En oo enää onnellinen

[väsynyt]

Muutin 4v sitten miehen kotikaupunkiin. Oma suku jäi 400km päähän.
Lapsia 4, 1kk-7v + miehen esikoinen.

Miehen kanssa ei tehdä mitään yhdessä, ei enää oikeastaan jutella kuin käytännön asioista.

Mä en tykkää asua täällä, kovasti oon yrittäny mutta en vaan ole onnellinen täällä. Eläny aina muiden tahdon mukaan, koskaan en ole osannut vaatia jotain mitä itse haluan.

Mies on paljon lasten kanssa ja rakastaa minua hiljaisuudesta huolimatta.
Mulla ei vaan ole täällä mitään muuta kuin lapset ja mies.

Oon päivät kotona lasten kanssa ja ihan loppu. Ei enää jaksa kiinnostaa mikään, en jaksa enää esittää että kaikki on hyvin.

 

[ev]

kuulostaa niin tutulle, tosin mä en muuttanut toiselle paikkakunnalle. mutta elämä vaan jotenkin loppui kun saatiin lapset. mut se alkoi helpottaa kun lapset kasvoi. meillä nyt lapset koululaisia ja suhde taas hyvä, jaksan paremmin kun käyn töissä ym.

 

[...]

Puhukaa, puhukaa ja vielä kerran puhukaa... Etsi itsellesi joku kiva harrastus, siellä sitä tapaa ihmisiäkin ja saa sitä tukiverkkoa. Ja muista että elämäsi tärkein ihminen olet sinä itse, muista ottaa omaakin aikaa, älä elä vain perheellesi. Mies voi sen aikaa hoitaa lapsia kyllä. Koeta jaksaa!

 

[voisinpa neuvoa enemmän]

Jääkö sulle aikaa harrastaa mitään omaa? Ehkä voisit laittaa lapsia hoitoon ja hakea töihin tai jotain??

 

[Rapanhapakko]

Tiedän tunteen.
Mutta kukaan tai mikään ei voi sua tehdä onnelliseksi - vain sinä itse!
Eli ala etsiä asioita ja tekemisiä jotka tuottavat mielihyvää.
Se ei ole helppoa, nykyiseen jämähtäminen on paljon helpompaa.

 

[Hoodrat]

Mulla oli tolleen. 9 kk asuttiin toisella paikkakunnalla ja sitten tultiin takas Helsinkiin Hirveitä juoruilijoita ja muutenkin suoraan sanottuna ihan perseestä.

 

[vera86]

Muutin 4v sitten miehen kotikaupunkiin. Oma suku jäi 400km päähän.
Lapsia 4, 1kk-7v + miehen esikoinen.

Miehen kanssa ei tehdä mitään yhdessä, ei enää oikeastaan jutella kuin käytännön asioista.

Mä en tykkää asua täällä, kovasti oon yrittäny mutta en vaan ole onnellinen täällä. Eläny aina muiden tahdon mukaan, koskaan en ole osannut vaatia jotain mitä itse haluan.

Mies on paljon lasten kanssa ja rakastaa minua hiljaisuudesta huolimatta.
Mulla ei vaan ole täällä mitään muuta kuin lapset ja mies.

Oon päivät kotona lasten kanssa ja ihan loppu. Ei enää jaksa kiinnostaa mikään, en jaksa enää esittää että kaikki on hyvin.

sama juttu. en kyll oo muuttunut mihinkään ja lapsia vain 1 toistaseksi, mutta muuten kuulosta niin tutulta. arkipäivä arkipäivän perään ja ajattelen että sitten joskus.....mutta oikeasti, elämähän voi päättyä ihan milloin va pitäisi nauttia joka hetkestä, mutta lian usein se unohtu!

miten tälläinen kotiäiti (ja opiskelija vielä) voisi piristäytyä arkina?...mistäs sais taas voimia ja haluja tehdä asioita?

 

[ap]

Olen yrittänyt puhua miehelle etten halua asua täällä ja kaipaan sisältöä elämääni. Jotenkin saadaan aina aiheesta riita. Tuntuu että mun "ongelmat" niin pieniä ettei mulla ole oikeutta puhua niistä ääneen.

Ja meillä on aina ollut lapsia, Kun aloitimme seurustelun meillä molemmilla oli jo esikoiset.

 

[vieras]

Jääkö sulle aikaa harrastaa mitään omaa? Ehkä voisit laittaa lapsia hoitoon ja hakea töihin tai jotain??

Nuorin lapsista 1kk..

 

[ap]

Jääkö sulle aikaa harrastaa mitään omaa? Ehkä voisit laittaa lapsia hoitoon ja hakea töihin tai jotain??

Tällä hetkellä niin kiinni vauvassa etten ole käynyt reiluun kuukauteen yksin kuin kaupassa.
En kyllä ennen sitäkään käynyt juuri missään.
Joskus lähdin lasten kanssa sukulaisten luo mutta se on rankkaa olla kaikkien kanssa yksin reissussa.

Täällä meillä ole ketään lapsenvahtia. Miehen vanhemmat asuvat kyllä lähellä mutta ovat niin kiinni omissa jutuissaan.

 

[...]

Sun pitää puhua miehellesi vähän lisää. Itse olen huomannut, että riidaksi ei mene niin helposti, jos puhuu oikeasti omasta puolestaan ja välttäen syyttelyä. Varmista, että tulet myös kuulluksi, eikä miehelläsi ole samalla tekeillä mitään muuta. Älä päästä miestä "pakenemaan" siitä keskustelutilanteesta... Aina, jos toisella on paha olla, on keskustelun paikka. Ja elämään saa sisältöä niillä harrastuksilla.

 

[LisaMarie]

Onko todellinen syy pahaan oloon asuinpaikka, vai olisiko sittenkin kyse jostain muusta elämän tyhjyydestä? Omasta sisäisestä tyytymättömyydestä?
Usein me valitsemme itselemme jonkun syntipukin ja se mille on vaikeinta tehdä mitään on hyvä ottaa yyksi pahaan oloon. Asuinpaikka on oikein hyvä, sitä mäkin syytän kun iskee marttyyrivaihde päälle. Mehän ei edes voida myydä asuinpaikkaamme vielä 3 vuoteen niin se on oikein hyvä syytöksen kode, kun ei saa tunteitaan hallintaansa ja kaikki ottaa päähän.
Kyllä se on niin kuin Rapanhapahkko sanoi, että ei mikän ei kukaan ulkopuolelta voi tehdä ihmistä onnelliseksi. Kun sisällä on rauha, voi olla onnellinen missä vaan ja mikään maantieteellinen pako ei auta, jos sisällä on paha olla. Se paska tulee perässä, vaikka muuttaisi minne.
Tiedän ihmisen, joka muutti Austraaliaan ja jatkoi sieltä Uuteenseelantiin kun yritti paeta ongelmiaan, mutta ei onnistunut, lopulta palasi ihan takaisin kotiin ratkomaan ongelmat jotka olivat seuranneet maailman ympäri.

 

[ap]

Tuntuu että mut käytetään loppuun. Lapset vaatii suurimman osan ja mies siihen päälle. Toisinaan tekee mieli huutaa että milloin minulla on oikeus vaatia?!

Mies yrittää kyllä patistaa harrastuksiin mutta ei minua kiinnosta joku kerran viikkoon jumppa.
Miehellä itsellään kyllä noita projekteja ja kavereita riittää.
Mä en oo niin sosiaalinen..

 

[ap]

Kai mä syytän tätä paikkaa. Mun elämä oli kotipaikkakunnalla ja täältä en sitä onnea ja sisältöä le löytänyt.

 

[LisaMarie]

Toisaalta, jos sulla on auto käytössä, ei tuo 400 km mikään hirveä matka ole. Itse ajoin koko kesän 300 km/suunta joka viikonloppu ja nykyisin satunnaisesti, mutta toivoakseni useamman kerran kuukaudessa. Mun elämäni on kahdella paikkakunnalla, täällä ja sielä 300 km:n päässä, eikä se ole oikeasti ongelma -paitsi silloin kun mä haluan :ashamed: :snotty:
Miten mies reagoi, kun hänelle sanoo "minusta tuntuu, että en saa tästä suhteesta ja perheestä mitään, vaan että multa vaan vaaditaan?" Siis huom! "Minusta tuntuu" Ei "kun sinä aina...etkä koskaan..." Toiselle voi sanoa lähes mitä vaan kun kertoo omista tunteistaan, aloittaa minusta tuntuu.

 

[ap]

Kun oon sanonu miehelle etten oo onnellinen täällä sanoo vaan ettei voida muuttaa hänen esikoisensa vuoksi.
Eikä mies osaa sit rakentavasti keskustella. Kun kerron tuntojani niin suuttuu ja mä en osaa enää sanoo mitään. Vaikka kuinka yritän puhua omasta puolesta enkä syyllistä miestä.

 

[tiedän tunteen]

ap, Mä niin tiedän miltä susta tuntuu. Itelläni on ihan sama tilanne. Mies raahas mut väkisin tänne kaupungista, jonne oltiin kotiuduttu ja muutenkin elämä oli ihanaa. Nyt asutaan maalla. Ja mä en vaan saa täältä sitä samaa mitä sain kaupungin aikoihin. Sitä ei oikein ulkopuoliset voi tajuta, miltä se tuska tuntuu siellä pään sisällä. Meidän piti muuttaa kaupunkiin takasin, ku ollaan täällä asuttu vähän aikaa, et sais alkurahan uuteen taloon kaupungista. Kun täältä siis ostettiin tää vanha omakotitalo edullisesti. Välillä sitä yrittää ajatella, et no kyllähän me tässä voidaan vielä asua. Mut jos hoitaa lapsia kaiket päivät kotona, palvelut kaikki kaupungissa ja ei mitään sosiaalista elämää täällä. Niin se on todella hirvee tunne, kun se iskee. Tuntuu et ei oo pakokeinoa. Me käydään tästä asiasta perheneuvolassa keskustelemassa. Se tuo mulle hetkellistä helpotusta, mut se tuska tästä paikasta on ja pysyy. Meillä on kaks lasta ja kolmas tulossa. Ja just sain kuulla et oisin saanu töitä kesäks, jolloin kolmas syntyy. Nyt ei sit pääse tienaamaankaan itse, että pääsis täältä lähtemään. Pitää vaan jatkaa miehen rahoilla elämistä ja mua ottaa se niin päähän. Mä haluun itellenikin päätösvaltaa jo asioihin. Vaikeeta on, mut pakko vaan kestää tai sit lähen lasten kans pois, et tää tuska loppuu. Mutku erotakaan ei haluis.