M
"Mökö"
Vieras
En mielestäni edes sanonut mitenkään rumasti vaan useamman viikon (monta kertaa viikossa) kuunneltuani sanoin, että ymmärtän kyllä toisaalta miksi hänen miesystävänsä meni ostamaan uuden talon. Tästä ystäväni kimpaantui ja ajoi minut haukkuen pois kuinka kukaan ei ymmärrä häntä ja miten voi olla niin vaikeaa käsittää, että hän haluaa asua jonkin aikaa yksin.
Eli kaverini on seurustellut nykyisen miesystävänsä kanssa 2-3 vuotta ja oli muistaakseni asunut sitä ennen noin vuoden yksin erottuaan edellisestä. Ei siis asu tämän nykyisen miesystävän kanssa yhdessä. Tämä nykyinen miesystävä on haaveillut jo ennen seurustelun aloittamista paremmasta asunnosta mielellään siis omakotitalosta. Nyt oli löytänyt "unelmiensa talon" ja olivat sitä yhdessä käyneet katsomassa kahteen kertaan ja kaverinikin hehkutti kuinka kiva talo jne. Mutta kaverini ei kuulemma vielä halua muuttaa "uuden" miesystävänsä kanssa yhteen (tulevaisuudessa kyllä) vaan haluaa asua yksin jonkun aikaa mutta ei omien sanojensa mukaan tiedä onko aika puoli vuotta vai kaksi vuotta. Miesystävä oli sitten sanonut, että joko ostetaan tämä talo nyt lähiaikoina yhdessä tai sitten hän ostaa sen yksin ja kaverini muuttaa sinne kun on valmis asumaan jonkun kanssa. Kuukauden kuluttua tästä kaverini oli sanonut, että haluaa ostaa talon yhdessä mutta ei tiedä koska. Tästä jonkun ajan kuluttua miesystävä oli ostanut talon yksin kun kaverini toitotti edelleen ettei tiedä vielä haluaako odottaa sen puoli vuotta vai kaksi vuotta.
Nyt siis ovat yhdessä ja riidoissa kun hänen miesystävänsä oli talon mennyt ostamaan. Kaverini kokee, että miesystävä ei ollut kuunnellut hänen toiveitaan yhtään kun ei ollut voinut odottaa ostamisen kanssa sitä, että hän haluaa muuttaa yhteen.
Tästä minun ja kaverini riidasta on nyt neljä päivää ja ilen odottanut kaverini yhteydenottoa mutta mitään ei kuulu. Faceen on kuitenkin päivitellyt jotain kuvia yms. Mielestäni minulla ei ole anteeksi pyydettävääkoska esitin asiasta oman näkemykseni varovasti ja nätisti. Vai pitäisikö vain soittaa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut?
En tiedä saako tuosta sepustuksesta mitään selvää. Mutta mielestäni kaverini voisi vähän miettiä miesystävänsäkin kannalta tilannetta.