En vaan osaa olla onnellinen

[famipala]

Mun elämässä on kaikki niin hyvin kuin vain voi olla. Mulla on koti, rahaa sopivasti, ihana mies ja pieni tyttö. Silti en löydä arjesta positiivisia asioita, itken iltaisin ja tuntuu, kuin jotain puuttuisi. En saa nukuttua öisin ja joka päivä on samanlainen kuin edellinen. Tuntuu, etten jaksa enää.. Oon yrittänyt aloittaa harrastuksia, mutta ahdistus on vaan alkanut. Kaikki on pakkopullaa.

Äh, en osaa kuvata tunteitani tämän paremmin.

 

["vieras"]

Olisko taustalla kuitenkin jotain masennusta?

 

["veeras"]

Ei tarvitse kuvata tunteita enempää, pätevä terveyskeskuslääkäri tunnistaa jo tuosta masennuksen ja ohjaa oikeaan terapiaan missä voit purkaa itseäsi ja tuntemuksiasi.

 

[juuh]

Sä alat arvostaa tuota elämää, kun sun elämässä tulee huonompi vaihe.
Itse koin monen kotiäitivuoden jälkeen viime kesänä samoja fiiliksiä Voi että nyt osaisin arvostaa tuota elämää. Lapsi aloitti tammikuussa hoidossa ja on nyt sairastellut tosi paljon, töissä pitäisi käydä, hoitaa koti- ja arkiaskareet. Kyllä se kotiäidin elämä oli helppoa ja ihanaa, vaikka silloin koin noin kuin sinä nyt.
En tosin tiedä oletko itse kotiäitinä.

 

["aapee"]

Arvostan elämääni todella... Minua vaivaa se, etten silti osaa iloita ja nauttia. En tiedä, pitäisikö hakea ammattiapua. Joinain päivinä menee hyvin, joinain tekisi mieli hypätä katolta.

 

["vieras"]

Samoja tuntemuksia kuin sulla, ap. Nykyään huomaan ajattelevani, esim. metsää katsoessa, että tuonne kallionkoloon kun menisi niin tuskin kukaan löytäisi... Tai sitten ajattelen, että 40 vuotta (noin ) enää ja sit tää elämä on viimein ohi. Ellei hyvä tuuri käy ja pääse jo aikaisemmin pois. En jaksa mitään, en nauti oikein mistään. En tiedä mitä tekisin.

 

[jassåå]

Minkä ikäinen lapsi teillä on? Mut voisitko esim. neuvolassa ottaa asian puheeksi?

 

[Sanna80]

Ihan selkeälle masennukselle tuo kuulostaa. Mars lääkäriin!

 

["aapee"]

Lapsemme on kaksikuukautinen.

Kynnys pyytää neuvolasta apua on liian suuri. En halua, että sossut ym liittyvät elämäämme tai vastaavaa. Haluan elää rauhassa.

 

[jassåå]

[QUOTE="aapee";26924410]Lapsemme on kaksikuukautinen.

Kynnys pyytää neuvolasta apua on liian suuri. En halua, että sossut ym liittyvät elämäämme tai vastaavaa. Haluan elää rauhassa.[/QUOTE]

Synnytyksen jälkeinen masennus :: Terveyskirjasto

synnytyksen jälkeinen masennus- rohkeasti yhteyttä neuvolaan!

 

["vieras"]

Aina kun on itsetuhoisia ajatuksia, niin masennus on jo aika pahalla tolalla. Heti lääkäriin! Lisäksi tuo väsymys ja uusien harrastusten aloittamisen vaiikeus johtuu myös masennuksesta. Masennus on sairaus, ja aivan eri asia kuin kaikkia ihmisiä joskus vaivaava alakuloinen tunne! Ei kannata kärvistellä kotona, masennuksesta toipumisen viemä aika on verrannollinen sairastettuun aikaan!

 

["Kaisu"]

Minä aloitin masennuslääkityksen neuvolalääkärin reseptillä pojan ollessa 3kk.
Ja ei ole kyl ollut puhettakaan mistään sossuista.

Masennus ETENKÄÄN HOIDETTUNA ei ole syy millekään huostaanotolle tms.

Puhu joko neuvolassa tai tilaa aika tk-lääkärille. Älä pelkää. Apua on tarjolla.
On liian raskasta hoitaa lasta masentuneena, kun se ei muutenkaan ole kevyttä hommaa.

Iso hali!

Nimim. masennusta sairastava kanssasisko jolle elämä ja vauva hymyilevät nyt

 

[drno]

Mulla ihan sama tilanne. Mieheni on aarre, hoitaa tytärtämme (8kk) jokaisen liikenevän hetken kun ei ole töissä. Lapsion helppoja viihtyy yksinään touhuamassa pitempiäkin hetkiä.Ei kitise turhasta ja nukahtaakin helposti. Mullahan pitäis ollakaikki enemmän kuin hyvin.

Miksi mä sitten olen tuhlannut koko tytön aamupäikkärit itkemiseen? Vatkaan anopin sanomisia kuukausia ja olen vainoharhainen myös miehen uskollisuudesta ilman todellista syytä? En pääse eroon näistä ajatuksista vaan märehdin joka poikkipuolista sanaa viikkotolkulla.
En vaan osaa.
Nytkin mietin, ett' ajaisin mieluummin rekan alle, kuin kohtaisin sunnuntaina anopin

 

["vieras"]

tuli mieleen että oletko kenties vähän yksinäinen? Juttukaverit piristäisivät päivää kummasti. mut eri asia miten niitä saa, kerhot, puistot ym.

Minullakaan ei ole läheskään joka päivä aikuista seuraa kun kotiäitinä olen. Tuntuu että kaikki muut ovat töissä tai niilä on omia menoja.

 

["aapee"]

En tunne kaupungissa muita äitejä, ja vielä ei oikein ton ikäisen kanssa kannata mennä minnekään. Vauvauintiin ollaan menossa parin kuukauden päästä, ehkä siellä tutustuisi?
Näen muutamia kertoja viikossa ystäviäni, tosin he ovat lapsettomia.

 

[vieraulija]

Heips,

Kuulostaa kyllä tosiaan synnytyksen jälkeiseltä masennukselta, kun vauvannekin on vielä noin pieni. Sano asiasta ihan rohkeasti neuvolassa, tyyliin ihan vaikka, että "minusta tuntuu, että minulla ehkä saattaisi olla synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta en ole varma". He kyllä osaavat auttaa.

Et ole ollenkaan hullummassa seurassa, eikös ainakin Gwyneth Palthrow kärsinyt samasta toisen lapsensa synnytyksen jälkeen ja samoin Courtney Cox muistaakseni.
Asiassa ei ole mitään häpeämistä, itse ajattelisin, että vauvan jälkeinen masennus ei olepasennusta per se, koska on niin selvästi liitännäinen koko vauvajutun hormonimyllerrykseen. Itselleni hormonit tekivät vain sen, että kaksi päivää itkin valtoimenaan putkeen ilmas syytä, kun vauva oli n. kuukauden ikäinen...ja en siis tosiaan ole itkijätyyppiä, mutta en vain voinut asialle mitään, eli neuvolaan siis mars ap!

 

["hmm"]

Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Ei ole normaalia että 2kk vauvan kanssa on onneton, mulla se oli elämäni onnellisinta aikaa. Nyt lääkäriin!