Englantiin muutto

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihan hulluako?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihan hulluako?

Vieras
Hei,

Mitäs luulette, kuinka vaikea olisi muuttaa Englantiin neljän lapsen kanssa (1 päiväkoti-ikäinen ja kolme ala-asteen ekoilla)? Miehen työn vuoksi kun Suomessa työt aika vähissä. Itseäni ei lasten suhteen päiväkoti-ikäinen lapsi pelota, mutta koululaisten suhteen pelottaa. Eivät osaa kieltä, miten kouluasiat siellä menisi (googlettamalla en ole löytänyt kovin paljoa tietoa vielä), miten kotimaassa hyvin käyntiin lähteneet harrastukset. Entäpä kun koittaa paluu takas Suomeen, onko sekin sitten vaikeaa.

Onko kellään tietoa noin ylipäänsä Englannin palkkatasosta Suomeen verrattuna? Miten siellä verotus menee, onko löyhempi kuin Suomessa? Miten turvallista - turvatonta siellä on?

Kokemuksia jos vain jollakulla on, kuulisin mielelläni :)
 
Mä en osaa muuten auttaa, mutta yhden jutun haluan sanoa. Mun kokemusteni mukaan britit ovat todella ystävällistä väkeä, avuliaita ja kohteliaita. Ja kun huomaavat, että puhuvat ulkomaalaisen kanssa, hidastavat puhettaan juuri silleen sopivasti, muttei kuitenkaan siihen tyyliin, että "puhun tässä idiootin kanssa".
 
Mulla ei ole kokemusta Englantiin muutosta, mutta sellaista kokemusta on, etten välttämättä kyselisi neuvoa täältä tai ainakaan en tekisi päätöstä palstavastausten mukaan. Voisin kuvitella, että suurimmalle osalle täällä käyvistä äideistä noin suuren kuuloinen muutos on kauhistus, ja he vastaavat sen mukaan. Sinä itse teet päätöksen, ja jos vero- ynnä muiden käytännön asioiden selvittämisen jälkeen sinä ja miehesi haluatte lähteä, tehän lähdette. Asiat järjestyvät.
 
Se on tietysti yksi houkutus asiassa, että lapset sekä itsekin oppisi kielen hyvin. Siitä kun on niin paljon hyötyä. Mutta silti tukiverkoston - mitä nyt käytännössä Suomessa on vain omat vanhempani - katoaminen. Ja se ikävä,lähinnä taas vanhempiani sillä ollaan paljon yhdessä. Myöskin ajatus siitä, että vanhempani vanhenevat ja mitä jos heille tapahtuu jotain ja olemme niin kaukana. Kamalaa. Toisaalta, lentokoneet lentävät ja pääsee käymään puolin ja toisin.

Itseäni houkuttelisi, mutta tiedän ettei meillä riitä uskallusta sitten lopulta. Ja elämä on nyt hyvää täällä Suomessa, koulut menee hyvin, kavereita on ja harrastukset on mallillaan. Sitten me aloitettais kaikki alusta, toisaalta se voi antaa meille vielä paljon, mutta myös me veisimme lapsiltamme kaiken tähän asti rakennetun. Tosi vaikeaa...
 
Epäinfo, juu en tosiaankaan ole tämän keskustelun perusteella päätöksiä tekemässä. Ehkä tässä on vain tällainen alkushokki päällä ja sitä tahtoisi "keskustella" ihmisten kanssa asiasta ihan tällaisella palstatasolla. Ja jos vaikkapa jollain olisi ihan omakohtaista kokemusta asiasta niin sekin olisi kiva :)'
'
Ja niinhän se on, kyllä asiat aina järjestyvät!
 
Epäinfo, juu en tosiaankaan ole tämän keskustelun perusteella päätöksiä tekemässä. Ehkä tässä on vain tällainen alkushokki päällä ja sitä tahtoisi "keskustella" ihmisten kanssa asiasta ihan tällaisella palstatasolla. Ja jos vaikkapa jollain olisi ihan omakohtaista kokemusta asiasta niin sekin olisi kiva :)'
'
Ja niinhän se on, kyllä asiat aina järjestyvät!

Ok :) Onnea matkaan, mitä tahansa päätättekin!
 
Saraldo, totta, eihän se edes ajallisesti ole kaukana :) Mutta miten ihmeessä juuri ekaluokan päättävä lapsi selviäisi koulussa, missä ei ymmärrä puhetta. Miten ujo lapsi koskaan saisi kavereita ja alkaisi kotiutua jos ei uskaltaisi ottaa kontaktia paikallisiin? Sitä minä pohdin.
 
Aika monet noista kysymistäsi asioista on täysin riippuvaisia siitä, missä asutte. Koulujen taso riippuu siitä missä asuu ja mihin on varaa. Lapsille se on tietenkin hankalaa, jos eivät kieltä puhu lainkaan. Ajattelepa itse meneväsi vaikka swahinkieliseen kouluun. Paluukin, riippuen siitä miten kauan olette, on ilman muuta taas uusi kulttuurishokki, mutta ei sopeutuminen mitenkään mahdotonta ole. Harrastuksien jatkaminen taas.. no se riippuu siitä mitä harrastuksia on ja mihin päin aikoo muuttaa. Mun ystävä asuu Skotlannissa, ja lapsilla on kyllä paljon laadukkaita ja hyviä harrastuksia, mutta ihanhan se on asuinpaikasta riippuvainen.
 
Saraldo, totta, eihän se edes ajallisesti ole kaukana :) Mutta miten ihmeessä juuri ekaluokan päättävä lapsi selviäisi koulussa, missä ei ymmärrä puhetta. Miten ujo lapsi koskaan saisi kavereita ja alkaisi kotiutua jos ei uskaltaisi ottaa kontaktia paikallisiin? Sitä minä pohdin.

Toisaalta ongelma on myös, kuten varmaan tiedät, myös se, että koulusysteemi on täysin erilainen. Siellä koululaiset ovat käyneet koulua jo useamman vuoden, kun teidän ekaluokkalainen on käynyt sen vuoden. Lukemaan täytyy tietenkin suomenkielisen oppia tietyllä tavalla uudelleen, koska englannin ja suomen kielen lukeminen on aika erilaista. Kummilapsenikin kamppaili sen asian kanssa, vaikka hän kouluun mennessään (viisivuotiaana) oli jo täysin kaksikielinen. Lukemaan oppiminen toisella kielellä oli haastavampaa, muttei kyllä mitenkään mahdotonta. Ujo lapsi saisi varmaan sillä lailla kavereita, että te vanhemmat olisitte todella aktiivisia tutustumaan hänen kavereihinsa ja kutsuisitte kavereita ja heidän vanhempiaan kylään jne.
 
Cambridge olisi paikka ja harrastuksiin kuuluu jalkapalloa, salibandyä ja voimistelua. No jalkapallo tietysti onnistuu tuolla, mutta tytön voimistelu ei voisi loppua kun on jo hieman edistynytkin lajissa.
 
Mä lähtisin jos ois hyvä tilaisuus. Eikai siellä loppuelämää tarvii viettää, jos tuntuu et tökkii. Englanti ja brittein saaret ylipäätään on ns. helppoja maita. Hommat toimii suht yksinkertasesti ja pahimpia shokkeja voi olla melkeinpä kylmät kosteat talot, että kuuma vesi loppuu ja hankalat hanat lavuaareissa. Tietysti riippuu paljon alueestakin mihin muuttaa ja toki hyvilläkin alueilla voi sattua ikäviä. Mut yleensä ottaen pitäisin tota hienona kokemuksena ja uskon et lapsetkin sopeutuisi hienosti ajan kanssa.
 
Aika monet noista kysymistäsi asioista on täysin riippuvaisia siitä, missä asutte. Koulujen taso riippuu siitä missä asuu ja mihin on varaa. Lapsille se on tietenkin hankalaa, jos eivät kieltä puhu lainkaan. Ajattelepa itse meneväsi vaikka swahinkieliseen kouluun. Paluukin, riippuen siitä miten kauan olette, on ilman muuta taas uusi kulttuurishokki, mutta ei sopeutuminen mitenkään mahdotonta ole. Harrastuksien jatkaminen taas.. no se riippuu siitä mitä harrastuksia on ja mihin päin aikoo muuttaa. Mun ystävä asuu Skotlannissa, ja lapsilla on kyllä paljon laadukkaita ja hyviä harrastuksia, mutta ihanhan se on asuinpaikasta riippuvainen.

Toisaalta lapset oppii kielen nopeammin kuin aikuinen eli ei ole ihan verrattavissa se, että itse lähtisi swahilinkieliseen kouluun. Alku on varmasti hankalaa kaikille, mutta lapset sopeutuvat nopeaa ja oppivat kielen nopeaa. Itse lähtisin kyllä, siitä saa uskomattoman kokemuksen ja sieltä pääsee aina myös pois jos ei tykkää. Tosin olen itse asunut Englannissa ja en pitänyt maasta.
 
Aivan, tuota Englannin koulusysteemiä mietinkin, että miten se voisi toimia kun siellä koulu aloitetaan jo hyvin nuorena. Ei tajua.

Olen nyt kyllä pessimisti ja sanon, ei tule mitään.
 
Jos löytyisi Suomi-koulu niin asia olisi helppo päättää. Mutta en löytänyt googlettamalla, joten oletan ettei sellaista ole.

Olemme hyvin aktiivisia lasten kanssa täällä Suomessakin, joten kuskaamme ja teemme kaikkemme lastemme eteen oli se sitten harratuksiin viemistä tai kavereihin tutustuttamista. Se on ujojen lasten kanssa ollut pakko olla mukana paljon, ja kyllä se tuottaa pikku hiljaa tulostakin :)
 
Minulla ei ole mitään käsitystä asioista, mutta tässä jo jokin aika sitten, oli Hesarissa hyvä kirjoitus joltain Englanissa asuvalta äidiltä. Se käsitteli lähinnä koulumaailmaa ja siinä äiti aika kriitisin sanoin suomi sikäläista koulujärjestelmää, joka vaatii lapsilta paljon enemmän kuin meidän koulumme.
 
Minulla ei ole mitään käsitystä asioista, mutta tässä jo jokin aika sitten, oli Hesarissa hyvä kirjoitus joltain Englanissa asuvalta äidiltä. Se käsitteli lähinnä koulumaailmaa ja siinä äiti aika kriitisin sanoin suomi sikäläista koulujärjestelmää, joka vaatii lapsilta paljon enemmän kuin meidän koulumme.

Itse olen ollut yläasteella Englannissa ja siinä iässä ainakin se vaatii paljon vähemmän kuin meidän koulumme. Ne opettelee asioita, jotka me olemme opetelleet jo ala-asteella ja kokeet on järkyttävän helppoja. Opettajilla ei tunnu olevan edes tavoitteena opettaa asioita vaan saada oppilaat pääsemään kokeet läpi.
 

Yhteistyössä