En kyllä yhtään nauti olla mun vanhempien luona.. :/

["diu"]

Ollaan lapsen kanssa oltu jo jonkin aikaa mun lapsuudenkodissa kylästelemässä ja olen kyllä sitä mieltä että sitte ku lapsi on tarpeeksi vanha niin saa kyllä käydä täällä yksinään näitä pidempiä reissuja.
Mulla tulee pintaan vaan kaikkia huonoja oloja täällä. Ei ihme että nuorena olin masentunut ja syömishäiriöinen, kun nyt aikuisenakin tuntuu että ois vaan pakko päästä pois. Tai ehkä ne nuoruuden olot vaan täällä nousee pintaan.
Äiti on armoton häslääjä, ja jostain syystä loukkantui mulle kun sanoin että täällä oli eilen niin rauhallista kun olit poissa. En siis millään pahalla ja nyt se mököttää mulle, ja kävi äsken itku silmässä kysymässä että miksi olet mulle aina niin vihainen?? Siis täh!? Meni siinä hermo ja sanoin että me lähetään nytten ajeleen kotia. No eipä ole sen jälkeen mulle puhunu mitään. Ootella että isä tulee kotiin ja lähteä sitte.

Siis nauttiiko joku olla oikeasti lapsuudenkodissaan kylästelemässä, vai onko meillä vaan häiriintynyt perhe?

 

[gnhjdg]

Kyllä mä viihdyn lapsuudenkodissani. Mun äiti on oikeastaan melkeinpä mun paras kaveri tätä nykyä, ollessani nuori se ei todellakaan ollut niin. Mutta kyllä sekin alkaa ärsyttää jos liian kauan joutuu kattelemaan niitä.

 

[Kerran kuussa]

Voi kun pääsiskin kotiin... 400 km matkaa

 

["Mölkky"]

Muutaman tunnin visiitit käyvät, mutta ei missään nimessä mitään yön yli kestävää...

 

["gen"]

Kyllä mä kans olisin loukkaantunu tuosta jos olis sanottu et eilen oli paljon rauhallisempaa kun olit poissa. Toihan on selvä loukkaus!

 

["akka"]

Mun mielestä sä olisit voinut asennoitua vähän toisella tapaa mennessäsi.
Ajatella että okei,mun äiti nyt on vähän häslääjä mutta kun sinne vapaaehtoisesti menen niin kestän sitä häsläämistä sen aikaa kun siellä ollaan.
Koittaa käyttäytyä niin kuin aikuinen eikä niin kuin murrosikäinen *okei,mä en siis kestä,me lähetään ny menee*
Sen sijaan että meni hermo,olisi voinut sanoa että mä en tarkoittanut millään pahalla sitä mitä sanoin että oliu vähän huono sanavalinta.

 

[ok]

Tykkään olla isälläni, mutta äidilläni on jotenkin kireää aina. Eri osoitteissa siis asuvat.

 

["vieras"]

No oisin mäkin saattanut loukkaantua jos mulle noin sanottaisiin.

Olisiko syytä jutella ihan niinkuin aikuiset ihmiset keskenään kaikista asioista? Jos se puhdistaisi ilmaa?

 

[Miuski harmailee]

En nauti vanhempieni luona olemisesta. Vaikka mulla on ikää 38v ja vaikka olen kouluttautunut ja olen asunut omillani melkein 20v, tunnun silti taantuvan vanhempieni luona epävarmaksi teinitytöksi, joka koko ajan tarkkailee äidin mielialoja ja olen ihan yliherkkänä niille.

Tiedän, äitisuhteen kanssa olisi paljon tekemistä ja vaatisi varmaan ihan jonkinmoisen terapian, että siitä pääsisi eteenpäin. Eihän tämä tämmöinen ole normaalia. Mutta näin nyt on tilanne. Vanhempani eivät meitä juuri heille kylään kutsu ja nytkin viikonloppuna, kun olemme paikkakunnalle menossa, menemme yöpymään siskoni perheen luokse. Vanhempiani tapaamme sitten ihan piipahduksen omaisesti (kun heille ei sovi pidempi vierailu). Voi olla, ettei äitini pysty olemaan läsnä edes sitä hetkeä..

 

[äå]

MITEN KEHTAAT ÄIDILLESI sanoa noin?
Miltä itsestäsi tuntuisi kun tulis vieraita kylään ja olisit vastaavasti pari päivää pois ? Kommentti kun saavut että OLI PALJON KIVEMPAA KUN OLIT POIS????

Olet julma ja et taida omata empatiakykyä. Lojaallisuus ei kuulu elämääsi?

 

[ok]

MITEN KEHTAAT ÄIDILLESI sanoa noin?
Miltä itsestäsi tuntuisi kun tulis vieraita kylään ja olisit vastaavasti pari päivää pois ? Kommentti kun saavut että OLI PALJON KIVEMPAA KUN OLIT POIS????

Olet julma ja et taida omata empatiakykyä. Lojaallisuus ei kuulu elämääsi?

No älä nyt liioittele. Äitien ja tyttärien suhteet on monimutkaisia, tuskin ap nyt on mikään aivan hirviö.

 

[entinen isintyttö]

En nauti. Heidän mielestään meidän lasten kuuluisi olla heille jossain ihmeen kiitollisuudenvelassa, vaikka lapsuutemme oli pelkkää helvettiä. Kova kuri, töitä paiskittiin lapsesta saakka (maatila) ja jos et tehnyt niin selkääsi sait. Koskaan eivät käyttäneet aidosti aikaansa lasten kanssa olemiseen. Itsetuntomme poljettiin maahan, kannustusta emme saaneet (paitsi siskoni joka sai kyumppejä kokeesta).
Nyt jälkikäteen maalailevat jotain ihmeellisia pilvilinnoja lapsuudestamme, kuinka "hyvä" meillä oli muka kasvaa maaseudulla.
Omien lasteni kanssa en siellä käy kuin ehkä 2-3 kertaa vuodessa ja aina saan kuulla marttyyrimaisa kommentteja kun emme käy. Ja jos he jotain apua (esim. remonttiapua) tarvitsevat, niin heti ovat soittamassa ja vaatimalla vaativat että pitää tulla auttamaan, koska se on kuulemma lasten velvollisuus! Ja jos (KUN) kieltäydyn tulemasta, saan kuulla olevani huono tytär, joka jätetään perinnöttömäksi jne jne...
Eipa paljoa motivoi käydä heillä, ja ahdistun joka kerta kun siellä olen tunnin ollut. Lapsuuden asiat ja tuo jonkun täällä mainitsema "taantuminen lapsen tasolle" tapahtuu minullekin joka kerta...Äkkiä pois ja kotiin!

 

[as if]

Ei mun lapsuudenkotia enää ole kun vanhemmat on eronneet mutta en mä muutamaa tuntia kauempaa kummankaan luona viihdy.
Ihmettelen ihmisiä jotka voi olla viikkotolkullakin vanhempiensa nurkissa aikuisinakin

 

[plm]

MITEN KEHTAAT ÄIDILLESI sanoa noin?
Miltä itsestäsi tuntuisi kun tulis vieraita kylään ja olisit vastaavasti pari päivää pois ? Kommentti kun saavut että OLI PALJON KIVEMPAA KUN OLIT POIS????

Olet julma ja et taida omata empatiakykyä. Lojaallisuus ei kuulu elämääsi?

Ja oikeinkirjoitustaito ei taida olla sun vahvimpia puoliasi?
Mä en pidä mun äidistäni ja olen mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan. Ei äiti ole mikään ylijumala jota täytyy palvoa.

 

["Aki"]

Täysin ymmärrän ap:tä. Minulla on sietämätön äiti. Tänä aamuna kävin hänen luonaan ja sain 10 min aikana n. 10 krt verenpaineeni kohoamaan. Piti olla lasteni kanssa sielä koko päivä, mutta lähdimme pois sen 10 min jälkeen.. Olen täys nolla hänen silmissään.. varmaan siksi, että elän kauniissa kodissa, onnistuneessa avioliitossa ja ihana perhe ympärilläni. Äitini henkinen kehitys on jäänyt jonnekkin ala-asteikäisen tasolle, hän hakee huomiota itselleen uskomattomilla tavoilla ja on täysin avuton sekä ilkeä. Inhoan häntä. Ihan kuin hänessä olisi 2 persoonaa.. jos paikalla on vieraita ihmisiä hän vetää lässyn lässyn mamma roolia, mutta auta armias kun vieraat poistuvat. Onneksi asumme aika kaukana toisistamme.
Minulla on myös sisko ja veli jotka ovat kaikissa elämän käänteissä ajaneet ohitseni äidin silmissä.. siskoooni ja veljeeni suhteeni on ok!
Mutta siis ymmärrän täysin ketjussa olevia jotka eivät viihdy lapsuudenkodeissaan. Ne jotka ihmettelevät miten voit kohdella äitiäsi noin... heillä on ilmeiseti mukavat, tasapuoliset, ajattelevat normaalit vanhemmat.
Olisi ihanaa omistaa ÄITI.. minulla sitä ei ole.. en ole kutsunut häntä äidiksi edes teini-iän jälkeen.. koska se tuntuu pahalta. Se nimitys ei kertakaikkiaan sovi hänelle.
Läheinen perhetuttuni on vahvistanut minulle lapsuuden muistojani.. että olin aina se väliinputoaja perheessäni ja se joka jäi ilman ja se joka sai selvitä omin nokkineni.
Luojan kiitos, minulla oli ihana reilu isä jonka ansioksi lasken sen etten ole ihan kilahtanut ja minulla on oikeasti itsetunnostakin jotain jäljellä.

 

[äå]

Ja oikeinkirjoitustaito ei taida olla sun vahvimpia puoliasi?
Mä en pidä mun äidistäni ja olen mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan. Ei äiti ole mikään ylijumala jota täytyy palvoa.

Ei olekaan! Silti minulla on oikeus kirjoittaa tänne ilman arvostelua poikkauvuudestani.
et saa minua masentumaan kun en juuri niin hienosti kirjoita kuin sinä täydellinen ihminen.

 

["vieras"]

Mulla on usein epämukava olo käydessäni vanhemmilla kylässä. Asuvat kuitenkin lähellä. On sellainen olo ettei olla tervetulleita vaan taakkana mun isälle. Äiti on ok. Isä tiuskii aina äidille, sekin tuntuu pahalle.

 

["Äiti"]

Pakko myöntää että en viihdy siellä. Koti on jotenkin synkkä ( siis tuntuu että siellä on pimeää, vaikka valot olisikin päällä ). Äitini kanssa tulen joten kuten kyllä juttuun. Mutta en koe rakastavani häntä. Isääni kyllä rakastan ja tullaan toimeen hänenkin kanssan. Äitini lähinnä tuo vastenmielisiä tunteita mieleeni - en tiedä miksi. Jutellaan kyllä mutta jotain 'syvempiä tuntoja' en halua ajatella, enkä kuulla!! Oksettavaa!

 

["vieras"]

Mulla on ihan samanlaista. Jotenkin levoton olo kun sinne menee ja tosi kovaa häsläämistä se sielläolo. Kovin pitkään en jaksa olla.

Siellä on pinnan alla jotain mörköjä jotka ahdistaa mua niin paljon että en suoraan sanoen mielelläni sinne mene. Ja miksi pitäisi ankeuttajien seurassa aikaa viettää?

 

["vieras"]

Täälläkin yks, joka ahdistuu vanhempien luona vierailuista. Ja anoppilassa sitä pahasti rupeekin viiraamaan..

 

["Mmm"]

Kuukausi takaperin mun äiti oli tässä meillä viikon yhtä soittoa. Kaks ekaa päivää menee aina ihan kivasti, mutta sitten alkaa kyllä itelleni riittämään. En nimittäin joka kerta jaksa kuunnella sitä että, äitin mielestä mun veljen pitäis olla meijän tyttären kummi. Veli käytti huumeita sillon kun rupesin esikoista odottamaan ja sillon jo sanoin että, narkkaria en kummiksi ota. Mutta äiti vaan uskoo siihen että, veli ois kummina ollessaan parantanu tapansa. Sillon kun synnytin tyttären veli istu vankilassa ja istuu yhä. Mulla on veljen ja siskon kanssa todella läheiset välit, mutta siltikin en halunnu veljeä kummiksi. Sit toinen on mistä loukkaannuin äitille tässä n. vuosi sitten oli se että, äiti kuulema rakastaa mun veljeä ja siskoa eri tavalla kuin mua, niin on ollu aina. Isän kanssa saatiin asiat kuntoon vasta kun olin tavannu nykysen mieheni, ennen sitä ei juurikaan juteltu kun ei ollu mitään asiaa. Mulla oli myös teini ikäsenä syömishäiriö, masennus ja hirveitä ahdistus ja paniikki kohtauksia. Isä ei juurikaan koskaan ollu kotona, oli aina jossakin päin maailmaa menossa. Joten toi teki sitten sen että, vieraannuin teini iässä isästä, vaikka isä on kuitenkin aina ollu yhtä tärkee kuin äiti. Mut ei kovin usein nähä, pitkä välimatka ja 1v4kk kanssa toi matkustaminen ei ole ihan helpommasta päästä.

 

["vieras"]

[QUOTE="akka";24329203]Mun mielestä sä olisit voinut asennoitua vähän toisella tapaa mennessäsi.
Ajatella että okei,mun äiti nyt on vähän häslääjä mutta kun sinne vapaaehtoisesti menen niin kestän sitä häsläämistä sen aikaa kun siellä ollaan.
Koittaa käyttäytyä niin kuin aikuinen eikä niin kuin murrosikäinen *okei,mä en siis kestä,me lähetään ny menee*
Sen sijaan että meni hermo,olisi voinut sanoa että mä en tarkoittanut millään pahalla sitä mitä sanoin että oliu vähän huono sanavalinta.[/QUOTE]

AP:lla oli tässä ehkä huono sanavalinta miten ilmaisi asian äidilleen, MUTTA jos et ole elänyt hänen perheessään ja ollut hänen asemassaan et voi tietää miten ahdistavaa se voi olla. Eikä ole kysymys siitä että olisi jotenkin murrosikäinen, vaan siitä että lapsuudenkoti voi oikeasti toisille olla todella traumaattinen ja ahdistava paikka, ja sen ilmapiiri myös.

Tätä ei voi sellainen ihminen ymmärtää jonka kotona on (henkisessä mielessä) valoisaa ja avaraa. Meillä asia korostuu siksi että miehen lapsuudenkodissa tuntuu että minä ja lapseni olemme tervetulleita, on tilaa hengittää. Minun lapsuudenkodissani tunnelma on aina painostava ja ahdistunut, vaikka miten yrittäisi itseään etukäteen siihen tsempata.

 

[kikatus]

äiti asuu 1.5km päässä ja nähdään joka päivä. Lähti 2 vko mun siskon luokse ja nyt jo, kolmen päivän jälkeen on ikävä.

 

[Sama Äiti]

[QUOTE="Äiti";24329606]Pakko myöntää että en viihdy siellä. Koti on jotenkin synkkä ( siis tuntuu että siellä on pimeää, vaikka valot olisikin päällä ). Äitini kanssa tulen joten kuten kyllä juttuun. Mutta en koe rakastavani häntä. Isääni kyllä rakastan ja tullaan toimeen hänenkin kanssan. Äitini lähinnä tuo vastenmielisiä tunteita mieleeni - en tiedä miksi. Jutellaan kyllä mutta jotain 'syvempiä tuntoja' en halua ajatella, enkä kuulla!! Oksettavaa![/QUOTE]

Lisään vielä että minä olen myös kokenut äitini osalta AINA väheksyntää. Muilla saa olla pahamieli - minulla ei. Muut saavat olla surullisia - minä en. Minun kivut on AINA pienempiä ja mitättömämpiä kuin muiden. Minä olen hänen mielestään AINA itsekäs jos harmistun jostain (Esim. kun veljeni erosi ja oli mielimaassa, sanoi äitini, että olen älyttömän itsekäs kun toivoin, että veljeni tästä huolimatta tulisi käymään lapseni syntymäpäivillä.)

Ja minun äitini myös kuvittelee, että meillä on lapsuus ollut jotenkin erittäin onnellinen ja että ollaan jotenkin onnekkaita veljieni kanssa, kun hän on äitimme. Hän ei muista ollenkaan minkälainen lapsuutemme on ollut. Jos kerron miten olen jonkin asian kokenut tai miten asiat muistan niin hän kyllä tyrmää sen ja väittää täysin muuta.

 

[plörö]

[QUOTE="diu";24329163]Ollaan lapsen kanssa oltu jo jonkin aikaa mun lapsuudenkodissa kylästelemässä ja olen kyllä sitä mieltä että sitte ku lapsi on tarpeeksi vanha niin saa kyllä käydä täällä yksinään näitä pidempiä reissuja.
Mulla tulee pintaan vaan kaikkia huonoja oloja täällä. Ei ihme että nuorena olin masentunut ja syömishäiriöinen, kun nyt aikuisenakin tuntuu että ois vaan pakko päästä pois. Tai ehkä ne nuoruuden olot vaan täällä nousee pintaan.
Äiti on armoton häslääjä, ja jostain syystä loukkantui mulle kun sanoin että täällä oli eilen niin rauhallista kun olit poissa. En siis millään pahalla ja nyt se mököttää mulle, ja kävi äsken itku silmässä kysymässä että miksi olet mulle aina niin vihainen?? Siis täh!? Meni siinä hermo ja sanoin että me lähetään nytten ajeleen kotia. No eipä ole sen jälkeen mulle puhunu mitään. Ootella että isä tulee kotiin ja lähteä sitte.

Siis nauttiiko joku olla oikeasti lapsuudenkodissaan kylästelemässä, vai onko meillä vaan häiriintynyt perhe?[/QUOTE]

Kylläpä vaan palsta olikin rauhallisempi paikka ennekuin sinä tulit tänne:stick: