V
"vieras ap"
Vieras
Näitä "kolmas lapsi"-alotuksia onkin ollut täällä viimepäivinä jo muutama, mutta halusin tehdä omani.
Yleensä pystyn puhumaan kaikesta, niistä vaikeimmistakin asioista miehelle. Olen kertonut hänelle asioita ("entisestä elämästäni"), joita en kellekään muulle ole kertonut. Tämä tuntuu silti mahdottomalta, koska tiedän mitä hän vastaa. Hänen kantansa on ehdoton ei.
Olen aina halunnut lapsia 3-4. Kahden pienellä ikäerolla syntyneen jälkeen kuitenkin hetken ajattelin itsekin, että kaksi riittää. Nyt kun nuorempikin on kohta jo eskari-ikäinen on kolmannen lapsen kaipuu herännyt uudelleen. Oikeastaan olen pohtinut tätä jo toista vuotta, mutta viime kuukausina asia on pyörinyt mielessä joka päivä. Sitä neljättä en kuitenkaan olisi kolmannen jälkeen haluamassa, koska se tietäisi jo niin paljon käytännön ongelmia.
En tiedä miten tekisin... Jos saan asian otettua puheeksi miehen kanssa, pelkään että miehen ehdottomuus tuntuu vielä pahemmalta ja että minulle saattaa olla vaikea hyväksyä, ettei tässä asiassa ole kompromissin mahdollisuutta. Hän ei ehkä suostu edes keskustelemaan, vaan sanoo vain kantansa suoraan ja se siitä. Joten olisi kai helpompi olla vain hiljaa? Silti tämä asia vaivaa minua niin paljon, että tunnen salaavani mieheltä jotain. Pelkään myös katkeroituvani, jos vain nyt hyväksyn kohtaloni (avaamatta suutani miehelle), koska silloinhan olen oikeastaan itse valintani tehnyt.
Mitä teen?
Yleensä pystyn puhumaan kaikesta, niistä vaikeimmistakin asioista miehelle. Olen kertonut hänelle asioita ("entisestä elämästäni"), joita en kellekään muulle ole kertonut. Tämä tuntuu silti mahdottomalta, koska tiedän mitä hän vastaa. Hänen kantansa on ehdoton ei.
Olen aina halunnut lapsia 3-4. Kahden pienellä ikäerolla syntyneen jälkeen kuitenkin hetken ajattelin itsekin, että kaksi riittää. Nyt kun nuorempikin on kohta jo eskari-ikäinen on kolmannen lapsen kaipuu herännyt uudelleen. Oikeastaan olen pohtinut tätä jo toista vuotta, mutta viime kuukausina asia on pyörinyt mielessä joka päivä. Sitä neljättä en kuitenkaan olisi kolmannen jälkeen haluamassa, koska se tietäisi jo niin paljon käytännön ongelmia.
En tiedä miten tekisin... Jos saan asian otettua puheeksi miehen kanssa, pelkään että miehen ehdottomuus tuntuu vielä pahemmalta ja että minulle saattaa olla vaikea hyväksyä, ettei tässä asiassa ole kompromissin mahdollisuutta. Hän ei ehkä suostu edes keskustelemaan, vaan sanoo vain kantansa suoraan ja se siitä. Joten olisi kai helpompi olla vain hiljaa? Silti tämä asia vaivaa minua niin paljon, että tunnen salaavani mieheltä jotain. Pelkään myös katkeroituvani, jos vain nyt hyväksyn kohtaloni (avaamatta suutani miehelle), koska silloinhan olen oikeastaan itse valintani tehnyt.
Mitä teen?