Enneagrammi- testaa mitä persoonallisuustyyppiä edustat

6 pistettä: sopeutuva rauhanrakentaja
5 pistettä: tehokas suorittaja
5 pistettä: tutkiva asiantuntija
5 pistettä: innostuva suunnittelija

Eli noiden sekoitus olen ja eikös noissa ole kuvattu jo kaikkia luonteenpiirteitä mitä ihmisestä löytyy? :D
 
Meille on itse asiassa tehty koko työporukalle koko päivän kestävät testaukset joskus 90-luvun puolivälissä. Taisi olla silloin uutta Suomessa.

Luova individualisti

Neloset ovat syvällisiä, tunteikkaita ja aidosti yksilöllisiä ihmisiä. He kokevat elämän monipuoliset sävyt herkästi ja oivaltavasti ja ammentavat usein tarkkanäköistä luovuuttaan sekä työhönsä että yksityiselämäänsä. Tunteet ovat Neloselle tärkeä mittari. Nelonen on yleensä hyvin perillä siitä, millaisia ajatuksia erilaiset ihmiset ja tilanteet hänessä herättävät. Nelosella on ainutlaatuinen kyky muuntaa kokemuksensa, vaikeat ja raskaatkin, merkitykselliseksi kauneudeksi. Neloselle on tärkeää, että hänen yksilöllinen kädenjälkensä näkyy kaikessa, mitä hän tekee. Usein Neloset löytävät jonkin taiteellisen ilmaisumuodon sisäiselle maailmalleen, mutta yhtä hyvin he voivat ammentaa luovuuttaan työhönsä, harrastuksiinsa tai pukeutumiseensa.

Neloset ovat samanlaisuudessaan hyvin erilaisia ja pelkkä tyypin kuvaileminen yhdenmukaisesti sotii Nelosen yksilöllisyyden kaipuuta vastaan. Nelonen asennoituu elämään vahvasti tuntien ja saattaa välillä jopa voimistaa tunteitaan ja kokemuksiaan oman mielikuvituksensa avulla. Nelonen sisäistää kokemuksensa ja ottaa asiat hyvin henkilökohtaisesti. Tämä saattaa näyttää ulospäin joskus yliherkkyydeltä, liioittelulta ja dramaattisuudelta. Neloset myös loukkaantuvat herkästi, jos kokevat tulleensa ohitetuiksi tai väärin ymmärretyiksi. Neloselle on tärkeää tuntea, että hänen ainutlaatuisuutensa ei jää muilta huomaamatta.

Nelonen kokee tinkimättömyyden ja aitouden hyvin tärkeäksi ilmaistessaan itseään ja hän odottaa tätä samaa intensiivisyyttä myös muilta. Joskus Neloselle on tärkeää vetäytyä omaan sisäiseen maailmaansa, pois ulkomaailman asettamilta rajoitteilta ja vaatimuksilta ja selvittää tunteidensa viesti itselleen. Nelonen saattaa jopa nauttia melankolian ja haikeuden tunteista. Neloset kokevat herkästi olevansa erilaisia ja että muut eivät ymmärrä heitä. Nelosten on vaikea käsittää asiallista tunteilemattomuutta ja he pitävät välillä muita ihmisiä pinnallisina ja ylipirteinä. Arjen ja tavallisuuden vierastaminen saattaa joskus tehdä Nelosesta myös epäkäytännöllisen ja erikoisuutta tavoittelevan.

Parhaimmillaan Nelonen on vahva, moniulotteinen ja intuitiivinen ihminen, joka ammentaa syvällisyyttä ja luovuutta kaikilla elämänsä alueilla. Neloset ovat erittäin persoonallisia, oivaltavia ja ainutlaatuisia ihmisiä, joille elämä on kiehtova mysteeri. Nelosen kyky tuntea ja kokea elämää syvästi tekee hänestä upean ja vahvan ystävän. Neloselle mitkään inhimilliset tunteet eivät ole vieraita ja hän on mitä suurin tuki hädän hetkellä. Nelonen voi olla yhtä aikaa vakava, hauska, haavoittuva ja emotionaalisesti vahva. Nelosten huumorintaju on usein juuri älykkään oivaltavaa ja rosoisen riemastuttavaa.
 
Mulla oli tuo toisiksi voimakkain, ja tämä tosiaan hallitseva, ja osuu täysin.

Avulias huoltaja

©Viivi Pentikäinen & Marika Borg

Kakkoset ovat ihmiskunnan avuliaita ja huomaavaisia kanssaihmisiä. He rientävät tueksi ja avuksi sinne, missä heitä eniten tarvitaan. Kakkosille auttaminen on luonnollinen ja miellyttävä tapa toimia maailmassa. Kakkoset saattavat laittaa toisten ihmisten parkkimittareihin lisää kolikoita tai auttaa pyytämättä apua kaipaavan näköisiä kanssaihmisiä. Kakkoset haluavat olla avuliaita, ystävällisiä ja pidettyjä. He ovat luonnostaan empaattisia ja ihmiskeskeisiä. Kakkonen pyrkii tekemään ihmisiin myönteisen vaikutuksen ja haluaa omalla panoksellaan tehdä toisten elämästä mukavampaa ja miellyttävämpää.

Kakkosella on suuri halu ja tarve olla mieliksi muille. Ihmissuhteet ovat Kakkoselle todella tärkeitä ja hän tekee kaikkensa ylläpitääkseen hyviä suhteita läheisiinsä. Siksi Kakkonen on välillä ehkä liiankin avulias tai ystävällinen. Hän saattaa touhuta muiden hyväksi ja järjestellä asioita joskus jopa kysymättä avun todellista tarvetta tai ihmisten omia toiveita. Kakkonen ei aina valitettavasti saa pelkästään myönteistä palautetta tekemisistään, sillä joskus tämä hyvää tarkoittava avuliaisuus saatetaan tulkita toisten asioihin sekaantumiseksi.

Kakkonen tavoittelee muiden hyväksyntää olemalla ystävällinen ja avulias, mutta ei aina osaa itse ottaa toisten apua tai huolenpitoa vastaan. Kakkosille tekee hyvää opetella pitämään huolta myös omista tarpeistaan ja jaksamisestaan, niin että toisten auttamisesta ei tule vain yksipuolista tai marttyyrimaista uhrautumista. Kakkonen alkaa helposti tehdä liikaa muiden eteen ja uhrautuu unohtaen silloin helposti omat tarpeensa. Joskus Kakkoset heittäytyvät marttyyreiksi kokiessaan, ettei heidän tekemisiään arvosteta tarpeeksi. Kakkonen toivoo kiitosta ponnisteluistaan ja loukkaantuu, jos hän kokee tulleensa hyväksikäytetyksi.

Parhaimmillaan Avulias Huoltaja eli Kakkonen on huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas. Hän on rohkaiseva, kannustava ja kiva toisia kohtaan. Hän ymmärtää yleensä luonnostaan poikkeuksellisen hyvin toisten tunteita, tarpeita ja ajatuksia. Muiden auttaminen on Kakkoselle tärkeää ja siksi hän tekee mielellään palveluksia muille. Kakkonen tulee iloisiksi saadessaan olla hyödyksi ja avuksi. Työpaikoilla Kakkoset ovat erityisen hyviä hengenluojia ja yhteyshenkilöitä. Kakkonen pitää mielellään huolta siitä, että kaikki tuntevat olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi esimerkiksi firman yhteisissä illanvietoissa. Kakkosen ovat luonnostaan positiivisia, hauskoja ja hyviä seuramiehiä ja -naisia.
 
Mulle tuli tämä, mielestäni sopii erittäin hyvin:

Tutkiva Asiantuntija on tarkkanäköinen ja ajattelukeskeinen persoonallisuustyyppi. Viitoset ovat valppaita, oivaltavia ja uteliaita. He pystyvät keskittymään ja paneutumaan monimutkaisten ideoiden ja taitojen kehittämiseen syvällisesti. He ovat itsenäisiä, innovatiivisia ja kekseliäitä, mutta saattavat olla liiankin uppoutuneita omiin ajatuksiinsa ja ideoihinsa. Viitoset ovat joskus etäisiä, mutta myös hermostuneen intensiivisiä. Heillä saattaa olla ongelmia omalaatuisuuden, nihilistisyyden ja eristäytymisen kanssa. Parhaimmillaan Viitoset ovat visionäärisiä pioneereja, jotka ovat usein edellä aikaansa ja näkevät maailman aivan uusilla ennennäkemättömillä tavoilla.
 
Luova Individualisti.
Luova Individualisti on sisäänpäin kääntynyt ja romanttinen persoonallisuustyyppi. Neloset ovat itsensä tiedostavia, sensitiivisiä ja varautuneita. He ovat emotionaalisesti rehellisiä, luovia ja henkilökohtaisia, mutta saattavat myös olla ailahtelevaisia ja itsetietoisia. He saattavat olla pidättyväisiä muita kohtaan tuntiessaan itsensä haavoittuvaisiksi ja puutteellisiksi. Neloset saattavat kokea tavallisen arkisen elämän itselleen vieraaksi ja jopa halveksia sitä. Heillä on tyypillisesti ongelmia surumielisyyden, itsekeskeisyyden ja itsesäälin tunteiden kanssa. Parhaimmillaan Nelonen on inspiroitunut, erittäin luova ja itseään sekä kokemuksiaan uudistava ihminen.

Myönnän :ashamed:
 
Mie sain kuusi pistettä sopeutvalle rauhanrakentajalle, ja kuusi pistettä tutkivalle asiantuntijalle.

Ja kaikille muille tuli bauttirallaa 4 -5 pistettä paitsi kakkostyypille ( taisi olla se auttaja ) 1 piste.

Olen lastenpsykiatri. Joten tiedä häntä sitten.
 
Sopeutuva Rauhanrakentaja

©Viivi Pentikäinen & Marika Borg

Maailma olisi varmasti parempi, rauhallisempi ja tasapainoisempi paikka, jos useammat ihmiset jakaisivat Ysien hyvät ominaisuudet. Ysit ovat tyyniä, hyväksyviä ja tasapainoisia eikä heillä ole suurta tarvetta korostaa eriäviä mielipiteitään. Ysit ovat mukautuvia ja muut kauniisti huomioon ottavia ihmisiä. Ysit ymmärtävät erilaisia mielipiteitä erityisen hyvin ja ovat luonnostaan hyviä kuuntelijoita ja miellyttäviä seuraihmisiä. Ysien seurassa on yleensä rento tunnelma, sillä he ovat aidosti myönteisiä ja hyväksyviä.

Ysille on tärkeää säilyttää oma rauha ja henkinen tasapaino. Hän vetäytyy mielellään omaan sisäiseen maailmaansa ja nauttii yksinolosta ja omista mukavista rutiineistaan. Ysi pyrkii välttämään ristiriitoja ja konflikteja. Hän sopeutuu mieluummin muiden toiveisiin kuin korostaa omia eriäviä mielipiteitään. Ysi pyrkii säilyttämään hyvät ja ystävälliset välit läheisiinsä ja saattaa rauhan säilyttämisen nimissä välillä sopeutua liikaakin muiden tahtoon. Ysin on vaikea sanoa "ei" ja hän myöntyy muiden toiveisiin ollakseen mieliksi ja välttääkseen erimielisyyksiä. Ysille on usein helpompi olla taustalla ja välttää ristiriitoja kuin sanoa oma mielipiteensä ja ottaa aktiivisesti osaa neuvotteluihin tai väittelyihin.

Ysi haluaa ennen kaikkea sopua ja harmoniaa elämäänsä eikä innostu muutoksista, jotka saattavat järkyttää tätä tasapainoa. Joskus Ysin on vaikea tehdä päätöksiä tai valita useamman vaihtoehdon väliltä. Hän ei osaa aina tunnistaa, mitä itse haluaisi, vaikka ymmärtää hyvin muiden ihmisten toiveita. Ysi ei näytä helposti suuttumustaan tai ärtymystään. Hän saattaas silti olla itsepäinen ja hiljaisen vastustava ollessaan eri mieltä, haluamatta kuitenkaan sanoa omaa mielipidettään ääneen. Joskus Ysin haluttomuus käsitellä ristiriitatilanteita saattaa aiheuttaa ongelmia ja Ysi joutuu kohtaamaa välttelemänsä asiat tavalla tai toisella. Jopa isompina kuin ne alunperin olivat.

Parhaimmillaan Ysi on rauhallinen, tasapainoinen ja tyyni. Hän on tyytyväinen ja läsnä omassa elämässään itselleen ja toisille ihmisille. Ysi osaa olla miellyttävän eloisa, aktiivinen ja tasapainoisen aikaansaava. Hän on hyväksyvä, epäitsekäs, emotionaalisesti vakaa ja seesteinen. Ysi luottaa itseensä ja osaa myös tuoda omat toiveensa esille ja sanoa reippaasti oman mielipiteensä. Parhaimmillaan Ysi on myönteinen, kärsivällinen, vaatimaton, ystävällinen ja aidosti hyväksyvä. Ysillä on rauhoittava vaikutus ympäristöönsä. Hän tuo ihmiset yhteen, sovittelee ja luo todellista kestävää rauhaa ja harmoniaa. Yleensä Yseillä on laaja ystävien ja tuttavien verkosto ja he nauttivat sosiaalisesta elämästä ja toisten ihmisten seurasta suuresti.

Tämä sai eniten pisteitä ja sitten Tarkka laaduvalvoja sekä se tutkijatyyppi pääsivät tasapisteille.
 
Testi kannattaa tehdä sellaisn elämän vaiheen aikana kun ei ole suuria stressitekijöitä elämässä, jotka vaikuttaisivat tulokseen. Testi kannattaa myös uusia muutamien kuukausien päästä jos tuntuu ettei ole varma tuloksesta. Meissä jokaisessa on jotain jokaisesta tyypistä, mutta jokaisella on yksi ns. pätyyppi. Enneagrammiin kannattaa syventyä tarkemmin sillä se sisältää siipiä ja stressisuuntia, jotka vaikuttavat myös tyyppiin. Ennenkaikkea enneagrammit ovat oivallinen tapa oppia uutta itsestään ja ymmärtää paremmin muita ihmisiä! :)
Ps. Itse olen kakkonen vahvalla ykkössiivellä. :)
 
sori tää pitää nostaa!

liian harvoin puhutaan enneagrammista :(

Tämä saattaa auttaa sinuakin jos on murheita. Etenkin nuorille yhdeksiköille saattaa olla suurtakin apua jos identiteetti on hukassa.
 
Yhteistyössä