Emme ole 9 vuoteen viettäneet kahdenkeskistä aikaa paria tuntia pitempään

["vieras"]

kaikki sukulaiset ja tukiverkko asuu 200km päässä toisessa kaupungissa. Aiemmin kun lapset olivat pieniä ajoimme edestakaisin 400km jotta veimme lapset mummulaan ja saimme kahdenkeskistä aikaa. Nyt kun lapset ovat isompia kulkevat tuon matkan linja-autolla silloin kun niin sovimme. Yritämme ainakin vähintään kerran 2 kuukaudessa saada edes yhden vuorokauden kaksistaan, yleensä lapset lähtevät perjantaina koulupäivän jälkeen bussilla ja palaavat sunnuntaina. juna olisi nopeampi mutta he itse kokevat bussimatkan turvallisemmaksi. Enemmänkin haluaisin viettää kahden mieheni kanssa mutta tämäkin on parempi kuin ei mitään. Minä ymmärrän hyvin perheitä joilla ei ole mahdollisuutta järjestää omaa aikaa, ei se aina ole niin yksinkertaista. Jos me emme olisi vaan huolehtineet siitä että rättiväsyneinä ajamme 400km vain viedäksemme lapsia mummolaan niin en tiedä kuinka meidän liiton olisi käynyt.

 

[unhappy]

[QUOTE="hhh";24934008]niin ja piti vielä sanoa että viihdymme perheenä yhdessä joten tuskin lapset tällä hetkellä ainakaan huomaa että missään olisi mitään ongelmaa. se kuilu tulee kun pitäisi viettää aikaa kahdestaan.[/QUOTE]

Olen miettinyt samaa.Tavallaan kaipaan sellaista aitoa,mukavaa yhdessäoloa mutta meille on tainnut käydä juuri noin. Iltaisin meillä olisi muutama tunti yhteistä aikaa,mutta emme kait osaa enää olla yhdessä ja tuntuu että mies ei kaipaa sellaista. Yleensä istuu tietokoneella tai puhuu kavereiden kanssa puhelimessa. Hänellä on aina aikaa puhua kavereiden kanssa pitkiä puheluita,mutta minun kanssani hän ei juurikaan puhu kuin lapsiin liittyvistä asioista. Meillä siis 3 lasta ja vanhin jo 10v. Olemmekohan kasvaneet erilleen..eletään saman katon alla omaa elämäämme.