En kyllä uskaltaisi mitään lääkkeitä ruveta syömään, vaikka olisin kuinka masentunut...

[jatkuu]

ps. Naisten syömät hormonit vaikuttavat myös hurjasti, myös mieleen. Kun ehkäisypillerit tulivat ekan kerran markkinoille niihin suhtauduttiin juuri kuten masennuslääkkeisiin nykyään. Jostain syystä epillereitä otetaan nykyään sitten mitään miettimättä.

Myös suuret määrät kortisonia (mm. syöpäpotilailla) vaikuttavat mieleen.

 

[ap.]

ps. Naisten syömät hormonit vaikuttavat myös hurjasti, myös mieleen. Kun ehkäisypillerit tulivat ekan kerran markkinoille niihin suhtauduttiin juuri kuten masennuslääkkeisiin nykyään. Jostain syystä epillereitä otetaan nykyään sitten mitään miettimättä.

Myös suuret määrät kortisonia (mm. syöpäpotilailla) vaikuttavat mieleen.

Anteeksi, en oikein ymmärtänyt, mitä ajat takaa. Mitä mahdat tarkoittaa sillä, että ehkäisypillereihin suhtauduttiin kuten masennuslääkkeisiin nykyään? Sitäkö, että niitä määrätään enempiä kyselemättä vähän joka toiselle kertomatta kunnolla haittavaikutuksista? Eikös se vähän näin ole masennuslääkkeiden kanssa...

Ehkäpä siitä syystä niistä e-pillereitä otetaan, että ne ovat kehittyneet vuosikymmenien aikana hurjasti ja sivuvaikutusten määrää on saatu pienennettyä merkittävästi. Tosin näidenkään kaikista haittavaikutukista ei mielestäni edelleenkään puhuta riittävästi, tai vähätellään mahdollisia sivuvaikutuksia. Itse en kyllä lähtisi ehkäisypillereitäkään syömään(enää, joskus olen kokeillut).

Kortisonin haitallisuutta ei varmasti kiellä kukaan.

 

[Mythago]

Lääkäriltä ammattitaidottomuutta, etenkin psykiatrilta. Ikinä ei saa noin vain olettaa että potilas tietää.

Eihän sitä voikaan ikinä tietää uskaltaako lopettaa lääkkeet vai ei. Itse näen masennuksen kroonisena sairautena. Minulla oli vuosien mittainen jakso ilman mielialalääkkeitä, ja nyt jouduin ne viime syksynä taas aloittamaan kun masennuskausi oli kestänyt jo vuoden ja syveni vain.

Nyt sitten taas haetaan sopivaa lääkettä ja annosta. Minulla on aina ollut huono vaste mielialalääkkeisiin ja siksi en niitä mielellään syö. Kun usein käynyt juuri niin että saa aloitus- ja lopetusoireet muttei toivottua vaikutusta.

Mutta sitten olo huononi niin ettei vain ollut vaihtoehtoa, jotain oli pakko yrittää. Terapeutilla toki käyn myös.

 

[v-k]

juuri niin että saa aloitus- ja lopetusoireet muttei toivottua vaikutusta.

Koin jonkin asteisen burn outin, jonka seurauksena puhkesi paniikkihäiriö ja rytmihäiriöitä ym. Söin oireisiin vajaa 2 kk paroksetiinia. Aluksi ahdistusoireet pahenivat tosi häiritseviksi. Sitten olo oli jotakuinkin sellainen kuin ennen lääkityksen aloittamista.

Lopetin lääkityksen 2 viikon kuluessa, ja oireet olivat minusta tosi pelottavia. Niitä sähköiskuja, joihin liittyi piippaus korvissa, puutumisia, aivan kammottavia painajaisunia jne.

Minulle kyllä jäi kammo tuota lääkettä kohtaan. Tuntui, että se vaikuttaa (arvaamattomasti) koko hermoston toimintaan, ei pelkästään ahditukseen/paniikkihäiriöön.

Nyt ahdistusoireita on edelleen, mutta tuntuu, etten voi mennä lääkäriin, kun kuitenkin taas saan jonkun pillerireseptin kouraan...