Hannele83
Avomieheni on yrittäjä, joka tekee lisäksi päivätöissä aina hiukan sisään tunteja. Viikonloput menevät myös yleensä töissä heti aamusta iltaan asti. Jos ei niin harrastuksia ainakin riittää.
Alan olla väsynyt tilanteeseen. Käyn päivät osa-aikatöissä ja opiskelen illat, paljon on kotitehtäviä ym. Minulla ei ole juurikaan ystäviä, olen muuttanut vieraalle paikkakunnalle muutama vuosi sitten ja kaikki "uudet" ystävät ovat muuttaneet pois tai perustaneet perheet ja etääntyneet. Aikaa ja rahaa ei oikein ole harrastuksille, vaikka rakastan liikuntaa ja esimerkiksi elokuvia ja musiikkia. Miehellä rahaa tuntuu riittävän poikien reissuihin muutaman kerran vuodessa ym. huvituksiin.
Harvoin hän muistaa kertoa minulle suunnitelmistaan, vaan ilmoittaa aina että nyt lähden töihin, nyt harrastuksiin, tämä ja tämä henkilö tulee meille kylään jne. Kotiintuloista ja muista ei koskaan mitään tarkkaa tietoa.
Asiaan korjauksen toivominen ei ole auttanut, olen vain liian kontrolloiva hänen mielestään ja minun pitäisi tehdä myös ihan omat suunnitelmani. Hänelle ei ole ongelma viettää joulut, syntymäpäivät jne. omissa piireissämme. Hän pitää yleensä lomansa sillon kun hän haluaa. Emme nää arkena, emme viikonloppuna, emme juhlassa, emme lomilla, hädintuskin hätätilanteissa sairauden sattuessakaan jne.
Minun vastuulleni jää ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu ym. suurimmaksi osaksi. Koska olen enemmän kotona, eli en tee sitä 15h työpäivää 24/7 kuten mies.
Jos huomautan asiasta ja yritän keskustella esim. lomista, viikonlopun suunnitelmista tai mistä tahansa, pitäisi minun suunnitella hänelle ohjelma valmiiksi ja ymmärtää miksei hän ikinä osallistu esim. minun ystävieni kanssa mihinkään toimintaan. Hänen ystäviensä rientoihin olen osallistunut monesti. Hänellä ei ole mielenkiintoa suunnitella meille yhteistä tekemistä.
Olen kuulema liian vaativa, valitan, enkä nää miten hieno mies hän on kun väsyttää itsensä töissä syömättä koko päivänä mitään ja tulee sitten kotiin rättiväsyneenä ja räjähdysherkkänä odottaen minulta ylistystä, lämmintä ruokaa ja pään silittelyä. Ja kun en niin tee (saatan olla itsekin väsynyt fyysisestä työstä ja opiskelusta) saan haukut niskaani kun olen nyrpeä, laiska ja kiittämätön.
Onko mitään tehtävissä? Vielä kun ei lapsia ole (haluaisin perheen mahd. nopeasti) niin olisi kai paras lähteä. Alan olla todella masentunut, katkera ja yksinäinen =(
Alan olla väsynyt tilanteeseen. Käyn päivät osa-aikatöissä ja opiskelen illat, paljon on kotitehtäviä ym. Minulla ei ole juurikaan ystäviä, olen muuttanut vieraalle paikkakunnalle muutama vuosi sitten ja kaikki "uudet" ystävät ovat muuttaneet pois tai perustaneet perheet ja etääntyneet. Aikaa ja rahaa ei oikein ole harrastuksille, vaikka rakastan liikuntaa ja esimerkiksi elokuvia ja musiikkia. Miehellä rahaa tuntuu riittävän poikien reissuihin muutaman kerran vuodessa ym. huvituksiin.
Harvoin hän muistaa kertoa minulle suunnitelmistaan, vaan ilmoittaa aina että nyt lähden töihin, nyt harrastuksiin, tämä ja tämä henkilö tulee meille kylään jne. Kotiintuloista ja muista ei koskaan mitään tarkkaa tietoa.
Asiaan korjauksen toivominen ei ole auttanut, olen vain liian kontrolloiva hänen mielestään ja minun pitäisi tehdä myös ihan omat suunnitelmani. Hänelle ei ole ongelma viettää joulut, syntymäpäivät jne. omissa piireissämme. Hän pitää yleensä lomansa sillon kun hän haluaa. Emme nää arkena, emme viikonloppuna, emme juhlassa, emme lomilla, hädintuskin hätätilanteissa sairauden sattuessakaan jne.
Minun vastuulleni jää ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu ym. suurimmaksi osaksi. Koska olen enemmän kotona, eli en tee sitä 15h työpäivää 24/7 kuten mies.
Jos huomautan asiasta ja yritän keskustella esim. lomista, viikonlopun suunnitelmista tai mistä tahansa, pitäisi minun suunnitella hänelle ohjelma valmiiksi ja ymmärtää miksei hän ikinä osallistu esim. minun ystävieni kanssa mihinkään toimintaan. Hänen ystäviensä rientoihin olen osallistunut monesti. Hänellä ei ole mielenkiintoa suunnitella meille yhteistä tekemistä.
Olen kuulema liian vaativa, valitan, enkä nää miten hieno mies hän on kun väsyttää itsensä töissä syömättä koko päivänä mitään ja tulee sitten kotiin rättiväsyneenä ja räjähdysherkkänä odottaen minulta ylistystä, lämmintä ruokaa ja pään silittelyä. Ja kun en niin tee (saatan olla itsekin väsynyt fyysisestä työstä ja opiskelusta) saan haukut niskaani kun olen nyrpeä, laiska ja kiittämätön.
Onko mitään tehtävissä? Vielä kun ei lapsia ole (haluaisin perheen mahd. nopeasti) niin olisi kai paras lähteä. Alan olla todella masentunut, katkera ja yksinäinen =(