en ole

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kotiorja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kotiorja

Vieras
Hei!

Olen kyllä hieman pettynyt.

Tiedän mitä lasten hoito on. Takana 2 isoa lasta. Nyt uusi tulokas 4 kk.

Odotin jotakin muuta. Muutettiin uuteen asuntoon ennen vauvan syntymää. Kovasti remppaa pitäisi tehdä. Mies alan ihmisiä. Mutta...

- mies ei teekkään kotona mitään
- miestä ei kiinnosta kotityöt
- lasten hoidosta kuvittelin sen olevan enemmän kiinnostunut, kun on sen eka lapsi
- koiran hoito menee edelle
- minä kotona, mies töissä
- ei tuo kotia rahaa
- päätin perkele, että minä maksan sitten äitiyspäivärahasta koko laina määrän ja sinnillä pärjään
- mietin mihin sen rahat menee? Karhukirjeitä jääkaapin päällä iso pino eikä se niitä edes aukaise
- olen päättänyt, että koska on aikuinen, järjellinen ihminen, hoitaa omat asiansa. Niin on tehty tähänkin asti. Kumpikin maksanut omat laskunsa
- asuimme vuokralla aikaisemmin: ei maksanut silloin vuokraakaan
- nyt kun uusi asunto, kovasti puhui että maksetaan siteen sitä ja tätä lainanhoitotilille, mutta ei ole maksanut
- olen huomauttanut: sanoo, maksan kunhan saan näitä omia ensin alta pois. Olen päättänyt, että enää en kysele!
- ruokaa ei pahemmin viikolla osta. Minä sinnillä ostan ne itse. Viikonloppuisin ostaa ruuat.
- laskeeko se budjetit niin, että nämä 2 muuta lasta kun ei ole hänen, niin hänen ei tarvitse osallistua kaikkiin kustannuksiin?

Olen päättänyt:

minä en tästä edes tee kotona sitten mitään. Annan kaiken siivon vaan olla. En imuroi yms. Hyvä jos ruoan jaksan tehdä.

Olen niin korvia myöten pettyntyt!!

Ja minä en pahemmin sille ala mitään selittelemään. Sen pitäisi itse tajuta. Tajuaa kyllä, mutta heittää ajatukset asioista aivolohkon taa eikä niitä käsittele.

Sain perintörahoja: kaikki kohta menneet ja asuntoon. Hän ei pahemmin ole rahojaan tähän kämpään tuonut. Nyt perintörahoista mennyt joulu, tammi ja helmikuu hänen osuutensa.

Sekava kirjoitus.

Nyt totean: enpä olisi ikinä tavannutkaan sitä. Parempi olisi ollut sittenkin elää yksinhuoltajan 2 lapsen kanssa.
Jos se nyt lähtis kävelemään, en menettäisi mitään. Pärjäisin edelleen näiden kolmenkin kanssa.
Kyllä asia vaan niin on: parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Vauvan tietenkin haluan ja sinnillä kyllä jaksan eteenpäin. Olen jaksanut ennenkin! Teen miten haluan ja käyttäydyn miten haluan: minulla ei ole mitään menetettävää!

En pysty näitä hänelle suoraan sanomaan. Pakko jonnekiin purkautua.
 
Edellisen mieheni kanssa oli samantapainen tilanne ja meillä on 4 yhteistä lasta, hänellä rahat menivät juomiseen, autoihin ja muuhun typerään eikä hän paljon jälkikasvuaan ajatellut. Yrityksen pisti pystyyn ja minä hullu suostuin lainojen takaajaksi, vakuutteli niin taitavasti minut uskomaan, että kaikki kääntyy parempaan... pahemmaksi kaikki vaan muuttui, yritys velkaantui ja juominen vaan jatkui. Lopulta en enään jaksanut vaan ilmoitin haluavani eron ja näin jäin 4 lapsen yksinhuoltajaksi, hän ajoi yrityksen tahallaan konkurssiin ja minulle jäi kymmenientuhansien eurojen takausvelat maksettavaksi. Kivan perinnön jätti lapsilleen..., kaikesta huolimatta olen onnellinen lasteni kanssa ja olen nyt löytänyt uuden ihanan puolison joka ei välitä perässäni ""juoksevasta"" ulosottomiehestä, vaan tukee ja auttaa minua kaikessa. Mielessäni toivon, että olisin tavannut hänet jo vuosia sitten kaikki kun olisi silloin toisin.
Hirveältä tuntuu antaa sinulle tälläinen neuvo, mutta heitä miehesi pellolle ajoissa ettet joudu samaan velkahelvettiin jossa itse olen ja henkisesti jaksat varmaan paremmin yksin lastesi kanssa... kaikkea hyvää sinulle =)
 
Hei!

Ja jatkoa:

ottaa myös kuppia. Ennen vauvaa joka vkonloppu. Tavattu 2 v. sitten. Lupasi ja sanoi, kuinka vauvan syntymän jälkeen, ei ota viinaa. Ei raski, ei voi. Odotti niin lasta.
Nyt ottaa edelleen. Pakolliset ""vapaat"" oli pakko olla kun tulin synnäriltä. Sen jälkeen alkoi. Huomautin ja sanoin aika raskaasti. Ei ottanut sitten pariin vkonloppuun. Nyt taas alkoi. Ja kun se ei ole vain perjantai, vaan se on koko vkonloppu. Eilenkin pikku kännissä ulkoiltiin. Luulee, etten huomaa. Ja pah! Minä en jaksa koko aikaa siitä huomauttaa. Kyllä minä nään milloin se on kännissä. Siitä näkee sen niin armottoman hyvin.

Kännissä puhuu kuinka tehdään sitä ja tätä yms. Kun arki koittaa, sohva kiinnostaa enempi ja illan elokuva. Lupailee mahdottomasti kaikkea ja piirtelee linnoja, mutta mitään ei tapahdu. En ymmärrä miten se pystyy rakennuksella mitään aikaansaamaan. Meidänkin remppa oli sitä sun tätä. Yllätyin laadun heikkoudesta. Miten se niin huonosti kaikki oli tehnytkään! Itse olen tarkka näissä asioissa. Maalauskin mennyt näköjään päin persettä.

Lapselle ei ole hankkinut mitään. Ja kuinka ootti. Kirpparia ei muka hyväksynyt. Nyt ostankin sieltä lapsen vaattee. Ja mikä ettei. Hyviä vaatteitahan siellä on. MUTTA KUN ON SE AINUT LAPSI JA MUITA EI ENÄÄ TULE: OLEN AIVAN YLLÄTTYNYT, ETTEI SE HANKI LAPSELLEEN YHTIKÄS MITÄÄN. Olen puhunut jostkain mobiilitapaisesta lattialle ja kuinka se helpottaisi minua. Puhuu kuinka sen rakentaa itse ja on jotakin juttuja/tekotarpeita katellut/suunnitellut. Ei takuulla tule tapahtumaan.

Mentiin naimisiin puoli vuotta sitten ja kuinka sitä jo nyt kadun. On aika surkeaa ja olen niin pettynyt!
Kännissä on niin, niin hööli, hellä, hempeä. Selvinpäin hiljaa.
Onneksi ei pahapäinen. Enempi sulkeutuva.

Laskut: jos jää maksamatta, ne on sen omia ja enhän minä joudu niistä tilivelvollisiksi? Lainan pystyn itse maksamaan ja totesin itsekseni: minä pärjäisin yksinkin lainojen kanssakin. Otti koroista puolet itselleen. Minä ne tarvisin, koska hoidan kaikki itse.

 
En osaa muuta sanoa kuin VOIMIA!!!! Ja toivottavasti saat/saisitte jotain ratkaisua aikaan. Kyllä omat ""ongelmat"" tuntuu pieniltä kun lukee tälläistä ja tajuaa että pitäisi olla onnellinen kun on asiat toisin..
Miehet kyllä tuntuu osaavan olla niiiin välinpitämättömiä - olen kuullut monta samantapaista esimerkkiä elävästä elämästä. uskomatonta!

Voimahali sinne!!!! :)
 
Sellaisen neuvon sinulle antaisin, että jos asunto on puoliksi teidän nimissä ja maksat miehesi lainaosuutta, laita kaikki kuitit näistä maksuista talteen. Varsinkin, jos käytät niihin perintörahojasi...

 

Yhteistyössä