En jaksaisi..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ''nn''
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

''nn''

Vieras
Aloitan tämän niin, että minä todellakin rakastan vauvaani ja hän oli haluttu, mutta... Silti kun olen yksin vauvan kanssa kotona niin minua kyllästyttää, enkä jaksaisi olla koko ajan pitämässä seuraa vauvalle. Katson kellosta koko ajan, että kauan aikaa pitää vielä olla vauvan kanssa ennekuin voin antaa sille ruokaa, laittaa nukkumaan tai lähteä ulos vaunujen kanssa! Pidän vaunulenkeistä, koska silloin minun ei tarvitse pitää vauvalle seuraa, kun hän nukkuu... Poden todella huonoa omaatuntoa tästä! Tunnen olevani huoni äiti ym... Siis todella välillä ärsyttää, kun en saa mitään kotona tehtyä, kun vauvan viihdytys vie kaiken ajan ja se on tylsää!! Vauva on nyt 3 kk. Toki on mukava nähdä kun hän kehityy jne..mutta toivoisin että hän viihtyisi enemmän itsekseen esim. lattialla lelujensa kanssa kuin, että minun pitää laulaa ja kujerrella ja kanniskella häntä koko ajan! Hän nukkuu vain pieniä pätkiä päivän aikana joten en ehdi tehdä niiden aikana mitään... Olenko outo vai onko kellään muulla tällaisia fiiliksiä?
 
meillä sama tilanne... just sylissä, joten jää tämä teksti täl kertaa tähän... Mut kaikki johtuu siis siitä et vauva nukkuu niin vähän ja kaipaa koko ajan syliä tai virikkeitä... niin ja syö hitaasti?
 
Tilanne helpottuu sitten, kun lapsi alkaa liikkua itse ja oppii istumaan. Sitten pääsee itsekin paikasta toiseen ja osaa ottaa tavaroita. Yksi hyvä apu tuossa vaiheessa on kantoliina; samalla saa tehtyä esim kotitöitä tai käytyä kävelyllä ja vauva nukkuu tai katselee liinassa maailman menoa. Toinen hyvä juttu on lelukaari, siis häkkyrä, jossa roikkuu leluja joita vauva voi katsoa ja hypistellä.

Minustakin tuo vaihe oli välillä mahdottoman tylsä, mutta omalla tavallaan myös ihana. Nyt ei juuri voi paikallaan istua kun 11 kk painelee ympäri huushollia ja kiipeää milloin mihinkin tai tunkee kättä kukkaruukkuun. Jokaisessa vaiheessa on omat hyvät puolensa ja rasittavuutensa.
 
Homma käypi hauskemmaksi kun lapsi kasvaa. :) Olen itse hyväksynyt, että minä olen "parempi" pikkuLAPSEN, kuin vauvan äiti. Nyt on mukavaa, kun esim.tiskaan, niin lapsi leikkii omiaan ja tulee välillä näyttämään jotakin tavaraa jne. Vauvan mielestä äiti lienee se paras lelu mutta, ei mene, kuin hetki niin muutkin asiat alkavat kiinnostaa. Tsemppiä!
 
Hei! Meitä on varmaan paljon jotka ajattelevat paljolti samalla tavalla kuin sinä ja minä myös poden huonoa omaatuntoa asiasta. Poikamme on ollut hyvin haastava lapsi heti syntymästään saakka, joten äärirajoilla ollaan oman jaksamisen suhteen menty.

Poika on nyt jo 1v 3kk ja nyt hän vasta kunnolla onkin äidissä kiinni. En saisi mennä vessaankaan yksin ja kaiken aikaa on oltava viihdyttämässä, kun tämänkään ikäinen ei vielä osaa juurikaan leikkiä yksin. Kaiken lisäksi poika vaatii kaiken aikaa, että saisi jotain mitä milloinkin näkee. Välillä syön pöydällä istuen, kun muuten syömisestäni ei tule mitään... vaikka onkin huonona esimerkkinä pojalle, tiedetään...

Nauti kuitenkin vielä siitä, että vauva nukkuu enemmän päiväsaikaan ja saat nämä hetket levättyä! Ja se on vain jotenkin hyväksyttävä, että koti on kuin pommin jäljiltä kun ei kerta voi tehdä mitään muuta useinkaan kuin leikkiä lapsen kanssa tai olla muuten kaiken aikaa läsnä.

Uuvuttaa, mutta jotenkin on jaksettava! Meillä edelleen herätään yölläkin vaikka välillä sentäs on jo nukuttu kokonaisia öitäkin.
Jaksamista sinullekin, ei se vauvan hoito helppoa ole mutta siitä selvitään. Kohta pikkuisesi on jo iso ja mietit noita vauva aikoja haikeudellakin ehkä.

 
jotain samansuuntaista oli meilläkin... kun poika oppi liikkumaan tylsyyns katosi, sai alkaa juosta perässä. se ei ihan niin tylsää ole, mutta ärsyttävää joskus sekin.
meidän poika ei ollut koskaan varsinainen sylivauva, vaan erittäin utelias ja virkku tapaus, koko ajan piti tapahtua jotain, kyllästyi helposti. oppi aika nopeaan liikkumaan ja sen jälkeen ei hetkeäkään voi jättää perään katsomatta, paitsi että nyt puhua pulputtaa koko ajan (2,5v nyt) ja kuulee mitä se esim mun kokatessa tekee...

muuten yksi tuttu on taas sitä maata, että on mieluusti pienten vauvojen kanssa, muttei isompien. itselle siunaantui 4 lasta peräkanaa, ihania vauvoina, mutta nyt on äiti kamalan stressaantunut kasvaneiden lastensa kanssa. joten lohduttelisin, että parempi näin päin, se pieni vauva kasvaa pian, isompia ovat kauan!

alkuperäiselle avuksi varmaan onkin aika tarkan päiväohjelman tekeminen ja sen mukaan elämminen. kuulostaa ehkä kamalalta, mutta silloin tarvii "vain" elää seuraavaan asiaan asti eikä miettiä miten viihdyttäis...
 
Minä kärsin samasta ongelmasta ekan vauvan kanssa. Toista odottaessani sain lahjaksi Anna Wahlgrenin Lapsikirjan ja kahlasin sen innoissani läpi ja se kolahti.(Minulla ei ollut mitään kokemusta vauvoista/lapsista ennen omaa vauvaa).

Muuta katsantokantaa: Vauva otetaan mukaan omaan elämään, ei niin että vauva on keskipiste, jonka ympärillä kaikki pyörii. Teet omia juttujasi, mutta pidät vauvan lähellä, jotta hän näkee ja tuntee sinut (vauva hajareisin vyötäröllä, kantoliina, sitteri pöydälle (mutta varovaisuutta siinä, ei jätetä sitteriä yksin). Pakkaat vauvan vaunuihin ja lähdet lenkille tai shoppailukierrokselle (ikkunaostokset käy, jos ei oo rahaa).

Lapsi ei synny maailmaan sitä varten, että kaikki alkaa pyöriä hänen ympärillään vaan hän syntyy tänne tutkimaan maailmaa ja tulemaan osaksi äidin ja isän elämää ja sitä mitä he normaalisti arjessa tekevät. Mutta Anna Wahlgren sanoo tämän kaiken paremmin. Kannattaa vaikka lainata kirjastosta ja vilkaista.
 
oi voi, hengenheimolainen tääläkin. Mulla olis lapsia varmaan viis jos ei tarvis pikkuvauvana hoitaa :), (kuulostaa kamalalta) mutta odotuksen, synnytyksen klaaraan ja kun lapsi alko olla 1v niin sit alko homma luistaan ( 2v:na lapsen kanssa on jo tosi mukavaa) mut pikkuvauvaiästä en tykkää yhtään. Silti tuli hankittua toinenkin ja tässä sitä nyt taas nuristaan, kun se ei viihdy, kun se ei nuku, tai kun se nukkuu....
 
En tiedä, onko ap:llä sitä lelukaarta, mutta jos ei ole, niin suosittelen. Minulla on kolmen kuukauden ikäiset kaksoset ja niistä varsinkin tyttö viihtyy kaaren alla jopa tunnin yhtämittaa. Poika ei ihan niin kauaa jaksa huitoa leluja, mutta hän taas nököttää mahallaan jo sen verran hyvin, että viihtyy siinä pitkiä aikoja.

Sitterissä istutan ajoittain esim. tiskikonetta tyhjentäessä ja pyykkiä viikkaan lattialla vauvojen vieressä. En voi kanniskella kahta yhtä aikaa, joten on pakko keksiä jotakin muuta viihdykettä.

Ja kuten muutkin täällä jo sanoivat, homma helpottuu, kun lapsi kasvaa.
 
Ai niin ja en pidä pikkuvauva-ajasta. Itse asiassa vastasyntynyt vauva on minusta äärimmäisen stressaava, koska se itkee lähes aina ollessaan hereillä. Minusta vauvat alkavat tulla mukavammiksi juuri tässä kolmen kuukauden huitteissa. Paras aika on puolesta vuodesta tuonne noin puoleentoista vuoteen. Sitten alkaa uhmaikä.. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maaru:
Homma käypi hauskemmaksi kun lapsi kasvaa. :) Olen itse hyväksynyt, että minä olen "parempi" pikkuLAPSEN, kuin vauvan äiti. Nyt on mukavaa, kun esim.tiskaan, niin lapsi leikkii omiaan ja tulee välillä näyttämään jotakin tavaraa jne. Vauvan mielestä äiti lienee se paras lelu mutta, ei mene, kuin hetki niin muutkin asiat alkavat kiinnostaa. Tsemppiä!

Itsellä ihan samoin!! Minusta se vauva-aika oli tosi raskasta ja puuduttavaa, mutta nyt kun tyttö on kohta 2 v on hänen kanssaan jo paljon hauskempaa. No, itsellä on kyllä toinen vauva tulossa kesällä, joten siitä se raskas arki taas alkaa. Mutta tosiaan, ajan kanssa se oleminen helpottuu.
 
Itse laitoin musiikkia soimaan ja vauva sai sitterissä katsella äidin tekemisiä. Jos muu ei kelvannut kuin syli, niin lehti tai kirja käteen ja yhdessä lueskeltiin. Nyt myöhemmin kuin aikaa muistelee, niin ehkä vähän aika kultaa muistot, mutta helpompaa oli kuin taaperon (1,4v) kanssa. muistan kyllä olleeni väsynyt juuri noihin aikoihin tuohon tekemättömyyteen. meillä myös vähäuninen vauva.
 
Kuten joku jo aikaisemmin ketjussa ehdottikin, lelukaari on hyvä viihdyttäjä vauvalle (meillä oli myös mtv:n musiikkikanava päällä ja sitä kuopus tykkäsi samalla kuunnella), sitterissä hän voi katsella sinua samalla, kun teet kotiaskareita, käyt suihkussa jne... älä ota stressiä siitä jos jätät hänet välillä itsekseenkin viihdyttämättä häntä:)
 
Tutulta kuulostaa, esikoisen kanssa oli juuri tuollaista viihdyttämistä. Onneksi tätä toista vauvaa ei tarvitse viihdyttää kun tuo 2v esikoinen pitää huolen siitä :D. Vauva seuraa herkeämättä esikoisen ja tämän kavereiden touhuja, ollaan usein kyläilemässä tai meillä on porukkaa kylässä. Ap:lle lohduksi ettei tuota vaihetta ikuisesti kestä :)
 
Ei kannata jäädä kotiin homehtumaan. Jos asut lähellä suurempaa kaupunkia, niin mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Itse olen käynyt kerran pari viikossa keskustassa, vaikka matkoihin menee jonkin verran aikaa. Vauva nukkuu yleensä suurimman osan reissua ja muutoin tykkää katsella ihmisiä, lamppuja ja mitä nyt katseleekaan... Syötöt ja vaipanvaihdot onnistuu aina jossain. (Pari kertaa olen vaipan vaihtanut sylissä vessan lattialla) Jos ei jaksa kaupoissa pyöriä, niin voi mennä vaikka (joinain päivinä ilmaiseksi) museoon, josta voi lainata kantoreppuja. Sitten on kaikenlaisia tapahtumia esim. viime viikolla oltiin näissä Euroviisutapahtumissa. Olen myös sopinut lounastreffejä tai kahveja työssäkäyvien ystävieni kanssa ja kutsunut itseni kylään esim. eläkkeellä oleville sukulaisilleni. Ovat olleet innoissaan vierailuistamme. Kerran viikossa käymme kaupungin järjestämässä kerhossa. Seurakunnan kerhoon emme ole vielä ehtineet osallistua. Muutama päivä viikossa menee toki ihan kotosalla. p.s Muistan kyllä, että ensimmäisillä kerroilla liikkeellelähtö jännitti, mutta päivät ovat menneet aina hinosti ja nopeasti!
 
Meillä oli pojan kanssa samanlaista. Viihdytystä kaipasi koko ajan. Lelukaari oli meilläkin alussa ihan huippuhyvä, mutta joskus 3kk iässä se ei enää pitänyt pojalle seuraa ellei siinä ollut joku esittelemässä l.kaaren hienouksia.
Sylissä poikaa piti paljon pitää, mutta ei puhettakaan että olisi vauva sylissä voinut lueskella lehtiä tai katsoa telkkaa, meidän jäbä nimittäin vaati liikkeellä oloa ja eihän sitä jaksa päivää kanneskella lasta. Meillä odotettiin tosi paljon, että poika lähtisi liikkeelle, jotta viihtyisi lattialla paremmin, mut vasta 8kk liikkeelle lähtö tapahtui.

Meillä jos poika oli sitterissä, niin hänet piti koko ajan huomioida, vaikka tekikin muuta. Kyllä sai äiti suu vaahdossa puhua pölpöttää puuta heinää ja esitellä asioita =).

Kohtahan ap voi nostaa rattaissa nojaa puoli-istuvaan asentoon ja näin voit liikkua vauvan kanssa muulloinkin kuin uniaikaan. Meillä poika ainakin tykkäsi seurata maailman menoa rattaista ja kesällä onkin kiva olla liikkeellä. Myös kuten edellä on vinkattu, niin kantoliina tai -reppu on myös hyvä vaihtoehto. Kunhan ilmat kunnolla lämpiävät, niin viltti ulos ja vauvan kanssa siihen loikoilemaan.

Aika raskas vaihe tuo on, mutta kyllä se helpottaa, vaikka aika tuntuu matelevan...
 

Yhteistyössä