En jaksa tätä

[onneton äiti]

Musta tuntuu taas kerran pahalta. Viisvuotiaani huusi ja raivosi tänäkin iltana kun ei saanut tahtoaan läpi. Vaikea lyhyesti edes kertoa kuinka vaikeita nämä vuodet ovat olleet. Tyttö on ollut vaikea luonne alusta asti, vauvana koliikki, sen jälkeen yhtä uhmaa. Vaikka kyllä välillä on hyviäkin hetkiä, nytkin muistan itku kurkussa kuinka halasi mua päivällä...Mutta iltaisin on aina yhtä vaikea, vaikka oltais ulkoiltukin. Musta tuntuu että lapsessa on ehkä jotain vialla, koska siskonsa on täysin erilainen. Hänkin kärsii siitä, että sisko on aina äänessä ja haluaa olla keskipisteenä. En ole silti suostunut lapsen pompotteluun, en anna periksi kovin helpolla. Karkkiakin saa vain kerran viikossa. Ruuan syömisen kanssa on ollut aina vaikeuksia...Tälläkin viikolla kaikki tarjoamani ruuat ovat menneet roskiin. Mua suututtaa, mutta oon myös huolissani ja onneton! Kukaan ei voi ymmärtää kuinka paljon mä kärsin, ei edes lasten isä joka ottaa lapset vain viikonloppuisin koska ollaan erottu.

 

[onneton äiti]

Niin e jäi snomatta että tarhassa on ollut kiltisti ja reipas. Mua ei kuuntele ollenkaan, on kuin seinälle puhuisin useimmiten. Saattaa myös huutaa siskon korvaan varoittamatta, ja tekee muutakin kiellettyä

 

[almis]

Onko sinulla siis kaikkia arkipäivät ja kaikki viikonloput isällään?
Jos näin ei ihme, että juuri teillä on vaikeaa. Kyllä ,lapsi kaipaa yhteistä, rauhallista aikaa vanhemman kanssa.

Pyydä apua päiväkodin tai neuvolan kautta, jos pääsit jonnekin puhumaan lapsesta.

 

[Maura]

:hug: luja luonne..sillä pärjää...mutta on toosi rankkaa sille joka niitä rajoja pitää! Silti jatka samaan malliin :heart:, lapsi vaistoaa kyll ett rajat on rakkautta! Jos oot huolissasi ,kysy ihmeessä neuvolan kantaa asiasta/pyydä lähetettä jatkotutkimuksiin.

 

[muoksis]

:hug: Tiedän mitä on olla haastavan lapsen äiti. Oletko lukenut Greenen "Tulistuva lapsi"?

Sinänsä teidän suhde kuulostaa hyvältä. On ihan luonnollista, että lapsi näyttää sinulle temppunsa eikä isälle, jota tapaa harvemmin tai päiväkodissa, jossa kuitenkaan ei ole tunnesiteitä samalla tasolla. Oletko jutellut neuvolassa?

Uskon, että pitkäpiimäinen työ kantaa kyllä hedelmää!

 

["vieras"]

Voihan ei! Voin vain kuvitella miten kovilla olet... Minulla on vasta 1v 3kk vanha tytär joka kuitenkin osoittaa aivan samoja merkejä kuin teidän tyttö. Joka asiasta täytyy vääntää ja näyttää kaapin paikkaa että tietää ettei heittäytymällä hankalaksi saa tahtoaan läpi. Tuo on todella rasittavaa, ja minulla on vielä mieskin tukena.
Meillä myös syömisen kanssa nirsoilua ja lakkoilua ja tämä asia saa minut raivon/itkun partaalle. Nytkin joku kausi taas että ei halua ruokaa ollenkaan! Viimeksi tällainen kausi kesti n.3kk ja siihen loppui imetys (tyttö 9kk tuolloin) kun tyttö teki täydellisen rintalakon ja olin jo niin väsynyt imetystemppuiluun etten jaksanut maidontuloa pitää yllä lypsämällä. Olin jo niin väsynyt että sanoin omalle äidilleni jättäväni koko lapsen ja lähteväni jonnekin pois, hermo ei kestä. Sitten kerran sisuunnuin ja heti kun aloitti temppuilun ruualla niin nostin pois ja tarjosin seuraavan kerran vasta 3h kuluttua normaalisti ruokaa. Vieläkin temppuilu jatkui ja jatkoin samalla linjalla eli pöydästä pois. Ei mennyt montaa päivää kun nälkä iski ja ruokahalut olivat hyvät kauan aikaa. Mutta nyt taas tahtojentaisto alkanut!!
Tarvitset selvästi jotakin hengähdys ja mietintä taukoa! Onko sinulla mitään hoitoapuja? En tiedä onko tästä apua, mutta itse aina mietin vaikeina aikoina pahinta vaihtoehtoa (että esim. jos lapsi olisi vakavasti sairas) ja huokaisen helpotuksesta kun tajuan että minulla on kuitenkin ihana terve lapsi! Näistä oivalluksista saa voimaa jatkaa. Usko pois, tyttösi testaa sinua ja saattaa jatkossa hyötyäkin tuosta kovapäisyydestä! Jaksamista!

 

[narikka83]

meillä 5v poika samanlainen. alko helppaan ku aloin harrastaa pojan kans yhteistä juttua. käymä ratsastaan kerran viikossa. menhään ihan kahestaan, hoijetaan eläimiä mitä siellä on ja poika ratsastaa kans samalla reissulla. käyhään mettässä kahestaan,yms. huomioimalla poikaa enemmän loppu nuo kiukuttelut turhasta. tokihan se vieläki kiukkuaa mutta nyt se on enemmän "normaalia" (ällöttävä sana) ku huomion hakua.

 

[onneton äiti]

Musta on tuntunut monta kertaa etten jaksa sitä jatkuvaa uhmaa, olen ollut kauan masentunut tosin saanut siihen lääkityksen. Ja sossun kautta saanut sen tarhapaikan. Mulla ei ole niin lujaa luonnetta kuin ehkä pitäisi. Surku käy toista lastani joka ei saa olla kotona rauhassa...Olen kysynyt lasten isältä jos ottaisi vain sen levottoman luokseen mut ei sovi sille. Omista vanhemmista ei ole apua, kun huonoissa väleissä ja pitkä välimatka, toiset isovanhemmat yms.myös poissa elämästämme