitin ketjun alkuaikoina pari viestiä. Noin vuosi sitten luin ketjua kotona ja sen seurassa vierähti pitkä tovi. Tuulentupa, jossa on mukava käydä lämmittelemässä.

Anopit Hoi viestiketju on nuutunut Ellit/Elämänkatsomuspalstalla. Moni vakiokirjoittaja on siirtynyt Ellit 50+ palstalle.

Savon murteella kirjoitteluinto on minulla laantunut. En ole enää vuosiin vieraillut syntymäpitäjässä.

Monesti näistä Ellit jutuista saa vain pahan mielen itselleen. Mutta moni on kertonut saavansa itselleen hyvää tuulta jutuistani.

Yritän pysyä pois nimimerkki mies1 ketjuista. Kyllähän näitä ketjuja riittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitin tuon....:
Yritän pysyä pois nimimerkki mies1 ketjuista. Kyllähän näitä ketjuja riittää.
Mutta et kuitenkaan pysynyt. Vaik eihän sellanen tätä alottanut. Kai?

Tämä on myös monille edellisille: miten te jaksatte tapella siitä KUKA kirjoittaa mitä???? Tämä ei ole mikään sisäpiirin palsta tiedoksi vain, vaikka varmasti jotain vakkarikirjoittajia palstalle pesiytyykin.

Jos jonkun jutut ärsyttää: JÄTÄ HUOMIOTTA. Mikä ihmeen pakonomainen tarve on deletoida joku tyyppi pois kirjoittamasta? Tunnetko jääväsi hänen jalkoihinsa? Haluat itse huomion keskipisteeksi?

Hankkikaa elämä. Elämänne on internetissä jos nämä asiat noin suivaannuttaa. Turha selitellä "kävin aikoinaan, mutta en enää, välillä piipahdan..." paskan marjat. Niin tein minäkin, ja jo nyt vituttaa tuo sama asenne jota samat tyypit??? (ei kyllä kiinnosta mutta) täällä jauhaa. KESKITTYKÄÄ OLENNAISEEN: eli ihmisten ongelmiin, helpottakaa niitä. Jos ei muuten,. kirjoita vaikka että "ymmärrän". Ei muuta tarvitse. Jos et ymmärrä, väittelyä on turha aloittaa. Koska kaikki ihmiset eivät elävässä elämässäkään ymmärrä toisiaan vaikka mitä tekisi. Silloin ei olla yhteyksissä.

"Keskustelupalsta" kuulostaa "mukavalta internetosoitteelta, jossa voi kirjoittamalla "keskustella" erilaisista itseään kiinnostavista asioista, RAKENTAVASTI. Noin 2 viikossa harhakäsitykseni romahti ja nämä jäi omaan paskaiseen arvoonsa. Hyvä siksi, että olisi muuten jäänyt elämää elämättä (=masennusta potematta). Mutta koska arvioita yhden kokeilun perusteella ei kannata tehdä, piti yrittämän uudestaan. Koska optimistina uskon olevan mahdollista keskustella rakentavasti erilaisista asioista, ongelmista ja mielipiteistä, ketään syyttelemättä. Kun oikeassa elämässä tuttavapiiri on niin kovin samanmielistä. Olen äärimmäisen utelias, filosofikin, pidän erilaisista näkemyksistä. Vaan pitäisi olla meedio löytääkseen sivistyneen keskusteluosion netistä. Jos joku tietää, vinkki tänne kiitos....paitsi etten ole sitä lukemassa. heh . Sattuipa taas vaan väärä päivä kai. Mitä sillä väliä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja marimarimrr:
Tämä on myös monille edellisille: miten te jaksatte tapella siitä KUKA kirjoittaa mitä???? Tämä ei ole mikään sisäpiirin palsta tiedoksi vain, vaikka varmasti jotain vakkarikirjoittajia palstalle pesiytyykin.

Miksi vetää yhtäläisyysmerkit tappelun ja erimielisyyden välille, koska ne ovat kuitenkin eri asoita. Minä itse olen ihmetellyt sitä, että miksi vaihtaa nimeä kesken saman keskustelun?

Jos nyt pidetään tätä keskustelua esimerkkinä, niin aloittaja ilmoittaa haluavansa kertoa jotain omasta elämästäni vinkiksi ja opiksi muille. Samalla nimellä ei olekaan sitten enää näkynyt 'opettajaa'... Se, mitä hän aloituksessaan itsestään kertoo, ei vielä kovin kummoista kompetenssia ilmaise.

Onkohan tullut tehtyä arviointivirhe omasta tunnettavuudestaan, kyvystään olla esimerkkinä tai opettajana muille?
Ja kun aloittaja on kuitenkin ehkä ymmärtänyt, että kaikki eivät todellakaan tiedä kuka tai mikä aloittaja on, tai mistä hänen meriittinsä muiden opettamiseen voisi tarkistaa, ei olekaan enää aloittaja kehdannut 'naamansa näyttää' aloittamassaan höpötyksessä. Ja eihän hän kovin uskottava olekaan aloituksensa perusteella, hieman pitäisi olla lisää saavutuksia kuin menneisyyden epäonnistuneet parisuhteet tai lapsoset tehtyinä sille ja tälle.

 
Etkö sitten voi antaa hänen juttujensa olla ja keskittyä johonkin mielestäsi älykkäämpiin aloituksiin ?

Vai tunnetko tarvetta "opettaa oikeaa elämänmallia" vähän jokaiselle ? Ehkäpä....

Mitä jos hankkisit pari lasta ja keskittyisit niiden opettamiseen. Aikuisia ihmisiä ei paljon kannata.
 
Chattailin joskus 90-luvun lopulla. Silloin oli niin helvetin tärkeetä mikä nikki oli kenenkin. Silloin nikkejä ei muistaakseni voinut rekisteröidä. Mutta auta armias jos nimimerkki ulla (esim.) ilmestyi chattikeskusteluun ja joku hoksasi ettei olekaan "meidän ulla" jo tuli huutia ja vittuilua että näppikset paukkui!

Siitä syystä suosittelen, Get A Life. Jättäkää nimimerkit omaan arvoonsa. On reilua kirjoittaa samalla nikillä yhteen paikkaan, seistä sanojensa takana. Mutta jos rekkaamatonta nikkiä käyttää muutkin, so what? Isokin ongelma. Jos joku kirjoittelee useilla nikeillä, mitä siitäkään? NÄhtävästi joidenkin kohdalla jopa järkevä vaihtoehto. Kirjoittelun määrää ei ole rajattu mitenkään, ei teiltäkään. Mistä edes tiedätte ovatko kirjoittajat miehiä, naisia, aikuisia, lapsia? Avioerosta voi rääpiä vaikka 10-vuotias poika ja märehtiä miten saisi elatusavut maksimiin.

Olkoon aloitukset asiallisia tai epäasiallisia, niihin voi vastata asiallisesti. Tai jos haluaa purkaa pahaa mieltään, antaa palaa vaan. Aina joku samankaltainen vastaa. Se näkyy kukoistavan täällä hyvin. Ei voi kuin nauraa. Sori vaan.
 
En minäkään nyt löydä tästä mitään tappelua.. ainakaan vielä :-)

Nikeistä; minusta on yksi viilee, käyttääkö joku muu samaa nimimerkkiä jatkuvasti vai ei. Samassa keskustelussa saman mimerkin käyttäminen olisi mielestäni kuitenkin suotavaa ja hyvien tapojen mukaista. Samoin samassa keskustelussa esiintyvää muuta, rekisteröimätöntä nimimerkkiä, on mielestäni hyvien tapojen vastaista käyttää. Muuten minun puolesani sana on vapaa :-)

"On reilua kirjoittaa samalla nikillä yhteen paikkaan, seistä sanojensa takana. Mutta jos rekkaamatonta nikkiä käyttää muutkin, so what? Isokin ongelma. Jos joku kirjoittelee useilla nikeillä, mitä siitäkään?"
 
Alkuperäinen kirjoittaja ttu sä mitään ole nähnyt:
Etkö sitten voi antaa hänen juttujensa olla ja keskittyä johonkin mielestäsi älykkäämpiin aloituksiin ?

Vai tunnetko tarvetta "opettaa oikeaa elämänmallia" vähän jokaiselle ? Ehkäpä....

Mitä jos hankkisit pari lasta ja keskittyisit niiden opettamiseen. Aikuisia ihmisiä ei paljon kannata.

Ööh..eikö näitä samoja neuvoja voisi soveltaa sinuun itseesi...? Mutta älä mene hankkimaan lapsia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja been there:
Alkuperäinen kirjoittaja suhteessa:
Ihan samaa mieltä. Aloituksesta ei käy ilmi myöskään että kauanko tätä uutta ihanaa onnea on kestänyt? Luetaanko uusi purkaus kahden vuoden kuluttua että ei se tämäkään mies tuonut onnea, haluan erota?
Witchie ei ole mulle lainkaan tuttu joten siihen en ota kantaa.

Mulle tuli jo jossain vaiheessa sellainen olo, että kai tää jonkun Aitolehden tai Kakin ainakin päihittää, kun siitä noin tuttavallisesti kirjoiteltiin... Mutta eipä ole 'opettajaa' näkynyt enää ensimmäisen purskahduksen jälkeen.

Mutta aika anteliaasti tämä witchie kertoileekin elämästään, ehkä hän kuitenkin säästää meidät likaisilta yksityiskohdilta. En ehkä haluaisi lukea kaikkea nippelitietoa ulokkeiden koosta tai oraalisista nautinnoista...
Tunnut fiksulta ihmiseltä, ja ainoa joka on haistanut sen oikean hajun. - Witchie ei juurikaan keronut itsestään, ja niistä hänen osuuksistaan eroon. Viini, lääkkeet, kaljottelut, (vuosia sitten itse täällä kertonut) lukuisat miessuhteet, uuden talon hankinta jutut, netissä osakekauppoja työnsä ohella, kehumista kehumisen perään.

Muutamia vuosia sitten hänet naurettiin eräältä palstalta ulos, tai ainakin pitkälle tauolle. Tuli uudelleen, ja rakensi uudet kulissit Witchie nicillä. Harmi van, että nekin virtuaali kulissit alkaa taasen nitkua. Jossain vaiheessa hän kertoi olevansa jonkin toimiston esimies. Juuri noihin aikoihin hän kirjoitteli palstalle päivittäin, jokaisena tuntina. Luvallista kait ihmetellä miten toimiston esimiehellä on aikaa, halua, tai yleensä kiinnostusta roikkua päivät päästään keskustelemassa jollain palstalla. Paljon hänen tekstejään lukeneena, voisin olla jopa kiinnostunut näkemään tuon ihmisen. Saada katsoa se varsinainen totuus, silmästä silmään. Meistä täällä sitä ei tiedä kukaan. Toivottavasti Witchie itse?
 
Onko joku tarve kaivella yksityisyyttä ja onko tarve ilmoittaa yksityisyydestään ja asemastaan ikäänkuin ei normaalissa keskustelussa Oma mielipide ei tulisi noteerattua.
Minusta se on ollut arvokasta, että on voitu vuosikaudet keskustella parisuhteesta, eikä asemasta, eikä nokkimisjärjestyksestä.
minä pyydänkin, että insinöörit eivät toisi nimimerkissään nörttiyttään esille, eivät mummottelisi itseään ja vanhoja ei olla kukaan:) Minua ei sitten pätkän vertaa kiinnosta toisten asema yhteiskunnassa ja pidänkin sitä heikkouden merkkinä, jos ei osaa olla samalla viivalla muiden kanssa.
 
Tähän aloitukseeni on tullut niin paljon viestejä, etten ehtinyt lukea niitä perusteellisesti läpi vielä, kiitos kaikille kommenteille! Luen tarkemmin heti, kun ehdin. Toivoisin kuitenkin keskustelun soljumisen edistämiseksi, että jokainen kirjoittaja käyttäisi vain yhtä nicciä tässä ketjussa; nyt näyttää pikaisesti siltä, että eri niceillä kirjoittaa tähän ketjuun samat henkilöt. Aika epätoivoista ja säälittävää - ja kysymys kuuluukin: Miksi?
 

Yhteistyössä