En vaan vieläkään tajua...

[ap...]

Rakas ystäväni sai tietää sairastavansa parantumatonta sairautta muutama päivä sitten. Meillä on välimatkaa, mutta hän on silti läheisin ihminen minulle. Mä en oikein taida olla vielä tajunnut koko asiaa, ja pelkään koska se iskee. Tänään menen katsomaan häntä sairaalaan. Pelkään mikä siellä odottaa.

Kertokaa miten voin olla tueksi? Itse voin kyllä itkeä sitten myöhemmin, mut miten pysyä vahvana siihen saakka?

Mä en uskalla nyt alkaa miettiä asioita sen syvällisemmin, on lapset kotona ja mies muualla. Yksin lähden kuitenkin sit ku mies tulee, sinne sairaalaan.

Mun ystävä ja sen läheiset on nyt ne jotka sitä tukea tarvii... Miten mä voin auttaa ku en oo varma pysynkö itsekään kasassa?

 

[ap...]

Kerjään nyt jotain neuvoja, kokemuksia... Mitä tahansa.

 

["Argh"]

Vie ystävällesi jotain kivaa/hyvää/hassua sairaalaan. Ehditkö vielä itse leipoa, vaikkapa muffinsit valmistuvat nopeasti?

Mikä on sairauden laatu ja ennuste? Esim. MS-tauti on aika kammottava, mutta siihenkin kehitellään jatkuvasti uusia hoitokeinoja, ja laadukasta elinaikaa voi olla jäljellä vielä vuosikymmeniä. Selvitä itsellesi ystäväsi sairauden laatu, jotta ymmärrät paremmin, mitä hän käy läpi, ja lisäksi voit tarvittaessa myös keskustella ystäväsi kanssa asiasta järkevästi. Nettipalstoilta löytyy jo paljon kokemuksia, joita lukemalla voi oppia suhtautumaan asiaan paremmin. Tämä on ehkä paras neuvo, jonka osaan antaa.

Älä hae lohtua ystävältäsi, mutta surua ei tarvitse myöskään kokonaan peittää. Anna myös ystävällesi mahdollisuus surra.

 

["Selina"]

Ihan mitä tahansa:
Tiedän mitä koet.
Olen ollut molemmin puolin pöytää.

Ei haittaa vaikka hajoat. Kunhan sinä et niele muiden energiaa.
Tärkeintä on että välität. Kerro ääneen että ystäväsi on sinulle tärkeä. Älä pahastu jos ystäväsi ei ole oma itsensä. Osaa olla tarvittaessa hiljaa.

 

[ap...]

Ei hällä taida olla paljon ruokahalua. Lääkärin mukaan ei ole mitään tehtävissä, ja netin tietojen mukaan sairaus vie muutamassa kuukaudessa. Ystävä on vahvassa lääkityksessä kipujen takia, ja vielä se kuulemma auttaakin. Kaikki tää tieto on tullut tosi nopeasti, ei tätä siks voi käsittääkään. Vielä viikko sit ajateltiin et jos se onkin hyvänlaatusta. Mut ei ole. Kaks viikkoo sit kaikki oli vielä ihan hyvin.

Mun sydämen särkee se, et kerrankin hänellä oli elämä kunnossa, kaikinpuolin. Tää ystävä on ollut ainoo jolle oon voinu kertoo kaikki omat nolot ja surulliset asiat, ja hän on aina tukenut, ei koskaan moralisoinut. Ja sama toisinpäin. Hän tietää musta enemmän ku mun omat vanhemmat tai mies.

Ja se, etten haluis murehtia tulevaa vielä, kun hän on täällä vielä. Murehdin silti. Ja suren. Ja pelottaa mennä tänään, vaikka haluan olla ystäväni luona yli kaiken. Kun ei voi tietää paljonko sitä aikaa on.

Toisaalta tunnen huonoa omatuntoa siitä, että minä suren, kun suurempi suru on varmasti hänen vanhemmillaan ja miehellään. Ei kenenkään äidin kuuluisi joutua kestämään tätä... Ihan liian epäreilua. Hän on vielä nuori, elämä edessä. Ei näin vaan voi tapahtua.

 

["..."]

Ottaisin ehkä mukaani jotain sellaisia yhteisiä tavaroita. Tai siis kuvia tms juttuja nuoruudesta missä on yhteisiä muistoja. Ja menisin yksin, niin että ihan vain kahdestaan voitaisi olla muistelemassa hyviä aikoja ynnä muuta.

Tuo kuulostaa niin kamalalta tehtävältä että itse en melkein uskaltaisi/pystyisi mennä sinne sairaalaan, vaikka tiedänkin että katuisin sitä koko loppuelämäni...

 

[ap...]

Mullakin kävi mielessä kyllä valokuvat, jos hakisin jonkun kauniin kehyksenkin. Mä en vaan tiedä onko mulla niitä niin kauheesti. Ei meidän riennoissa muistettu paljon kameroita. 26 vuotta ollaan oltu ystäviä, nyt viimeiset 12 vuotta lähemmin. Niihin vuosiin mahtuu vaikka mitä. Vaikka kuva kertoo tuhat sanaa, ei edes tuhat kuvaa riittäis kertomaan meidän ystävyydestä.

Kyllä, aion tänään kertoa kuinka tärkeä hän mulle on. Vaikka tiedän et hän sen tietääkin jo.

 

["Argh"]

Vie ilmapalloja

Sinun surusi on ihan yhtä tärkeää ja oikeutettua kuin muidenkin läheisten. Älä häpeä tai vähättele sitä. Koeta rohkaista ystäväsi vanhempia ja miestä, kysy ystävältäsi mitä voisit tehdä hänen puolestaan tai hyväkseen ja tarjoudu apuun myös muille läheisille. Toivottavasti saatte tukea toisiltanne!

Voimia teille!