En jaksa kiireistä miestä.

  • Viestiketjun aloittaja Hannele83
  • Ensimmäinen viesti
Hannele83
Avomieheni on yrittäjä, joka tekee lisäksi päivätöissä aina hiukan sisään tunteja. Viikonloput menevät myös yleensä töissä heti aamusta iltaan asti. Jos ei niin harrastuksia ainakin riittää.

Alan olla väsynyt tilanteeseen. Käyn päivät osa-aikatöissä ja opiskelen illat, paljon on kotitehtäviä ym. Minulla ei ole juurikaan ystäviä, olen muuttanut vieraalle paikkakunnalle muutama vuosi sitten ja kaikki "uudet" ystävät ovat muuttaneet pois tai perustaneet perheet ja etääntyneet. Aikaa ja rahaa ei oikein ole harrastuksille, vaikka rakastan liikuntaa ja esimerkiksi elokuvia ja musiikkia. Miehellä rahaa tuntuu riittävän poikien reissuihin muutaman kerran vuodessa ym. huvituksiin.

Harvoin hän muistaa kertoa minulle suunnitelmistaan, vaan ilmoittaa aina että nyt lähden töihin, nyt harrastuksiin, tämä ja tämä henkilö tulee meille kylään jne. Kotiintuloista ja muista ei koskaan mitään tarkkaa tietoa.
Asiaan korjauksen toivominen ei ole auttanut, olen vain liian kontrolloiva hänen mielestään ja minun pitäisi tehdä myös ihan omat suunnitelmani. Hänelle ei ole ongelma viettää joulut, syntymäpäivät jne. omissa piireissämme. Hän pitää yleensä lomansa sillon kun hän haluaa. Emme nää arkena, emme viikonloppuna, emme juhlassa, emme lomilla, hädintuskin hätätilanteissa sairauden sattuessakaan jne.
Minun vastuulleni jää ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu ym. suurimmaksi osaksi. Koska olen enemmän kotona, eli en tee sitä 15h työpäivää 24/7 kuten mies.

Jos huomautan asiasta ja yritän keskustella esim. lomista, viikonlopun suunnitelmista tai mistä tahansa, pitäisi minun suunnitella hänelle ohjelma valmiiksi ja ymmärtää miksei hän ikinä osallistu esim. minun ystävieni kanssa mihinkään toimintaan. Hänen ystäviensä rientoihin olen osallistunut monesti. Hänellä ei ole mielenkiintoa suunnitella meille yhteistä tekemistä.

Olen kuulema liian vaativa, valitan, enkä nää miten hieno mies hän on kun väsyttää itsensä töissä syömättä koko päivänä mitään ja tulee sitten kotiin rättiväsyneenä ja räjähdysherkkänä odottaen minulta ylistystä, lämmintä ruokaa ja pään silittelyä. Ja kun en niin tee (saatan olla itsekin väsynyt fyysisestä työstä ja opiskelusta) saan haukut niskaani kun olen nyrpeä, laiska ja kiittämätön.

Onko mitään tehtävissä? Vielä kun ei lapsia ole (haluaisin perheen mahd. nopeasti) niin olisi kai paras lähteä. Alan olla todella masentunut, katkera ja yksinäinen =(
 
lillerilalleri10
Kaippa parisuhteissa yksi ongelma on se, mitä niistä odottaa ja toivoo? Sinulla ja miehelläsi eivät ilmeisesti niiden suhteen mene erityisesti yksiin ja varmasti on raskasta huomata päivä päivältä, ettei homma vaan toimi välillänne.

Toisaalta sinä olet vain antanut liikaa periksi ja senkin käsitän, koska se on myös ollut oma panostuksesi suhteeseenne. Et kerro, miten asiasta puhut miehellesi, mutta selvää on ettei hän ymmärrä mitä tarkoitat. Muussa tapauksessa hän kykenisi keskustelmaan asiasta kanssasi, joten voisit nyt alkuun ainakin kokeilla toista keskustelutaktiikkaa ja testata ymmärtääkö hän sinun ajatuksiasi yhtään.

Koska vastaat kotitöistänne pidä niistä päiväkirjaa ja laskuta teoriassakuukauden välein. Kotityöt ovat yhtä lailla työtä kuin miehesi paahtaminen omassa työssään, joten jos hän on ns toiminnallisia miestyyppiä sellaisille auttaa se, että a) lopettaa tekemästä kotityöt b) listaa ja raportoi mitä on kotona tehnyt. Ottaen huomioon, miten sinä myös väsyt omissa töissäsi ja opiskeluissasi.

Ylipäätään tämän kaltaisissa tilanteissa selkeys ja muutamien vaihtoehtojen tarjoaminen (ota tai jätä-tyyliin) saattaa herättää toisen käsittämään, että olet tosissasi....
 
Ei hyvältä kuulosta
Olette mielestäni enemmän kämppiksiä kuin parisuhteessa elävät mies ja nainen. Kuvittelepa itsesi elämään miehen kanssa siten että teillä on kaksi pientä lasta ja sinä olet kokopäivätöissä. Jos jäät tuohon suhteeseen, mitään muutosta työnjakoon ja ajankäyttöön tuskin on odotettavissa tulevaisuudessakaan (kokemuksesta tiedän). What you see is what you get. Vedä siitä johtopäätökset ja toimi sen mukaan.
 
Pakooooon
Hei

Jos tuo nimesi perässä oleva 83 viittaa syntymävuoteesi niin sanon että olet vielä niin nuori että älä edes mieti tuollaiseen paskaan suhteeseen jäämistä ja elämäsi pilaamista ja katkeroitumista! Sinulla on vielä toivoa paljon paremmasta. Etsi rinnallesi tasavertainen kumppani jonka kanssa tunnet yhteyttä, voit jakaa ilot ja surut arjessa ja juhlassa, etsi ihminen jonka kanssa tunnet olevasi "ME"!
 
naapurin tyttö
Hannele83, sun kirjoituksesi olisi voinut olla mun omani vielä vähän yli vuosi sitten! Lähes sama tilanne oli mulla ja exällä.

Exä teki kokopäivätyön lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin melkein aina jotain lisätyötä, joko kaverinsa firmassa tai sitte jotain omia hommiaan. Lisätöitä ei tehnyt siksi että ei olisi ollut varaa elää ilman niitä, vaan ihan omasta tahdostaan. Tykkäsi olla aina töissä ja tienata lisää rahaa uusiin koneisiin ja leluihin (itseleen).

Minä olin myös töissä ja yli puolet suhteemme ajasta myös opiskelin. Eli opiskelun aikana olin sekä koulussa että työssä tienaamassa omat rahani. Ansiotyön ja opiskelun lisäksi tein kaikki kotityöt yksin, koska miehellä oli niin paljon muutakin tekemistä (vaikka siis teki niitä iltatöitä vapaaehtoisesti).

Yhteistä aikaa ei ollut melkein koskaan kun mies laittoi aina työt etusijalle. Olin pitkään turhautunut tilanteeseen, mutta vasta siinä vaiheessa kun alettiin puhumaan vauvoista tajusin että enhän minä ainakaan tuon kanssa halua mitään lapsia hankkia. Millaista se elämä olisi ollut lapsen kanssa? Samoihin aikoihin myös huomasin että en enää rakastanut miestä "sillä lailla", pelkkänä ystävänä vaan. Jos ei toinen anna suhteelle koskaan aikaa, niin eihän siinä voi tunteetkaan kasvaa. Päinvastoin, haihtuvat pois vaan.

Nyt olen niin helpottunut siitä että tuo "suhde" loppui ja etten pitkittänyt eroa enempää. Kuten joku tuossa jo sanoi ei tämän ikäisenä kannata edes miettiä tuollaiseen suhteeseen jäämistä. Elämä vielä edessä.

No, en nyt sano että sun pitäisi tehdä samoin kuin minä tein, mutta halusin kuitenkin kertoa oman kokemukseni.
 
Yrittäjän avovaimo
Kuulostaa hyvin tutulta! Olen itse jo pian 40v. ja mies pari vuotta vanhempi. Meillä on yhteisiä vuosia kertynyt jo yli 20! Aika usein ihmettelen sitä itsekkin, että miten herra varjele sitä on voinut niin pitkään jatkua!
Miehellä on ollut oma yritys jo n.15 vuotta ja sitä ennen toisen palveluksessa lähes yhtä tunnollinen työlle ja pitkää päivää tekevä. Mutta oman yrityksen myötä hänestä on tullut työnarkomaaani! Ainakin minun mielestä (ja kaikkien muittenkin mielestä) Mutta ei omasta mielestään!
Nuorempana, kun ajattelin, että lähdetäänpä baariin viikonloppuna, niin hän sanoi, että ei nyt kerkiä, kun on sitä ja tätä tekemättä.. Niinpä ei lähdetty ja yksin en tietenkään saanut lähteä! (Joskus harvoin sitten kuitenkin kävimme jossain)

Nyt meillä on 2 lastakin, vanhempi jo pian esimurrosiässä. Ajattelin, että asiat korjaantuu ja hän muuttuu lapsien myötä, Mutta kissan p***at, juuri kun eka lapsi oli syntynyt, niin hän hankki itselleen erään harrastuksen, johon meni kaikki se vähäinenkin vapaa aika! Joten eipä paljoa ollut kotona auttamassa! Se harrastus kesti kylläkin vain sellaisen vuoden, kun se alkoi viemään liikaa aikaa töiltä....
No, sitten kuitenkin halusin toisen lapsen, kaveriksi tälle ekalle lapselle.
Mitäs siitä sain, henkisiä ongelmia, koska molemmat lapset ovat poikia ja tappelevat suurinpiirtein koko valveilla olo ajan! Ja minä joudun heidän erotuomarinaan olemaan.
Halusinkin sitten lähteä jo itsekkin töihin "lepäämään" kun alkoi kaikki tuntua jo liian raskaalta. Nyt haluaisinkin olla vaan töissä, enkä tulla kotiin ollenkaan, koska saan heti alkaa sen erotuomarina olemisen ja kotityöt siinä sivussa! Mies kun suurinpiirtein asuu työpaikallaan. Ja jois ja kun tulee "ihmisten aikoihin" kotiin, niin tuo vielä kotiinkin töitä, että ei vaan tekeminen lopu! VVoi luoja että minä alan olla nyt täynnä tätä ns. parisuhdetta!!
Kyllä, ollaan keskusteltu asiasta, olen harva se päivä hänelle sanonut, että en jaksa tällaista ja aina hän aikoo parantaa tätä hommaa. Välillä se parantuukin, että hän tulee vähän aiemmin kotiin ja jopa ollaan käyty parin päivän kylpylä reissuilla, mutta aina se palaa samaan vanhaan aika pian. Että ei hän pysty muuttumaan!
En tiedä kauanko vielä aion kestää tätä! Olen sellainen nyhverö, että en pääse/uskalla tehdä sitä eroa, vaikka välillä niin vakaasti muka aion...

Mutta ole sinä rohkeampi ja älä aikaile, tee päätös kun olet vielä niin nuori!
 
no
Se on yrittäjän vapaus, kun saa päättää mihin aikaan vuorokaudesta tekee 24 h töitä.

Voisi kuvitella, että sellaisen ihmisen olotila on normaali, kun se on liikkeessä ja jos häntä pyytää jäämään kotiin, niin hän tuntee olonsa tuskastuneeksi, kun ei ole töissä.
Hänet pitäisi saada ymmärtämään tilanteensa ja se, että pitäisi kyetä pysähtymään. No kyllä siinä vielä käy niin, että tulee äkkipysäys ja silloin ei ole vaihtoehtoja.
Mutta peruskysymys on tilan täyttäminen, kun tulee vapaa-aikaa. Sitä minä en osaa sanoa, mitä pitäisi tehdä, mutta jotakin yhdessäoloa. Yksi vaihtoehto tosiaan olisi siirtää mahdollisia töitä kotiin ja nahdä siinä ohessa?
 
no
pitää vielä lisätä, että niiden lasten kanssa touhuaminen olisi sitten viisainta aloittaa lapsina, käy nimittäin niin, että 15-16v lapsia ei sitten enää kalaan viedäkään...
 
Hannele83
Meilläkin käy niin että saan hänet harvoin innostumaan jostain yhteisestä asiasta ja hän lupaa osallistua, mutta saattaa sanoa unohtaneensa sen tai että tuli jotain työjuttuja tilalle. Jännä että omat suunnitelmat pitää aina, eikä työt niitä häiritse. Jos häiritsee, niin hän saa siitä itselleen lisää pontta olla työnarkkimarttyyri. Joskus kyllä tehdäänkin asioita yhdessä, mutta aikamoisen työn takana se on. Yleensä minä ehdotan ja suunnittelen, häneltä ei saisi oikein kysyä edes mielipidettä esim. matkakohteesta, koska ei hänelle kuulema ole väliä. Minusta olisi mukava suunnitellakin yhdessä, ja olen tämänkin sanonut ja selittänyt ihan asiallisesti.

Mies on yrittäjäperheestä, jossa isä ei ollut ikinä paikalla, ja on kai saanut mallin sieltä. Sanoo kyllä että nyt on pakko tehdä rahat ja yrittää, kun ei sitten ainakaan voi kun on lapsia. Haluaa kuulema lapsille hyvän elämän taloudellisesti mutta myös tietää että ne tarvitsee isää. Tähän en kuitenkaan usko, koska miehenmalli lapsuudenkodista taitaa olla niin vahvana.
Hän ei tosiaan osaa pysähtyä! Ihminen on hänen mielestään turha ja laiska jos on esimerkiksi työtön tai yksinhuoltaja, valinnut hänen mielestään turhan ammatin kuten floristin tms. Nämä kommentit hän heittää puolivitsillä, minua hävettää ja ällöttää hänen puolestaan jos muut kuulevat.

Jos minulla on vaikka vapaailta ja haluan vaikka nukkua päiväunet, on se hänen mielestään ärsyttävää, sen näkee jo ilmeestä. Odotas, jos olen vielä jättänyt tiskit tiskaamatta tai ruuan tekemättä sinä päivänä kun hän saapuu iltamyöhällä kotiin.. Kun kodinhoito ei hänen mielestään "todellakaan vaadi paljon" niin minun pitäisi se hoitaa noin vaan, eikä odottaa siitä erillistä kiitosta. Nyt en ole laittanut pestyjä pyykkejä kaappiin, jos edes pessyt hänen pyykkiään, jättänyt likaiset astiat pöytään hänen jäljiltään, jättänyt vaatteet myttyyn lattialle ja tuolille... Jättänyt ilmoittamatta joistain menoistani ja antanut soitella perään, ollut muutenkin itsenäisempi ja hiljaisempi, mutta toisaalta tyytyväisempi. Pikku juttuja, mutta silti.

En haluaisi ajatella vain negatiivisia asioita, mutta ei tässä päässä juuri mitään muuta pyöri. Minulla on nyt mahdollisuus muuttaa omaan vuokra-asuntoon, ja voi kuulostaa tyhmältä, mutta katson kaksi seuraavaa merkkipäivää että onko mies muuttunut, ja lähden jos ei ole. Historiasta pulpahtelee jo niin monta inhottavaa asiaa mieleen jotka osoittaa kyllä ettei hän minusta välitä ja etten minäkään tän kaiken jälkeen halua heittää elämääni tuollaisen miehen takia hukkaan turhaa toivoen.
Merkkipäivien unohtaminen rassaa päällimäisenä, koska niitä on nyt tulossa lähiaikoina. Tai siis muistaminen juu mutta vaikka hän tietää että ne on mulle tärkeitä "ne on vain tavallisia päiviä kalenterissa, töitä on sillonkin tehtävä" niin tai mentävä harrastamaan. Miten voi olla niin vaikeaa tuoda vaikka se kukkakimppu syntymäpäivänä, kun muutenkaan ei missään näy että minua arvostetaan?

Mainitsinko jo kuolleen seksielämän?
 
Yrittäjän avovaimo
Juu, ei meilläkään minun merkkipäiviä muisteta muutoin, kuin että itse siitä muistutan/ muistutin. Mutta lopetin sen, koska tajusin miten idioottimaista se on, muistuttaa nyt toista sellaisesta asiasta joka pitäis itse muistaa, jos joku on tärkeää!
Mutta ei mies muista omien lapsien ikiäkään, saatikka sos tunnusta! Sen ymmärrän, jos tuota sos tunnusta ei muista, mutta että ei muista lapsien ikiä! Hävettää aivan mielettömästi, jos joku kysyy häneltä lapsien ikää, niin hän huikkasee minulle, että: "Minkäs ikäisiä ne nyt olivatkaan?!" Ironista....

Seksielämästä: Sitä kyllä meillä riittäis, JOS minä siihen suostuisin. Mies kyllä tämän asian muistaa vähän liiankin hyvin, mutta eipä meikäläistä huvita alkaa yhen äkin mitään seksiä, kun ei ole muutakaan yhteistä puuhasteltu pahemmin. Silloin tällöin on tietysti pakko suostua....

Tämä raha asia se on päällimmäisenä aina tässä, jos tulee puhetta MIKSI pitää tehdä niin paljon töitä. Hän SÄÄSTÄÄ! Eletään edelleen vuokra asunnossa, on aina eletty. Ei pahemmin ostella kalliita vaatteita, eikä muutakaan juttuja. Hän säästää sitä unelmien taloa varten! Mutta sellaista ei näytä löytyvän ja itsellään ei ole aikaa sitä alkaa rakentamaan. Kyllähän hän jo sellaisestakin mainitsi, mutta sain onneksi taottua järkeä päähän, että ei sulla ole aikaa enää sellaiseen vai jätätkö kokonaan tuon nukkumisen! Mitä ei nykyäänkään kyllä paljoa ole. Tartteis kyllä paljon enemmän unta, sen näkee jo joka paikasta; Ulkonäössä, ärtyvyytenä, nukahtaa parturin tuoliin ym.
Mutta hänellä oli ainakin yhteen aikaan sellainen "leikkimielinen" mottokin, että: Nukkuminen on homojen hommaa!!
Senkin olen hänelle sanonut, että mitä järkeä on kohta enää mitään omakotitaloja laitella, kun lapset muuttaa pian pois kotoa (ei siihen enää niin monta vuotta ole) Ja mitä sitä sitten isolla talolla tekee! Muutetaan vaan suoraan sitten vanhusten taloon!
Jos ei ole kerennyt kuolla sitä ennen johonkin sydänkohtaukseen tai tehny itsemurhaa tuon valtavan työmäärän ja stressin takia.
Kyllä, olen maininnut sen, että ei me mitään taloja edes tarvita, voidaan asua näinkin, että kenenkään ei ole sen takia pakko tappaa itteään työn teolla!
Mutta ei, ei se auta. Hän tekee niinkuin itse haluaa, on aina tehnyt....
 
naapurin tyttö
Alkuperäinen kirjoittaja Yrittäjän avovaimo:
Seksielämästä: Sitä kyllä meillä riittäis, JOS minä siihen suostuisin. Mies kyllä tämän asian muistaa vähän liiankin hyvin, mutta eipä meikäläistä huvita alkaa yhen äkin mitään seksiä, kun ei ole muutakaan yhteistä puuhasteltu pahemmin. Silloin tällöin on tietysti pakko suostua....
Minä olen jo kerran osallistunut tähän keskusteluun mutta tuota seksielämää en tainnut mainita. No, se oli exän kanssa juuri niinkuin "yrittäjän avovaimolla". Exä alkoi noin klo 24.00 aikoihin (tultuaan töistä ja ehkä käytyään suihkussa) pyytämään seksiä jota mun olis sitten pitänyt antaa vaikka muuta yhteistä ei olltu aikoihin puuhailtu. Usein ei oltu keretty edes puhumaan niitä näitä. Arvatkaa haluttiko siinä sitten alata "ventovieraan" kanssa noin vain panemaan? Selitin exälle että kyllä sitä seksiäkin varmasti tekisi mieli harrastaa jos joskus saisi jotain huomiota myös makuuhuoneen ulkopuolella. Exä taas selitti että kai sitä huomiota ja aikaa vois joskus antaa jos sitä seksiä olis enemmän. Eli hänen mielestä eka olisi pitänyt hoitaa seksielämä kuntoon ja sen jälkeen muka kaikki muutkin ongelmat hoituisivat kuin itsestään... Edelleen ihmettelen miten saatoin roikkua tuossa suhteessa niinkin kauan kuin roikuin...
 
naapurin tyttö
Niin ja vaikka joskus annoinkin sitä seksiä niin eihän exä kuitenkaan sen jälkeen mitään huomiota ja aikaa suhteelle antanut, vaikka niin väitti ennen seksiä. Eli mun kokemukseni on että ei tuollainen mies muutu.
 
Hannele83
Meillä mies ei halua edes seksiä. Viimeaikoina ei olla edes oltu muuten lähekkäin, esim. sohvalla tai illalla sängyssä ennen nukkumaan menoa. Aina ennen nukahdin kainaloon.
Seksi ei kuulema kiinnosta kun on niin paljon muut asiat mielessä ja painaa. Vitsailee että eikös se kerran kuussa riitä. Sanoo että saan kyllä seksiä ja tiedän miten sitä saan häneltä, jos oikein haluan. Eli mun pitäisi herätellä meidän seksikin tässä henkiin, häneltä ei siihen apuja heru. No eipä minuakaan todellakaan seksi kiinnosta tän kaiken keskellä.

Olen yrittänyt ajatella että kaikissa suhteissa on vaikeita hetkiä, seksiä ei enää ole niin usein jne. Mutta ei sen kai näin pitäisi mennä?
Häneltä piti työt vähentyä jo kuukausi sitten, mutta aina löytyy syitä pysyä pois kotoa ja yhdessäolemisesta/tekemisestä.
 
Turha jatkaa
Alkuperäinen kirjoittaja Hannele83:
Meillä mies ei halua edes seksiä. Viimeaikoina ei olla edes oltu muuten lähekkäin, esim. sohvalla tai illalla sängyssä ennen nukkumaan menoa. Aina ennen nukahdin kainaloon.
Seksi ei kuulema kiinnosta kun on niin paljon muut asiat mielessä ja painaa. Vitsailee että eikös se kerran kuussa riitä. Sanoo että saan kyllä seksiä ja tiedän miten sitä saan häneltä, jos oikein haluan. Eli mun pitäisi herätellä meidän seksikin tässä henkiin, häneltä ei siihen apuja heru. No eipä minuakaan todellakaan seksi kiinnosta tän kaiken keskellä.

Olen yrittänyt ajatella että kaikissa suhteissa on vaikeita hetkiä, seksiä ei enää ole niin usein jne. Mutta ei sen kai näin pitäisi mennä?
Häneltä piti työt vähentyä jo kuukausi sitten, mutta aina löytyy syitä pysyä pois kotoa ja yhdessäolemisesta/tekemisestä.
Siis mita jarkea tuossa on enaa jatkaa? Ihan oikeasti. Mies on henkisesti jattanyt sinut jo aikoja sitten. Tarvitsee sinua enaa siivoojaksi ja kokiksi ja kun ei ole oikein aikaa hommata uutta vaimoakaan. Tai sitten hanella on joku vakihoito jota kay sutaisemassa pikapikaa muka toissa ollessaan kerran tai pari viikossa.

Ihmisesta ei tee hyvaa ja kunnollista jumalaton tyonteko, etenkin kun se tapahtuu puolison ja perheen taydellisen laiminlyomisen kustannuksella. Tuon asteen tyonarkomaani on kumppanina lahes yhta suuri tuki ja turva kuin rappioalkoholisti.
 
Tiinu5
Minunkin on ihan pakko kommentoida tälleen vähän myöhemmin tätä ketjua kun aihe liippaa niin läheltä.

Työnarkomaaniyrittäjä on miehenä minullakin ollut jo 20 vuotta.

Omassa tilanteessani on hyvin paljon samaa kuin Hannele83:lla ja muilla.

Tapasimme hyvin nuorina. Alkuun minä opiskelin toisella paikkakunnalla ja näimme vain viikonloppuisin. Miehelläni on aina ollut paljon kavereita ja töitä. Aluksi hän oli toisen palveluksessa töissä ja teki jo silloin paljon ylitöitä. Nuorempana se ei niin haitannut kun minulla oli myös paljon ystäviä ja olin vapaa menemään minne itse tahdoin. Mutta sitten syntyi pari lasta. Ja minä olinkin ihan eritavalla sidottu kotiin. Siinä välissä oli perustettu yritys, josta en ollut luonnollisesti kovin innoissani.
Muutama vuosi kului ja hän perusti toisen yrityksen edellisen rinnalle. Ja sitten sitä työtä olikin jo sellaiset määrät, että mistään ei tullut mitään. Hän oli väsymyksen vuoksi kärttyinen kuin ampiainen kun viimein tuli kotiin. Huomasin että veti ihan jaksamisensa äärirajoilla. Suhteessammekin tuli kunnon kriisi ja etsin jo itselleni ja lapsille asuntoa.

Saimme kriisin selvitettyä ja päätimme jatkaa yhdessä. Olen saanut sitkeällä taistelulla hänet edes vähän ymmärtämään mitä on olla kotona koko ajan yksin kun toinen on aina töissä. Nykyisin hän kuunteleekin kun älähdän, että nyt alkaa taas pinna kiristyä ja yrittää järjestää enemmän aikaa kotiin.

Olen itse valintani tehnyt (ainakin siihen asti kun lapset lähtevät kotoa), että tämä on elämäni nyt, ja tässä on selvittävä. Asennoituminen on auttanut minua. Minä elän lasten kanssa itsenäistä elämää ja ukko saa seurata perässä jos ehtii tai haluaa. Yhtään en odottele, enkä sovita menoja hänen mukaansa. Jos haluan varata matkan niin varaan sen silloin kun meille lasten kanssa sopii ja mies saa sovittaa aikataulunsa meidän aikatauluun, jos aikoo tulla mukaamme. Useimmiten hän onkin halunnut tulla ja kas, aikaa löytyykin.
Siivoukset ja muun kodinhoidon hoidan kun huvittaa jos ei huvita jätän hoitamatta. Jos mies jotain napisee; sanon: "voi, voi, se tekee jota häiritsee". Olen harkinnut siivoojankin tilaamista ukon maksamana, mutta ei ole tullut koskaan hankittua. Jos järjettömästä työnteosta pitää kärsiä, saa siitä onneksi edes rahaa.

Pikkulapsiaika oli vaikeaa. Aina jos olin menossa jonnekin piti olla varahoitaja tiedossa jos mies ei ehdikään kotiin ajoissa. Nyt kun lapset on jo isompia alkaa helpottaa. Jos mies ei tule kotiin ajoissa kun olen menossa jonnekin kuskaan lapset sille töihin. Onneksi lapset ovat siitä yleensä innoissaan. Ja onneksi on työ jossa he voivat olla.

Koen että tärkein asia millä elämäni kohentui oli se että minä kasvoin aikuiseksi. Ryhdyin arvostamaan itseäni ja lakkasin olemasta liian kiltti ja tärkeimpänä ryhdyin myös vaatimaan arvostusta itselleni. Enkä vain suostunut tanssimaan toisen pillin mukaan.

Hannele83:lle haluaisin sanoa että toista ihmistä ei pysty muuttamaan. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi; kun muutat omaa käytöstäsi niin toisenkin on pakko toimia eri tavalla.
Mieti rauhassa mitä oikeasti suhteeltasi haluat, listaa vaikka plussat ja miinukset paperille. Ilmeisesti jotain positiivistakin on, muutoin olisit jo lähtenyt. Lapsi ei koskaan korjaa aikuisten suhdetta, melkeinpä poikkeuksetta tuo mukaan aineksia kriiseihin jos suhteessa on jo ongelmia.
Ryhdy mahdollisuuksiesi puitteissa elämään itsenäistä elämää. Mene ravintolaan juhlimaan, harrasta, koita löytää ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Äläkä missään nimessä peruuta jotain sovittua koska mies sattuisi silloin haluamaan olla kanssasi. Vaan tosiaan jätä hänet "rannalle ruikuttamaan". Jos hän on oikeasti kiinnostunut sinusta alkaa varmaankin jonkin sortin kiukuttelu tms. josta tiedät että tunteita on sinua kohtaan. Jos taas mitään ei tapahdu ja jatkatte elämiänne kumpikin tahoillanne niin epäilen että hänelle tosiaan riittää että kotona on vain joku joka siivoaa ja laittaa ruokaa. Ja silloin ehkä kannattaa tosissaan harkita suhteen päättämistä.


Työnarkomaniahan on samalla tavalla sairaus kuin alkoholismikin. Työnarkomaani ihminen ei ehkä pysty vähentämään työntekoaan vaikka toisaalta haluaisikin. Sisäinen pakko ajaa työnarkomaanin tekemään enemmän ja enemmän töitä, samaan tapaa kuin alkoholistin on saatava lisää viinaa. Jotkut ihmiset tuntevat saavansa arvostusta vain työnsä kautta (lapsuudenperheellä lienee tässä suuri merkitys) Työnarkomaani yrittää paikata työnteolla sisäistä tyhjyyden tunnettaan.

Olen tässä vuosien aikana oppinut että ei minun ukkoni tarkoituksella ole perheelleen ikävä. Pohjimmiltaan hän on ihana ihminen ja välittää perheestään kovasti, ehkäpä sen takia olenkin jaksanut näin pitkään. Ja tässä olen päättänyt olla ainakin kunnes lapset ovat aikuisia, sitten olen ajatellut arvioida tilanteen uudelleen.
Tsemppiä kaikille samojen asioiden kanssa painiskeleville.
 
Katsku83
Mulla oli sama tilanne jonkun aikaa sitten päättyneessä parisuhteessa. Miehellä oli niin paljon omia menoja. Kun huomautin asiasta, että kun pitää olla niin usein yksin ja sä oot aina jossain, niin vastaukseksi tuli "enkä saa olla kavereiden kanssa" , "yritätkö sä rajoittaa muo" tai "miehet tekee omia juttujaan ja naiset omiaan". Aika usein vkloppuisin miehellä oli omia menoja ja jos ei ollut niin mentiin miehen ehdoilla. Eli jos en halunnut miehen menoihin mukaan niin sitten oltiin yksin. Mun ehdoilla ei koskaan tehty mitään. Kesälomatkin se oli sopinut mulle sanomatta, joten ei saatu kun yksi viikko yhtäaikaa. Pitäisi olla varmaan tyytyväinen, että suhde loppui, mutta siltikin sitä vaan kaipailee kiireistä miestä. Olihan siinä hyvätkin puolensa.
 
naapurin tyttö
Alkuperäinen kirjoittaja Katsku83:
Pitäisi olla varmaan tyytyväinen, että suhde loppui, mutta siltikin sitä vaan kaipailee kiireistä miestä. Olihan siinä hyvätkin puolensa.
Kokemuksesta voin sanoa että kyllä tuo kaipaus menee ohi. Et kertonut miten pitkä aika erostasi on, mutta oletan että olet nyt siinä vaiheessa suruprosessia kun kaikki muistot kultaistuvat. Ne hyvät asiat tulevat päällimäisenä mieleen jne...

Itse erosin exästäni vuosi ja pari kuukautta sitten. Täytyy sanoa että noin kiireisen miehen on helppo unohtaa, kun ei sitä miestä paljoa näkynyt silloin suhteen aikanakaan... kai se on helpompi unohtaa sellainen jota ei ole paljoa ollut. Voin kuvitella että jos sitä yhteistä aikaa ja elämää olisi ollut enemmän, niin sitä olisi ollut myös vaikeampi unohtaa.

Nykyään kun näen exäni jossain tuntuu oudolta ajatella että tuon kanssa minä olen elänyt 7 vuotta. Onhan se samalla vähän surullista että noinkin pitkään kestänyt suhde tuntuu nyt niin epätodelliselta. Vaikea selittää mitä tarkoitan...
 
Minde-
On se kumma, että ne kiireiset miehet ei voi mennä itteensä. Jos nainen sanoo, että ollaan liian vähän yhdessä, niin luulis, että sitä aikaa sitten voisi edes vähän lisää järjestää. Tai joskus jotain yhteistä tekemistä.
Mutta ei kai ne itsessään mitään vikaa näekään. Ja nainen on muka liian kontrolloiva.
Vai onko kyse sitten vaan siitä, ettei ne välitä tarpeeksi. Eihän se mitään ihmisen muuttamista ole, jos vähän pyytää miestäkin joustamaan.
 
Minde-
Eikös se ole vain hyvä asia, jos nainen haluaa miehensä kanssa aikaa viettää. Eikö ne kiireiset miehet sitä ajattele.
Olisiko se sitten nii, että jos nainen jättää, niin sitten mies olis perään vinkumassa.
Ihmettelen yleensäkään miksi menevien miesten pitää itselleen edes seurustelukumppania ottaa.
 
.ex vaimo.
Kuulostaa nin tutulta!
Minun ex-mieheni oli maanviljelijä ja hän valitsi perheensä sijaan työn.
Ylpeää kuolla stressiin saappaat jalassa.
Onneksi edes me muu perhe pelastauduimme ja elämme tätänykyä elämämme parasta aikaa!
 

Yhteistyössä