Onko muita, joilla on mielestään maailman ihanin mies ja miehen mielestä olet juuri se oikea nainen, mutta elätte kuitenkin tavallaan rinnakkain?
Siis meillä on tällainen suhde, että 10 v yhdessä, 2 lasta ja kummallakaan ei ole ollut tarvetta kuin IIIIHAN alkuaikoina sille, että suukoteltaisiin tai istuttaisiin iltaisin samalla sohvalla kylkikyljessä. Seksielämää on pari kertaa viikossa ja se on oikeasti hyvää! Vaikkei mitään järjetöntä himoa minulla miestäni kohtaan ole, mutta alkuun kun pääsee, niin molemmat on loppujen lopuksi hyvin tyytyväisiä. Eli läheisyyttä on meillä oikeastaan vain lakanoiden välissä, muulloin ollaan enemmänkin ystäviä ja vanhempia?
Rakastamme toisiamme ja olemme varmasti aina yhdessä, mutta kumpikaan ei vaan kaipaa lepertelyä tms. Eikä meillä myöskään sanota "rakastan sinua" juuri koskaan. Enemmän se näkyy teoissa ja auttamisena esim kotitöissä ja koskaan ei riidellä. Mieluumminkin keskustellaan sitten juurta jaksain asiat poikki ja pinoon, jos jotakin konfliktia tulee. Mutta yleensä ei tule. Varmaankin siksi, että elämänarvot on niin samat. Oikeudenmukaisuus, uskollisuus, hillitön empatiakyky ymv luonteenpiirteet löytyy molemmilta. Toisen mielialan arvaa jo askeleista jne....
On ihanaa vallata sohva yksin ja mussuttaa karkkipäiväkarkkeja omasta pussista yksin
Tilanne ei millään lailla huolestuta minua, mutta olisi mielenkiintoista tietää onko muilla tällaista suhdetta, mikä mahdollisesti olisi toiminut jo 20:kin vuotta? Onko tämä jonkun mielestä ihan outoa?
Siis meillä on tällainen suhde, että 10 v yhdessä, 2 lasta ja kummallakaan ei ole ollut tarvetta kuin IIIIHAN alkuaikoina sille, että suukoteltaisiin tai istuttaisiin iltaisin samalla sohvalla kylkikyljessä. Seksielämää on pari kertaa viikossa ja se on oikeasti hyvää! Vaikkei mitään järjetöntä himoa minulla miestäni kohtaan ole, mutta alkuun kun pääsee, niin molemmat on loppujen lopuksi hyvin tyytyväisiä. Eli läheisyyttä on meillä oikeastaan vain lakanoiden välissä, muulloin ollaan enemmänkin ystäviä ja vanhempia?
Rakastamme toisiamme ja olemme varmasti aina yhdessä, mutta kumpikaan ei vaan kaipaa lepertelyä tms. Eikä meillä myöskään sanota "rakastan sinua" juuri koskaan. Enemmän se näkyy teoissa ja auttamisena esim kotitöissä ja koskaan ei riidellä. Mieluumminkin keskustellaan sitten juurta jaksain asiat poikki ja pinoon, jos jotakin konfliktia tulee. Mutta yleensä ei tule. Varmaankin siksi, että elämänarvot on niin samat. Oikeudenmukaisuus, uskollisuus, hillitön empatiakyky ymv luonteenpiirteet löytyy molemmilta. Toisen mielialan arvaa jo askeleista jne....
On ihanaa vallata sohva yksin ja mussuttaa karkkipäiväkarkkeja omasta pussista yksin
Tilanne ei millään lailla huolestuta minua, mutta olisi mielenkiintoista tietää onko muilla tällaista suhdetta, mikä mahdollisesti olisi toiminut jo 20:kin vuotta? Onko tämä jonkun mielestä ihan outoa?
:heart: 