En kadu yhtään, että ei olla lapselle kerrottu oikeasta isästään!

[..]

Toki isompana huomaa että ei olekkaan pikkusisaruksen kanssa sama sukunimi, mutta eipä hänellä ole mitään tietoa muuten biologisesta isästään.

Näin taas muutama päivä sitten sattumalta ohimennen lapsen biologisen isän, pienen nyökkäyksen sain tervehdykseksi ja jatkoi nykyisen naisensa kanssa matkaa. Joka ei käsittääkseni koko lapsesta ole tietoinen.

Tästä joskus oli keskustelu että miten lapsen pitäisi saada alusta asti elää sen tiedon kanssa että "kotona oleva isä ei ole biologinen isä", mutta lapsilla niin pieni ikäero että kun vauvalle alettiin isästä puhumaan tarttui se näppärästi myös isomman suuhun joka opetteli juuri puhumaan.

 

["vieras"]

Noh, kumpi on oikea isä Ridge vai Thorne?

 

[Ken guru]

Onko lapsen oikea isä spurgu, vai miksi olet siitä niin tyytyväinen ettei lapsi isäänsä tunne/tule tuntemaan?

 

[..]

Isä on kyllä ihan tiedossa, eikä ole minkään sortinsyrjähyppy vaikka tekstistä lähinnä sen kuvan saikin. Mies vain päätti jo heti raskauden alussa että hänestä ei isäksi ole vielä pitkään aikaan.. "voi kyllä käydä tapaamassa lasta aina kun ehtii" 3 kertaa on nähnyt, kaksi niistä sattumalta.

 

[härregod]

nopeastippa sinä vaihdoit uuteen kepittäjään jos esikoisesi on opeteellut puhumaan(eli noin vuoden ikäinen)kun uusi vauva on jo syntynyt!

 

[sdvsdv]

Mun mielestä lapsen pitäis tietää tollainen asia "aina". Voi olla shokki kun tulee myöhemmin selville.

 

["hmmm"]

Minä kertoisin ihan neutraalina asiana, sen kummemmin paisuttelematta ja voihan lapsi silti kutsua miestäsi isäksi.

 

["vieras"]

Siinä on vain sellainen ongelma, että joku lahopää voi katsoa asiakseen kertoa asian lapselle ja tuolloin se voi olla aikamoinen shokki, siis periaatteessa vieraalta kuultuna. Kokemusta on lähipiiristä: koulun hlökuntaan kuuluva oli katsonut tehtäväkseen valistaa pientä koululaista, että siskollaan on eri äiti. No, lapsi ryntäsi aivan shokissa kotiin itkien, että eihän tämä voi olla totta, valehtelihan se täti...! Siinä tilanteessa onkin sitten kiva ja sopuisa ruveta selittelemään sukuhistoriaa...

 

["vieras"]

Samaa mieltä, saattaa tulla kuitenkin julki, joten kannattaa hoitaa asia itse ennen sitä mahdollisuutta.

 

[chef]

Paljon helpommalla ja luontevammin asian saa tuotua esille lapselle jo pienestä pitäen, kuin että sen paukauttaisi sitten joskus, kun lapsi on jo kouluikäinen. Ei siitä nyt koko aikaa jauhaa tarvitse, mutta salailua en ymmärrä, sillä en näe siitä lapselle saatavaa "hyötyä".

 

["been there"]

Jos haluat että lapsesi arvostaa sinua yhtään, kun on aikuinen, kerrot lapselle heti!

 

[eieie]

Mä niin sapettaa vanhemmat jotka valehtelee lapselleen. Mun äidin äiti samanlainen luuseri. Hällä oli avioton poikalapsi jonka oli antanut adoptiin. Ei koskaan puhunut lapsilleen mitään - ja kas kummaa kun mummeli kuoli niin tuli totuus esiin. Eipä ole mun äiti enää äitiään arvostanut sen jälkeen, koko elämä meni pirtaleiksi kun oli valhe selvisi.

Haluatko että lapsesta kasvaa valehtelija? Jos et niin ole kunnon esimerkki ja aikuine joka kykenee totuuden kertomaan. Ihan niinkin että kerrot reilusti että se mies ei myöskään halua lastaan varsinaiseti nähdä. Toki pukien sanat lapsen tasoisesti. Ei haukkuen mutta ei kaunistellen.

 

[....]

Eikö kaikille lapsille voi antaa samaa sukunimeä? Siis jos olet nykyisen miehen kanssa naimisissa?

Jotenkin harmittaa kun lapsi tajuaa olevansa erilainen ku sisaruksensa. Miksi pitää valehella tuollaisessa asiassa joka kuitenkin tulee esille joku päivä?

 

["heips"]

Tässä ap:lle ajattelemisen aihetta.

Mulla on kaksi kaveria jotka on adoptoitu vauvana (eri perheisiin siis). Toinen tiesi asiasta alusta asti ja oli sinut asian kanssa, tosin täytettyään 18 halusi selvittää biologiset vanhempansa ja tekikin sen.

Toinen sai vahingossa tietää olevansa adoptoitu teini-iässä, ja se oli hänelle niin suuri järkytys että yritti itsemurhaa. Onneksi ei kuitenkaan onnistunut siinä. Tämä nyt on äärimmäinen esimerkki, mutta en usko että salailusta seuraa mitän hyvää, kun jossain vaiheessa asia kuitenkin paljastuu.

 

[eieiei]

Eikö kaikille lapsille voi antaa samaa sukunimeä? Siis jos olet nykyisen miehen kanssa naimisissa?

Jotenkin harmittaa kun lapsi tajuaa olevansa erilainen ku sisaruksensa. Miksi pitää valehella tuollaisessa asiassa joka kuitenkin tulee esille joku päivä?

Siksi että jotkut aikuiset ei ole aikusia - eivätkä osaa omien tekojensa seurauksista ottaa vastuuta.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta jos kenelle pitää olla rehellinen, niin omille lapsille.


AP MILTÄ tuntuisi jos tänään saisit tiedon että sun isä ei olekaan sun isä, vaan että äitisi on luuserina valehdellu sinulle kaikki nämä vuodet??

 

[tggt]

Kummalliseltahan se kuulostaisikin jos sinä alkaisit sitä katumaan. Omia valintojasi. Lasta se sen sijaan voi harmittaa joskus tulevaisuudessa, toki sitäkään ei voi tässä vaiheessa varmuudella sanoa.

 

["heips"]

[QUOTE="heips";28661668]

Toinen sai vahingossa tietää olevansa adoptoitu teini-iässä, ja se oli hänelle niin suuri järkytys että yritti itsemurhaa. [/QUOTE]

Tähän vielä lisäys, että suurinta järkytystä ei aiheuttanut se, että hän oli adoptoitu, vaan se että omat vanhemmat (siis adoptiovanhemmat) olivat pettäneet hänet valehtelemalla näin tärkeässä asiassa.

 

[Coffee Break]

Aika hyvä pokka saa kyllä olla jos meinaa laittaa elämänsä yhden tärkeimmistä asioista elämään valheessa. Ettei olis ilmassa kostonpoikasta isälle??

 

[....]

Kaverini miehen äiti piti visusti salassa pojan oikean isän henkilöllisyyden. Ei siis kertonut kenellekään asiasta.

Kävikin sit niin että äiti kuoli onnettomuudessa. Joten ikinä ei selviä kuka isä on. Jotenkin aika veemäisesti tehty, mutta eihän äiti toisaalta voinut tietää kuolevansa ennen kuin ehtii asian kertoa

 

["vieras"]

Eipä ole mun äiti enää äitiään arvostanut sen jälkeen, koko elämä meni pirtaleiksi kun oli valhe selvisi.

Mitä välii? Äitimuori kasvaa horsmaa.

 

["eras"]

vanhemmat erosivat kun olin pieni, isäpuolen kanssa äiti sai uuden lapsen muutamaa vuotta myöhemmin. pikkuveljeni tietysti oli tavannutkin biologista isääni kun hän tapasi minua, ja sedäksi isääni kutsui. sitten eräänä päivänä asia tuli puheeksi. veli oli tuolloin vasta alle 2v ja kysyi itse aiheesta, jolloin sitten selitettiin että isi ei ole myös minun isi vaan tämä setä on. veljeni hyväksyi asian heti ja kasvoi ymmärtämään, vuosien varrella kysymyksiä ei tullut paljoakaan lisää, kun asia oli sisäistetty jo pienenä. kyllä ne ihan pienetkin ymmärtää ja kannattaa ehdottomasti selittää mahdollisimman totuudenmukaisesti eikä sanoa vain että isää ei ole tai hän nyt vaan on poissa ja tässä olisi tämä korvike-isi. pahin virhe minkä äitini teki isäpuolen tullessa mukaan kuvioihin oli se kuinka hän maalaili tätä uutta isää aidommaksi isäksi ja omaa isääni kaverimaisemmaksi hahmoksi elämääni.

 

[..]

Mä en ole edes kertonut tolle mun miehelle ettei se ole lapsen isä.. PISTINPÄS paremmaksi

 

[Madicken04]

Kannattaa kuitenkin kertoa hyvissäajoin ettei joku vieras kerkiä ensin...

Oma pikkuveli on adoptoitu perheeseemme, asia jonka hän ja kaikki sisarukset ovat tienneet aina mutta mitä ei juurikaan tullut koskaan ajateltua. Veljet olivat kuitenkin aika ihmeissään kun joskus noin 4v iässä uuden kerhon aloitettua jonkun toisen lapsen äiti oli tullut kyselemään heiltä että kumpikos nyt ei ollut se perheen oikea lapsi... Oli nähnyt joistain nimikylteistä syntymäajat jotka kertoivat ettei nämä lapset voi olla biologisia (ainakaan täys)sisaruksia ja ehkä kuullut huhujakin. Vaikka adoptio oli poikien tiedossa heitä jäi ihmetyttämään mikä on oikea lapsi ja miksi toinen heistä ei ole sitä.

 

[vierasmyy]

Kysehän ei ole sun tunteistasi.

Oma äitini sai tietää vasta 15 vuotiaana että mies, jota oli luullut isäkseen (isäpuolensa), ei ollut hänen biologinen isänsä vaan joku ihan muu. 15-vuotias, joka etsii itseään.. ja sit tuollainen paukku heitetään päin naamaa. Äiti valehdellut kaiken aikaa. No, voin sanoa että äitini välit ei sen jälkeen ole ollut mummoon hyvät, ja äidilläni ikää nyt jo 50 vuotta. Se on niin iso PETOS jättää asia kertomatta lapselle. En usko että heidän välinsä korjaantuvat koskaan..

Ja kun se ei tule ikuisesti pysymään salassa, se tulee ilmi joskus jossain. Ja kun tuo biologinen isä kuolee, lapsellasi on oikeus omaan osaansa perinnöstä. Äitini biologinen isä sitten tosiaan kuoli n. 3 vuotta sitten, jolloin vasta äitini sai tietää enemmän isästään ja esim. siskopuolestaan. Sai myös osansa perinnöstä, vaikka se taisi sille kuolleen isän puolisolle aika kova paikka olla! Ja kyllähän tämä äitini isä oli muutaman kerran soittanut äidilleni humalassa, ennen kuolemaansa. Oletko ottanut sen huomioon, että lapsesi oikea isä saattaa joskus saada päähänsä ottaa itse lapseesi yhteyttä, jolloin totuus tulee ilmi aika karmealla tavalla.

 

["heips"]

Kannattaa kuitenkin kertoa hyvissäajoin ettei joku vieras kerkiä ensin...

Oma pikkuveli on adoptoitu perheeseemme, asia jonka hän ja kaikki sisarukset ovat tienneet aina mutta mitä ei juurikaan tullut koskaan ajateltua. Veljet olivat kuitenkin aika ihmeissään kun joskus noin 4v iässä uuden kerhon aloitettua jonkun toisen lapsen äiti oli tullut kyselemään heiltä että kumpikos nyt ei ollut se perheen oikea lapsi... Oli nähnyt joistain nimikylteistä syntymäajat jotka kertoivat ettei nämä lapset voi olla biologisia (ainakaan täys)sisaruksia ja ehkä kuullut huhujakin. Vaikka adoptio oli poikien tiedossa heitä jäi ihmetyttämään mikä on oikea lapsi ja miksi toinen heistä ei ole sitä.

Järkyttävä ihminen se nainen. Ei mitään järkeä päässä mennä lapsille tollasta puhumaan.HUH!