En enää jaksa, esikoinen on niin hankala.

["tsip"]

Esikoinen, ikää 2,5 vuotta ja aivan kauhea! Huutaa ja itkee vaan koko ajan. Puree, lyö, ei usko mitään ja inttää vastaan joka asiassa. Ei pue eikä riisu itseään. Ei kerää lelujaan. Jäähyä kokeiltu ja ei tehoa, tykkää olla siellä. Naureskelee vain siellä ja karkailee. Viety aina takas ja pidetty siellä se 2 min. Lopulta vain nauraa siellä ja kun saa luvan tulla pois, pyytää anteeksi ja sama touhu jatkuu. En jaksa, oon aivan loppu tähän paskaan. Jos suoraan saan sanoa. Mitä hemmettiä teen väärin?!? Perheessä myös vauva, mutta kyllä yritän touhuta esikoisenkin kanssa ja keksiä tekemistä. Hän ei vain tottele yhtään. Hyvät neuvot kalliit, kiitos!

 

["a p"]

Piti vielä lisätä; Ennen rakastin esikoista koko sydämestä. Kakkosta odottaessa luulin ja ajattelin, että pystynkö rakastamaan uutta vauvaa, kun rakastan niin paljon esikoista. Nyt on käynyt niin että rakastan vauvaa silmittömästi, koko sydämestä ja välit esikoiseen ei ole enää samanlaiset kuin ennen. Tuntuu pahalta, eikä kai nuo tuollaiset tunteet ole edes sallittuja Vihaan itseäni.

 

["vieras"]

Jaksamista.. en oikein muuta osaa sanoa kuin että lue Lapsikirja, itse olen saanut siitä paljon apua ja vinkkejä.

 

[SporttisMama]

Otan osaa. Voin suoraan sanoa että mä en kestäis jos mun hieman alle 3veen jatkona ois vielä vauva! Mut eipä se auta sun kuin jatkaa vaan, ei vanhemmuudessa voi heittää hanskoja tiskiin. Se on tuo uhmakausi ja nyt kun jaksat vaan olla lempeän jämäkkä ja johdonmukainen niin lopulta huomaat että lapsen kanssahan on ihan mukavaa. Mulla on pojalla ollut kaks pahaa uhmaa; 2v ja 4v, silloin oli pientä säätöä säännöistä mutta kun pysyttiin auktoriteettina niin lopulta meidän arki on aika helppoa. Nuorimmainen katsoo meillä niin paljon isommasta mallia joten kun on pohjatyö tehty hyvin niin ei tartte nyt niin paljoo hampaita kiristellä.

 

[SporttisMama]

[QUOTE="a p";24615114]Piti vielä lisätä; Ennen rakastin esikoista koko sydämestä. Kakkosta odottaessa luulin ja ajattelin, että pystynkö rakastamaan uutta vauvaa, kun rakastan niin paljon esikoista. Nyt on käynyt niin että rakastan vauvaa silmittömästi, koko sydämestä ja välit esikoiseen ei ole enää samanlaiset kuin ennen. Tuntuu pahalta, eikä kai nuo tuollaiset tunteet ole edes sallittuja Vihaan itseäni.[/QUOTE]

Kyllä lapsi aistii sinusta nämä asiat. Koita nyt vain saada ajatuksesi ja tunteesi kasaan. Puhutko kenellekään näistä? Miehesi kanssa voisi olla perhepalaverin paikka?
Itse olen jäähypenkkien sitkeä vastustaja, niitä en ainakaan noin pienelle käyttäisi, enkä muutenkaan...

 

["a p"]

Otan osaa. Voin suoraan sanoa että mä en kestäis jos mun hieman alle 3veen jatkona ois vielä vauva! Mut eipä se auta sun kuin jatkaa vaan, ei vanhemmuudessa voi heittää hanskoja tiskiin. Se on tuo uhmakausi ja nyt kun jaksat vaan olla lempeän jämäkkä ja johdonmukainen niin lopulta huomaat että lapsen kanssahan on ihan mukavaa. Mulla on pojalla ollut kaks pahaa uhmaa; 2v ja 4v, silloin oli pientä säätöä säännöistä mutta kun pysyttiin auktoriteettina niin lopulta meidän arki on aika helppoa. Nuorimmainen katsoo meillä niin paljon isommasta mallia joten kun on pohjatyö tehty hyvin niin ei tartte nyt niin paljoo hampaita kiristellä.

Tiedän ettei voi luovuttaa. Se kai tästä niin sietämättömän tekeekin.

 

[Pikkukaupunkilainen]

....Sanon suoraan, meillä oli samanlainen tilanne n.13 vuotta sitten. Lapsi ei uskonut millään, kaikkea kokeiltiin. Mutta sitten kerran tuli räjähdettyä lapselle ja huudettua oikein kunnolla, silloin uskoi. Suoraan sanoen hävettää, että tällaista on joskus tehnyt, mutta se tepsi.

 

["Vieras"]

2,5 vuotiaalta ei vielä välttämättä voi odottaa, että hän olisi innoissaan keräämässä leluja, tai pukisi ja riisuisi itsensä! Toiset lapset ovat innoissaan toteuttamassa edellä mainittuja toimia, mutta toisilla menee helposti vuosikin pidempää.

 

["vieras"]

Ymmärrän ap, että jaksaminen on tiukilla. Sinuna puhuisin tuntemuksistasi neuvolassa, sillä pakostakin ne heijastuvat esikoiseen ja hän vaistoaa/huomaa jotain. Jo pelkkä pikkusisaruksen syntymä on tahtoikäiselle raskas paikka ja jos ennen niin rakastava äiti on nyt muuttunut, niin lapsella on varmasti vaikeampaa kuin sinulla. Voitko pyytää mieheltä, sukulaisilta tms apuja? Jos joku tulisi välillä esi. ulkoilemaan esikoisen kanssa tai ennemminkin katsomaan vauvaa, jotta saisit viettää aikaa kaksin esikoisen kanssa? Suosittelen kyllä yhteyden ottoa neuvolaan!

 

[vvvv]

Uhmaikä + vauva perheessä... Uhmassa ne nyt vaan on tuollaisia Rajojahan siis tietysti siltikin pitää olla ja uskoa mitä sanotaan, mutta haastetta uhmassa on. Laitetaanko esikoinen joskus etusijalle? Ettei vauva ole aina tärkein? Teetkö isomman kanssa jotain ihan vain kahdestaan? Otatko mukaan auttamaan vauvan hoidossa?

 

["a p"]

En vaadikkaan että keräisi itse leluja, vaan avustettuna. Päinvastoin, heittelee niitä sinne tänne kun yritän sanoa että nyt pitää kerätä. Pukeminen ja riisuminen: En vaadi, vaan yritämme harjoitella. Juoksee karkuun eikä edes yritä. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei lapsi usko yhtään mitään. Ei kertakaikkiaan yhtään mitään Ihan sama mitä pyytää tekemään niin ei. Ei tule luokse tms. Olen niin epäonnistunut äitinä.

 

[MarieHos]

No tunnustan minäkin, että meillä poika on kans villi ja uhmakas. Joskus kun menee pahasti yli, ja yrität tehdä kaikkesti jotta saa lapsen rauhoitetuks eikä mikään toimi, niin sillon menee hermo. Kerran sitten huusin pojalle ja selitin asian perinpohjin miksi niin ei saanut tehdä. No kyllä lapsi uskoi ja uskoo edelleen.
Ei mikään paras tapa tietty toimia enkä ylpeäkään ole ja hävettää, mutta siinä se lapsikin huomas että jossain se raja menee.
Ja en kieltänyt lasta uhmaamasta ja esittämästä tunteitaan, vaan ihan siitä käytöksestä jota se raivoaminen sai aikaan. Sillon lentelee tavarat seinille ja pikkusisko saa kyytiä - sitä en suvaitse.

 

[hipsun]

Kuulostaa niin tutulle! Meillä nyt vähän yli 2v esikoinen ja vauva talossa. Ja vanhempi on juurikin kuvailemasi tapaus. Oli sitä kyllä jo vähä ennen vauvan tuloa, alkoi joskus 1,5v. Vauvaa odottaessa kun olin muutenkin väsynyt, niin puri minua jatkuvasti p*rseeseen, jota kielsin koko ajan ja jos istuin syömään pöydän ääreen, niin saattoi saada siitä silmittömän raivokohtauksen kun ei ois äiti saanu niin tehdä?! No äiti söi siinä sitten ja kuunteli raivoa. Välillä ei edes osaa sanoa mitään ja välillä pitää mennä toiseen huoneeseen itse rauhottumaan. Ja toi menee kausittain, ehkä kuukauden välein toistuu. Nyt on pienen pieni helpotus kausi.

Ja sun tunteet on ihan normaaleja, on mullakin välillä ristiriitaiset tunteet. Vaikkakin lapsi on yhtä rakas kun toinenkin. Surettaa muakin usein. Monien vanhempien mielestä ei oo tarpeeks ollu kuria ja lasta pitäis uhkailla ja pelotella, mikä kuulostaa itestäni pelottavalta. Esikoinen on kaiken lisäks vielä tosi herkkä, joten koitan antaa paljon syliä ja ymmärrystä, mut mistä sitä sais enemmän?

 

["a p"]

On mukana vauvanhoidossa, mutta yllätyksekseni olen huomannut ettei häntä juurikaan kiinnosta. Pussailee kyllä vauvaa. Koskaan ei ole vauvaan kohdistanut vihaa. Kyllä touhuan esikoisen kanssa joskus kahdestaankin, se on vain aika vaikeaa koska mies töissä, hänellä useampi työ, ja päälle harrastukset. Ei nyt tule mieleen onko esikoinen etusijalla, ei sellaista tilannetta ole kai ollut. Mikä olisi sellainen tilanne? Olen niin pettynyt itseeni, että tekis mieli vaan ottaa ja lähte. Miehen kanssa puhuisin, mutta hän ei ole puhetyyppiä. Neuvolassa en halua puhua, tunnen liian hyvin neuvolantädin eikä hän muutenkaan ole kuuntelu ihminen.

 

[pikkumy]

Ei kai ole vahingossa käynyt niin että saa huomiota eniten käyttäytymällä huonosti? Ja enemmän aikaa minkä muuten käyttäisit vauvan kanssa enemmän kahdestaan? Mustasukkaisuus etenkin äidin huomiosta voisi ainakin maalaisjärjellä pahentaa normaalia kasvuun liittyvää uhmaa.

 

[pikkumy]

[QUOTE="a p";24615221]On mukana vauvanhoidossa, mutta yllätyksekseni olen huomannut ettei häntä juurikaan kiinnosta. Pussailee kyllä vauvaa. Koskaan ei ole vauvaan kohdistanut vihaa. Kyllä touhuan esikoisen kanssa joskus kahdestaankin, se on vain aika vaikeaa koska mies töissä, hänellä useampi työ, ja päälle harrastukset. Ei nyt tule mieleen onko esikoinen etusijalla, ei sellaista tilannetta ole kai ollut. Mikä olisi sellainen tilanne? Olen niin pettynyt itseeni, että tekis mieli vaan ottaa ja lähte. Miehen kanssa puhuisin, mutta hän ei ole puhetyyppiä. Neuvolassa en halua puhua, tunnen liian hyvin neuvolantädin eikä hän muutenkaan ole kuuntelu ihminen. [/QUOTE]

Vauva nukkuu -> teet esikoisen kanssa jotain mitä saa tehdä kahden äidin kanssa vain kun vauva nukkuu (esim leikkiä joillain leluilla mitkä eivät vielä pienemmälle sisarukselle käy kun voivat olla vaaraksi. Kaverin nyt jo yli 3v leikkii pikkulegoilla kun 2v nuorempi veli nukkuu). Eli ihan mitä vain mikä esikoista kiinnostaa eniten.

Ja eikö mies voisi vähentää joksikin aikaa edes osan harrastuksistaan ja viettää perheensä kanssa aikaa? Ja kai edes joskus on kotona pidempään kuin vain syömässä? Tällöin vauva hänelle hoitoon ja teet esikoisen kanssa jotain. Tuntikin riittää.

 

["a p"]

Vauva on aika haastava. Ei masu vaivaa muttei vaan kuitenkaan viihdy yksinään, eli aika paljon saa kanniskella, joten hankala on esikoiseen sillä tavalla keskittyä, mitä jos vauva nukkuisi esim. pitkiä pätkiä. Kyllä tänäänkin luettiin kirjaa, kun vauva nukkui, mutta kas, vauva heräsi puolen tunnin päästä ja nukkui toiset unet vasta tuossa iltasella, jolloin siivosin, koska jos en siivoa, saan kuulla siitä mieheltäni.

Kertokaa,miten siis toimin??? Millä saan tuon tottelemattomuuden loppumaan?? Miten voin olla parempi äiti? Jos jäähypenkki on huono, niin mitä sitten??

 

[illan teemaan liittyen]

kiinnostaa kun luin kirjoituksesi..

[QUOTE="a p";24615221]On mukana vauvanhoidossa, mutta yllätyksekseni olen huomannut ettei häntä juurikaan kiinnosta. Pussailee kyllä vauvaa. Koskaan ei ole vauvaan kohdistanut vihaa. Kyllä touhuan esikoisen kanssa joskus kahdestaankin, se on vain aika vaikeaa koska mies töissä, hänellä useampi työ, ja päälle harrastukset. Ei nyt tule mieleen onko esikoinen etusijalla, ei sellaista tilannetta ole kai ollut. Mikä olisi sellainen tilanne? Olen niin pettynyt itseeni, että tekis mieli vaan ottaa ja lähte. Miehen kanssa puhuisin, mutta hän ei ole puhetyyppiä. Neuvolassa en halua puhua, tunnen liian hyvin neuvolantädin eikä hän muutenkaan ole kuuntelu ihminen. [/QUOTE]

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";24615221]On mukana vauvanhoidossa, mutta yllätyksekseni olen huomannut ettei häntä juurikaan kiinnosta. Pussailee kyllä vauvaa. Koskaan ei ole vauvaan kohdistanut vihaa. Kyllä touhuan esikoisen kanssa joskus kahdestaankin, se on vain aika vaikeaa koska mies töissä, hänellä useampi työ, ja päälle harrastukset. Ei nyt tule mieleen onko esikoinen etusijalla, ei sellaista tilannetta ole kai ollut. Mikä olisi sellainen tilanne? Olen niin pettynyt itseeni, että tekis mieli vaan ottaa ja lähte. Miehen kanssa puhuisin, mutta hän ei ole puhetyyppiä. Neuvolassa en halua puhua, tunnen liian hyvin neuvolantädin eikä hän muutenkaan ole kuuntelu ihminen. [/QUOTE]

Miehen kanssa puhuisit mutta ei ole puhetyyppiä?? Anteeksi vaan mutta omasta lapsesta täytyy olla valmis puhumaan ilman tekosyitä!

 

["a p"]

kiinnostaa kun luin kirjoituksesi..

Miksi kiinnostaa? 25 vuotias. Joo, jonkun mielestä ehkä nuori, mutta mitä väliä. Kai näin voi käydä myös vanhemmille äideille.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";24615277]Miehen kanssa puhuisit mutta ei ole puhetyyppiä?? Anteeksi vaan mutta omasta lapsesta täytyy olla valmis puhumaan ilman tekosyitä![/QUOTE]

Mies kyllä kuuntelee, muttei osaa sanoa juuta eikä jaata siihen miten pitäisi toimia, joten on aika turhauttavaa puhua. Sitä tarkoitin. Ennemmin puhun vaikka jollekkin ystävälle, mutta kun ystäviä ei ole joilla lapsia. Kavereita kyllä, mutta en viitsi nille puhua näistä. Voisiko virike hoitopaikka olla ratkaisu? Kerran viikossa hoitoon tms?

 

["annika"]

mua kans surettaa kun tuohon uhmaikäiseen ei saa enää samalla tavalla kontaktia kuin ennen. yhtäkkiä siitä on tullut kiljuva puupää joka ei usko mitään ja inttää vastaan. kyllä se äidistä irroittautuminen vaan liittyy lapsen normaaliin kasvuun ja kehitykseen. koita ymmärtää myös sitä pientä lasta joka on tunteidensä ja raivonsa kanssa myös aivan ihmeissään, ole lempeä. ja muista aina sopia riidat, jos olet huutanut lapselle tai olette kinastelleet niin ota tilanteen loputtua syliin ja sopikaa ja halatkaa. tietty olis parasta jos pystyisit olla huutamatta, selittäisit asiat rauhallisesti ja ystvällisesti mutta topakasti. esim leikit ei jatku ennenkuin on puettu. ulos ei pääse ennenkuin on kengät jalassa.

jos jäähyn jälkeen 'sama touhu jatkuu' niin siten uuestaan jäähylle

voithan koittaa myös tarraa tms palkintoa jos pukeminen tms menee hyvin

minusta ei ole kovin viksua että mies jatkaa harastuksiaan tavalliseen tapaan tässä tilanteessa kun on uusi vauva uhmaikäinen. miehen pitäisi nyt vähään aikaa harrastaa perhettään

 

[SporttisMama]

[QUOTE="a p";24615188]En vaadikkaan että keräisi itse leluja, vaan avustettuna. Päinvastoin, heittelee niitä sinne tänne kun yritän sanoa että nyt pitää kerätä. Pukeminen ja riisuminen: En vaadi, vaan yritämme harjoitella. Juoksee karkuun eikä edes yritä. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei lapsi usko yhtään mitään. Ei kertakaikkiaan yhtään mitään Ihan sama mitä pyytää tekemään niin ei. Ei tule luokse tms. Olen niin epäonnistunut äitinä.[/QUOTE]

No etkä ole epäonnistunut, tuollaisia lapset on uhmaiässä! Mut voin luvata että jos puoli vuotta jaksat pitää selkeitä rajoja ja olla oikeudenmukainen, johdonmukainen niin sit helpottaa. Mäkin pyysin tänään meidän nuorimmaista luokseni että riisutaan ulkovaatteet, ei tullut vaan meni eteiseen ja laittoi oven perässään kiinni. Laitoin tilanteen ihan läskiksi ja sanoin "No jos et tule sieltä niin olkoon se sun uusi huoneesi, mä tuon sun sängyn ja lelut sinne!" Tyttö katsoi hieman ihmeissään ja kun aloin nauraa, tuli tyttökin ihan kiltisti luokseni. Aina ei tarvitse pikkuasioista väitellä ja rangaista, joskus aikuinenkin voi antaa periksi ja laittaa vitsiksi. Isoista asioista sit tietenkin pidetään kiinni!

 

[ehdotus]

Pistä se 2,5- vuotias päivähoitoon vaikka 3 päiväksi viikossa. Saat silloin mehdollisuuden hengähtää ja jaksat touhuta hänen kanssaan enemmän kun hän on kotona. Olet liian väsynyt lapsiesi kanssa, ja asia heijastuu arkeenne. Järjestämällä arkesi helpommaksi paranee teidän kaikkien olo. Se 2,5- vuotiaannekin varmasti nauttisi siitä, että pääsisi tarhaan touhuamaan ja leikkimään toisten lasten kanssa + tekemään ohjatusti asioita.

 

[MarieHos]

Kyllä sun on vaan puhuttava sille miehelle tosta. Hän valittaa jos et siivoa? Tietääkö miten hankalaa kotona on tällä hetkellä? Ja mies tekee muutamaa työtä ja harrastaa päälle? Joo-o..

Kyllä nyt sanot sille miehelle, että harrastus jää vähän aikaa jäähylle, jotta mies voi tutustua uuteen lapseensa. Sinä sillä välin hoidat suhdettasi esikoisen kanssa. Anna esikoisesi tuntea, että myös hän on tärkeä, myös häntä kuunnellaan ja myös hänenkin kanssa halutaan touhuilla. Osaako lapsi puhua? Myös puhumattomuus uudessa tilanteessa turhauttaa lasta paljon, koska ei osaa kertoa haluistaan. Ja uusi tilanne on vauva, joka on yhtäkkiä perheen huomion keskipiste. Mitäs jos miehesi toisi yhtäkkiä toisen naisen taloonne asumaan? Nainen on miehesi sylissä koko aika ja sinulle ei riitä polvelta paikkaa.. Samalta esikoisestasi tuntuu. Joten järjestä aikaa itsellesi ja lapselle. Ja oletettavasti lapset ovat myös miehesi lapsia, joista myös hänen on kannettava vastuu.

Ja jos miestä ärsyttää ne tiskaamattomat tiskit keittiössä, niin näytä hänelle miten tiskikone toimii.