En jaksa järjestää lapselle 2-vuotissynttäreitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja olen niin väsynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

olen niin väsynyt

Vieras
Meillä on kaksi lasta, kolmevuotias ja tämä kaksi vuotta täyttävä. Olen raskaana rv 12. Mä oon sairastanut joskus vaikeaa masennusta ja mulla on post-traumaattinen stressihäiriö. Mitään lääkitystä ei oo, ja synnytystenkin jälkeen kaikki suht ok. Kukaan muu kuin mies ei tiedä tästä.

Ens viikonloppuna pitäisi järjestää kuopukselle synttärit, mutta en tahdo jaksaa... :( Lapset on vaativia ja huonounisia. Pitäisi pestä ikkunat, matot, pyyhkiä pölyt kaikista mahdollisista paikoista ja niitä on paljon. Pitää leipoa, siivota, koristella kakku. Vieraat tulee pitkän matkan päästä, joten laitetaan niille jotain oikeaakin ruokaa. Kolme näistä synttärivieraista sairastaa astmaa ja meillä on iso koira. Koira on pestävä ja harjattava kunnolla ennen kuin he tulevat tänne. Myös koiran peti ja sen peitot jne. on kaikki pestävä.

Mä en jaksa... Nää vieraat on kaikki miehen sukua ja ne on sellaisia helvetin nirppanokkia. Anoppi huomauttelee koirankarvoista, tunkee sormensa kukkamultiin ja voivottelee likaisia ikkunoita. Appiukko "vitsaili" kerran, että te tarviitte siivoojan. Tulivat silloin ilmoittamatta käymään eikä meillä ollut edes erityisen paskaista, lelut levällään ja vähän tiskiä.

Astmaihmiset ihmettelevät, että miksiköhän Leilan ja Lassen koirista ei tullut oireita mutta meidän koirasta saavat aina hirveän kohtauksen. Pohtivat ääneen, onko meidän koira niin likainen ja hilseinen että sen takia oireilevat. Mun tekee mieli huutaa ääneen, että antakaa haulikko niin mä ammun ton piskin kun teillä on niin vitun vaikeaa olla kaksi tuntia kylässä.

Kaikki tollaset "huumoriheitot" pistää mut melkein itkemään.

Oon muutenki loppu ja pyöritän tätä sirkusta äärirajoilla pahoinvointieni kanssa. Mies tekee pitkää päivää, sen on pakko tällä hetkellä. Lapsia ei saa hoitoon mihinkään, mun vanhemmat on kuolleet ja appivanhemmat asuu tosiaan kaukana.

En jaksa tarttua toimeen. En jaksa. Tää koko urakka on kuin iso jäävuori jonka alla seison paljain jaloin ja tiedän, etten tule sitä koskaan ylittämään. Ei kiinnosta edes yrittää.

Ajattelin, että järkkään ne synttärit mutta lähden itse lenkille siksi ajaksi kun vieraat on meillä. Ottaisin koiran mukaan. Mun pää ei kestä sitä vitseiksi piilotettua vittuilua. Oltiin jouluna ekaa kertaa kolmeen vuoteen kahdestaan miehen kanssa, kun anoppi hoiti lapsia pari tuntia. Mentiin anoppilaan hakemaan muksut, niin käly vinoili siinä ovella, että tyrkkäsitte sitten lapsenne mummilaan päästäksenne rimpsalle. Voi jumalauta. Anoppi valittaa mulle seläntakana, ettei jaksaisi aina hoitaa tämän yh-kälyn lapsia, ne saattavat olla viikonkin hänellä putkeen. Ja se ilkkuu ovella miten ME hoidatetaan hänen äidillään.

Meidän lapsissa on muutenkin kaikki vikana. Niitä sylitellään liikaa, niitä imetetään liian pitkään, ne on kauhean arkoja ja kaikin puolin vammaisia.

En jaksa.
 
Olenko jo niin laho, että puhuin tytöstä. :D Poika on tämä nuorimmainen.

Ajattelin just valmiskakkua ja jäätelöä, mutta koska olen ammatiltani kondiittori, multa odotetaan enemmän. Olen jokaisiin kekkereihiin vääntänyt hienot sokerimassakoristelut ja maalannut ja tuhertanut yötä myöten. Jos lyön pyötään valmiskakun, siitä vitsaillaan hauskasti, että miten sä nyt tollasta kehtaat tarjota, missä ammattiylpeys.

Joo, tiedän että tää on mun omassa päässä, mut en voi sille mitään että loukkaannun noista jutuista. Ei kukaan niistä tiedä miten vaikeaa mulla on.

Jos mä meen kylään johonkin, niin en mä silti arvostele kyläpaikan siisteystasoa tai sitä, onko kukat kasteltu. Tuntuu että mulle saa tehdä niin eikä miniä osaa mitään varsinkaan kun omaa äitiä ei mulla enää ole tukena. He sitten "ystävällisesti" neuvovat joka asiassa.
 
Kiitos paljon, ihanat ihmiset.

Mun masennus pitäis olla ihan hoidettu. Toi stressihäiriö tulee seuraamaan mua ikuisesti jonkin asteisena, se liittyy mun äidin väkivaltaiseen kuolemaan. Neuvolan masennustesti on ollut ok, ei aihetta jatkotoimiin sen perusteella. Kodinhoitajaa kysyin kerran, mutta se pitää maksaa itse, koska me ei olla sossun asiakkaita.

Pärjätään ihan riittävän hyvin, mutta en kestä mitään ylimääräistä taakkaa tähän. Alkuraskaus vie voimia, mutta energia tulee jossain vaiheessa takaisin. Nyt vaan on huono sauma. Äiti kuoli huhtikuun lopulla, sekin tulee joka vuosi mieleen ja itkettää tähän aikaan.
 
Mä ymmärrän ja en ymmärrä sua! Jos ja kun olet noin väsynyt niin miksi teette lapsia putkeen? Anteeksi törkeä kysymys,mutta voihan asioihin vaikuttaa itsekin eikä aina valittaa! Aikuistu! Sitä suuremmalla syyllä jos sulla on jo aikaisemmin ollut stressiä,masennusta! Ei uusi vauva ainakaan tilannetta helpota! Mutta nyt kun tilanne on mikä on niin sun ei ole mikään pakko järjestää synttäreitä koko suvulle jos et kerran jaksa. 2vee ei niitä juhlia osaa vielä odottaa. Ilmoitat vaan sukulaisille että nyt menee voimat lastenhoitoon ja tähän uuteen raskauteen - juhlitaan joskus myöhemmin. Tai jos päätätte kuitenkin juhlat pitää niin hommaat vaan tarjottavat ja teet normisiivouksen. Jos anoppi ei osaa käyttäytyä ja huomauttelee likaisista ikkunoista niin sanot reilusti että voimat ei ole nyt riittäneet suursiivoukseen ja PISTE! Sitä paitsi eikö se anopin poika,miehesi,olisi voinut muutaman ikkunan pestä vaikka nyt viikonloppuna? Ei kai kaikki voi olla sun harteillasi?Pitkää päivää se teet sinäkin! Toi koirahomma minusta on pahempi,. Itse allergisen lapsen äitinä tiedän että on tosi hankalaa mennä "koirakylään" vaikka ois kuinka etukäteen lääkitty! Usein joudutaan jättämäänkin sellaiset kyläilyt väliin. Mutta emme toki käy vaatimaan erikoisjärjestelyjä - joudumme vaan ilmoittamaan että kyläily onnistuu tytön kanssa esim.pihalla,mutta sisätiloihin ei voi tulla jos edellisen kerran siellä sai voimakkaat oireet.
 
Älä järjestä niitä synttäreitä. Ja tohon anopin vittuiluun on tultava loppu. Voisitko ilmoittaa vaikka miehellesi, että sanoo hänelle ja miehellensä jotain? Aivan järkyttävää vittuilua sinua ja perhettäsi kohtaan, josta on ihan normaalia pahoittaa mielensä.
 
Tämä vauva tuli läpi Mirena-kierukasta. Meidän lapsiluvun piti jäädä kahteen. Minusta ei ole tekemään aborttia. Sen takia "TEEMME" lapsia putkeen.

Nää astmaatikot ihan väkisin haluaa tulla meille kylään ja valittavat. Mulle olis enemmän kuin hyvä ettei ne tulis kun se on niin vaikeaa heille ja lapset täytyy lääkitä maksimimäärillä.
 
meillä yksvuotisia vietettiin appilassa. Ei ollu paineita muuta kuin pakkaaminen. Ihanaa.

Masennustaustaa mullakin, yksi ainoa lapsi ja riittävän raskasta ihan vain selvitä arjesta ilman mitään erikoisuuksia. Jos muksu sattuu olemaan kipeänä (harvoin) tai pahalla tuulella (harvoin), niin heti olen ihan pihalla, että mitäs nyt tehdään. Ja sitten menee koko päivä ihan vain lapsen kanssa, eikä saa mitään muuta tehtyä. Turhauttavaa. Sitten pyykkäilen illalla silmä ristissä, tai seuraavana iltana, tai tai. Kämppä ei ole oikeen helpostisiivottavassa kunnossa, eli vaikka siivoan enemmän kuin muut, täällä ei näytä siltä. Vaatii myös paljon työtä tilanteen muuttaminen.

Mutta miksi otat noin kovasti itteesi jostain naljailuista? Ei niitä ole pakko tulkita vihamielisiksi. Se on lopultakin itsetuhoinen tapa reagoida toisiin ihmisiin, jos odottaa niiltä täydellistä myötäsukaisuutta aina. Ei voi muuta kuin pettyä ja loukkaantua. Ei se ole aikuisen ihmisen, vaan loukatun lapsen reaktio. Kesti minulta todella pitkään oivaltaa tämä. Sen jälkeen elämä on ollut paljon kevyempi taakka. Sitä kykenee pitämään ihmisistä aidommin nyt.

Ja sitten ei myöskään tarvitse olla toisten uhri. Ei tarvi pestä niitä klaseja, vaikka se anopin silmää loukkaisikin. Voit aina antaa työvälineet käteen, jos häntä kerran niin häiritsee. Jos katsoo olevansa riittävän läheinen kommentoimaan ikkunoita, voi sitten varmaan myös auttaa? Ja sanoa, että eikö anoppi olisi kiltti ja opettaisi pojalleen miten se homma kuuluu tehdä kunnolla, kun anopin ikkunat on aina niin fiinit ja sä et vain saa niitä itse noin kirkkaiksi kun taidat olla synnynnäinen tumpelo...

Kyllä masennustaipumus kannattaa ottaa sillälailla vakavasti, että silloinkin kun on parempi vointi, ei suostu ottamaan itselleen liikaa vastuuta ja painetta. Pakkoko niitä astmaatikkoja on ottaa kylään, menkää heille tai järjestäkää pihakekkerit tai menkää yhdessä syömään, jos parin tunnin keikoista on kuitenkin vain kysymys.

Itse astmaisena en viitsi edes mennä eläinpaikkoihin kylään kokeilemaan onneani. Hiukan kyllä särähtää silmään tuo, ettet jaksa kokea myötätuntoa toisten sairautta kohtaan siksi, että heittelevät ajattelemattomia kommentteja. Ihminen nyt on kuitenkin apinoihin kuuluva eläinlaji, ja useimmiten jossain määrin ajattelematon. Ja sairaus se on masennuskin. Mikset kerro kenellekään? Eiväthän toiset voi osata tunteitasi varoa, jos eivät ymmärrä miten hauras kuminauhasi on.

Olet vihamielinen, niinkuin olen ollut minäkin. Vanhemmiten se on vähentynyt, kun olen ruvennut itse tajuamaan ettei se ole oikein normaalilla tasolla. Enkä sano häijyilläkseni tai moralisoi, vaan vihamielisyys on tavallaan ihan järkevä puolustusreaktio ollut alunperin, mutta aikuisena on hyvä opetella rakentavampaa suhtautumista. Sen vihamielen kantaminen syö kuitenkin kovasti energiaa, vaikka kiukuttelu tuntuu joskus oloa parantavankin.

On auttanut minua miettiä, miksi kiukuttelisin. Keskityn silloin kiukuttaessa siihen, mikä tilanteessa on väärin, ja mikä olisi oikein ja kaikkien kannalta kohtuullinen asiaintila. Ja sitten pyydän toisilta ja itseltäni tekoja, jotka auttavat siihen suuntaan. Kiukku on vain piiloteltua pelkoa, loppujen lopuksi. Ei kannata jäädä pelokkaaksi.
 
No astmaatikot syyttäkööt sitten itseään jos saavat kohtauksia kun kerran tietävät että teillä on koira! Tosiasia kyllä on että joku toinen koira aiheuttaa enemmän oireita kuin joku toinen,mutta en osaa sanoa johtuuko se koiran rodusta vai puhtaudesta vai mistä. Se koiran hilse ja siinä olevat valkuaisaineethan niitä oireita aiheuttaa eikä ne karvat sinänsä. Ja vaikka kuinka puunaisit ja siivoaisit niin kyllä ne koira-allergikot oireita teillä saa jos on ennenkin saanut ja se niiden pitäis tietää itsekin! Älä ota siitä pultteja! Otat nyt vaan tosiasiat huomioon ja niiden perusteella pohdit miehesi kanssa onko juhlien järjestäminen realistista vai ei ja sitten toimitte sen mukaan ja ilmoitatte suvulle. Ja jos appivanhemmat olisivat fiksuja niin älyäisivät tuossa tilanteessa itsekin tarjota jotain apua - esim.tuoda tullessaan jotain tarjottavaa. Mun oma äiti aina kyselee voisko hän tuoda tai leipoa jotain ku kutsumme heitä johonkin juhliin. Viimeksi raahasi tullessaan 100 karjalanpiirakkaa!:)
 
Hei kohtalotoveri. Iso kiitos sinulle kun kirjoitit. Tunnistan itseni tekstistäsi. Kiukku on lapsellinen reaktio, sen tiedänkin. Se vaan puskee jostain päälle. Olin hyvin nuori kun menetin äidin, ja joskus huomaan että loukkaannun lapsen lailla osittain menetetyn ja elämättömän oman lapsuuteni takia.

Anoppi puhuu yleisesti masennuksesta kuin se olisi laiskuutta. "Ei entisaikaan ollut aikaa masentua kun lehmät piti lypsää kahdesti päivässä ja hoitaa 10-päinen lapsikatras." En ole uskaltanut kertoa. Minua pidetään jo valmiiksi onnettomana raukkana, jota on neuvottava kädestä pitäen, jos kertoisin pahasta olostani, hyysääminen lisääntyisi entisestään.

Astma on hankaloittava sairaus. Tiedän ja uskon sen. En kuitenkaan käsitä sitä, miksi halutaan tulla meille ja tukehtua, koska on tiedossa meidän kodin eläinpöly. Mekin järjestettiin muutamat synttärit anoppilassa, sinne reissaaminen vaan on vaikeaa ilman omaa autoa, lasten ja koiran kanssa. Matkaa on satoja kilometrejä.

Kaikki vittuilu ei ole kuvitelmaa eikä oman pääni tuotosta. Käly ei onnitellut ollenkaan kun kerroimme uudesta vauvasta. Hän lähti huoneesta ja kivahti, että lisäännytte kuin sopulit.
 
Älä järjestä, eläkää omaa elämää. Turhaa sä ittees kidutat anopin takia, OIKEESTI. Lapsikin nauttii juhlista paljon enemmän ku omalla pikku porukalla syötte kakkua ja laitatte ilmapalloja jne. Lapsi vaistoaa tunnelman ja on oikeesti onnellinen kun vaikka luette yhdessä uutta kirjaa. Hus helevettii idiootit sukulaiset.

Jos sinä itse et pidä itsestä huolta, ei siitä pidä muutkaan, ja samalla se kaikki paska heijastuu sun lapsiin. Mieti, älä ole marttyyri sun oman ja lasten hyvinvoinnin kustannuksella!
 
Tee kakkupohjat valmiiksi pakkaseen jo hyvissä ajoin. Ostat pikkuhiljaa jääkaappiin kuohukermaa ja esim. vadelmahilloa. Haet jotain nättejä valmiita kakun koristeita, esim. karkeilla saa nopeesti ihan nättejä kakkuja. Valmispullaa kaupasta. Ja esim. puolipakasteita kinkkupiirakoita, joihin laitat juustokuorrutusta. Keksejä kaupasta, ja ne saa kelvata. Ei sun tarvi tehdä täydellisiä tarjottavia. Mä oon tehny synttärit murtuneella kylkiluulla lasten ollessa kaameassa ripulissa, ja väsyttävää oli. Mut vähempikin riittää, ja siivoat pari päivää ennen, sitten kun on "jaksamis" fiilis. Täydellisyyden tavoittelu ihan oikeasti uuvuttaa, otat vaan ihan rennosti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja olen niin väsynyt;23691398:
Hei kohtalotoveri. Iso kiitos sinulle kun kirjoitit. Tunnistan itseni tekstistäsi. Kiukku on lapsellinen reaktio, sen tiedänkin. Se vaan puskee jostain päälle. Olin hyvin nuori kun menetin äidin, ja joskus huomaan että loukkaannun lapsen lailla osittain menetetyn ja elämättömän oman lapsuuteni takia.

Anoppi puhuu yleisesti masennuksesta kuin se olisi laiskuutta. "Ei entisaikaan ollut aikaa masentua kun lehmät piti lypsää kahdesti päivässä ja hoitaa 10-päinen lapsikatras." En ole uskaltanut kertoa. Minua pidetään jo valmiiksi onnettomana raukkana, jota on neuvottava kädestä pitäen, jos kertoisin pahasta olostani, hyysääminen lisääntyisi entisestään.

Astma on hankaloittava sairaus. Tiedän ja uskon sen. En kuitenkaan käsitä sitä, miksi halutaan tulla meille ja tukehtua, koska on tiedossa meidän kodin eläinpöly. Mekin järjestettiin muutamat synttärit anoppilassa, sinne reissaaminen vaan on vaikeaa ilman omaa autoa, lasten ja koiran kanssa. Matkaa on satoja kilometrejä.

Kaikki vittuilu ei ole kuvitelmaa eikä oman pääni tuotosta. Käly ei onnitellut ollenkaan kun kerroimme uudesta vauvasta. Hän lähti huoneesta ja kivahti, että lisäännytte kuin sopulit.

Kiitos itelles, kun otit noin hyvin vaikka olin varmaan turhan opettavainenkin. Sussa on vahvasti ainesta ihmiseksi!

Mietin tuota anopin lausuntoa. Että onhan se varmasti tottakin, ettei tuolla sukupolvella ollut aikaa masentua. Olivat kasvaneet tiukassa kurissa ja oppineet sietämään kaikenlaista, yksinäisyys ja turhuudentunne eivät varmaankaan tavoittaneet.

En epäile, etteikö havaitsemasi vittuilu ja kyttääminen ja kommentointi olisi todellista. Meinasinkin enemmän, että masentuneen mitta-asteikko on yliherkkä ja sitten ottaa semmoiset kommentit liiankin raskaasti. Mutta kyllähän miehen pitäisi toimia puskurina ja pitää sinun puoltasi.

Ja sitten mietin tuota, että jos anoppi sanoo katkerana tuon, että ei ollut aikaa masentua, niin sehän on hiljainen myöntö, että jos olisi aikaa ollut niin sängynpohjaan olisi tullut jäätyä.

Vastaavasti kälyn tuhahdus osoittaa ehkä, ettei helppoa ole hänenkään elämänsä. Henkisiä vaikeuksia taitaa olla.

Eli ajan myötä saattaisit oppia näkemään heidätkin ihmisinä, joiden turvallisuudentunne ei ole satavarma. Ihmisinä, jotka kaipaisivat itsekin hiukan hyysäämistä.

On ylisuorissa sukulaisissa hyväkin puolensa. Ei kasveta sillätapaa kieroon, kuin semmoisissa suvuissa jossa pelataan ihmeellisiä paremmuusvertailupelejä salaa ja pimitetään tietoa ja häijyyttä ja kerätään sillä valtaa. Tuossa suoralinjaisuudessa on jotain lapsenkaltaista viattomuutta, ja on viime kädessä parempi tietää kuin kuvitella heidän näkemyksensä.

Riittää, että itse ymmärrät, että vaikka et ikinä vastaisi anopin näkemystä pärjäävästä emännästä, sulla on ihmisarvo. Ja se arvo kasvaa kaikkien muidenkin osapuolten silmissä samalla kun itse vakuutut asiasta! Aikuistuminen näkyy päällepäin ja herättää luottamusta. Ja luottavaisina sukulaiset ovat luultavasti paljon pehmeämpiä käsitellä myös. Se valittaminen on jonkunsortin stressireaktio heiltä.
 
Mitäs jos ilmoitatte, että teillä on vatsatauti tms varmasti tarttuva tauti ja juhlat on toistaiseksi siirretty hamaan tulevaisuuteen? :)

Tai jos rahaa liikenee, niin ota siivoojaa pariksi tunniksi, se auttaa jo paljon tuossa tilanteessa.

Aina ei tarvi jaksaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja olen niin väsynyt;23691390:
Nää astmaatikot ihan väkisin haluaa tulla meille kylään ja valittavat. Mulle olis enemmän kuin hyvä ettei ne tulis kun se on niin vaikeaa heille ja lapset täytyy lääkitä maksimimäärillä.

Kieltämättä se voi vieraasta tuntua todella oudolta jos muissa taloissa voi käydä kylässä missä on eläimiä mutta teille tullessa tulee kovatkin oireet.
Ja itse et kyllä tunnu tajuavan sitä että astma ei rajoita normaalia elämää sen enempää kunhan huolehtii perus siivouksista ym.
Toki pakkohan ei ole juhlia järjestää ja parempi onkin ettet tee jos oman kodin perus siivous on jo noin stressaavaa. Saisittekohan te soskusta jotakin apuja, kodinhoitajan joka vahtii lapsia kun sinä siivoat tai sitten oikeasti palkkaatte siivoojan, voisi sinun omakin miélialasi kohentua kun on ympäristö siistinä.
Voimia ja puhu ongelmista etkä patoa sisälle, ja koeta hankkia teille apua jota aivan selkeästi tarvitsette jos lasten ja sinun oman jaksamisen kannalta.
 
En ole masentunut, mutta en silti järjestäsi tuollaiselle vittupääjoukolle synttäreitä. En kutsunut viime vuonna tytön synttäreille ketään isän puokeisesta suvusra; mitäs vittuilivat. (pitkä juttu)
 
En ole masentunut, mutta en silti järjestäsi tuollaiselle vittupääjoukolle synttäreitä. En kutsunut viime vuonna tytön synttäreille ketään isän puokeisesta suvusra; mitäs vittuilivat. (pitkä juttu)

Aivan!! Voit ihan reippaasti sanoa, että et jaksa tänä vuonna kestitä sukulaisia, tai sitten mies voi halutessaan järjestää synttärit. Ei aina tarvi jaksaa ja toisten pään aukomista ja asiattomuuksia ei tarvitse loputtomiin sietää, olkoot vaikka mitä stressireaktioita.
 
Kun olet noin väsynyt ja stressaantunut, miksi ihmeessä taas raskaus. Olisi kannattanut kasvattaa ensin entisiä isommaksi, kun noin peräkkäin ovat. Ei ihme, jos väsyttää. Miksi pitää ajaa itsensä piippuun ja tehdä peräperää lapsia, kun entisiäkään ei jaksa.
 
Kenenkään ei ole pakko järjestää synttäreitä.

Meidän kuopuksen 1-v synttäreitäkään ei juhlittu mitenkään kun samana päivänä oli toiset juhlat, eikä sit ehditty, kun tuli joulut yms.

Eikä meidän 3v täyttävääkään juhlita, ei ehditä, kun on opiskelut ja työt yms niin pahassa vaiheessa, ettei jaksa eikä ehdi.

Perheen kesken herkutellaan ja annetaan lahja, se riittänee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja olen niin väsynyt;23691373:
Meillä on kaksi lasta, kolmevuotias ja tämä kaksi vuotta täyttävä. Olen raskaana rv 12. Mä oon sairastanut joskus vaikeaa masennusta ja mulla on post-traumaattinen stressihäiriö. Mitään lääkitystä ei oo, ja synnytystenkin jälkeen kaikki suht ok. Kukaan muu kuin mies ei tiedä tästä.

Ens viikonloppuna pitäisi järjestää kuopukselle synttärit, mutta en tahdo jaksaa... :( Lapset on vaativia ja huonounisia. Pitäisi pestä ikkunat, matot, pyyhkiä pölyt kaikista mahdollisista paikoista ja niitä on paljon. Pitää leipoa, siivota, koristella kakku. Vieraat tulee pitkän matkan päästä, joten laitetaan niille jotain oikeaakin ruokaa. Kolme näistä synttärivieraista sairastaa astmaa ja meillä on iso koira. Koira on pestävä ja harjattava kunnolla ennen kuin he tulevat tänne. Myös koiran peti ja sen peitot jne. on kaikki pestävä.

Mä en jaksa... Nää vieraat on kaikki miehen sukua ja ne on sellaisia helvetin nirppanokkia. Anoppi huomauttelee koirankarvoista, tunkee sormensa kukkamultiin ja voivottelee likaisia ikkunoita. Appiukko "vitsaili" kerran, että te tarviitte siivoojan. Tulivat silloin ilmoittamatta käymään eikä meillä ollut edes erityisen paskaista, lelut levällään ja vähän tiskiä.

Astmaihmiset ihmettelevät, että miksiköhän Leilan ja Lassen koirista ei tullut oireita mutta meidän koirasta saavat aina hirveän kohtauksen. Pohtivat ääneen, onko meidän koira niin likainen ja hilseinen että sen takia oireilevat. Mun tekee mieli huutaa ääneen, että antakaa haulikko niin mä ammun ton piskin kun teillä on niin vitun vaikeaa olla kaksi tuntia kylässä.

Kaikki tollaset "huumoriheitot" pistää mut melkein itkemään.

Oon muutenki loppu ja pyöritän tätä sirkusta äärirajoilla pahoinvointieni kanssa. Mies tekee pitkää päivää, sen on pakko tällä hetkellä. Lapsia ei saa hoitoon mihinkään, mun vanhemmat on kuolleet ja appivanhemmat asuu tosiaan kaukana.

En jaksa tarttua toimeen. En jaksa. Tää koko urakka on kuin iso jäävuori jonka alla seison paljain jaloin ja tiedän, etten tule sitä koskaan ylittämään. Ei kiinnosta edes yrittää.

Ajattelin, että järkkään ne synttärit mutta lähden itse lenkille siksi ajaksi kun vieraat on meillä. Ottaisin koiran mukaan. Mun pää ei kestä sitä vitseiksi piilotettua vittuilua. Oltiin jouluna ekaa kertaa kolmeen vuoteen kahdestaan miehen kanssa, kun anoppi hoiti lapsia pari tuntia. Mentiin anoppilaan hakemaan muksut, niin käly vinoili siinä ovella, että tyrkkäsitte sitten lapsenne mummilaan päästäksenne rimpsalle. Voi jumalauta. Anoppi valittaa mulle seläntakana, ettei jaksaisi aina hoitaa tämän yh-kälyn lapsia, ne saattavat olla viikonkin hänellä putkeen. Ja se ilkkuu ovella miten ME hoidatetaan hänen äidillään.

Meidän lapsissa on muutenkin kaikki vikana. Niitä sylitellään liikaa, niitä imetetään liian pitkään, ne on kauhean arkoja ja kaikin puolin vammaisia.

En jaksa.

2-vuotias ei osaa vielä vaatia! Sano suvulle, että ette järjestä syntympäpäiviä pienemmälle tia juhlitte perheenä. Vetoa vaikka pahoinvointiin. Lapsille sitten vaikka jäätellökakku pakastealtaasta ja lahja pienelle. Varmasti on onnellinen siitä :)! Tsemppiä!
 

Yhteistyössä